Olen ns. normaali 26-vuotias mies. En ole narsisti, epäsosiaalinen tai hankalan luontoinen. Minulla ei ole aspergerin oireyhtymää eikä muitakaan oireyhtymiä. Minulla ei ole koskaan ollut mielenterveydellisiä ongelmia -- ei edes masennusta. (Lupaava alku? :) ) Olen onnellinen ja "omissa jutuissani" varsin lahjakas. Olen korkeasti koulutettu ja minulla on oman alan työ. Lisäksi olen fyysisesti hyvässä ja vahvassa kunnossa, mikä myös näkyy. Minussa on kuitenkin puutteita, tai ainakin yksi puute. Voisin sanoa olevani kroonisesti ujo, mikä periaatteessa on totta, mutta se on kuitenkin liian helppo selitys kuvaamaan nykyistä tilannettani. Tiedän kuitenkin että ujoudestani kaikki nykyiset vaikeuteni ovat alkujaan lähtöisin. Pinnallisella tasolla olen voittanut ujouteni, ja itsevarmuuteni on aika korkealla tasolla, paitsi jos kyse on vähänkään ystävällistavoitteisesta kanssakäymisestä kiinnostavan naisen kanssa. Minulla on esimerkiksi itsevarmuutta esiintyä isonkin joukon edessä, ja sitä joudunkin tekemään, mutta kasvotusten kiinnostavan naisen kanssa olen itse epävarmuus -- edellyttäen että pääsen edes lähelle naista. En ole koskaan ollut läheisessä yhteydessä naisen kanssa. Sen takia naisen iskeminen on kasvanut mielessäni paljon isommaksi asiaksi mitä se oikeasti lieneekään. Useasti olen ihastunut naiseen, ja olen joskus harkinnut vakavasti lähestymisyritystäkin. Loppumetreillä olen kuitenkin aina liian hermostunut ja punehtunut sekä yksinkertaisetkin lauseet takkuavat. En pysty lähestymään naista, koska mieleni painona on yhä raskaampi kokemattomuuden ja epävarmuuden taakka sekä onnistumisen pakko.Kyseessä on eräänlainen oravanpyörä: ongelma ruokkii itse itseään ja jatkaa kasvamistaan.
Myös seksikokemusten täydellisellä puuttumisella on oma merkittävä roolinsa tässä keittämässäni sopassa. En ole koskaan edes suudellut naista -- miten olisinkaan, kun en ole ollut koskaan riittävän lähellä. Naiskokemusten totaalisella puuttumisella on myös sellainen vaikutus, että en halua yrittääkään haalia miespuoleisia ystäviä, mikä edelleen pahentaa eristäytymistäni sosiaalisista kuvioista.
Olen varsin tietoinen tilanteestani, ja tiedän mikä siihen auttaisi, mutta juuri tämä on se oravanpyörä josta puhuin. Asiaa ei voi järjellä selittää itselleen. En ole enää varma saanko tätä lukkoa avattua ilman ulkoista apua. Se on jokin klikki päässäni. Toivottavasti joku ymmärtäisi tilanteeni, mutta luulen että kukaan nainen ei voi sitä ymmärtää. Muistan jostain lukeneeni tutkimustuloksesta, jonka mukaan ujoimmatkin naiset pariutuvat yhtä suurella todennäköisyydellä kuin rohkeat naiset. Sen sijaan miehissä on sellainen muistaakseni puolen prosentin "love-shy"-porukka, joka ei pariudu milloinkaan, koska he eivät uskalla tehdä aloitetta. Itsekin kuulun ilmeisesti tuohon sakkiin. Tuntuu oikeasti siltä että tämä asia ei mene ajan myötä parempaan suuntaan, vaan se pahenee, enkä tule koskaan pariutumaan. Kyllä tämä yksinäisyys aiheuttaa minulle sanoinkuvaamatonta kärsimystä, vaikka onnellinen jossain mielessä olenkin. Mikä neuvoksi? Tai mitäpä te minun asioista tietäisitte tai välittäisitte. Halusin vain jostain syystä kirjoittaa tänne, joten kirjoitin. Mukavaa olisi jos joku viitsisi edes haukkua pystyyn.
(Nettideittailua olen muuten kokeillut, mutta en saa minkäänlaisia vastauksia viesteihini. En enää haaskaa sellaiseen aikaani. Itseasiassa nettideittailu on ruma ja mauton kirosana, jota en enää halua milloinkaan kuulla)
Myös seksikokemusten täydellisellä puuttumisella on oma merkittävä roolinsa tässä keittämässäni sopassa. En ole koskaan edes suudellut naista -- miten olisinkaan, kun en ole ollut koskaan riittävän lähellä. Naiskokemusten totaalisella puuttumisella on myös sellainen vaikutus, että en halua yrittääkään haalia miespuoleisia ystäviä, mikä edelleen pahentaa eristäytymistäni sosiaalisista kuvioista.
Olen varsin tietoinen tilanteestani, ja tiedän mikä siihen auttaisi, mutta juuri tämä on se oravanpyörä josta puhuin. Asiaa ei voi järjellä selittää itselleen. En ole enää varma saanko tätä lukkoa avattua ilman ulkoista apua. Se on jokin klikki päässäni. Toivottavasti joku ymmärtäisi tilanteeni, mutta luulen että kukaan nainen ei voi sitä ymmärtää. Muistan jostain lukeneeni tutkimustuloksesta, jonka mukaan ujoimmatkin naiset pariutuvat yhtä suurella todennäköisyydellä kuin rohkeat naiset. Sen sijaan miehissä on sellainen muistaakseni puolen prosentin "love-shy"-porukka, joka ei pariudu milloinkaan, koska he eivät uskalla tehdä aloitetta. Itsekin kuulun ilmeisesti tuohon sakkiin. Tuntuu oikeasti siltä että tämä asia ei mene ajan myötä parempaan suuntaan, vaan se pahenee, enkä tule koskaan pariutumaan. Kyllä tämä yksinäisyys aiheuttaa minulle sanoinkuvaamatonta kärsimystä, vaikka onnellinen jossain mielessä olenkin. Mikä neuvoksi? Tai mitäpä te minun asioista tietäisitte tai välittäisitte. Halusin vain jostain syystä kirjoittaa tänne, joten kirjoitin. Mukavaa olisi jos joku viitsisi edes haukkua pystyyn.
(Nettideittailua olen muuten kokeillut, mutta en saa minkäänlaisia vastauksia viesteihini. En enää haaskaa sellaiseen aikaani. Itseasiassa nettideittailu on ruma ja mauton kirosana, jota en enää halua milloinkaan kuulla)
Vastaukset 31
Vanhimmat
Sä tuot esille sen mitä mä olen monesti ajatellut.. Että onko ulospäin loistavasti menestyvän näköinen ja -oloinen kuitenkaan aina sitä sisimmältään. Osaatko kertoa, oletko samalla niitä miehiä, jotka antavat ymmärtää, ettei kukaan ole tasoisesi, ettei sinulle kelpaa mikä tahansa tavalliseksi luokiteltava, vaan tuuppaat epävarmuuttasi pois aidosti sinusta kiinnostuneenkin, kuin varmemmaksi vakuudeksi, vaikka itseasiassa et muuta janoakaan kuin parisuhdetta? Oletko kenties niitä, ketkä näyttävät niin ylpeältä ja kopealta, ettei kenenkään itsesuojeluvaisto anna myöten lähteä yrittämään tutustumista kanssasi?
Jotenkin ihan uskomatonta, etteikö muka jokaiselle olisi vastakappaletta, kun olen aina uskonut, että vakalla on kantensa.
Tosiaan hyvä ettet haaskannut aikaa enää tuolla nettideittailun maailmassa. Lähtökohtaisesti mielestäni kannattaa välttää nykyisin sitä kanavaa parinhaussa ellei nyt sattumoisin vahingossa jossain chatissa sattuisi törmäämään johonkin hyvään tyyppiin. Esimerkiksi Suomi24:ssa on vähintäänkin puolet enemmän miehiä ja jo se vaikeuttaa huomattavasti miehen osaa. Varsinkin kun huomioi vielä miesten monikertaisten aloitteiden määrän verrattuna naisten vastaaviin, niin tulos on arvattavissa. Ulkomaailmasta lähtisin yrittämään ja pienin varauksin chatti. Todella hyvällä tuurilla :D
En usko että olen ulospäin loistavasti menestyvän näköinen ja -oloinen, joten en liene niitä miehiä joista puhut. Mutta olen kyllä joissakin asioissa hyvin menestynyt, ja en varsinaisesti kuulu "häviäjien" joukkoon, vaikka sellainen tiedän sisimmässäni olevanikin. En todellakaan tuuppaa pois minusta mahdollisesti kiinnostuneita naisia. En vain koskaan ole päässyt katsekontaktia pitemmälle. Minua on joskus puolileikillään epäilty homoksi tai johonkin muuhun seksuaalivähemmistöön kuuluvaksi, koska en muka näytä olevan kiinnostunut naisista. Mutta en todellakaan muuta janoakaan kuin parisuhdetta, ja tietysti naisen kanssa. En ymmärrä miksi helvettini ei näy ulospäin, tai jos näkyy, niin miksi se ymmärretään väärin. En mikä kylläkään ylpeä ja kopea ole, tai ainakin se olisi täydellinen väärinkäsitys.
