Kirjeeni ex:lle:
Mä muistan sen kesän kun tavattiin, ei pysty tajuamaan, että siitä on jo niinki kauan. Ite olin sillon 16-vuotias miehenalku joka oli hukassa itsensä kanssa, kaikki oli niin uutta ja sekavaa. Muistan ku sillon rippileirillä huomasin sut, olit niinkuin nukke, kasvoilta ei paistanu minkäänlaista lämpöä, eleet ja ilmeet jotka kasvoilta näkyivät olivat niin tunteettomia. Sä oli sillon vaan jotain 14-vuotias tyttö, jolla oli sairaan hyvä peppu! Sit jossain vaihees me jollain maagisella tavalla päädyttiin yhteen, olin ite jotenki niin levoton, että en ois alunperin halunnu edes alkaa seurustelemaan sun kanssa. Mul ei sillon ollut mitään erityisiä tunteita sua kohtaan, sä olit vaan tyttö muiden joukossa. Mut sitten tuli se pamaus, mä rakastuin suhun! Se tuli jotenki kuin salama kirkkaalta taivaalta, se taivaallinen tunne mitä en ollut ennen kokenu, rakkaus! Nyt sitten ymmärsin minkä takia rakkaudesta puhutaan niin paljon, se on ihana tunne, leimu sisällä.
Mutta se oli silloin se. Kävi kuten ajattelinkin käyvän, ero sitten lopulta tuli. Sä et ollu mulle missään vaiheessa yhdentekevä, vaikka tunteet viileni, raivokas rakkauden liekki alkoi hiipumaan, sä oli mulle silti aina mun oma pikkuinen. Meidän suhde oli mun mielestä hyvin kasvattava, me kasvettiin yhdessä aikuisuuteen, sä kasvoit tytöstä naiseksi mun rinnalla ja mä pojasta mieheksi. Suhteessa oli niin hyviä kun huonojakin hetkiä, oli naurua, kyyneliä, rakkautta, katkeruutta, mustasukkaisuutta kaikki sairaan ihmismielen tunteet tuli käytyä perusteellisesti läpi. Viimeiset kuukaudet meidän suhteessa oli raastavia, välit viileni ja tuntu, että meillä ei enään riittänyt aikaa toisilleen. Ja sitten kun se ero tuli, voi luoja! Tiesin että se oli väistämätön, mutta suoraan sanottuna sä teit sen niin raukkamaisesti, juuri silloin kun mulla oli vaikeinta, armeijan fyysisesti ja henkisesti rankin osuus päällä. En olisi siinä vaiheessa kaivannut enempää taakkaa hartioilleni, tuntui kun kaikki elämän aikana tapahtuneet ikävät asiat kaatuivat päälle, tajusin miten pieni ihminen oikeasti on. Mutta ei auttanut, eihän suomalainen mies näytä tunteitaan, piti jatkaa loputonta taivaltaan hammasta purren. Perkele, minuahan ei lannisteta, mul ei ole mitään muuta kun itsekunnioituksenta ja ylpeytensä ja niistä pidetään kiinni!
Ero kävi eniten mun egolle, en voinu uskoa että joku voisi jättää mut, siis mut, näin komean, hauskan ja välittävän ihmisen! Mutta ehkä mä en ollutkaan sulle enää sitä, ehkä olinkin mustasukkainen egoisti, joka yritti rajoittaa nuorta naista, joka halusi juhlia ja olla "muiden" kanssa, sitä lausetta en olisi halunnut kuulla. Tunsin itseni niin epäonnistuneeksi, riittämättömäksi. Tällä hetkellä voin hyvin, olen voittanut omat demonini, eli itseni. Mitään "muureja" en alkanut rakentamaan itselleni, koska haluan pysyä ihmisenä! Perkele, sillon kun vituttaa niin sen pitää näkyä, sillon kun mä rakastan ja välitän, niin se näkyy ja tuntuu myös! Katkeruus on väistynyt, on tullut taas aika rakastaa ja välittää, on tullut aika olla taas se Paul jonka säkin joskus tunsit.Pidän itseäni taas hyvänä ihmisenä,se energia joka eron jälkeen tuli käytettyä kaikkiin typeriin asioihin oli turhaa, kadun ja häpeän asioita mitä oon tehnyt, mutta nyt on aika katsoa eteenpäin!
Tehtyjä ei saa tekemättömäksi, menneisyys tulee aina säilymään muistissa, täytyy vaan yrittaa antaa anteeksi muille ja itselle ja se itselle anteeksi antaminen onkin se vaikein pala! Nämä raastavat eron jälkeiset muutamat kuukaudet on kasvattanut mua ihmisenä huomattavasti, oon kasvanut aikuiseksi. Mul on nyt uus kaveripiiri, ne on juuri sellaisia minkälaisia ystävien tuleekin olla, ne välittää. Iloisia ja elämän haluisia ihmisiä, jotka tuntevat oman arvonsa, eivätkä sorru mihinkään turhiin "teineilyihin", aikuisia arvonsa tuntevia.
