Jouduin liikennetapaturman vuoksi vakuutusyhtiön erinäisten toimien jälkeen osatyökyvyttömyyseläkkeelle, josta takaisin työelämään on täysin toivotonta edes yrittää.
Olin aikoinani toimistotöissä (ja sain vakuutusyhtiön maksamaa ansioon suhteutettua korvausta), joiden loputtua itsestäni johtumattomista syistä aloitin oman yrityksen (joka näin jälkiviisaana todeten olikin se kohtalokas virhe!). Yrityksen alkuaikana vakuutusyhtiö totesi, ettei maksa korvausta samalla perusteella kuin aiemmin, koska tuloni olivat pudonneet "liiketaloudellisista syistä", joten korvausaste putosi 30%:iin. Jouduin vetämään itseni niin fyysisesti kuin henkisestikin totaalisen loppuun yritystä pyörittäessäni ja vammojeni ja niistä johtuvien kiputilojeni kanssa taistellessani. Lopulta en enää jaksanut ja lopetin yritykseni, sekä kaiken yrittämisen, ja jopa jollain tasolla myös elämisenkin. Seuraava porras tuli parin vuoden päästä, jolloin kielteisistä päätöksistä tehtyjen valitusten jälkeen työkyvyttömyyseläkkeeni maksuperuste nousi 50%: iin, ja maksuperuste oli tylysti; 50%:a työtä tekemällä saat normaalin toimeentulon! Nyt olen ollut "työnhakijana" kymmenen vuotta, enkä ole työtä saanut aktiivisesta etsimisestä huolimatta. Joulukuussa menen jälleen kuuntelemaan, kuinka vaikea on työllistyä osa-aikaisesti kun muutenkin on niin paljon työttömyyttä.
En aikoinaan uskonut silloisessa kipuryhmässä tutuksi tulleen kaverin tokaisuun tulevasta; "...jos sulla on vielä talo ja vaimo, myy talo suosiolla nyt ja ota ero, sillä niin näissä hommissa tulee aina käymään!"
mutta tilanne on minullakin nyt sellainen että lopulta avioeroni myötä jouduin myymään talonikin, joten "ennuste" piti hyvin paikkansa.
Koulutukseen en voi enää osallistua tosimielellä keskittymishäiriöni vuoksi, työpaikkaa on turha edes toivoa nykyisellä koulutustasolla, ainoa tulonlähteeni on 50%:n osatyökyvyttömyyseläke ja viimeisetkin toivon rippeet on heitetty mäkeen jo aika tovi sitten.
Olen tehnyt valituksia vakuutusyhtiöön sekä liikennevakuutusyhdistykselle heidän mielestäni (sekä monen muunkin mielestä) vääriin päätöksiin asiassani, mutta oikaisua alkuperäiseen "väärään" päätökseen ei vain saa tehtyä ja minua pompotellaan edestakas ilman toivoakaan paremmasta tulevaisuudesta...
-ja kaikki tämä täysin ilman minun omaa syytäni!!!
Millä tälläisen kierteen oikein katkaisee?
Kierteen katkaisu?
Vakuutusyhtiön uhri
0
223
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?781540En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061277- 1201247
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K781166Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701034IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var84841Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9782- 42775
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän381751Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?123701