Kokemattomuuteni ulottuu jopa ulkomaailmaan. En ole koskaan "oikeasti" ollut ravintoloissa, yökerhoissa tai baareissa. Joskus nuorempana olen muutamia kertoja käynyt baareissa silloisten kaverieni kanssa, mutta en ollut silloin kovin selvin päin. Jonkinlainen kammo minulle kuitenkin tuli, ja kuvaavaa on se että en edes kännipäissäni pysty lähestymään naista, vaan jään mieluummin yksin istuskelemaan muiden tanssiessa ja jutellessa naisten kanssa. Nyt moneen vuoteen en ole kyseisiin paikkoihin uskaltanut mennä, koska en tiedä miten siellä pitäisi toimia, vaikka vähän rohkeampi saatan nyt ollakin. En halua istua yksin. Ja siis ihan selvinpäin menisin jos menisin, enkä muutenkaan ole humalahakuisen juomisen kannattaja (vaikka en sitä jyrkästi paheksukaan).
harkitsehan ihan vakavissasi, että ottaisit seuraavaksi suunnan mielenterveystoimistoon tai vastaavaan. Tarvitset todennäköisesti keskusteluapua asiassasi, ja kääntäen, todennäköisesti hyötyisit, jos saisit pengata omaa itseäsi jonkun ammattiauttajan kanssa. Ei sillä, että vaikuttaisit jotenkin pöpiltä, vaan sillä, ettet pikkuhiljaa sotkeutuisi enempää omaan ongelmavyyhteesi.
On todella hienoa, että osaat olla itsellesi rehellinen, sen sijaan, että alkaisit esimerkiksi kovakuoriseksi machoksi, jota et sisimmässäsi ole. On parempi kaikkien kannalta, että et ole uskonut, että kovuudella ja välinpitämättömyydellä saat haluamasi; niin heikompiluontoinen tekisi. Näilläkin palstoilla on toisinaan ollut aloituksia, joissa itseään hyvänä ja kilttinä pitävät miehet katkeroituneena ilmoittavat alkavansa kusipäiksi ihan vain naista saadakseen: sekin on harhakäsitys, tai ainakin siinä mitassa, että kusipäänä olisi hyvä elää.
Sinussa on varmasti ainesta, kunhan vaan saat kaiken potentiaalisi käyttöön, kunhan et vaan enempää syötä noidankehääsi: käyhän jossain vaiheessa iän myötä niin, että jo pelkkä kokemattomuus aiheuttaa kokemattomuutta. Täysin kokematon kolmekymppinen on melkoinen ihme, josta aletaan väkisinkin tekemään tulkintaa, ettei ole kaikki kamarit lämpimänä, jotain outoa vikaa on pakko olla.
Monesti kokemattomat miehet alkavat haaveilla itseään reilusti vanhemmista naisista, koska luulevat heidän olevan jotenkin armollisempia kuin omanikäset tai nuoremmat. Voi tietysti olla, että joku puuma nappaa sinut kauniisti poikuudestasi kiittäen, mutta tuollaisen mahdollisuus on melko olematon. En usko, että senkään varaan kannattaa kokonaan laskea, joten jospa olisit itsellesi hyvä, ja tosiaankin, etsiytyisit keskusteluapuun. Itsensä tunteminen ja vahvistaminen on joka tapauksessa hyödyllistä.
Tiedän ihan tarkkaan mitä tässä käydään läpi. Mä kanssa tiedän miltä tuntuu olla "liian vanha" ilman naiskokemusta. Kun ei tiedä niitä tarvittavia "toiminta malleja" niin on ihan hukassa baari+isku hommien kanssa, mitkä tän ikäiseltä pitäs mennä kuin vettä valaen. Siis toki jokainen osaa sinne kuppilaan sisälle mennä.
Ongelma vyyhtihän tässä taitanee olla se naiskokemuksen puute josta tulee alemmuuskompleksi. Mä kyllä alan olla valmis menemään suoraan sanottuna maksullisen naisen luokse. Tarpeeksi kauas, joku loma reissu jonnekkin jossa onnistuu tjs. Uskon 100%:sti että kun saa ne ekat pussaamiset ja seksi sähläyksen tehdyksi niin elämä alkaa paremmin sujua tällä saralla. Siten ei tarvii hävetä enää sitä kokemattomuuttaan, mikä paistaa aina läpi. Sellaisen "puuman" löytyminen on kyllä liian iso ihme.
Kuulostanee yli-säälittävältä, mutta tälläinen elämä se vasta onkin pitemmän päälle. Ihan kohteliaasti sanottuna jonnekkin mielenterveystoimistoon meno olisi ihan viho viimeinen keikka mulla. Sitä nöyryytystä ei voi kuvailla että mieslekurille (mun tuuri) alkais tilittää miks ei ole saanut. En neuvo muita tekemään näin/toteuttamaan/en ota vastuuta huonoista neuvoista, näin tässä on mun näkemys.
Mitäs tossa niin vaikeeta on?
Kattokaa pornoo ja rohkaistukaa..
Ärsyttäkää naisia niin kuin ne olis siskojanne.
Eräs puuman uhri..
Sinulla ilmeisesti on riittävästi rahaa tähän seuraavaan ehdotukseen, eli esteeksi jää vain se, että et uskalla, tai olet periaatteesta vastaan. Jos sinulla ei ole periaatteellista vastustusta, niin silloin se kannattaa tehdä.
