Työvoiman palvelukeskukset ja kuntouttava työtoiminta ovat tosi tärkeitä asioita työttömille. Moni työtön syrjäytyisi pahasti, jos ei saisi käydä työvoiman palvelukeskuksessa ja osallistua kuntouttavaan työtoimintaan. Olen varma, että työvoiman palvelukeskukset ja kuntouttava työtoiminta ovat pelastaneet monia työttömiä mielenterveysongelmilta, huumeiden orjuudelta, alkoholismilta ja itsemurhalta. Työministeri ovat täysin oikealla asialla, kun lisäävät työvoiman palvelukeskusten ja kuntouttavan työtoiminnan määrärahoja. Sosiaalivirkailijankin kuuluu ohjata työikäinen ja -kuntoinen työtön palvelukeskuksen mainioiden työllisyyspalveluiden piiriin. Tavoitteeksi pitää ottaa, että jokainen puoli vuotta työttömänä ollut on työvoiman palvelukeskuksen asiakkaana ja osallistuu kuntouttavaan työtoimintaan.
TYP
Mörkkö
4170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Viestisi sisällöstä päätellen olet itse syrjäytynyt ja pahasti.
Työreformi on heti keskeytettävä ja työstä pitää maksaa PALKKAA!! Lisäksi työvoimahallinnon on lopetettava valehtelu, kikkailu työttömyystilastoilla, mielivaltainen karenssien jako ja muut kyykytystoimet sekä tunnustettava täysin epäonnistunut työvoimapolitiikka. Lisäksi nämä ”asiantuntijat” on saatettava tuomioistuimeen vastaamaan tekemistään virkarikoksista.
Työttömät voisi omalta osaltaan aloittaa asioiden lailliseksi saattamisen ottamalla käsittelyyn työvoiman palvelukeskukset, jotka haluavat ”auttaa” työttömiä orjatyöelämään, pahoin kyykytyspalveluin. Alkakaa oikein joukkovoimalla kieltäytyä noista kyykytyspalveluista aluksi vaikka kieltäytymällä allekirjoittamasta tietojenluovutuslupaa ja tallentamalla kaikki noiden kyykyttäjävirkahenkilöiden uhkailu- ja kiristyspuheet esim. mp3-soittimella talteen.
Sen jälkeen vain kanteluita ja rikosilmoituksia tekemään. Lisäksi kannattaa julkaista nuo kyykyttäjävirkailijoiden puheet netissä ja jos mahdollista kuvan kera niin että muutkin työttömät voivat reagoida heitä vastaan tarkoitukseen sopivalla tavalla kohdatessaan heitä turuilla, toreilla ja toivottavasti myös pimeillä kujilla. Jos kaikki tyhjänpäiväiset työvoiman palvelukeskukset lakkautettaisiin ja työttömät pääsisivät oikeisiin töihin, saattasipa joku työvoiman palvelukeskuksen työntekijäkin kelvata vaikka vessoja siivoamaan, niin ei työvoimaa tarvitsisi rahdata ulkomailta Suomeen. Tulisi halvemmaksi työllistää suomalainen, hän ei tarvitsisi kallista kotouttamista ja kielikurssia. Kun työtön palkattaisiin näiden kyykytystoimenpiteiden lopettamisen seurauksena työhön ja työnantaja maksaa palkkaa, niin lisääntyy myös ostovoima!
Verorahat menisivät parempaan käyttöön, mikäli työvoiman palvelukeskukset heti lopetettaisiin. Kunnollisten työtä tekevien veronmaksajien mielestä tämä selkeästi kannattaa. Ja kun nuo loispummiyrittäjät, -konsultit ja -virkamiehet tajuaisivat sen että työhön perehdyttäminen on työsopimuslaissa määrätty työnantajan tehtäväksi työajalla. Ja jos jostain syystä ei homma onnistu niin sitä varten työsopimuslaissa on koeaika. Koeaikana voisi sitten vaihtaa toiseen työpaikkaan lähes palkanmaksun katkeamatta. Työhön opastusta, harjaantumista, valmennusta ja kuntouttavaa työtoimintaa ei tarvittaisi ollenkaan. Ja taas säästyisi yhteiskunnan varoja, kun työttömät pääsisivät suoraan töihin ilman kyykytystoimia ja palkasta he maksaisivat tietenkin veroja sen sijaan että ahneet ja röyhkeät loispummiyrittäjät, -konsultit ja -virkamiehet kuluttaisivat veroeuroja.
Nämä samat ahneet ja röyhkeät loispummiyrittäjät, -konsultit, -virkamiehet ja kokoomuksen homepersefossiilit peräänkuuluttavat työttömiltä moraalia. Näillä pöhköillä loispummiyrittäjillä, -konsulteilla, -virkamiehillä ja kokoomuksen homepersefossiileilla ei ole ikinä ollutkaan mitään moraalia.
TE- ja sosiaalitoimiston virkaloisia ei pidä nöyristellä, vaan vaatia ne pienetkin etuudet mitkä lain mukaan kuuluu vaikka oikeusteitse. Nämä loispummivirkailijat tilaisuuden tullen menettelevät laittomasti evätessään työttömälle lain mukaan kuuluvia etuuksia. Kannustavuus ja vastikkeellisuus ovat niitä kirosanoja jolla työttömät joutuvat orjaksi loispummiyrittäjälle, tähän ei tule suostua vaan saattaa virkaloiset oikeuden eteen ihmisoikeusrikoksista ja erittäin ovelalla tavalla tapahtuvasta joukkotuhonnasta. Elinkautinenkin on liian lievä tuomio noista törkeistä rikoksista, valitettavasti Suomen laki ei tunne sen ankarampaa rangaistusta. Niin kauan kun Suomessa on orjuutta ei myöskään mihinkään yleishyödylliseen vapaehtoistyöhön tule osallistua koska aina loispummiyrittäjät osaa varastaa noissakin asioissa työttömän työpanoksen. Kaikkein suurin virhe on osallistua kokoomuksen fasisti-sika-homepersefossiilien toivotalkoisiin.
#
Sosiaalivirkailijankin kuuluu ohjata työikäinen ja -kuntoinen työtön palvelukeskuksen mainioiden työllisyyspalveluiden piiriin.
#
Näin oli aikoinaan myös 30-luvun Saksassa. Tiettyä ryhmää valtiolähtöisesti ryhdyttiin vainoamaan. 1. aste oli, että parempi olisi muuttaa pois maasta. Tänne verrattuna asia olisi sama, että älkää ryhtykö valtion viholliseksi = työttömät.
Sitten Saksassa alkoikin matkat työssäkäyntien ulkopuolelle. Kävivät vastaaviin keskuksiin kuin työkkäritkin, ja sitten "kiltit" viranomaiset ohjasivat potilaat ovistaan minne mihinkin. Monet Saksassa eivät enää palenneet siihen tilanteeseen mistä lähtivät.
Saapa nähdä kuinka Suomessa loppujen lopuksi käy. Ovatko työkkärin tädit sellaisia loppujen lopuksi, että ohjaavat työttömiä ovista ja porteista sisään tuntemattomaan kuten Saksassakin kävi.
Olen muuten tässä miettinyt sitä että onko TYP ja JYP (jääkiekkojoukkue) sama asia?
Olen tässä piraattikortilla katsellut ilmaiseksi Urho tv:n SM-liiga matseja, ja aina tulee paha olo jos siellä on JYP pelaamassa kun siitä tulee heti mieleen TYP. Vituttaa näin työttömänä katsella telkkaristakin jo sitä perkeleen laitosta kun ne siellä pelaa, saatana!