Tämä kuuluisi varmaan paremmin terveys-palstalle, mutta kirjoitanpa nyt tänne, jos täällä olisi enemmän lukijoita auttamassa. Olin kouluaikoina koulukiusattu ja minulla oli vain muutama ystävä, jotka minut hylkäsivät kokonaan lukion jälkeen. Olin uskonut ja toivonut ystävyyden kestävän vielä aikuistuessammekin, mutta toisin kävi. Loppu oli jo ruma.
Elämäni ei ole ollut helppoa vielä aikuisenakaan, en ole löytänyt uusia ystäviä menetettyjen tilalle ja olen ollut työttömänä ja työpaikkakiusattuna. Aviomies minulla on kuitenkin. Häntä suunnattomasti rasittaa, kuten minua itseänikin, ahdistus, vihan tunteet ja raivokohtaukset, joista kärsin menetettyjen vanhojen ystävien ja nykyisen yksinäisyyden vuoksi.
Tuntuu että elämäni on ollut hirveän vaikeaa, ja että lähes kaikki ihmiset ovat olleet kauhean pahoja ja ilkeitä minua kohtaan. Enkä vaan pysty unohtamaan ja parantumaan, vaan kärsin jatkuvasti pahaa mieltä, surua, vihaa ja ahdistusta ystävistä, jotka minut jättivät.
En voi ymmärtää niiden ihmisten, entisten ystävien, toimintaa. Eikö heillä ole minkäänlaista omaatuntoa, miten ihmisiä kohtelevat vuosien ystävyyden jälkeen?
Miten löytäisin itselleni rauhan ja hyvän mielen, jotta voisin lopettaa vihaamisen ja raivoamisen ? Auttakaa !
Elämäni ei ole ollut helppoa vielä aikuisenakaan, en ole löytänyt uusia ystäviä menetettyjen tilalle ja olen ollut työttömänä ja työpaikkakiusattuna. Aviomies minulla on kuitenkin. Häntä suunnattomasti rasittaa, kuten minua itseänikin, ahdistus, vihan tunteet ja raivokohtaukset, joista kärsin menetettyjen vanhojen ystävien ja nykyisen yksinäisyyden vuoksi.
Tuntuu että elämäni on ollut hirveän vaikeaa, ja että lähes kaikki ihmiset ovat olleet kauhean pahoja ja ilkeitä minua kohtaan. Enkä vaan pysty unohtamaan ja parantumaan, vaan kärsin jatkuvasti pahaa mieltä, surua, vihaa ja ahdistusta ystävistä, jotka minut jättivät.
En voi ymmärtää niiden ihmisten, entisten ystävien, toimintaa. Eikö heillä ole minkäänlaista omaatuntoa, miten ihmisiä kohtelevat vuosien ystävyyden jälkeen?
Miten löytäisin itselleni rauhan ja hyvän mielen, jotta voisin lopettaa vihaamisen ja raivoamisen ? Auttakaa !
Vastaukset 4
Vanhimmat
parasta. Pyri ainakin kehittämään ihmistuntemusta, jotta haistat jo kaukaa ne, jotka tulisivat (luontonsa mukaisesti) pettämään sinut. Ei kivojen ystävien löytäminen olekaan helppoa, mutta toivottavasti törmäät kumminkin. Ei kannata tyytyä muuta kuin luotettaviin tapauksiin. Muille voi olla vain ystävällinen ja avulias tuttu. Ei mullakaan siis ole ystäviä, mutta onneksi olenkin kai luonnostani erakko. Ja olen tosiaan kärsinyt itsekin kiusaamisesta, ja onhan tuota vieläkin yrittäjiä.
jotenkin vaikutti, että kouluaikainen ystävyytenne oli "pakkoystävyyttä".
Koska muita, joiden kanssa solmia ystävyyssuhteita, ei ollut.
Sitten, kun koulu päättyy, päättyy myös tuo "pakkoystävyys".
Sama juttu, kun käy kurssilla, tulee kurssin puitteissa ystäviä, jotka sitten katoavat kun yhteisyys poistuu.
Joissakin tapauksissa ne saattavat kestää läpi elämän.
Sinun mielestä kyse ei ollut tuosta pakosta, vastaavasti "ystäviesi" mielestä saattoi olla.
Muista kuitenkin, ettei ystävienne katoamiseen ole miehesi.
ole olleet oikeita ystäviä sinulle! Tiedän miltä tuntuu menettää ns.ystävät hädän hetkellä jolloin olisi eniten niitä tarvinnut! Ei välttämättä ns.ystäväsi ole asiaa tarkemmin harkinneet ja mitä he sinulle on toiminnallaan aiheuttivat. Olisivatko he kenties joskus kokeneet ystävien menetyksen ja jatkavat kierrettä?
Sinun kannattaa vain odotella,kyllä niitä oikeita ystäviäkin löytyy,mutta ole kärsivällinen ja yritä kehittää ihmistuntemusta,paljon näkee ihmisetä ulkospäin millainen ihminen on kyseessä.
Sinussa ei ole ollut syy älä turhaan syytä itseäsi ja katkeroidu ja kohdista vihaasi syyttömiin.Ei se raivoaminen ja huutaminen auta yhtään!
Oletko harkinnut avun hakemista? KAnnattaaa miettiä sitä vaihtoehtoa,sieltä saat apua ja neuvoja miten saat sisimpäsi vihan ja raivon tunteet purettua pois.
Sinun pitäisi saada myös itsetuntoa kohotettua ja luottamusta!
Tsemppiä sinulle.
en niitä koulukavereita kaipaa..sukuni ja miehen suku ne mulle surua aiheutti.Kateus... voi kateelliset näkisitte nyt mun kodin mun elämän miten se rempallaan..mulla ei vanhoille päiville ole vietävänä kuin katkera sydän!!täynnä vihaa!!tämä elämä on ollut maanpäällinen helvetti täynnnä taistelua..
Huonoina hetkinä kaivoin kaiken esiin ja se hallitsi elämää.Nyt päätin loppu!suhteet loppu heihin kokonaan..ja loppui moneen muuhunkin.Olen aika yksin.Jostain syystä mun seurassa ei viihdytä ja olen kovettunut ihmisenä.Nyt elän omaa elämääni ja olen valmis uusille ystäville jos niitä jostain saisinkaan?olen puhelias ,iloinen..mun pitäs olla katkera ja kaunainen olen kiusattu koulussa ja eräässä työpaikassakin..Onhan se niin että heikompi aina kärsii ja kiltti jos on..toivon että maanpäällä oikeus joku päivä voittaa..Omaan kunnon tavat silti mua haukutaan juopoksi jne.. kuvitelkaa!voiko tommosta koskaan antaa anteeksi.. ei valehdellaan ja panetellaan kaikkea päälle.Tämä tarina on tosi!eristetään.