Erosin exästäni 3 vuotta sitten. Naiseni oli minua 15 vuotta nuorempi ja löysi itsellensä samanikäisen miehen, kuin itse on. Minä olen siitä asti ollut vapaa, eikä tarkoitus ole sitoakkaan itseäni.
Vuosi sitten exäni alkoi kyläilemään luonani ja ehdotti, että aloittaisimme seksisuhteen, no minulla ei ollut sitä vastaan mitään. Ihmettelinkin monesti, miksi seksimme on estotonta ja rajua, täysin erilaista, kuin oli yhdessäolomme aikana.
Viime viikonlopulla kun exäni oli taas luonani sattui omituinen tapaus, exäni soitti yöllä kumppanilleen ja vieras nainen vastasi puhelimeen ja mikä kohtaus siitä seurasi, todella sairaaloinen mustasukkaisuus kohtaus exäni puolelta, vaikka hän oli pettämässä kumppaniaan parhaillaan kanssani. Kysyisinkin missä on naisen
lokiikka, onko kaikki sallittua naisille, mutta miehen pitää olla, kuin kusi sukassa.
Tänään exäni soitti vastaajaani ja kysyi, että saisiko hän tulla luokseni, ilmeisesti nuolemaan haavojaan, en ole vielä soittanut takaisin ja mietinkin mitä teen, vai jätänkö soittamatta, kun olen sitä mieltä, että selvittäköön sotkunsa itse.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mulla oli vähän samankaltainen juttu: minä sinkku ja varattu nainen. Ja tämä peeveli oli minusta aivan helvetin mustis vaikka hänellä ei ollut mitään aikomustakaan erota äijästään :)) Jos satuin olemaan kaupungilla hieman hummaamassa ja hän ei saanutkaan vastausta tekstariinsa tietyssä ajassa niin jo alkoi sen sellainen selvittäminen, että missäs ja kenen kanssa sitä oikein ollaan...:)) - No sitä kesti sen mitä sitä hupia kesti :))
Mennäkseni exäsi pääkoppaan, niin kuvittelisin hänen olevan mustasukkainen nykyisestä miehestään, muttei näe omassa käytöksessään mitään vikaa, "täähän on vaan hoito, pano, säätö eikä sen kummempaa". Eli siis nainen on pirun itsekäs kalkkuna, joka hoitakoon omat sotkunsa. Minusta teet ihan oikein, etkä puutu hänen systeemeihinsä.
Lopetitko itse suhteen? Tuliko asioihin mitään selvyyttä?
Tapailen säännöllisesti avosuhteessa elävää nuorempaa naista. Vaikka hän ei pysty irtautumaan avokkeestaan mutta pettää tätä, hän on mustis minusta, vapaasta eronneesta. En haluaisi pettää ystävätärtäni, mutta yksinäisyys vaivaa välillä aika tavalla. Vaikeaa on, kun on tunteita mukana, molemmilla.
En tiedä "teidän naisista" minkälaisia he ovat...mutta itse jos aloittaisin suhteen, en olisi mustis tästä rakastajasta.
Minulla on ollut muutama puh.seksi suhde...tälläkin hetkellä...En odota heiltä heti viestiä takaisin...enkä ole alkanut häiritsemään heitä jos he ovat halunneet lopettaa koko jutun....
Mielestäni jos ottaa rakastajan, hänelle ei saa asettaa aivan mielettömiä odotuksia niin kuin omalle miehelle...Ja voi olla joillakin naisilla on vähän vääristynyt kuva siitä mikä on väärin ja mikä on oikeen, jos he kerran pitävät sitä ihan ok:na pettää mutta eivät silti halua tulla petetyiksi...
tiedän tunteen miltä naisesta tuntui kun kuuli vieraan äänen puhelimessa. tiedän tunteen kun haluaa ja menee toisen miehen luokse. tiedän että on väärin pettää ja mennä toisen miehen luo. mutta tiedän myös sen kuinka raastavaa ja hajottavaa on kun itse tekee sitä mitä pelkää eniten maailmassa itselle käyvän. ja sen tiedän kuinka samanlailla pelottavaa, raastavaa, tuskasta ja hajottavaa on kun on mustasukkainen eikä siitä pääse eroon millään!!! tiedän myös sen että toisten asioihin, varsinkin tälläsiin ei kande puuttua! nainen kyllä teki väärin! ja mies myös!..mut sä et tehny mitään väärin, se oli sen naisen oma valinta tulla sun luo. elä puutu sen sotkuihin..
Niinpä, itse olen samanlainen -pelkään kuollakseni että mieheni pettää mua, ja silti saatan itse säätää jotain muuta. Esim. viime viikonloppuna (juuri kun luulin että osaan jo olla kiltti avovaimo) törmäsin exääni ja nukuttiin yö yhdessä. Seksiin asti en ole mennyt, mutta mulla on hirveet morkkikset tästä. Kai mulla on sitten vielä tunteita tätä exää kohtaan, koska oon mustis siitä ja haluun viekotella sen, ettei muut vie sitä mukanaan kotiin...Sairasta! Ja olen siis todella mustis omasta miehestäni...Ärsyttävää.
No missä on miehen logiikka näissä petosjutuissa?
Mieti asiaa asettumalla toisen sukupuolen asemaan?
No oletpa veijari kaveriks et rupesit oikein ent vaimolles nurkka huoraks!!!Et todellakaan pidä itsees minkään arvosena!Lycka till!