Suomella ei ole varaa kuten Ruotsilla ja Norjalla

On aivan lapsllista ja pöyristyttävää vaatia velkasuomalaisia lisäämään kehitysapuaan ylisikäjien ja alkukantaisten maailmaan. Meillä ei muuta kuin velka ja työttömyys kasvaa eikä taloutemme nojaa samalla laajuudella rikkauksiin, kuten Ruotsissa ja Norjassa.

Silti maatamme verrataan näihin maihin ja toivotaan, että pitäisi lisää lähettää rahaa tuonne omituisten miesten mantereelle. Päinvastoin: Melkein Kokonaan kehitysapu pois, jotta he alkavat itse toimiin ja suomen varat oman kansan auttamiseen tai lähtettäköön vain niihin kohteisiin kehitysapuvaroja, joissa oikeasti jotain kehitystä ja yritystä on tapahtunut, mutta mitään lisäyksiä ei mihinkään.

Me emme ole velkaa toisten kansojen typeyyksistä ja heikkouksista, kuten laiskuudesta taikka alkulantaisista näkemyksistä asioihin. Kehitysavun on oltava sivistämisapua, eikä rahavarojen syytämistä niin paljon. Kortsut ja muut ehkäisytavat ovat parasta kehitysapua. Linjani on hyvin pehmeä Linkolaan nähden: En kannata tappamista, mutta tuo väestöräjähdys pitää pysäyttää Afrikassa, Intiassa jne.
1346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Turhaan sinne rahoja lähetetään kun omakin maa on konkurssinpartaalla kortsaujen lähettäminen olisi halvempaa ja tehokkaampaa. Meillä tilanne on päin vawstoin vähäistkin tekijät loppuu. Ja pitäisi hoitaa myös eläkeläist ja vanhukset joissa on paljon työtä tehneitä ja liikaa veroa maksaneet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Folio Mulder kirjoitti:

On aivan lapsllista ja pöyristyttävää vaatia velkasuomalaisia lisäämään kehitysapuaan ylisikäjien ja alkukantaisten maailmaan. Meillä ei muuta kuin velka ja työttömyys kasvaa eikä taloutemme nojaa samalla laajuudella rikkauksiin, kuten Ruotsissa ja Norjassa.

Silti maatamme verrataan näihin maihin ja toivotaan, että pitäisi lisää lähettää rahaa tuonne omituisten miesten mantereelle. Päinvastoin: Melkein Kokonaan kehitysapu pois, jotta he alkavat itse toimiin ja suomen varat oman kansan auttamiseen tai lähtettäköön vain niihin kohteisiin kehitysapuvaroja, joissa oikeasti jotain kehitystä ja yritystä on tapahtunut, mutta mitään lisäyksiä ei mihinkään.

Me emme ole velkaa toisten kansojen typeyyksistä ja heikkouksista, kuten laiskuudesta taikka alkulantaisista näkemyksistä asioihin. Kehitysavun on oltava sivistämisapua, eikä rahavarojen syytämistä niin paljon. Kortsut ja muut ehkäisytavat ovat parasta kehitysapua. Linjani on hyvin pehmeä Linkolaan nähden: En kannata tappamista, mutta tuo väestöräjähdys pitää pysäyttää Afrikassa, Intiassa jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu