Naisista yleensä

olen jo 68 vuotias mieshenkilö ja vihaan kommunisteja. ja sitten varsinaiseen asiaan. Oma mielipiteeni on vain omiin kokemuksiin perustuva.
Aasialaiset ja venäläiset naiset joita olen tavannut ovat ehdottomasti olleet ihania. Hellyttävän aitoja ja rakastettavia ihmisiä. Oma valinta osuu kyllä siten että kotimainen nainen jää nyt kyllä ikäväkyllä kakkoseksi. tai siis kolmoseksi.. neloseksi. Ulkonäköä arvioitaessa kaikilla on oma maku. Minä itse pidän tummista ja Aasialaisista niissä on sitä jotain. Ja myös venäläisissä. Ei sen puoleen, että löytyy niitä kauniita myös kotimaisista. Tai välimeren rannoilta. Rakastelu taidoista en sano muuta kuin, että Aasialainen ja Venäläinen nainen menee kirkkaasti ohi suomalaisen naisen. Ja se on taivaan tosi. Ei pidä suuttua sillä tämä oli vain yhden miehen oma mielipide.
4522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

innostunut miljönääri-jussista?

Äänestä

Olen 26 vuotias suomalainen nainen ja vihaan miehiä jotka luulee itsestään liikoja.

Samat sulle Paavoseni, mielummin minäkin valitsen tumman ja tulisen italiaanon tai romanttisen ja hyvännäköisen venäläismiehen kun suomalaisen miehen joka makaa sängyssä kuin lahna. Ei minkäälaista mielikuvitusta.

Äänestä
  • Veit sanat suustani! Kyllä ne TOSI miehet on ihan muualla kun nämä meidän paavot ja pekat. (Vaikka kyllä niissäkin muutama poikkeus on). Mutta ne loput lökäpöksyt kun eivät pysty Suomi tyttöä tyydyttämään, niin joutuvat rahalla hakemaan ulkomaan tavaraa.

    Äänestä

  • Nainen52v kirjoitti:

    Veit sanat suustani! Kyllä ne TOSI miehet on ihan muualla kun nämä meidän paavot ja pekat. (Vaikka kyllä niissäkin muutama poikkeus on). Mutta ne loput lökäpöksyt kun eivät pysty Suomi tyttöä tyydyttämään, niin joutuvat rahalla hakemaan ulkomaan tavaraa.

    ....ei väliä olkoon venäläinen, aasialainen, suomalainen....panen kaikkia hyvällä omallatunnolla...osaan myös sanoa oh jaah ...kun tulee orgasmin aika...ja englanniksi ouh yeah

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paavo Haukinen kirjoitti:

olen jo 68 vuotias mieshenkilö ja vihaan kommunisteja. ja sitten varsinaiseen asiaan. Oma mielipiteeni on vain omiin kokemuksiin perustuva.
Aasialaiset ja venäläiset naiset joita olen tavannut ovat ehdottomasti olleet ihania. Hellyttävän aitoja ja rakastettavia ihmisiä. Oma valinta osuu kyllä siten että kotimainen nainen jää nyt kyllä ikäväkyllä kakkoseksi. tai siis kolmoseksi.. neloseksi. Ulkonäköä arvioitaessa kaikilla on oma maku. Minä itse pidän tummista ja Aasialaisista niissä on sitä jotain. Ja myös venäläisissä. Ei sen puoleen, että löytyy niitä kauniita myös kotimaisista. Tai välimeren rannoilta. Rakastelu taidoista en sano muuta kuin, että Aasialainen ja Venäläinen nainen menee kirkkaasti ohi suomalaisen naisen. Ja se on taivaan tosi. Ei pidä suuttua sillä tämä oli vain yhden miehen oma mielipide.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu