Olemme elleet nyt tapaasimme jälkeen, lähes päivittäin kahdelleen samankaton alla , hengittäen samaa ilmaa jo yli 8kk:tta.
Kumpasellakin pitempiaikainen suhde / avoliitot, kariutuneet aijemmin itselläni ex-mies petti, pakkasin hänen tavaransa, sillä luottamus meni ja minua loukkasi hänen tekonsa todella paljon. .
Olemme kyllä asiat puineet ja olemmepa jopa ystäviä.
Nyk. miehellä parisuhteita , jotaka kariutuneet pettämiseen ja nyttemmin hänen puheistaan rivien välistä olen lukenut että ilmeisesti hänen ex:t ovat kyllästyneet täyshoitolan pitoon, heidän tunteiden kuolemiseen...
Tunnen nykyistä miestä kohtaan paljon , nautin hänen seurastaan, läheisyydestä, lämmöstä ja hellyydestä sekä seksistä, yhteisestä puuhastelusta kotiaskareiden tai "mökkeilystä" , molempien lasten kanssa puuhastelusta
( lapset joka toinen viikonloppu ja lomilla, minulla itselläni on mieletön ikävä lapsia)
Meillä ei ole alkoholiongelmia eikä päihde eikä taloudellisia huolia , olemme kumpanenkin ns. tavallisia duunareita joilla arjen asiat ok.
Mutta en nauti nyk.mieheni kanssa olemisessa siitä, että koko ajan täytyy selittää jokainen "risahdus" ja huokaus, saati jos piipahdan ystävättäreni luona , tai naapurissa, kaupassa ilman häntä.
Enkä huopaamisesta ja soutamisesta monenlaisissa asioissa, joilla vaikutusta yhteiselämisessä ns. taloudellisiin ja yhteisen tulevasuuden suunnitelmiin.
En myöskään pidä siitä että täytyy koko ajan kertoa rakastavansa, se rakkaus tulee ilmi teoin ja tunteet herää ajallaan niin uskon ja luotan,- tai ainakin ennen uskoin ja luotin niin.
Nyt en enää ole varma. :(
Koen että se olen minä joka siivoan , pesenpyykit, laitan ruuat, toki mielelläni teenkin niin , mutta odotan ja uskon myös miehen kykenevän samoihin hommeleihin , omaaloitteisesti edes silloin kun toinen on sairaana tai hyvin väsynyt , muutoin estynyt, me olemme kumpanenkin jo 40 , mies pari vuotta vanhempi kuin minä, hänellä on omakin asunto ja on hän elänyt ennenkin parisuhteessa.
Nyt on tullut kommunikaatio vaikeus, en tiedä kuinka kertoa se hänelle etten ole "onnellinen" / "tyytyväinen"...toivon toisenlaista yhdessä oloa / eloa,
mitä se sitten onkin. En kuitenkaan haluaisi loukata hänen tunteitaan...
Haluan ilmeisesti ns. omaa aikaa ja olla vaan yksin, miettien muutakin , kuin kuinka toista palvella ja tyydyttää hänen toiveet / tarpeet.
Haluan elää! Enkä todellakaan ,elää niin kuin vanhahtavat mummot ja ukit maalla ... haluan tavata ihmisiä / ystäviä , reissata , harrastaa.
En halua olla koko ajan vain kaksin, tv:tä tuijotellen tai sitten kun herralle sopii kyläillen joittenkin vanhusten luona, kahvilla pikasesti ja taas takas kotiin tai hänelle, olen hienovaraisesti ilmoittanut että haluan välillä olla yksin ,ns. ladata akkujani , jolloin hän voisi tavata omia kavereitaan , sukulaisiaan ja asustella välillä oman kattonsa alla, eikä olla vain luonani.
Olen ajatellut että hän on ns. lähimmäisriippuvainen / uusavuton joka ei osaa valmis laitetusta ruuasta laittaa itsellen rasiaan , eväitä töihin tai tehdä eväsleipiä...
Apuvaa mua ahdistaa todella paljon, olen jo sellaistakin miettinyt että onko parempi jättää leikki tähän ja jatkaa kumpanenkin tahoillaan , ennekuin kiinnymme toisiimme enemmän , tai loukkaamme toisiamme.
Antakaa neuvoja kuinka aloittaa juttelu, mitä sanoa... mietin että annanko vain hänen lukea tämän tekstin ja kysyä miten jatkossa etenemme tai teemme parisuhteellemme ?
