Olen miettinyt tätä koko ikäni. Kertokaa minulle, että MIKSI ette hyväksy entisen puolisonne seurustelevan ystävänne kanssa? Haluan kunnollisia perusteluja, olen kuullut jo riittävästi lauseita: "Se vain on niin" ja "Se on kirjoittamaton sääntö, jota kaikkien on pakko noudattaa".
Tapaat ihmisen, jonka kanssa alat seurustella, mutta juttu ei jostakin syystä toimikaan. Olette olleet yhdessä x määrän aikaa. Ikuisiksi ajoiksi sinulta on kielletty x määrä ihmisistä, koska olit tämän yhden ihmisen kanssa sen hetken.
Minä en näe tuossa mitään järkeä.
Minua ei haittaisi, jos entiset puolisoni seurustelisivat vaikkapa parhaiden ystävieni kanssa. Välini kaikkiin ovat hyvät. Jos ihminen, jota olen joskus rakastanut niin paljon, että olen ollut suhteessa hänen kanssaan, on onnellinen ystäväni kanssa, niin MITÄ SE MUKA ON MINULTA POIS?
Mitä se on teiltä pois, jos entiset puolisonne seurustelevat ystävienne kanssa? Oletteko jättäneet asioita selvittämättä, vai käyttäytyneet niin lapsellisesti, että haluatte entistenne olevan kokonaan unohdettua historiaa?
Jokainen valitsee puolisonsa itse, ja vaikka entinen puolisosi olisi maailman tyhmin ja rumin sika tai emakko, ja ystävänne haluaa hänet silti, onko se SINULTA pois?
Lopettakaa se omaan napaan tuijottelu, ja antakaa ihmisten olla onnellisia niiden kanssa, joiden kanssa haluavat... Toista ihmistä ei kukaan voi omistaa, ei myöskään seurustelusuhteen jälkeen.
Tapaat ihmisen, jonka kanssa alat seurustella, mutta juttu ei jostakin syystä toimikaan. Olette olleet yhdessä x määrän aikaa. Ikuisiksi ajoiksi sinulta on kielletty x määrä ihmisistä, koska olit tämän yhden ihmisen kanssa sen hetken.
Minä en näe tuossa mitään järkeä.
Minua ei haittaisi, jos entiset puolisoni seurustelisivat vaikkapa parhaiden ystävieni kanssa. Välini kaikkiin ovat hyvät. Jos ihminen, jota olen joskus rakastanut niin paljon, että olen ollut suhteessa hänen kanssaan, on onnellinen ystäväni kanssa, niin MITÄ SE MUKA ON MINULTA POIS?
Mitä se on teiltä pois, jos entiset puolisonne seurustelevat ystävienne kanssa? Oletteko jättäneet asioita selvittämättä, vai käyttäytyneet niin lapsellisesti, että haluatte entistenne olevan kokonaan unohdettua historiaa?
Jokainen valitsee puolisonsa itse, ja vaikka entinen puolisosi olisi maailman tyhmin ja rumin sika tai emakko, ja ystävänne haluaa hänet silti, onko se SINULTA pois?
Lopettakaa se omaan napaan tuijottelu, ja antakaa ihmisten olla onnellisia niiden kanssa, joiden kanssa haluavat... Toista ihmistä ei kukaan voi omistaa, ei myöskään seurustelusuhteen jälkeen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Lisäksi olen utelias, vaikuttaako se, kumpi on jättäjä, eron syyt, seurusteluaika tai se, milloin seurustelu on päättynyt, asiaan. Olisihan hassua, jos minä olisin 15-vuotiaana pussaillut pari viikkoa naapurin Minnan kanssa eikä kaverini voisi vieläkään hänen kanssaan olla, vaikka molemminpuolisia haluja olisi.
olisit 15 vuotta ollut minnan kanssa naimisissa, mutta nyt minna haluaakin erota ja mennä naimisiin parhaan kaverisi kanssa. Onhan se kumma jos sinulla olisi mitään toisten onnea vastaan, tehän voisitte edelleen vaikka yhdessä käydä ulkona jne., tosin niin, että minna on jatkossa kaverin käsikynkässä eikä sinun.
Täällä kun kategorisesti pidetään aina tuomittavana kaverin exän kanssa heilastelu. Minusta kun asia ei ole niin mustavalkoinen. Toki minäkin ymmärrän, ettei kaverin muijaa parane lennosta ottaa.
Ei mulle vaan ole olleet. Noi täytyy olla jotakin cosmo-juttuja taas.
on menetys jostain, mikä on ollut tuttua vain sille exälle. Oikeastihan se on menetetty ehkä jo muualle, mutta tuttava tulee liian lähelle exän pienessä päässä. Ja sitten on ne kiusalliset hetket, joita väkisin syntyy.
Itsetunto- ja järjenkäyttökysymys. Toisten itsetunto kestää asian, että ihmisillä on ollut elämää ennenkin ja kenties jopa kaverin kanssa. Toisilla taas itsetunto ei kestä edes sitä, että elämää on ollut tuntemattomienkin kanssa. Ja sitten tietenkin se, että ei halua toisen "jämiä". Siinähän voi tuntea itsensä huonommaksi kun kaveri, jos kaverin "jämiin" joutuu tyytymään...
Voi olla sellainenkin mahdollisuus, että ei halua laastariksi...
Mitä paha on laastarina olossa?
on korvike, ja kaikkihan alkuperäisen mieluummin ottaa :)
Itsetuntokysymyksiä taas...
Mitä jos on laastarina toiselle, auttaa toisen selviämään pahimman yli ja sen jälkeen jatkaa elämää. Tietääkin sen vielä ja hyväksyy? Mitä pahaa sellaisessa on?
Onhan se nyt jumalauta ihme, jos pitää miettiä ajan kanssa, että onko tämä nyt se ihminen jonka kanssa haluan olla loppuelämäni, tai että onko tällä niin rumia kavereita etten niihin rakastu, niin sitten voin alkaa suhteeseen... Naisille toi tuntuu olevan tosi vaikeaa hyväksyä se, että olen ollut rakastunu ennenkin, ja vielä vaikeempaa on se että eron jälkeen rakastun johonkuhun uuteen. Hän tietysti esitteli mulle uuden miehensä pari viikkoa sen jälkeen kun jätti mut, mutta vieläkään mä en saa olla kenenkään kanssa, en edes sellaisten tyttöjen kanssa joita tää nainen ei oo koskaan tavannutkaan. Mä olen niin kyllästynyt näihin kontrollifriikkeihin, eikö oo terveellä itsetunnolla varustettuja naisia enää missään? Tää meni nyt kyllä vähän ohi aiheesa, mutta mua ottaa niin päähän toi mun entinen... sori...
Mä mietin tota että ollaan jonkun "jämiä. Kuluuko ihminen siitä kun sen kanssa on ja sitä rakastaa ja rakastelee? Että sillä ei oo sitten enää yhtä paljon annettavaa muille? Mä en kans tajua tätä, eikä oo edes pelkkä naisien ongelma, vaan monet mun kaverit on sanoneet mulle, että mun entiseen tyttöön et sitten koskee... Kai ne on sitten sellaisia tautipesäkkeitä noiden urosten jälkeen, että ne ajattelee mun parasta kun kieltää koskemasta
reilua. Eiköhän jokainen ole noita joskus miettinyt ;)
Jokainen nainen haluaa olla se Ainoa ja Oikea. Voi olla vaikeaa sulattaa joillekin(lähes kaikille), ettei se ihan niin olekaan. Että ehkä joku on ollut jopa enemmänkin...
olen tainnut olla laastari kaikissa mun minulle tärkeissä suhteissa.
se, että vois tulla vaivaantuneita hetkiä, jos ne kaikki kumminkin viettää aikaa yhdessä ja sille, joka on seurustellut kahden kaveruksen kanssa, voi tulla olo, et nyt ne puhuu hänestä selän takana kaikkee ja vertailee kokemuksiaan ja kaikkee..
