1918: hallituksen kapina kansaa vastaan

Mikä Suomessa tammikuussa 1918 oli kansa, mikä hallitus, mikä kansan oma hallitus? Kun porvarien senaatti julisti porvarien suojeluskunnat eli väkivaltaiset työväen vastaiset terrorijärjestöt hallituksen joukoiksi, se oli avoin sodanjulistus koko Suomen köyhäillistölle eli kansan enemmistölle, jonka enemmistön eduskunnassa porvarit lokakuussa 1917 - epäisänmaalisesti Venäjään turvautuen - olivat saaneet kumottua. Porvarisenaatin päätös pakotti työväenliikkeen taistelevaan itsepuolustukseen. Selvästi porvarillinen hallitus oli nyt sodassa työtätekevää kansaa vastaan, joten kansa tarvitsi oman hallituksen. Sosialistit nimittivät siksi kansanvaltuuskunnan jakamaan sitä sosiaalista oikeutta, jonka porvarit olivat vielä marraskuun suurlakonkin jälkeen evänneet, ja johon pyrkimisen porvarit tahtoivat nyt väkivalloin estää ja hukuttaa vereen.

Kansa aloitti oman vapaussotansa. Porvarien itsenäisyysjulistus 6.12.1917 ei ollut merkinnyt mitään niille, joilla ei ollut äänivaltaa oman asuinpaikkakuntansa yhteisiin asioihin eikä oikeutta oman työnsä arvoon. Suomen köyhän kansan todellinen itsenäisyysjulistus oli punainen lyhty Helsingin työväentalon tornissa 27.1.1918. Työväki onnistui ottamaan vallan kansalle maan suurissa teollisuuskaupungeissa ja maaseudulla siellä missä tilattoman proletariaatin osuus väestöstä oli suurin. Työväenjohtajat luulivat jo, että voitto oli saavutettu, vieläpä ilman suurempaa verenvuodatusta. Mutta Etelä-Pohjanmaalla kokosi joukkojaan valkokenraali Mannerheim, karski ja julma ruotsalais-venäläinen palkkasoturi, ja Karjalassa olivat sikäläiset suojeluskunnat senaatin yllytyksestä jo aloittaneet oman kapinansa.

Kuten Espanjan sisällissodassa myöhemmin, oli kansanhallitukselle kohtalokasta, että sen kumoamiseen pyrkivät vastustajat onnistuivat nopeasti yhdistämään tukialueensa. Haapamäen rata joutui valkoisten haltuun, ja Pohjois-Suomen työläiset jäivät eristyksiin rintaman taakse. Heitä odotti hirvittävä puhdistus. Pahimmat valkoisten hirmuteot tapahtuivat Varkaudessa. Sen jälkeen ainakin tiedettiin, mikä valkoisten käsissä työväkeä odottaisi. Oli pakko puolustautua katkeraan loppuun saakka. Alkoi mökkien sota palatseja vastaan, torppien sota kartanoita vastaan, työn sota pääomaa vastaan, rautakourien sota ihramahoja vastaan, osattomien sota omistajia vastaan. Punakaartit oli perustettu pakon edesä 1917 reaktiona porvarien aseistautumiseen. Nyt oli punakaartilaisille sitten tosipaikka edessä.

Venäjän työväenvalta ei pystynyt kunnolla auttamaan suomalaisia tovereitaan, koska sitä itseään uhkasivat kaikilta suunnilta viholliset. Sen sijaan keisarillisen Saksan apu Suomen porvareille osoittautui ratkaisevaksi. Porvarin kuuluisa "isänmaallisuus" merkitsi saksalaisten ammattisotilaiden päästämistä Suomen köyhän kansan kimppuun. Mannerheimilla oli suuria vaikeuksia Tampereen valtaamisessa, ja valkoiset kärsivät verisiä tappioita, kun punakaarti puolusti sankarillisesti kaikilta suunnilta saarrettua kaupunkia. Mannerheim ajoi joukkojaan hyökkäämään valtavista menetyksistä pittaamatta (samaa välinpitämättömyyttä tappioiden suhteen hän sittemmin osoitti myös Karjalan rosvoretkellään 1941). Kaupungin vihdoin kukistuttua työläisiä kohtasi silmitön kosto, joka ei säästänyt naisia ja lapsia (ks. Heikki Ylikangas, Tie Tampereelle). Kuitenkin se oli saksalaisten maihinnousu Hankoon eikä Tampereen taistelu, mikä ratkaisi sodan.
5113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Se on ymmärrettävää, koska suomalaisilla on niin vähän perinteitä itsenäiseen valtiolliseen olemassaoloon. Kautta historian, ennen modernia aikaa, suurin osa Suomesta kuului Ruotsiin, muodostaen tuon kuningaskunnan itäisen puoliskon, pienempi osa enemmän tai vähemmän löyhästi Novgorodiin ja myöhemmin kiinteämmin Venäjään. Suurin osa suomalais-ugrilaisten kielten puhujista on historiallisena aikana aina ollut venäläisten ruhtinaskuntien taikka Venäjän suojeluksessa, suomalaiset ovat merkittävin läntinen poikkeus joka vahvistaa säännön.

