Olen 33v ja elin sinkkuna piiiitkään. Uhrasin huonolle suhteelle parikymppisenä vuosikausia, mies oli epärehellinen ns. sosiopaatti, jonka kanssa yritin vuosia rakentaa jotain - kunnes tajusin että turhaan, ja tajusin jatkaa matkaa! (Luojan kiitos meillä ei ole yhteisiä lapsia.) Kyseisestä parisuhteesta toipuminen vei vuosia, olin 4-5v sinkkuna ja kävin jo välillä epätoivoiseksikin (tällä palstalla tuli vierailtua USEIN!). Olin onneton, lihoinkin, kävin paljon ulkona ja tapasin ystäviä - liikuin monipuolisesti, matkustelin, mutta kumppania ei vain tahtonut löytyä. KUNNES! Aloitin seurustelusuhteen "kompromissin" kanssa. Mies oli ihan ok, muttei kuitenkaan ihan sitä mitä haen kumppanilta. Keskusteluyhteyttä ei oikein tahtonut löytyä - tai ainakaan rakentavaa sellaista. Jaksoimme yrittää vuoden kunnes totesimme ettei tästä tule yhtään mitään. Ajattelin että jaahas, taas se sinkkuelämä alkoi... Seurusteluaikana kuitenkin onnistuin karistamaan ylipainon ja olin taas oma itseni vuosien jälkeen siinä mielessä, siis ulkoisesti. Huomasin että miehet kiinnittivät ihan eri tavalla huomiota kun lähdin taas liikkeelle, sain treffikutsuja ja huomiota osakseni. Ja sieltäpä tupsahti myös se unelmien prinssi eteeni :o) Nyt olen onnellisesti parisuhteessa hänen kanssaan ja yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia tehdään. Olen tosi onnellinen!!
Halusin jakaa oman tarinani ja samalla kannustaa naisia (ja miksei miehiäkin) jotka ovat samassa tilanteessa kuin itse olin sinkkuna. Kyllä se oikea sieltä löytyy, se tupsahtaa eteen kun sitä vähiten osaa odottaa :)
Halusin jakaa oman tarinani ja samalla kannustaa naisia (ja miksei miehiäkin) jotka ovat samassa tilanteessa kuin itse olin sinkkuna. Kyllä se oikea sieltä löytyy, se tupsahtaa eteen kun sitä vähiten osaa odottaa :)
Vastaukset 15
Vanhimmat
monellako pelimiehellä ja ulkkiksella panetit itseäsi sinkkuaikoina?
Tarpeellinen kysymys. Onko miehesi kenties aisankannattaja.
Ilmeisesti olette yksi ja sama henkilö jutuista päätellen...jos vihdoin ja viimein löytäisit sen oman lutkan itsellesi ja kumppaniksesi, niin kerrohan rehellisesti mitä tekisit hänen kanssaan? Minkälaista arkea hän olisi pakotettu viettämään kanssasi? Ihan mielenkiinnosta kyselen kun tuo "lutkatutkasi" on jo aika pettämätön :D Saisiko oma lutkasi kutsua luoksesi käymään myös muita lutkaystäviään? Miten viettäisit joulun lutkan kanssa? Miten huomioisit omaa lutkaasi?
Jos minä ottaisin lutkan tyttöystäväksi, niin sehän ei hengaisi lutkakavereidensa kanssa ollenkaan, paitsi jos ne tulisivat meille ja saisin panna niitä kaikkia.
Minulla ei ole mitään tekemistä noiden kahden muun nimimerkin kanssa.
"jos vihdoin ja viimein löytäisit sen oman lutkan itsellesi ja kumppaniksesi, niin kerrohan rehellisesti mitä tekisit hänen kanssaan?"
Seurustelisin ja mieluiten asuisinkin hänen kanssaan. Seksi olisi minulle tärkein asia suhteessa.
"Minkälaista arkea hän olisi pakotettu viettämään kanssasi?"
Aika perus nuoren pariskunnan arkea. Kävisimme molemmat töissä tai opiskelisimme. Tosin naisen täytyisi omistautua minulle lähes täydellisesti koska en tule ollenkaan toimeen suurimman osan ihmisistä kanssa. Eli naisella ei saisi olla miespuolisia ystäviä eikä hän saisi käydä tyttökaveriensa kanssa baareissa tai juhlissa joissa on miehiä. Harrastuksistaan naisen ei tarvitsisi luopua, ellei niissä sitten olla tekemisissä nuorten (18-35v) miesten kanssa.
"Saisiko oma lutkasi kutsua luoksesi käymään myös muita lutkaystäviään? "
Kaipa se sopisi, tosin max kerran viikossa.
"Miten viettäisit joulun lutkan kanssa?"
Enpä ole miettinyt. Ehkä matkoilla jos rahat riittää.
"Miten huomioisit omaa lutkaasi?"
En pettäisi tai hakkaisi häntä. Muistaisin syntymäpäivät jne. Ja sitten ihan perusasiat, siivoaisin jälkeni etc.