Tiedän että oot hukassa itses kanssa, niin olin mäkin. Mä toivon kuitenkin, että löytäisit itsesi mahdollisimman nopeasti, mua nimittäin sattui aivan suunnattomasti kun kuulin niitä juttuja susta! Yrität esittää mulle jotain muuta mitä oot, tiedän sen ja tiedät itsekkin sen, mutta se on täysin turhaa koska mä tiedän miten hyvä ihminen sä oikeasti oot. Valitettavasti tämä saattaa kuulostaa saarnalta, mutta suurin osa sunki "kavereista" ei ole sopivaa seuraa sulle, ne ei ole sun arvoisia! Uskon, että sulla on huono itsetunto, sen takia olet ehkä johdateltavissa liiankin helposti, ja on ihmisiä jotka haluaa käyttää ja on luultavsti käyttänytkin sun heikkoa tilannetta hyväksi, sairaita ihmisiä on maailma täynnä.
Piti kirjoittaa sulle tää kirje koska tiesin, että et vastaa mitenkään fiksusti mun tekstiviesteihin tai puheluihin, oot selvästi mua kohtaan sillä "haistavittu" asenteella. Haluan vielä tähän loppuun sanoa, että rakastan sua edelleen ja välitän todella paljon susta, tietenki rakkauden laatu on muuttunu erinlaiseksi. Pysähdyn aina välillä miettimään sua, meitä ja mitä meillä joskus oli. Oon huolissaan susta, koska oot selvästi hukassa ittes kanssa ja koska kuulen noita pahantahtoisia juttuja susta kaupungilla. Sä oot nyt nainen, käyttäydy kuten itseäänkunnioittava nainen käyttäytyy, älä anna kaiken maailman idioottien koskea suhun. Kukaan ei halua sellaista mainetta jonka oot parhaillaan saamassa, sanon tämän koska välitän susta. Ymmärrän nyt miten tärkeä asia rakkaus on ja miten ilman sitä ei pysty elämään onnellista elämää. Kaikkea hyvää sulle.
"Well it´´s too late tonight to drag the past out in to the light"
Mä muistan sen kesän kun tavattiin, ei pysty tajuamaan, että siitä on jo niinki kauan. Ite olin sillon 16-vuotias miehenalku joka oli hukassa itsensä kanssa, kaikki oli niin uutta ja sekavaa. Muistan ku sillon rippileirillä huomasin sut, olit niinkuin nukke, kasvoilta ei paistanu minkäänlaista lämpöä, eleet ja ilmeet jotka kasvoilta näkyivät olivat niin tunteettomia. Sä oli sillon vaan jotain 14-vuotias tyttö, jolla oli sairaan hyvä peppu! Sit jossain vaihees me jollain maagisella tavalla päädyttiin yhteen, olin ite jotenki niin levoton, että en ois alunperin halunnu edes alkaa seurustelemaan sun kanssa. Mul ei sillon ollut mitään erityisiä tunteita sua kohtaan, sä olit vaan tyttö muiden joukossa. Mut sitten tuli se pamaus, mä rakastuin suhun! Se tuli jotenki kuin salama kirkkaalta taivaalta, se taivaallinen tunne mitä en ollut ennen kokenu, rakkaus! Nyt sitten ymmärsin minkä takia rakkaudesta puhutaan niin paljon, se on ihana tunne, leimu sisällä.
Mutta se oli silloin se. Kävi kuten ajattelinkin käyvän, ero sitten lopulta tuli. Sä et ollu mulle missään vaiheessa yhdentekevä, vaikka tunteet viileni, raivokas rakkauden liekki alkoi hiipumaan, sä oli mulle silti aina mun oma pikkuinen. Meidän suhde oli mun mielestä hyvin kasvattava, me kasvettiin yhdessä aikuisuuteen, sä kasvoit tytöstä naiseksi mun rinnalla ja mä pojasta mieheksi. Suhteessa oli niin hyviä kun huonojakin hetkiä, oli naurua, kyyneliä, rakkautta, katkeruutta, mustasukkaisuutta kaikki sairaan ihmismielen tunteet tuli käytyä perusteellisesti läpi. Viimeiset kuukaudet meidän suhteessa oli raastavia, välit viileni ja tuntu, että meillä ei enään riittänyt aikaa toisilleen. Ja sitten kun se ero tuli, voi luoja! Tiesin että se oli väistämätön, mutta suoraan sanottuna sä teit sen niin raukkamaisesti, juuri silloin kun mulla oli vaikeinta, armeijan fyysisesti ja henkisesti rankin osuus päällä. En olisi siinä vaiheessa kaivannut enempää taakkaa hartioilleni, tuntui kun kaikki elämän aikana tapahtuneet ikävät asiat kaatuivat päälle, tajusin miten pieni ihminen oikeasti on. Mutta ei auttanut, eihän suomalainen mies näytä tunteitaan, piti jatkaa loputonta taivaltaan hammasta purren. Perkele, minuahan ei lannisteta, mul ei ole mitään muuta kun itsekunnioituksenta ja ylpeytensä ja niistä pidetään kiinni!