Ruotsin vallan ja Ruotsin käymien sotien seurausten perua on suomalaisten voimakas "läntinen" identiteetti, jota ei ole muuttanut se, että juuri Venäjä loi Suomen valtion ja kohotti suomalaiset kansakuntien joukkoon, kansallisen itsensä tiedostamisen asteelle, ja että Venäjän valtavien markkinoiden avautuminen suomalaisille mahdollisti Suomen taloudellisen kehityksen nykyaikaiseksi yhteiskunnaksi 1800-luvun lopulla. Tästä suomalaiset ovat harvoin muistaneet kiittää Venäjää vuoden 1991 jälkeen, äänekkäämpiä ovat olleet vaatimukset siitä, että VENÄJÄN pitäisi pyytää anteeksi NEUVOSTOLIITON aloittamaa talvisotaa. No, aikovatko suomalaiset pyytää anteeksi jatkosotaa?

Autonomian aikana 1800-luvulla nouseva suomalaisuus merkitsi irrottautumista ruotsalaisuudesta; suomalaisuus määritteli itsensä suhteessa ruotsalaisuuteen, sen negaationa. Vuosisadan loppuun tullessa suomalaisuustaitelun suunta muuttui: keskeiseksi tuli nyt eron tekeminen Venäjään ja venäläisyyteen. Alkoi suomalaisen "ryssämyytin" luominen, myytin joka edelleen on voimissaan, vaikka joutuikin nukkumaan jonkinlaista talviunta 1944-1991. Länsimaiden etuvartio itäistä barbarismia vastaan - Pohjolan Hellas vastaan Xerxes-suurkuninkaat orjalaumat - luterilaisuus vastaan ortodoksisuus - suomalainen/länsimainen vapaus vastaan itämaisuus/tsarismi/bolshevismi/diktatuuri.

Kun Suomi itsenäistyi, koska entinen järjestysvalta oli Venäjällä lakannut olemasta ja jonkin oli järjestystä pidettävä, maa ajautui sisällissotaan, koska järjestystä ei onnistuttu pitämään, ja kumpikin puoli oli, järjestyksen nimissä, kärkäs luovuttamaan vastahankitun itsenäisyyden välittömästi ulkopuoliselle vallalle, eli punaiset Venäjän bolshevikeille, valkoiset keisarilliselle Saksalle. Punaiset tosin toimivat siinä hyvässä mutta naiivissa uskossa, että heidän voittonsa myöskin parhaiten turvaisi itsenäisyyden. Valkoisille oli tärkeintä turvata maa Venäjältä ja bolshevikeilta, silläkin hinnalla, että Suomesta tulisi saksalaisen ruhtinaan hallitsema Saksan satelliittivaltio, taloudellisesti ja ulkopoliittisesti täysin Saksaan sidottu vasallimaa, melkeinpä siirtomaa. Mutta Saksa hävisi suursodan, ja kuten eräs kirjailija on nasevasti sanonut, suomalaisten "oli pakko ruveta itsenäisiksi".