Ihanko itse diagnosoit miehen sosiopaatiksi?
Kyllä, olen ammatiltani psykologi ja psykoterapeutti. Tuona aikana tietysti vasta opiskelija, joten analyysi/diagnoosi tapahtuivat myöhemmin.
Naiselle se on niin helppoa...
Kun vain karistaa ylipainon ja on vähän ihmisten ilmoilla niin "hupsista", kumppani löytyy taas.
mutta enpäs sanokaan. Nännännää palstan vakionaiset! Ette voi väittää että täällä vain ilkeiltäisiin!
Kiva kuulla rohkaisevia kertomuksia, vaikka itsellä välillä onkin melko epätoivoinen olo. (Ja nuo mukanäppärät kyyniset kommentit voi jättää arvoonsa, motiivinsa kullakin tällaisille palstoille kirjoitteluun...). Itse olen 35 v enkä koskaan kunnolla seurustellut. Harvoin olen rakastunutkaan, mutta aina onnettomasti. Jonkinlaista kaavaa varmaan noudattaa tää mun tunne-elämä, mutta kun ei ole päässyt siitä perille. Vuosiin ei ole ollut juuri toiveissakaan seurusteluasiat (anoreksia tappoi ne), mutta nyt taas on. Kieltämättä se biologinen tikityskin saattaa vähän nostaa päätään, mutta ei se ole mulle ensisijainen asia, uskon kestäväni lapsettomuudenkin.
En viitsi enempää avata taustaani, vittuiluahan siitä täällä kuitenkin tulee. Enkä luonnehtia ulkonäköäni, luonnettani tai muutakaan, vaikka eräät tietysti analysoivat kaiken jo näiden rivien perusteella. Onneksi sentään on myönteisiäkin ihmisiä, myös täällä!
Ensinnäkin, ennen kuin ehdit mitään muuta edes ajatella, niin sanon, että toivon että löytäisit oman miehen ja ehtisitte saadakin lapsia. :)
Ja sitten asiaan. Kyllä se valitettavasti naisen kohdalla vaatii suorastaan kovaa yritystä, että ei löydä miestä. Koska eihän naisten tarvitse miestä löytää, mies löytää naisen. Naisen ei tarvitse tehdä mitään, ei yhtään mitään. Naiset saavat kaiken ilmaiseksi, ilman pienintäkään vaivaa. Tiedän susirumia naisia, jotka ovat saaneet miehen ihan tuosta noin vaan. Jos nainen jää yksin, niin yleensä siihen on syynä nirsous; vaikka miehiä kannetaan hopeatarjottimella nenän eteen, niin ei kelpaa.
Mies sen sijaan voi elää koko elämänsä saadakseen naisen, ja jäädä siitä huolimatta ilman, jos on vääränlainen.
Ihan tosi kiva lukea tuo eka viesti;) Sitten tulikin jo jotakin katkeraa...
Älkää hyvät ihmmeiset olko niin julmia. Eiköhän sitä hyvää mahtuisi maailmaan paljon enemmänkin, josko me niin haluaisimme.
Itse olen samoilla linjoilla ap:n kanssa. Eli olen sinkku, käynyt muutamat treffit täältä kautta, ihan kivaa on ollut, mutta ei sitten kuitenkaan mitään vakavampaa suhdetta kehittynyt.
Olen jo muutaman kerran leikkinyt kotista, enkä enää sitä kaipaa. Aika tosissaan elämänkumppania ihmiset etsivät, mutta kannattaisikohan ensin tutustua itseensä, ennenkuin lähtee sitä puolikastaan hakemaan. Aika karseita kokemuksia ihmisistä jotka elävät toisen kautta.
Itselläni hyvä olla itseni ja lasteni kanssa. 3/1. Muutaman vuoden olen sinkkuillut, ja onhan siihen joitakin suhteita mahtunut, mutta nyt en edes halua etsiä. Jos on tullakseen, niin sitten...
Pientä ihastusta on jo ilmassa, ei tämän palstan kautta vaan ihan livenä;)
Tsemppiä jokaiselle etsit tai sitten et, mutta ota ensin yhteyttä itseesi. Kun olet sinut, niin sitten olet vasta valmis rakastumaan, ja ymmärrät mitä kyseinen sana pitää sisällään.
Sulle sopiva palsta on sihteeriopisto.net, siellä sunkin jyystetyllä reiällä on vielä arvoa.
Huhhuh, onpa tämän palstan viestien taso laskenut sitten viime käynnin (näin paljon en ole ruokottomuuksia lukenut vähään aikaan...). Onkohan tämä jotain yleistä katkeruutta ja väsymystä sinkkuuteen? No oli miten oli, tosi kiva kuitenkin että joukkoon mahtui asiallisiakin viestejä :)
Hyvä että sosiaalisesti vammainen ja ruma siloaivokin saa silloin tällöin hymyn huulilleen.