Ero kävi eniten mun egolle, en voinu uskoa että joku voisi jättää mut, siis mut, näin komean, hauskan ja välittävän ihmisen! Mutta ehkä mä en ollutkaan sulle enää sitä, ehkä olinkin mustasukkainen egoisti, joka yritti rajoittaa nuorta naista, joka halusi juhlia ja olla "muiden" kanssa, sitä lausetta en olisi halunnut kuulla. Tunsin itseni niin epäonnistuneeksi, riittämättömäksi. Tällä hetkellä voin hyvin, olen voittanut omat demonini, eli itseni. Mitään "muureja" en alkanut rakentamaan itselleni, koska haluan pysyä ihmisenä! Perkele, sillon kun vituttaa niin sen pitää näkyä, sillon kun mä rakastan ja välitän, niin se näkyy ja tuntuu myös! Katkeruus on väistynyt, on tullut taas aika rakastaa ja välittää, on tullut aika olla taas se Paul jonka säkin joskus tunsit.Pidän itseäni taas hyvänä ihmisenä,se energia joka eron jälkeen tuli käytettyä kaikkiin typeriin asioihin oli turhaa, kadun ja häpeän asioita mitä oon tehnyt, mutta nyt on aika katsoa eteenpäin!
Tehtyjä ei saa tekemättömäksi, menneisyys tulee aina säilymään muistissa, täytyy vaan yrittaa antaa anteeksi muille ja itselle ja se itselle anteeksi antaminen onkin se vaikein pala! Nämä raastavat eron jälkeiset muutamat kuukaudet on kasvattanut mua ihmisenä huomattavasti, oon kasvanut aikuiseksi. Mul on nyt uus kaveripiiri, ne on juuri sellaisia minkälaisia ystävien tuleekin olla, ne välittää. Iloisia ja elämän haluisia ihmisiä, jotka tuntevat oman arvonsa, eivätkä sorru mihinkään turhiin "teineilyihin", aikuisia arvonsa tuntevia.
Tiedän että oot hukassa itses kanssa, niin olin mäkin. Mä toivon kuitenkin, että löytäisit itsesi mahdollisimman nopeasti, mua nimittäin sattui aivan suunnattomasti kun kuulin niitä juttuja susta! Yrität esittää mulle jotain muuta mitä oot, tiedän sen ja tiedät itsekkin sen, mutta se on täysin turhaa koska mä tiedän miten hyvä ihminen sä oikeasti oot. Valitettavasti tämä saattaa kuulostaa saarnalta, mutta suurin osa sunki "kavereista" ei ole sopivaa seuraa sulle, ne ei ole sun arvoisia! Uskon, että sulla on huono itsetunto, sen takia olet ehkä johdateltavissa liiankin helposti, ja on ihmisiä jotka haluaa käyttää ja on luultavsti käyttänytkin sun heikkoa tilannetta hyväksi, sairaita ihmisiä on maailma täynnä.
Piti kirjoittaa sulle tää kirje koska tiesin, että et vastaa mitenkään fiksusti mun tekstiviesteihin tai puheluihin, oot selvästi mua kohtaan sillä "haistavittu" asenteella. Haluan vielä tähän loppuun sanoa, että rakastan sua edelleen ja välitän todella paljon susta, tietenki rakkauden laatu on muuttunu erinlaiseksi. Pysähdyn aina välillä miettimään sua, meitä ja mitä meillä joskus oli. Oon huolissaan susta, koska oot selvästi hukassa ittes kanssa ja koska kuulen noita pahantahtoisia juttuja susta kaupungilla. Sä oot nyt nainen, käyttäydy kuten itseäänkunnioittava nainen käyttäytyy, älä anna kaiken maailman idioottien koskea suhun. Kukaan ei halua sellaista mainetta jonka oot parhaillaan saamassa, sanon tämän koska välitän susta. Ymmärrän nyt miten tärkeä asia rakkaus on ja miten ilman sitä ei pysty elämään onnellista elämää. Kaikkea hyvää sulle.
"Well it´´s too late tonight to drag the past out in to the light"
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.