Äänestä
  • Sitä Saksan korttiahan yritettiin pelata uudelleen 1941. Jos Saksa ja Suomi olisivat tämän uuden sodan voittaneet, olisi se Suomen demokratialle ja yhteiskuntajärjestykselle ollut yhtä tuhoisaa kuin puna-armeija Helsingissä 1939 tai 1944. Olisi saatu AKS:n ja äärioikeiston Suur-Suomi, mutta sitä Suomea ei joku Ståhlberg olisi omakseen tunnistanut eikä tunnustanut, ei Hitlerin "uuden järjestyksen" pohjoista kulmabastionia arjalaisine oppeineen. Oli Suomen onni, että se hävisi tämän sodan, niin kuin myöskin talvisodan häviö oli Suomelle voitto. Alkoi itsenäisen Suomen kulta-aika, Mannerheimin-Paasikiven-Kekkosen aika, "vaaran vuodet" - "suomettuminen" - "rähmälläänolon aika", aika jolloin Suomi vakiinnutti asemansa suhteessa itäiseen naapuriinsa ja muuhun maailmaan ja rakensi kehittyneen yhteiskunnan. Suomen asemasta tuli lopulta melkein liiankin vahva, liiaksi sodanjälkeisen maailman status quohon sidottu. Kun status quo 1980-luvun lopussa kaatui, mitä Suomessa ei Etykin jälkeen kukaan uskonut mahdolliseksi, Suomi joutui ikävään tilanteeseen, koska nyt oli paljon vaihtoehtoja, eikä vain yksi ainoa maan tapa, jonka geopolitiikka ja talous sanelivat.

    Suomi halusi pois monien vaihtoehtojen tilanteesta ja syöksyi Euroopan unioniin. EU-jäsenyys runnattiin suomalaisessa yhteiskunnassa läpi kuin konsanaan Kekkosen nimittämä Miettusen hätätilahallitus 1970-luvulla. Kun asia äänestytettiin kansalla, ihmisten päätös tapahtui mielikuvien ja mimesiksen tasolla. Parempi väki tuntui kannattavan EU:ta, joten EU-tuntui kannatettavalta, eikä monikaan halunut leimaantua EU-vastaiseksi. Sitä pidettiin jotenkin hävettävänä änkyrämäisyytenä, osoituksena alemmasta sivistystasosta. EU:n myöhemmästä kehityksestä äänestäjä ei tiennyt mitään, ei tiedetty että liityttäisiin tulevaan liittovaltioon, jonka puitteet määräisi lopulta perustuslaki, jota ei uskallettaisi perustuslaiksi kutsua, ja josta Suomessa tai juuri missään muuallakaan ei enää äänestettäisi. Mutta olisiko äänestäjä toiminut toisin, jos olisi nähnyt tulevaisuuden?

    Nyt on vuosi 2009 ja Suomi on palannut valtiollisessa kehityksessään sata vuotta ajassa taaksepäin. Jälleen se on suuren imperiumin rajamaa, autonominen valtio monikansallisessa kokonaisuudessa. Mutta tämä ei aiheuta suurten intohimojen kuohuntaa Suomessa. EU:n yleisvaltakunnallinen lainsäädäntö ja sen ensisijaisuus Suomen omiin perustuslakeihin nähden ei ole suomalaisille henkinen ongelma. Ehkä ihmiset ovat hiljaisesti hyväksyneet nykyisen hokeman, että kansallisvaltioiden aika on ohitse. Kuljemme kansallisten kokonaisuuksien ajasta kohti uudenlaista sääty-yhteiskuntaa, jossa etniset raja-aidat madaltuvat, kun taas kuilut varallisuusluokkien välillä kasvavat ja jossa keskiluokka, demokraattisen kansallisvaltion selkäranka, vähitellen murtuu. Vallankäyttö muuttuu keskenään neuvottelevien korporaatioiden viidakoksi niin valtioiden kuin EU:nkin tasolla. Vaaleista tulee rituaali jolla korporaatioiden valta legitimoidaan ja siunataan. Tämä on nykyinen eurooppalainen malli. Aika näyttää, osoittautuuko se menestyksekkäämmäkin kuin esim. venäläinen tai kiinalainen nykysysteemi, tai amerikkalainen järjestelmä, joka sekin on kriisissä.

    Äänestä

  • Paavo Suuri kirjoitti:

    Sitä Saksan korttiahan yritettiin pelata uudelleen 1941. Jos Saksa ja Suomi olisivat tämän uuden sodan voittaneet, olisi se Suomen demokratialle ja yhteiskuntajärjestykselle ollut yhtä tuhoisaa kuin puna-armeija Helsingissä 1939 tai 1944. Olisi saatu AKS:n ja äärioikeiston Suur-Suomi, mutta sitä Suomea ei joku Ståhlberg olisi omakseen tunnistanut eikä tunnustanut, ei Hitlerin "uuden järjestyksen" pohjoista kulmabastionia arjalaisine oppeineen. Oli Suomen onni, että se hävisi tämän sodan, niin kuin myöskin talvisodan häviö oli Suomelle voitto. Alkoi itsenäisen Suomen kulta-aika, Mannerheimin-Paasikiven-Kekkosen aika, "vaaran vuodet" - "suomettuminen" - "rähmälläänolon aika", aika jolloin Suomi vakiinnutti asemansa suhteessa itäiseen naapuriinsa ja muuhun maailmaan ja rakensi kehittyneen yhteiskunnan. Suomen asemasta tuli lopulta melkein liiankin vahva, liiaksi sodanjälkeisen maailman status quohon sidottu. Kun status quo 1980-luvun lopussa kaatui, mitä Suomessa ei Etykin jälkeen kukaan uskonut mahdolliseksi, Suomi joutui ikävään tilanteeseen, koska nyt oli paljon vaihtoehtoja, eikä vain yksi ainoa maan tapa, jonka geopolitiikka ja talous sanelivat.

    Suomi halusi pois monien vaihtoehtojen tilanteesta ja syöksyi Euroopan unioniin. EU-jäsenyys runnattiin suomalaisessa yhteiskunnassa läpi kuin konsanaan Kekkosen nimittämä Miettusen hätätilahallitus 1970-luvulla. Kun asia äänestytettiin kansalla, ihmisten päätös tapahtui mielikuvien ja mimesiksen tasolla. Parempi väki tuntui kannattavan EU:ta, joten EU-tuntui kannatettavalta, eikä monikaan halunut leimaantua EU-vastaiseksi. Sitä pidettiin jotenkin hävettävänä änkyrämäisyytenä, osoituksena alemmasta sivistystasosta. EU:n myöhemmästä kehityksestä äänestäjä ei tiennyt mitään, ei tiedetty että liityttäisiin tulevaan liittovaltioon, jonka puitteet määräisi lopulta perustuslaki, jota ei uskallettaisi perustuslaiksi kutsua, ja josta Suomessa tai juuri missään muuallakaan ei enää äänestettäisi. Mutta olisiko äänestäjä toiminut toisin, jos olisi nähnyt tulevaisuuden?

    Nyt on vuosi 2009 ja Suomi on palannut valtiollisessa kehityksessään sata vuotta ajassa taaksepäin. Jälleen se on suuren imperiumin rajamaa, autonominen valtio monikansallisessa kokonaisuudessa. Mutta tämä ei aiheuta suurten intohimojen kuohuntaa Suomessa. EU:n yleisvaltakunnallinen lainsäädäntö ja sen ensisijaisuus Suomen omiin perustuslakeihin nähden ei ole suomalaisille henkinen ongelma. Ehkä ihmiset ovat hiljaisesti hyväksyneet nykyisen hokeman, että kansallisvaltioiden aika on ohitse. Kuljemme kansallisten kokonaisuuksien ajasta kohti uudenlaista sääty-yhteiskuntaa, jossa etniset raja-aidat madaltuvat, kun taas kuilut varallisuusluokkien välillä kasvavat ja jossa keskiluokka, demokraattisen kansallisvaltion selkäranka, vähitellen murtuu. Vallankäyttö muuttuu keskenään neuvottelevien korporaatioiden viidakoksi niin valtioiden kuin EU:nkin tasolla. Vaaleista tulee rituaali jolla korporaatioiden valta legitimoidaan ja siunataan. Tämä on nykyinen eurooppalainen malli. Aika näyttää, osoittautuuko se menestyksekkäämmäkin kuin esim. venäläinen tai kiinalainen nykysysteemi, tai amerikkalainen järjestelmä, joka sekin on kriisissä.

    "VENÄJÄN pitäisi pyytää anteeksi NEUVOSTOLIITON aloittamaa talvisotaa. No, aikovatko suomalaiset pyytää anteeksi jatkosotaa? "

    Lue allaoleva uutinen Etyj-kokouksesta. Päätöslauselma on selkeä, toisen maailmansodan aloittivat Natsi-Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa.
    Miksi Suomen pitäisi pyytää anteeksi?

    ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

    Untitled
    Venäjä hermostui natsivertailusta Etyj-kokouksessa
    Etyj-edustajiston päätöslauselma suututti Venäjän edustajat perjantaina
    Vilnassa. Lauselma rinnasti natsi-Saksan ja Venäjän roolit toisessa
    maailmansodassa. Välittömästi lauselmaäänestyksen jälkeen Venäjän edustajat
    marssivat ulos kokoussalista.
    Lauselman mukaan natsi-Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto aiheuttivat koko
    Euroopan laajuisen kansanmurhan. Venäjä yritti kaataa lauselman ennen
    äänestystä, mutta epäonnistui.
    Päätöslauselmassa ehdotetaan yhteistä muistopäivää natsismin ja stalinismin
    uhreille. Edustajiston 385:sta jäsenestä vain kahdeksan äänesti lauselmaa
    vastaan.
    Välittömästi äänestyksen jälkeen Venäjän edustajat marssivat ulos kokoussalista.
    - Ne, jotka rinnastavat natsismin ja stalinismin toisiinsa, unohtavat, että
    Stalinin-aikainen Neuvostoliitto uhrasi eniten vapauttaakseen Euroopan fasismin
    kynsistä, Venäjän edustaja Aleksander Kozlovsky sanoi Kommersant-lehdelle.
    Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin kokous pidettiin Liettuan
    pääkaupungissa Vilnassa. Päätöslauselma kiristi Etyjin ja Venäjän jo ennestään
    viileitä välejä.
    AP, AFP
    http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/07/venaja_hermostui_natsivertailusta_etyj-kokouksessa_845422.html?origin=rss
    Page 1

    Äänestä

Punaiset aloittivat kapinan laillista hallitusta avstaan harjoitettuaan terroria ja murhia jo usean kuukauden ajan. Lainkuuliaisen väestön oli pakko suojella itseään ja suojeluskunnat määrättiin hallituksen juokoiksi.

Kapinalliset oli terroristaan huolimatta tuomittu häviöön. Heillä oli korkeintaan 15 % kannatus. Taistelutahtoa ei ollut nimeksikään, vain rosvous ja murhat innostivat.

Mannerheimin johdolla valkoinen armeija vapautti maan ryssistä ja punikeista ja loi perustan rauhalliselle, demokraattisell kehitykselle.

Se näkyy riepovan niin, että valehdella pitää vieläkin.

Äänestä
  • ”Punaiset aloittivat kapinan laillista hallitusta avstaan harjoitettuaan terroria ja murhia jo usean kuukauden ajan. Lainkuuliaisen väestön oli pakko suojella itseään ja suojeluskunnat määrättiin hallituksen juokoiksi.”

    Lahtariklikki aloitti kapinan jo silloin laillisen hallituksen kannalta kun lahtariklikki kävi Saksan kanssa neuvotteluja sotilaskoulutuksen saamiseksi joukoille.

    Totuushan on että nämä Lahtariroistot jotka järjestivät sotilaskoulutus paikan Saksaan, sen aikaisen lain mukaan syyllistyivät maanpetoksen valmisteluun eli olivat jo silloin maanpettureita ja kapinan aloittajia.

    Miehet jotka menivät koulutukseen, tekivät maan petoksen sen aikaisen lain mukaan.
    Suomeen takaisin tullessaan he olivat jo silloin maanpetturiroistoja.

    ”Kapinalliset oli terroristaan huolimatta tuomittu häviöön. Heillä oli korkeintaan 15 % kannatus. Taistelutahtoa ei ollut nimeksikään, vain rosvous ja murhat innostivat.”

    Lahtariklikin terrori ja murhat eivät ole vielä käsitelty oikeudessa mutta vielä tulee se aika kun nuo syylliset tuomitaan oikeudessa EU:n tuella.

    ”Mannerheimin johdolla valkoinen armeija vapautti maan ryssistä ja punikeista ja loi perustan rauhalliselle, demokraattisell kehitykselle.”

    ”Mannerheimin johdolla lahtariklikki otti suunnitelmansa mukaan Saksasta tulleen maanpetturiporukan avulla vallan väkivalloin käsiinsä.

    Lahtariklikki loi diktatuuriin ja terrorisoi maanpetturiporukan johtaman suojeluskunnan avulla Suomen kansaa.

    Suomen kansalle tuo aika oli historian pahinta aikaa koska lahtariklikki Suur-Suomi politiikallaan vei Suomen kansan katastrofista toiseen.

    Onneksi Suomen kansa onnistui vapauden halullaan pelastamaan itsenäisyyden, huumeisiin höyrähtäneistä komentajista ja lahtariklikistä huolimatta.

    Pariisin rauhansopimus loi vasta demokratian edellytykset koska se pakotti lahtariklikin purkamaan väkivalta koneistonsa ja joutui päästämään vasennostonkin eduskuntaan.