Mutta pahinta tossa ois just se, että ne kerrotut asiat ja salaisuudet, jotka on suhteen aikana sille kumppanille tullut kerrottua, hyvin nopeesti oliskin kohta suuremman joukon tiedossa. Se ei ois kauheen kivaa. Jos mä jollekin jotain luottamuksella kerron, niin ei se tarkoita et haluun, et se asia ois samantien koko ystäväpiirin tiedossa.
Mäkin tunnen ihmisiä, jotka ovat hyväksyneet tän, että ystävänsä on aloittanut suhteen heidän entisen ihastuksensa tai exänsä kanssa ja pidän heitä kyllä suuressa arvossa. Se ei pakosti heillekään oo helppoa aina ollut katsoo vierestä, varsinkaan jos tiunteita vielä on ollut.
Mua ei haittais mun exän ja ystävän seurustelu, jos mä olisin jättänyt exän eikä mulla tunteita enää olisi, mutta jos mulla ois vielä tunteita exää kohtaan niin sit haittais ja paljon.
Itse en ikimaailmassa aloittais suhdetta kenenkään mulle tärkeen miehen kaverin kanssa, en edes seksisuhdetta!
MIKSET?
Kiitti
että jos mä parisuhteen jonkun ihmisen kanssa aloitan, se ihminen on mulle tärkeä ja sellainen, jonka haluan kuuluvan mun elämääni mahdollisesti loppuelämäni ajan. Se on sellainen ihminen, jonka kanssa hyvin todennäköisesti voi mahdollisen eron jälkeenkin pysyä kaverina. Mä en mitään katkenneita ihmissuhteita elämääni enää halua, niitä on ihan tarpeeksi jo ja ne kuluttaa tosi paljon.
Tähän ainakin omalta osaltani pyrin.
Jos kaikki siis menee hyvin ja mä pysyn exän kanssa kaverina eron jälkeenkin, mä todennäköisesti myös näen sitä vielä ja kerron kaikkia asioita yms. Sen takia tuntuisi hullulta ajatukselta seurustella jonkun exän kaverin kanssa. Hengailtaisko me sit aina kolmestaan ja oltais niinku kaikki olisi ihan normaalisti? Mulla ois itsellä ainakin tosi vaivaantunut olo, enkä kehtaisi kyllä sen exäni kaverin kanssa kyllä exän edessä edes pussata tai mitään, enkä haluis että se ajattelis mua sängyssä kaverinsa kanssa tai muuta vastaavaa.
Ja varsinkin jos mulla ois tunteita vielä exääni kohtaan, niin en tosiaan pystyisi olemaan kenenkään hänen kaverinsa kanssa. Mutta vaikka mulla itselläni tunteita ei olisikaan, niin mun exällä vois olla mua kohtaan ja se ois tosi törkeesti tehty et alkaisin yhtäkkiä vaan hässimään hänen kaverinsa kanssa. En mä kenenkään välejä haluu rikkoa.
Ekana tulee mieleen, että se että kuinka kauan on erosta kulunut. Mitä kauemmin aikaa
En haluaisi veljeni kanssa samaa yhteistä tyttöystävää, en yhtaikaa enkä peräjälkeen. Minulle parhaimmat ystäväni ovat läheisempiä kuin veljeni. Siksi en haluaisi seurustella hyvän ystäväni exän kanssa.
Muutenkin suhtaudun kavereiden tyttöystäviin jostain syystä sukupuolettomina olentoina, kuin serkkuina - he eivät koskaan ole minua kiinnostaneet enkä ole koskaan pitänyt ketään heistä seksikkäänä tai kauniina, vaikka he yleisestiottaen sellaisia muille todennäköisesti ovatkin.
ON niitä haluja... Halutaan olla - seurustella - entisen puolison kaverin kanssa, mutta siihen tulee se entinen puoliso väliin, ja aloittaja haluaa kaiketi tietää, että miksi ja millä oikeudella.
Oma kokemukseni asiasta on sellainen, että entinen puolisoni rakastui parhaaseen ystävääni suhteemme aikana. Hän kertoi siitä aika pian, mitään pettämistä tai valehtelua ei ollut. Se oli todella kova pala, olin itse sitoutunut siihen suhteeseen loppuiäkseni, tai siltä se ainakin silloin tuntui. Siinä vaiheessa tällainen aikuinen mieskin muuttui omistamishaluiseksi kakaraksi, ja tulin sanoneeksi todella kamalia asioita.
He alkoivat seurustella, ja minä sulattelin asiaa aikani, jonka jälkeen huomasin, että niin paljon heitä kumpaakin arvostin ja rakastin, että halusin heidän olevan onnellisia - vaikka sitten keskenään yhdessä.
Vuosia kului, ja lopulta tapasin ihanan naisen. Suunnittelen hänen kanssaan nyt häitä ensi kesäksi. Entinen puolisoni ja hänen uusi miehensä - paras ystäväni - menivät naimisiin, ja minä olin best man.
Vietämme usein iltoja nelistään, ja välimme ovat hyvät. Nykyinen puolisoni suhtautui asiaan todella aikuisesti nuoresta iästään huolimatta, ja hän hyväksyy menneisyyteni entisen puolisoni kanssa. He käyvät kahvilla ja ostoksilla kaksistaan, kaksi elämäni naista.
Myönnän sen, että lapsellisuudenpuuskassani aikoinaan sanoin entiselle puolisolleni, etten ikinä koskaan hyväksy sitä, että hän rakastui ystävääni, ja että hän on epäreilu ja epärehellinen ja hirveä nainen kaikin puolin. Onneksi viisastuin. Menetin yhden ihanan puolison, sain toisen, en menettänyt yhtäkään ystävää vaan päin vastoin sain yhden ihanan ystävän lisää.
Oma syyni kieltää entisen puolisoni onni ystäväni kanssa oli mustasukkaisuus ja kateus. Mitään oikeutta en näe minulla siihen olleen.
moraalisesti aika arveluttavaa. Ja en voisi ajatellakaan seurustelevani ystäväni/kaverini exän kanssa, kun miettii että heillä on ollut seksisuhde...
Ja nyt vasta minulle kerrotaan. Exäni esitteli minut vaimolleni. Ihastuin ensi silmäyksellä.
Ukko on mun frendini eksä ja ei se meistä ketään häiritse, mutta mitä taas tulee mun eksiini niin yhden kanssa ei kukaan frendeistäni alkais olemaan, koska tietävät millainen se on oikeasti, ja niin itsetuhoisia he eivät ole että puhtaasti riskeeravat oman terveyden leikkimällä venäläistä rulettia (joku voi nyt heti miettiä niin varmaan kunhan mustamaalaa, mutta tässä tapauksessa jokaisen on koettava se itse ja mun frendini ovat osansa saaneet) Yhden kanssa jos alkais niin mulla vois leukaperät mennä sijoiltaan hämmästyksestä, ei negatiivisessä mielessä. Ja yhden kanssa taas, niin edelleen pitelisin leukaperiä jo naurusta kun seuraisin kuin tyyppi kiertää tapaamiset ettei törmää mun pikkuskidiin.
Mitä tästä voi päätellä niin meikäläisellä on ollut historiassa niin surkea miesmaku, ettei meikäläinen nykyisellään luota omiin vaistoihin mitä miehiin tulee vaan pyytää frendiltä suositukset :>>
vastaani enää kävellyt, koska asuu kaukana täältä. Olkoon onnellinen uuden kumppaninsa kanssa siellä missä onkin. En ole koskaan haaveillut takaisin paluuta, eikä ole haitannut hänen kumppaninsa.
Minä jatkan elämääni eteenpäinn omalla tahdillani.
(niitä exiäkään ei ole minulla olemassakaan kuin yksi)