Eli siis, hankit maksullista seuraa. En ole itse käynyt kuin kerran ulkomailla, joten en tiedä tarkkaan miten homma toimii Suomessa. Veikkaisin kuitenkin, että on mahdollista sopia netistä tapaaminen jonkun maksullisen kanssa, ja varata häneltä vähän pidempikin tapaaminen, esim. 1,5 vuorokautta peräkkäin. Siis ajatuksena, että et pelkästään pane, vaan olette vaikka hotellihuoneessa, käytte syömässä ravintolassa, panette, nukutte, käytte aamiaisella, panette, jne. Prostituoidulle voi varmasti kertoa myös sen, että on kokematon, eikä se häntä mitenkään haittaa. Sitten vedät tälläisia puolentoista vuorokauden tapaamisia muutamana viikonloppuna, voit kokeilla jotain toistakin naista jos haluat. Tällaisen kuurin jälkeen ei varmasti ole enää niin vaikea lähestyä naisia ja olla naisten seurassa.
Toisaalta, ei se naisten lähestyminen tavalliselle miehelle ikinä niin kovin helpoksi tule, ei ainakaan minulle ole tullut, vaikka jotain kokemusta naisista onkin. Mutta niin, tässä oli yksi vaihtoehto siihen, miten ongelmasta voisi saada niskaotteen. Toinen vaihtoehto on tietenkin tuo terapiavaihtoehto, mutta se voi olla ihan arpomista onko siitä hyötyä. Terapeutti kun on suurella todennäköisyydellä nainen, ja vaikka olisikin mies, niin voi olla sellainen mies joka on itse ollut aina hyvä naisten kanssa. Itse en usko, että varsinkaan nainen voisi lähes ikinä käsittää näitä tiettyjä puolia miehen elämästä. Netissäkin kun naiset kirjoittavat miehen elämästä, niin huomaa kuinka naiset eivät ikinä tajua miten kovaa miehen elämä voi olla. Voin laskea yhden käden sormilla ne nettipalstoilla lukemani naisten kirjoittamat kirjoitukset, joissa nainen on selkeästi tajunnut kuinka raakaa elämä voi olla miehille.
Olen itse aloittajan tilanteessa, mutta iältäni 31-vuotias. Olet oikaassa, että aika vain pahentaa ongelmia. Vuosi suodelta tuntuu olevan yhä syvemmällä suossa. Tällä hetkellä pystyn itse tuskin enää hengittämään, joten ainut lämmittävä tieto on se, että lopuksi painuu kokonaan suohon. Eikä sen jälkeen tarvitse enää miettiä hengittämistä.
Okei, vähän liian roisia huumoria (viimeinen virke) vakavalla asialla, joten eteenpäin.
"Täysin kokematon kolmekymppinen on melkoinen ihme, josta aletaan väkisinkin tekemään tulkintaa, ettei ole kaikki kamarit lämpimänä, jotain outoa vikaa on pakko olla."
- Kyllä, olen itse juuri tässä tilanteessa, jossa tuntuu apu jo olevan liian myöhäistä.
"Monesti kokemattomat miehet alkavat haaveilla itseään reilusti vanhemmista naisista, koska luulevat heidän olevan jotenkin armollisempia kuin omanikäset tai nuoremmat."
- Jännä. Itselleni on käynyt aivan toisin. Nyt 31-vuotiaana haaveilen niistä vuosista, joita en nuorena koskaan elänyt. Seksuaalisesti totaalisen kokemattomana haaveilen 18-20-vuotiaasta tyttöystävästä. Siitä, mitä en koskaan päässyt kokemaan. Haaveilen siitä, että olisin oikeasti joissain asioissa samalla sivulla kumppanini kanssa. En voisi kuvitellakaan heikolla itsetunnollani koskevani itseäni vanhempaan. Ei, en ikinä. Hyvä kun egoni kestää 18-vuotiaan teinin. Jopa sellaisien kanssa voisi alkaa H-hetkellä jännittää, kiitos oman kokemattomuuteni.
Mielenkintoienn tämä esittämäsi "naiskuuri".
Olen 31-vuotiaana samassa tilanteessa kuin aloittaja, ja ei täälläkään ole pulaa pikkurahoista. Miksikö en ole mennyt maksullisiin?
Tuntuu jo ajatuksena jotenkin "väärältä" sekä tietysti pelko siitä, että "likaisten" miesten jyystämästä ammattilaisesta tartuu jokin tauti, kondomista huolimatta. Olisihan sekin ironista, että 31-vuotiaana, ekalla kerralla, vieläpä maksullisen kanssa saisi sukupuolitaudin :D
t. 20-vee naisenalku, jolta on kaikki "kokemukset" kokematta. Ihastun kyllä ja helposti, mutta en uskalla viedä asioita sen pidemmälle eli tehdä aloitetta. Olen jokseenkin epävarma itsestäni (ulkonäöstä) ja se tuon kokemuksen puutteen lisäksi vaikuttaa tähän.
Tuntuu, ettei kukaan mies kiinnostu ujohkosta, kokemattomasta naisesta, vaikka luonteeltani olenkin ulospäinsuuntautunut. Baarit ja yöelämä ei vain ole minun juttuni, joten sitäkin kautta ei kokemuksia voi saada.