    Se näkyy riepovan lahtarien perässähiihtäjiä kun ei uskota enää lahtarien valheita siitä että he olivat uhreja ja joutuivat pakon edessä toimimaan, totuushan on se että lahtariklikillä oli tavoite päästä valtaan ja he aloittivat ensimmäisinä toimenpiteet keinoja kaihtamatta pyrkiessään valtaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toveri Viljanen kirjoitti:

Mikä Suomessa tammikuussa 1918 oli kansa, mikä hallitus, mikä kansan oma hallitus? Kun porvarien senaatti julisti porvarien suojeluskunnat eli väkivaltaiset työväen vastaiset terrorijärjestöt hallituksen joukoiksi, se oli avoin sodanjulistus koko Suomen köyhäillistölle eli kansan enemmistölle, jonka enemmistön eduskunnassa porvarit lokakuussa 1917 - epäisänmaalisesti Venäjään turvautuen - olivat saaneet kumottua. Porvarisenaatin päätös pakotti työväenliikkeen taistelevaan itsepuolustukseen. Selvästi porvarillinen hallitus oli nyt sodassa työtätekevää kansaa vastaan, joten kansa tarvitsi oman hallituksen. Sosialistit nimittivät siksi kansanvaltuuskunnan jakamaan sitä sosiaalista oikeutta, jonka porvarit olivat vielä marraskuun suurlakonkin jälkeen evänneet, ja johon pyrkimisen porvarit tahtoivat nyt väkivalloin estää ja hukuttaa vereen.

Kansa aloitti oman vapaussotansa. Porvarien itsenäisyysjulistus 6.12.1917 ei ollut merkinnyt mitään niille, joilla ei ollut äänivaltaa oman asuinpaikkakuntansa yhteisiin asioihin eikä oikeutta oman työnsä arvoon. Suomen köyhän kansan todellinen itsenäisyysjulistus oli punainen lyhty Helsingin työväentalon tornissa 27.1.1918. Työväki onnistui ottamaan vallan kansalle maan suurissa teollisuuskaupungeissa ja maaseudulla siellä missä tilattoman proletariaatin osuus väestöstä oli suurin. Työväenjohtajat luulivat jo, että voitto oli saavutettu, vieläpä ilman suurempaa verenvuodatusta. Mutta Etelä-Pohjanmaalla kokosi joukkojaan valkokenraali Mannerheim, karski ja julma ruotsalais-venäläinen palkkasoturi, ja Karjalassa olivat sikäläiset suojeluskunnat senaatin yllytyksestä jo aloittaneet oman kapinansa.

Kuten Espanjan sisällissodassa myöhemmin, oli kansanhallitukselle kohtalokasta, että sen kumoamiseen pyrkivät vastustajat onnistuivat nopeasti yhdistämään tukialueensa. Haapamäen rata joutui valkoisten haltuun, ja Pohjois-Suomen työläiset jäivät eristyksiin rintaman taakse. Heitä odotti hirvittävä puhdistus. Pahimmat valkoisten hirmuteot tapahtuivat Varkaudessa. Sen jälkeen ainakin tiedettiin, mikä valkoisten käsissä työväkeä odottaisi. Oli pakko puolustautua katkeraan loppuun saakka. Alkoi mökkien sota palatseja vastaan, torppien sota kartanoita vastaan, työn sota pääomaa vastaan, rautakourien sota ihramahoja vastaan, osattomien sota omistajia vastaan. Punakaartit oli perustettu pakon edesä 1917 reaktiona porvarien aseistautumiseen. Nyt oli punakaartilaisille sitten tosipaikka edessä.

Venäjän työväenvalta ei pystynyt kunnolla auttamaan suomalaisia tovereitaan, koska sitä itseään uhkasivat kaikilta suunnilta viholliset. Sen sijaan keisarillisen Saksan apu Suomen porvareille osoittautui ratkaisevaksi. Porvarin kuuluisa "isänmaallisuus" merkitsi saksalaisten ammattisotilaiden päästämistä Suomen köyhän kansan kimppuun. Mannerheimilla oli suuria vaikeuksia Tampereen valtaamisessa, ja valkoiset kärsivät verisiä tappioita, kun punakaarti puolusti sankarillisesti kaikilta suunnilta saarrettua kaupunkia. Mannerheim ajoi joukkojaan hyökkäämään valtavista menetyksistä pittaamatta (samaa välinpitämättömyyttä tappioiden suhteen hän sittemmin osoitti myös Karjalan rosvoretkellään 1941). Kaupungin vihdoin kukistuttua työläisiä kohtasi silmitön kosto, joka ei säästänyt naisia ja lapsia (ks. Heikki Ylikangas, Tie Tampereelle). Kuitenkin se oli saksalaisten maihinnousu Hankoon eikä Tampereen taistelu, mikä ratkaisi sodan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu