Olen 3 -vuotiaan tytön yksinhuoltajaäiti. Tytön syntyessä olin naimisissa tytön isän kanssa ja ulospäin elämämme oli ruusuista ja hienoa. Kaunis koti, 3-kymppiset työelämässä menestyvät ihmiset jne... vuosien kuluessa yhteiselostamme oli vaan tullut ihan helvettiä -riitelyä, syyttelyä, vähäksyntää, miehen kontrolloimatonta viinan juontia jne.. Tultuani raskaaksi tapahtui se viimeinen tikki - mieheni pahoinpiteli minut humalassa siihen kuntoon, että jouduin sairaalaan. En ole koskaan ennen pelännyt kuolevani, mutta muistan sen hetken vieläkin - rukoilin miestä lopettamaan, en tuntenut kipua - vain pelkoa omasta ja vauvan elämästä. Mies kävi kimppuuni ollessani jo nukkumassa - hän oli illan ryypännyt autotallissa. Pääsin pakoon pelkkä lakana päälläni ja sain napattua kännykän mukaani. Soitin kadulta ystävilleni, jotka veivät minut sairaalaan.
Lähdin yhteisestä kodistamme. Panin eron vireille. Sitten se alkoi - anoppi soitteli minulle ja haukkui ilta toisensa jälkeen pataluhaksi. Olin kuulemma valittava pikku prinsessa, joka ei tiennyt oikeasta elämästä mitään. Noin pienestä ei kuulemma pidä säikähtää. Olin pelkkä luuseri ja surkea vaimo! Haukkui moneen otteeseen huoraksi ja täydeksi sekopääksi.
Tytön isä on melko vähän yhteydessä tyttöön. Nyt mutkan kautta sain tietää, että ex-anoppi haluaisi tavata tyttöä. En tiedä, miten asiaan suhtautuisin. Muistan elävästi sen tuskan, jota hän aiheutti muutenkin rikkinäisessä ja vaikeassa elämäntilanteessa minulle - hän satutti todella pahasti. En pysty antamaan anteeksi! Tytön isä on moneen otteeseen pyytänyt anteeksi ja vaikka en enää pystyisikään hänen kanssaan elämään, olen kyennyt antamaan anteeksi.
Ex-anoppi ei ole anteeksi pyytänyt. Ja ei varmasti pyydäkään. Enkä minä voi antaa anteeksi, jos hän ei jollain tavalla tuo esille sitä, että hän teki väärin hyökätessään minun kimppuuni. En voi tajuta sitä, että nainen on noin paha toista naista kohtaan!!!!
Mitä minä teen? En kestä nähdä ex-anoppia. Toisaalta ehkä hän pystyisi välittämään tyttärestäni vaikka minua vihaakin? Millä pääsen yli tästä vihasta!
Lähdin yhteisestä kodistamme. Panin eron vireille. Sitten se alkoi - anoppi soitteli minulle ja haukkui ilta toisensa jälkeen pataluhaksi. Olin kuulemma valittava pikku prinsessa, joka ei tiennyt oikeasta elämästä mitään. Noin pienestä ei kuulemma pidä säikähtää. Olin pelkkä luuseri ja surkea vaimo! Haukkui moneen otteeseen huoraksi ja täydeksi sekopääksi.
Tytön isä on melko vähän yhteydessä tyttöön. Nyt mutkan kautta sain tietää, että ex-anoppi haluaisi tavata tyttöä. En tiedä, miten asiaan suhtautuisin. Muistan elävästi sen tuskan, jota hän aiheutti muutenkin rikkinäisessä ja vaikeassa elämäntilanteessa minulle - hän satutti todella pahasti. En pysty antamaan anteeksi! Tytön isä on moneen otteeseen pyytänyt anteeksi ja vaikka en enää pystyisikään hänen kanssaan elämään, olen kyennyt antamaan anteeksi.
Ex-anoppi ei ole anteeksi pyytänyt. Ja ei varmasti pyydäkään. Enkä minä voi antaa anteeksi, jos hän ei jollain tavalla tuo esille sitä, että hän teki väärin hyökätessään minun kimppuuni. En voi tajuta sitä, että nainen on noin paha toista naista kohtaan!!!!
Mitä minä teen? En kestä nähdä ex-anoppia. Toisaalta ehkä hän pystyisi välittämään tyttärestäni vaikka minua vihaakin? Millä pääsen yli tästä vihasta!
Vastaukset 6
Vanhimmat
ei väkisin voi itseään vihasta päästää. Huoraksi haukkuminen on suuri loukkaus. Sinulla vihasi alkuperäinen tunne on pelko.
Älä syyllistä itseäsi siitä että vihapelkäät. Se on luonnollinen tapa suojella itseään vaaralta, elimistösi sanoo hengenvaaralta.
Et voi komentaa kehoasi, se jähmettyy paniikki-pako-reaktioon jo ajatellessasi anoppia, joka on sinulle hengenvaarallisen miehen synnyttänyt.
Älä jää yksin pohtimaan pelko-ongelmaasi, ota yhteys ammattilaiseen, johonkin traumaterapeuttiin. Keskustele hänen kanssaan.
Minusta sinulla ei vielä ole tarpeeksi voimia kohdata anoppia, saati antaa lastasi hänen hoiviinsa. Ei missään tapauksessa!
Tulevat tapaamiset voivat olla vain valvotusti ja lyhyen aikaa, jolloin henkilö, johon sinä luotat, on läsnä. Sinun ei välttämättä tarvitse olla tapaamisissa mukana ollenkaan.
Anna aikaa itsellesi toipua riittävästi. Eihän antilooppiemokaan antaisi poikastaa tiikerin "hoiviin", jos näin yksinkertaisesti ajattelisimme. Biologinen ruumiskehosi kuitenkin toimii näin simppelistil
"Tulevat tapaamiset voivat olla vain valvotusti ja lyhyen aikaa, jolloin henkilö, johon sinä luotat, on läsnä. Sinun ei välttämättä tarvitse olla tapaamisissa mukana ollenkaan."
Sama tuli mieleeni, kun luin ap:n kirjoituksen.
Onko anoppi kokenut samaa, elikkä onko appi samanlainen kuin poikansa?
Vai onko anoppi luonnehäiriöinen -- poikansa vaikuttaa sellaiselta, ainakin humalassa.
Kannattaa olla varovainen lapsen ja appivanhempien tapaamisen suhteen, valvotusti ja luotettavan henkilön läsnä ollessa. Aika näytää, miten appivanhemmat käyttäytyvät lapsen kanssa. Ulkopuolisen läsnäollessa luonnehäiriöinenkin osaa näytellä.
Kaikkea hyvää!
Jos ex-anoppisi suhtautui pahoinpitelyysi vähätellen ja sinua syyllistäen niin miten hän suhtautuisi siihen jos tyttäresi isä pahoinpitelee tyttärenne humalassa?
Kyllä täysi-ikäisen ihmisen pitää ymmärtää, minkälaisella käytöksellä ja puheilla poltetaan sillat takana. Ex-anoppi on näin menetellyt ja minulle ja lapselleni hän olisi yhtä kuin kuollut.
Meillä anoppi haukkui minut huoraksi ja vaikka miksi kun hain eroa vuosia jatkuneen pahoinpitelyn jälkeen. Hänen pieni kultamussukkansa ei koskaan voisi tehdä sellaista vaan olen huora sekopää. Lapsemme eivät tapaa anoppia. Jopa lasten edun mukaista ettei tapaa henkilöä, joka haukkuu äitiä.
Ihan täydellisesti et voi estää lapsen ja ex-anoppisi tapaamista, jos lapsen isä kuitenkin joskus tapaa lasta. Hän voi viedä lapsen äidilleen ihan vapaasti.
Jos haluat takuuvarmasti erottaa lapsen ja tämän ex-anoppisi, sinun on ryhdyttävä melkoiseen prosessiin lapsen isää kohtaan. Eli sinun on saatava mieheltä tapaamisoikeus pois kokonaan, tai sitten saatava miehelle valvottu tapaamisoikeus lapseen. On pysyttävä osoittamaan, että isän tapaaminen on jotenkin lapselle vahingoksi.
Ex-anopin tapaamisia et voi sen kummemmin estää, muuten kuin tietysti niin, ettet päästä lasta anopin luo. Isovanhemmillahan ei muutenkaan ole mitään tapaamisoikeuksia lapsenlapsiinsa, kaikki tapahtuu lapsen vanhempien kautta.
Eli jos miehesi ottaa lapsen luokseen, et mitenkään voi juridisesti estää sitä, kenen luona mies ja lapsesi sitten yhdessä vierailevat. Sellaisia sääntöjä ei kerta kaikkiaan voi mitenkään esittää, muuten kuin epävirallisesti tietenkin, mutta niitähän ei ole pakko noudattaa eikä miestä voi uhata millään poliisilla eikä lastenvalvojilla.
Jos on sellainen tilanne, että miehellä on normaali tapaamisoikeus, ja on mahdollista, että mies sen tapaamisen yhteydessä vie lapsen paikkaan, joka on lapselle vahingoksi tai vaaraksi, silloin toki asian voi viedä viranomaiselle. Mutta eikö silloinkin syylliseksi kuulu julistaa lapsen isä, joka ei piittaa lapsensa turvallisuudesta? Entä voiko entisen anopin julistaa vaaralliseksi tai vahingolliseksi ihmiseksi? Se, että hän on haukkunut sinua, ei vielä riitä näytöksi siitä, että hän olisi lapselle vaaraksi.
Eli aika huonot ovat mahdollisuutesi pitää lapsi ja ex-anoppi takuuvarmasti erillään. Toisaalta, jos mies ei juurikaan lastanne tapaa, silloin ei välttämättä ole mitään ongelmaakaan. On vain toivottava, että kaikki menee hyvin.
Ymmärrän ketjun aloittajaa hyvin, koska olin itse samanlaisessa tilanteessa. Anoppini kanssa oli koko ajan eräänlainen viharakkaus-suhde, joka sitten mieheni yhtäkkisesti kuoltua muuttui pelkäksi vihaksi. Olin kaikkeen syyllinen, lopulta jopa miehen kuolemaankin.
Minä en päästänyt lasta hänelle enää sen jälkeen, eikä se ollut vaikeaakaan, muutimme eri paikkakunnalle, ja lapsi oli niin pieni, ettei osannut kaivata mitään. Ei kaivannut anoppikaan mitenkään lastani, vaan aivan kuin olisi tätäkin vihannut. Niin kuluivat vuodet, mutta annas olla mitä tapahtui, kuin poika täytti 18-vuotta. Tasan päivä sen jälkeen, kun poika tuli täysi-ikäiseksi, anoppi soitti ja vaati poikaani puhelimeen. Silloin ei ollut vielä kännyköitä, joten oli soitettava tähän yhteen puhelimeen vain. Ja siitä alkoi niin kummallinen ralli, että saattoi vain ihmetellä. Poikaa vaadittiin tulemaan mummolaansa ja tutustumaan kaikkiin sen puolen sukulaisiin, milloin soitti anoppi, milloin appi, milloin edesmenneen mieheni veli ja milloin tämän vaimo. Yhtäkkiä kaikki olivat suunnattoman kiinnostuneita lapsesta, jota eivät olleet noteeranneet siihen mennessä mitenkään.
Väkisinkin tuli mieleen, että olivat vain odottaneet, että saisivat minut raivatuksi pois tieltä, eli minähän en enää ollut lapsen huoltaja, kun tämä oli jo täysi-ikäinen. No, poika kävi yhden kerran mummolassa, kun sitä oli sitkeästi vaadittu. Tasan yhden kerran kävi, ja sen jälkeen poika paiskasi luurin kiinni joka kerta, kun sieltä soitettiin. Vasta pitkän ajan päästä hän kertoi, että siellä oli haukuttu minut pataluhaksi. Olivat vaan niin tyhmiä, etteivät tajunneet, että haukkuivat pojan äitiä, mikä oli pojalle äärettömän arka paikka. Pienelle lapselle voi vielä syöttää mitä tahansa, mutta tuon ikäisellä nuorukaisella on jo omiakin ajatuksia päässään, ja sitäpaitsi, jo ennen pojan murrosikää olimme käyneet läpi kaikki nämä asiat.
Mitään yhteyksiä ei sittemmin enää ole ollut, loppuivat siihen vähin äänin. Jos siellä nyt niin kovin rakastavaisia poikaa kohtaan olisi oltu, niin ehkäpä olisi ajateltu asiaa hiukan enemmän ja toimittu viisaammin. Nythän tarkoitus oli selvästikin vain näpäyttää minua, mikä ei kylläkään onnistunut.
Nyt on ex-appivanhemmat kuolleet ja perinnönjakokin tehty. Poika laittoi asianajajan edustamaan itseään niin perunkirjoituksessa kuin perinnönjaossakin. Ja sitä myöten selvää kaikki.
Siis minun tilanteeni oli sinä mielessä erilainen, että mies kuoli ja huoltaja olin vain minä.