Danke Schön! Saksassahan prostituutio on laillista nykään jos siihen ei liity ihmiskauppa. Tosin tämä nykyajan nettikausi mahdollistanee kivan suomalaisen löytämisen helposti, varmaankin tästä saa eniten oikeita fiiliksiä aikaan.
Touché ............. kuvaili kyllä mun "unelma loman". Just tuollaista sen pitäs olla, ei mitään virolaisen satama-helgan kanssa 5minsan jumppaa. Uskaltaisin todennäköisesti sillä aito haluaminen alkaa olla suuri. Johonkin sen haikailun ja odottamisen pitää loppua, tavallaan sen lukon avaus mulle.
Hyvät naiset: jos jossain mies jolla ei ole mitään metalliesineitä sormissaan vilkuilee pilkesilmäkulmassa edes vähän, niin varmasti haluaisin juttusille jos vaan tietäisin että "nyt tuo nainen vois olla kiinnostunut". Jo pelkkä silmiin katsominen tuntuu yhtä säväyttävältä kuin laittaisi lunta paidan alle :) Eli mun kiinnostuksen saaminen ei pitäs vaikeeta olla. Oli se sitten hyvä tai huono asia. Tosin uskallan lähestyä naisia tavallisissa asioissa aika helpostikkin, kunhan on jotain muuta kuin iskemis asiaa.
Hei! Itse olen 22-vuotias nainen ja voin kertoa samaistuvani täysin kertomaasi. Olen ulkonäöltäni ja aivokapasitteetiltani kaikin puolin mukiin menevä, kauniiksi ja fiksuksikin kehuttu, joten tämä ei ole ongelma. Jostain syystä olen elementissäni kun pidän esitelmiä suurellekkin yleisölle ja olen vapautunut ja hauska kaveriporukassa. MUTTA mitä tulee miehiin joista olen kiinnostunut ja erityisesti kasvokkain heidän kohtaamiseensa naama loistaa punaisena, eikä yhtään järkevää lausetta tule suusta. Tästä seuraa välittömästi molemman osapuolen totaalinen kiusaantuminen ja miehen kiinnostuksen lopahtaminen. Yleensä ei kohdallani edes päästä keskustelu vaiheeseen, sillä olen loistava välttelemään tilanteita joissa kiinnostuksen kohteeni saattaisi puhua minulle, sillä pelkään niin totaalisesti tämän kohtaamista ja mahdollista mogaamistani. Puhumattakaan siitä että uskaltaisin itse lähestyä jotain miestä. Jollain tavalla tähän liittyy varmasti heikkoitsetunto ja pelko siitä että toinen ihminen näkee kuka minä todella olen ja nauraa minulle. Epävarmuus itsestään näkyy usein myös torjuvana viestinä ulospäin, jolloin kukaan mukaan ei uskalla lähestyä sinua,vaikka kuinka sisimmässäsi sitä haluaisit. Avain kaikkeen olisi varmaan itsetunnon kehitys ja opetella ajattelemaan "mitä minulla on menetettävää" asenteella. Totuushan on että torjunta joltain naiselta/mieheltä ei voi aiheuttaa sen pahempaa tunnetta kun turhautuminen siihen ettei tee koskaan asialle mitään. Tiedän helpommin sanottu kuin tehty!
"Yksinäisyys sydämessä katkeriksi pisaroiksi tiivistyy. Siinä yksinäisyyden on seuraus, siinä on sen syy"
Tällaisesta noidankehästä irti pääseminen ei ole tosiaankaan helppoa omin voimin. Ehkä paras konsti on turvautua ammattilaisen palveluksiin, kuten niin monessa muussakin asiassa on tehtävä. Aina ei saa autoa itse kuntoon, eikä myöskään henkisiä umpisolmuja auki. Hyvä puoli on se, että osaat analysoida tilanteen noin hyvin. Se auttaa takuulla noidankehän pysäyttämisessä ja sen jälkeen voi yrittää pukata sitä hiljalleen pyörimään toiseen suuntaan.
Vain fiksut maksulliset naiset voivat ja haluavat ymmärtää sinun ongelmiasi, ei kuitenkaan mitkään yksinkertaiset katuhuorat. Pystyt lähestymään tällaista naista kun takana on selvät pelisäännöt minkä puitteissa pelataan. Ei sinun edes tarvitse suorittaa mitään panojuttuja tällaisen naisen kanssa ensitapaamisella. Voit halutessasi puhua vaikka suoraan siitä minkälainen ongelma sinulla on naisten suhteen.
"Toivottavasti joku ymmärtäisi tilanteeni, mutta luulen että kukaan nainen ei voi sitä ymmärtää. " Olet väärässä kuomaseni! Olen nainen ja joltain osin kanssasi samanlaisessa oravanpyörässä! Mitä jos yritettään yhdessä hypätä pois tästä oravapyörästä?? Olet kuvauksesi perusteella kaikkea sitä (ja enemmänkin!!), mitä miehessä etsin!!!!
Yritetään vaan yhdessä. :) En kuitenkaan edelleenkään usko, että kukaan nainen voi olla samassa tilanteessa. Ujon naisen tarvitsee murehtia ainoastaan siitä miten saada rohkeampi mies lähestymään. Miehen rooli on yleensä tehdä aloite (tai ainakin niin, että mies luulee tekevänsä itse aloitteen) ja jos se ei jännittämisen takia onnistu, ei mies voi muuta kuin syyttää itseään. Aloitteen tekemiseen tarvitaan itsevarmuutta, eli ainakin toivoa siitä että aloite voi olla menestyksekäs. Kuitenkin kun olen ujo ja vielä tällä iällä täysin kokematon, tuntuu että minulla ei ole mitään toivoa. Ja se kokemattomuus tuntuu yhä pahemmalta synniltä mitä enemmän ikää tulee, ja sitä enemmän se kasvattaa alemmuudentuntoani.
"Ja se kokemattomuus tuntuu yhä pahemmalta synniltä mitä enemmän ikää tulee, ja sitä enemmän se kasvattaa alemmuudentuntoani."
Odotas vielä 5 vuotta ;)
(Kerron nyt nettideittailustakin vaikka et halua siitä kuulla.)
Omassa tapauksessani oli niin että olin täysin neitsyt vielä reeeeeiiiiilusti päälle 20 vuotiaani (en edes viitsi kertoa tarkkaa ikää) ja olin erittäin masentunut tämän takia. En kerro yksityiskohtia, mutta lopulta ajauduin käyttämään prostituoidun palveluja. Kokemus oli ihan kiva, mutta ei juurikaan muuta. Seksin jälkeen olin täydellisen epätyydyttynyt, enkä halunnut kokeilla uusia huoria. Sain vielä pienenä bonuksena sukupuolitaudin, joka kylläkin osoittautui hiivatulehdukseksi, joka ei varsinaisesti ole sukupuolitauti, enkä oli 100% varma että sain sen juuri huoralta ja joka paranee pesemällä, mutta silti vitutti aika paljon. Lohduttauduin sillä, että kirjailija Charles Bukowski menetti myös neitsyytensä päälle parikymppisenä huoralle, joten olin sentään hyvässä seurassa.
Sitten erittäin epäloogisesti, kirjan kautta, siis ihan normaalin kirjan, joka kuvaili rakkautta vähän onnistuneemmin kuin harlekiini pokkarit, tajusin että en tarvitse kuin yhden naisen elämääni. Tämän lisäksi tajusin että ikäiseni naiset arvostivat jo tunteikkuutta, älykkyyttä ja sisintä (kusipilluinen ihquttaminen oli jo kauas taakse jäänyttä).
Tästä rohkaistuneena tein profiilin 24:jään tarkastelin tarjontaa noin päivän ja ihmeiden ihme, löysin naisen joka vähän tuntui vähän kiinnostavalta ja mikä kaikkein tärkeintä, joka vaikutti yhtä haavoittuvalta kuin minä. Panostin suhteeseen todella paljon, siis ihan kaikkeni. Kuukausin viestien vaihdon jälkeen tapasimme, mikä oli kivaa. Seuraavana päivänä rakastelimme, tai siis yritimme rakastella (Elämäni ensimmäinen erektiohäiriö. [SAATANA!!!] Vitutti niin paljon että halusin kuolla, mutta se siitä.). Suhde osoittautui kuitenkin puolen vuoden jälkeen toimimattomaksi. Erosimme, vitutti.
Tämän jälkeen, noin 3 viikkoa myöhemmin tapasin, jälleen 24:jän kautta, elämäni rakkauden. En liioittele lainkaan, en ole koskaan tuntenut niin täydellistä onnea.
Sitten menetin hänet. Vitutti, aika lailla.
Puoli vuotta myöhemmin olen löytänyt, edelleen 24:jän kautta ihan mukavan naisen joka vaikuttaa jälleen yhtä haavoittuvalta kuin minäkin. Ehkä tästä tulee jotakin. Ehkä.
Tarinan opetukset: 1) "Riko rutiini", eli pyydä esimerkiksi täysin odottamatta missä tahansa tilanteessa kenet tahansa nainen treffeille. Vaikka vastaus olisikin jyrkkä ei, niin ainankin olet avannut suusi. 2) Ymmärrä (älä ajattele, vaan todella ymmärrä) että on parempi olla kaksin kuin yksin 3) Nettideittailu ei ole niin perseestä, kuin miltä se saattaa tuntua 4) YRITÄ HETI ALUSTA LÄHTIEN ETSIÄ ELÄMÄSI RAKKAUTTA, ÄLÄ SATTUMANVARAISIA, TURHIA SEKSIPARTNEREITA! Kaatojen keräilyllä, tai niistä murehtimisellä et saavuta muuta kuin vakavan masennuksen, joten pidättäydy merkityksellisissä suhteissa.