Jotta molempien olisi hyvä olla, tilaa hengittää.
Kumpasellakin pitempiaikainen suhde / avoliitot, kariutuneet aijemmin itselläni ex-mies petti, pakkasin hänen tavaransa, sillä luottamus meni ja minua loukkasi hänen tekonsa todella paljon. .
Olemme kyllä asiat puineet ja olemmepa jopa ystäviä.
Nyk. miehellä parisuhteita , jotaka kariutuneet pettämiseen ja nyttemmin hänen puheistaan rivien välistä olen lukenut että ilmeisesti hänen ex:t ovat kyllästyneet täyshoitolan pitoon, heidän tunteiden kuolemiseen...
Tunnen nykyistä miestä kohtaan paljon , nautin hänen seurastaan, läheisyydestä, lämmöstä ja hellyydestä sekä seksistä, yhteisestä puuhastelusta kotiaskareiden tai "mökkeilystä" , molempien lasten kanssa puuhastelusta
( lapset joka toinen viikonloppu ja lomilla, minulla itselläni on mieletön ikävä lapsia)
Meillä ei ole alkoholiongelmia eikä päihde eikä taloudellisia huolia , olemme kumpanenkin ns. tavallisia duunareita joilla arjen asiat ok.
Mutta en nauti nyk.mieheni kanssa olemisessa siitä, että koko ajan täytyy selittää jokainen "risahdus" ja huokaus, saati jos piipahdan ystävättäreni luona , tai naapurissa, kaupassa ilman häntä.
Enkä huopaamisesta ja soutamisesta monenlaisissa asioissa, joilla vaikutusta yhteiselämisessä ns. taloudellisiin ja yhteisen tulevasuuden suunnitelmiin.
En myöskään pidä siitä että täytyy koko ajan kertoa rakastavansa, se rakkaus tulee ilmi teoin ja tunteet herää ajallaan niin uskon ja luotan,- tai ainakin ennen uskoin ja luotin niin.
Nyt en enää ole varma. :(
Koen että se olen minä joka siivoan , pesenpyykit, laitan ruuat, toki mielelläni teenkin niin , mutta odotan ja uskon myös miehen kykenevän samoihin hommeleihin , omaaloitteisesti edes silloin kun toinen on sairaana tai hyvin väsynyt , muutoin estynyt, me olemme kumpanenkin jo 40 , mies pari vuotta vanhempi kuin minä, hänellä on omakin asunto ja on hän elänyt ennenkin parisuhteessa.
Nyt on tullut kommunikaatio vaikeus, en tiedä kuinka kertoa se hänelle etten ole "onnellinen" / "tyytyväinen"...toivon toisenlaista yhdessä oloa / eloa,
mitä se sitten onkin. En kuitenkaan haluaisi loukata hänen tunteitaan...
Haluan ilmeisesti ns. omaa aikaa ja olla vaan yksin, miettien muutakin , kuin kuinka toista palvella ja tyydyttää hänen toiveet / tarpeet.
Haluan elää! Enkä todellakaan ,elää niin kuin vanhahtavat mummot ja ukit maalla ... haluan tavata ihmisiä / ystäviä , reissata , harrastaa.
En halua olla koko ajan vain kaksin, tv:tä tuijotellen tai sitten kun herralle sopii kyläillen joittenkin vanhusten luona, kahvilla pikasesti ja taas takas kotiin tai hänelle, olen hienovaraisesti ilmoittanut että haluan välillä olla yksin ,ns. ladata akkujani , jolloin hän voisi tavata omia kavereitaan , sukulaisiaan ja asustella välillä oman kattonsa alla, eikä olla vain luonani.
Olen ajatellut että hän on ns. lähimmäisriippuvainen / uusavuton joka ei osaa valmis laitetusta ruuasta laittaa itsellen rasiaan , eväitä töihin tai tehdä eväsleipiä...
Apuvaa mua ahdistaa todella paljon, olen jo sellaistakin miettinyt että onko parempi jättää leikki tähän ja jatkaa kumpanenkin tahoillaan , ennekuin kiinnymme toisiimme enemmän , tai loukkaamme toisiamme.
Antakaa neuvoja kuinka aloittaa juttelu, mitä sanoa... mietin että annanko vain hänen lukea tämän tekstin ja kysyä miten jatkossa etenemme tai teemme parisuhteellemme ?
Jotta molempien olisi hyvä olla, tilaa hengittää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voi, herran pieksut sinua nainen! Tarvitko todella täältä neuvoja aikuinen ihminen omaan elämääsi. Jos,et ole onnellinen liekanarussa, niin katkaise se lieka poikki! Mitä ihmettä ruikutat, että haluat muutakin, kun olla herralle palvelija ja jalkavaimo. Et ole mikään miehesi jatke, vaan itsenäinen aikuinen ihminen, joka ei älyä elää omaa elämäänsä, vaan alistuu toisen tahtoon.
Ota itteäsi niskasta kiinni ja tee niitä asiota, joita tahdot. Jos ei ukolle sovi, niin sitten ei sovi, ei tarvitse katsella moista sohvaperunaa. Miten naiset ovatkin niin onnettomia oman itsensä kanssa, että nostavat sen miehen jollekin ihme jalustalle ja sitten ruikuttavat, kun se ei anna tehdä mitään. No ei kai anna, jos alistuu olemaan toisen ikeen alla.
Oma elämä, vastuu ja tahto lähtee aina omasta itsestä, ei siihen tarvita lupaa keneltäkään. Jos, pelkäät miestäsi niin paljon, ettet uskalla keskustella asioista hänen kanssaan, niin sitten suhde on päin prinkkalaa, eikä siinä ole mitään rakkauden kanssa tekemistä. Kaksi läheisriippuvaa onnetonta ihmistä roikkumassa onnettomasti yhdessä.
Avaa suusi, niin se juttelu aloitetaan, ei kai se otus sinua syö!
Olen nyt kyllä erimieltä, minä olen käynyt yksin liikenteessä ja harrastan kaikenlaista, en ole jämähtänyt kotiini...mutta kyse onkin siitä ,että mies ei tykkää ,mököttää osoittaa mieltään...
No eilen illalla otin asian uudelleen esille.
Sain sen aikaan että tänä viikonloppuna elelemme kumpanenkin omissa talouksissamme, tapaamme ystäviämme ja mietimme tahoillamme mitä tällä suhteella on annettavaa toisillemme ja mitä tahdomme,- tai ainakin mies miettii tahollaa , minun toiveeni hän tietää jo.
Joskus kai on paljon helpompi kirjoittaa ajatuksiaan ja purkaa mieltään jopa täälläkin.
Tapaan ensiviikolla miesystäväni ja keskustelemme asioista lisää.
Aika näyttäköön miten parisuhteemme kehkeytyy tästä eteenpäin.
Mukavaa pikkujouluaikaa ja kynttilöiden tuiketta elämääsi :)
Kuulostaa että sulla on mies jonka pitäisi kasvaa isoksi vielä pitkän aikaa ennen kuin muuttaa asumaan yhteen kenenkään kanssa (epäitsenäinen ja takertuva). Eikö teille olis ihan hyvä ratkaisu että asustelette jatkossa omissa asunnoissa ja tapailette kun kummallekin sopii, ilman että sun tarvitsee ryhtyä äitihahmoksi miesystävällesi. On kyllä onnekas mies jos sen ei koskaan ole tarvinnut opetella tekemään eväsleipiä, aina on ollut joku tekemässä??? Mies vois vähän aktiivisemmin kanssa järjestää ja suunnitella teidän yhteistä aikaanne, eikä vaan lorvia sun kämpillä hyysättävänä. Tossa on kyllä kyse jo melkoisen erilaisista elämäntavoista jos toiselle riittää tv:n katselu vapaa-ajanvietoksi.
Ja tällä keskustelupalstalla on sana vapaa, joten ihan rauhassa voit kirjoitella mielipiteitäsi ja vuodattaa tunteitasi tänne.
Mitä pahaa siinä on, että 40 ihminen tykkää viettää aikaa kotona? Eikö se ole jo luonnollista, että siinä iässä keskitytään enemmän yhteiseen (tai tässä nyt ei ole vielä yhteistä) kotiin, kuin rillutteluun ulkona kavereiden kanssa?
Jos toinen on luonteeltaan kotihiiri niin se on hirveätä riippuvaisuutta :-)
Jotkut vain tykkäävät möllöttää kotona siinä missä toiset haluaa hirvimettälle, mökille tai ulkomaille.