Olet kokenut omat pahimmat pelkoni, jotka ovat estäneet minua uskaltautumasta miloinkaan naisen lähelle!
"Sain vielä pienenä bonuksena sukupuolitaudin"
- Tuo onkin ainut syy. miski en ole uskaltaunut maksulliselle...
"Kuukausin viestien vaihdon jälkeen tapasimme, mikä oli kivaa. Seuraavana päivänä rakastelimme, tai siis yritimme rakastella (Elämäni ensimmäinen erektiohäiriö. [SAATANA!!!] Vitutti niin paljon että halusin kuolla, mutta se siitä.)"
- Tätä itse pelkään kuollakseni. En varmaan koskalla uskalla käydä hommiin naisen kanssa. Pelottaa, että minulle kävisi noin ja maailma romahtaisi. Näköjään sinä kuitekni selvisit tilanteesta hengissä ;)
Tuttu juttu, vaikka voin hyvin kuvitella tilanteesi pahemmaksi omaani nähden, sillä itse olen "vasta" 20-vuotias. Erityisesti miehillä tällaiset sosiaaliset paineet kasautuvat vähän kuin eksponentiaalisesti: mitä pidemmällä aika kuluu (ja status quo säilyy samana) sitä suuremmaksi sosiaalinen painetaakka niskassa kasvaa.
Itse olen epävarma ihan yleisestikin ihmisten kanssa, joten tilanteeni on kyllä siinä mielessä pahempi. Minullekin on tuttua tuo, ettei edes "kaatokännissä" uskalla lähestyä naisia tai yleensäkään tehdä mitään "hullua", tai ainakin ne muutamat hassut kännisekoiluni ovat viitanneet tähän suuntaan. Minun on myös mentävä ympärileikkaukseen ja en ole siihen vielä kehdannut mennä, koska muutan kotoa vasta seuraavana kesänä (muutettuani aion varata ajan heti). Sinänsä surullista, että olisin käytännössä satumaisen onnen kautta päässyt (todennäköisesti) tästä sosiaalisesta ongelmasta JOS vehje ei edellyttäisi operaatiota. Nimittäin aloitettuani korkeakoulussa kävin alkuvaiheessa kaikissa ihme pippaloissa pyörimässä. Eräänä kertana eräs ilmeisesti aika "aktiviinen" nainen sitte alkoi lähentelemään ja oikeastan teki kaiken sen mitä, en itse uskaltaisi ikimaailmana tehdä. Mietin tosin vielä tänä päivänäkin, että kova känni tai joku muu täytyi olla kyseisen naisen käyttäytymisen selitys eikä niinkää se, että hän olisi halunnut jotain kanssani. En vaan saa päähäni sellaista skenaariota, että joku nainen tulisi minua lähestymään seksuaalisessa tai missään muussakaan mielessä, sillä vaikka kropaltani olenkin erittäin treenattu niin ulkonäöllisesti en kyllä pidä itseäni mitenkään haluttavana...
Olen itse harkinnut jotain hypnoosia tai vastaavaa. Ellen saa muutettua suhtautumistani ulkonäkööni ja sitä kautta kohotettua itseluottamustani niin en usko tilanteen muuttuvan koskaan. Pitkäaikainen salitreeni on kyllä auttanut vähän, muttei tarpeeksi: en halua edes kuvitella millaista helvettiä elämäni olisi ilman kropan muodonmuutosta, niin pinnalliselta kuin edellinen kuulostaakin.
Seksin suhteen ongelmani on toki myös se, ettei minua niin sanotusti "paneta"! Ei vain oikeasti kiinnosta lähteä etsimään pelkkää seksiä jostain esim. baareista. Seksi ei ole minulle sinällää mitenkään tärkeää. Minulle riittäisi hyvin, jos löytäisin yhden naisen, jonka kanssa on hyvä olla.
Olin jo melkein unohtanut tämän aloittamani keskustelun. Mutta täällä onkin näköjään hyvä meininki ja ymmärtäväisiä ihmisiä. Tulin melkein paremmalle mielelle :) Kiitos sympatiasta (tai mikä ikinä onkaan syy vastauksiinne)!
Oma tilanteeni ei ole tietenkään mihinkään viikon aikana muuttunut, mutta säikähdin puheita maksullisista naisista ja terapiasta siinä määrin, että uskaltaudin lähtemään pitkästä aikaa yöelämään. Viime viikolla lauantaina kävin eräässä yökerhossa ja tänään (juuri äsken) kävin eräässä suositussa pubissa. Tulokset olivat todella laihoja, mutta ainakin huomasin, että minulla ei ole mitään ongelmaa sen suhteen että menisin yksin seisoskelemaan baariin. Joitakin kaljoja siellä hörpin, mutta en liikaa. Olin kuitenkin (jälleen kerran) jotenkin estynyt lähestymään ketään, vaikka ehkä joitakin katseita luulin joidenkin kanssa vaihtavani. Analyysi on sellainen, että en oikein tiedä ketä lähestyä, sillä kukaan nainen ei osoita selvästi olevansa kiinnostunut minusta ja toisaalta olen itse sen verran jännittynyt, että en pysty vakuuttamaan itselleni miksi haluasin lähestyä juuri jotain tiettyä naista vaikka hän olisikin kiinnostava. Ei ole todellakaan mikään voittajan fiilis, mutta ehkä vähän parempi kuin ennen. Ajattelen nimittäin että ei minulla ole mitään menetettävää, joten voin käydä kerran viikossa jossain yökerhossa tai baarissa -- ja ihan vain sillä asenteella että menen sinne yksin hörppäämään muutaman oluen niin ei tule pettymyksiä. Mene ja tiedä miten käy, mutta katsotaan.
Huorat ja terapia pelottaa :(
Hei! Terapiaa tai prostituutiota ei tosiaan kannata ehkä kokeilla ihan heti. Kiva kuulla, että uskaltauduit käymään yöelämässä! Se on oikea suunta. Toinen juttu, jota sinun todellakin kannattaisi kokeilla, on tanssikurssi (lavatanssit, lattarit tai mitkä tahansa muut parin kanssa tanssittavat). On aivan samantekevää, miten hyvä tanssija olet ennestään. Kurssilla oppii. Tanssikursseilla on aina vähemmän miehiä kuin naisia, joten joka ikinen mies saa naisten huomion. Siinä tanssiessa saa myös luontevasti hetken aikaa jutella toisen kanssa, mikä on ujoille mahtava tilaisuus. Eikä tarvitse edes silmiin katsoa, jos ujostuttaa. Tanssit ovat oikeasti maailman paras paikka tavata vastakkaisen sukupuolen edustajia ja muutenkin tutustua uusiin ihmisiin. Harmi, etteivät useammat miehet ole löytäneet sitä maailmaa! Sinä kuulostat mukavalta ja ainakin minusta olisi kiva tavata kaltaisesi mies tansseissa :)
Toinen, mitä suosittelen lämpimästi, ovat pöytäjuhlat (sitsit), jos olet vielä opiskelija. Niissäkin on "pakko" tutustua vieressä istuvaan ihmiseen eikä tarvitse "iskeä" hetkessä tai edes lähestyä vieraita, koska järjestäjä on laatinut istumakartan osallistujien puolesta. Ellet ole itse opiskelija mutta tunnet jonkun joka on, voit tuppautua mukaan.
"Tanssikursseilla on aina vähemmän miehiä kuin naisia, joten joka ikinen mies saa naisten huomion."
Niin minäkin luulin, mutta sitten kun menin niin miehiä olikin kuusi tai seitsemän enemmän kuin naisia. Kaikki kaksi paritonta naista sekä tanssinopettaja sentään vaihtoivat paria, mutta oli se alkuun silti aika ikävä kokemus. Joku muukin oli ilmeisesti kuullut (lava)tanssikursseilla olevan aina enemmän naisia kuin miehiä... :) Loppua kohden jakauma sentään muuttui paremmaksi ja parilla viimeisellä kertaa parit menivätkin sentään jo tasan. Nyt jälkeenpäin kyllä jo vähän harmittaa kun ei ole aikaisemmin tullut mentyä, kun oikeastaan tuo oli hyvin tehokas tapa päästä eteenpäin hyvin samankaltaisesta tilanteesta kuin mitä viestiketjun aloittajalla on. Oikeastaan olenkin menossa uudestaan vastaavalle kurssille jahka sellainen seuraavan kerran sopivan lähellä aiotaan järjestää :)
itse muistan vieläkin (ehkä olen enemmän varovainen kuin ihan pelkästään ujo) kaiholla ne yläasteen liikunnan tanssit. Ei se puhuminen vaikeaa mulle ole kunhan "jään saa rikottua". Tämähän olisi tosiaan ehkä ystävällisin tapa tutustua edes sen tanssin ajan naiseen (siis yleensä), helpompi mun mielestä kuin se pärstäkertoimella suoran iskemisen yritys. En sitä tarkoita että reteällä lääppimis/iskemis tarkoituksella tähän tanssi hommaan lähtisi.
Eipä ole tuon jälkeen tanssia tullut kokeilua, ehkä pitäisi uskaltautua. Olisipa ainakin porukassa sitten yksi punainen naamaltaan ja sydärin partaalla oleva nuori mies :)
Onneksi on tuo moottoripyöräily harrastus , kesällä kun toria kiertää niin kyllä bongattu naisen katse/hymy lämmittää pitkälle talveen asti :]
Tämä sinkut palsta kyllä tsemppaa sen kyytiläisen hommamiseen, kysymättä ei saa ja se ei-vastauskin on parempi kuin kitua X-vuosia itsesäälissä kuten aikaisemmin.
Hei, muista myös se, että jos on aina ujo, voi myös viestiä, että "ei kiinnosta" ja naisetkaan ei tee aloitetta. Jos aina tuijottelee maahan, tai ei katso eikä hymyile, jos aina muissa tilanteissa on ulospäin suuntautunut, niin sehän viestii, että "sun seuras vaivaannuttaa, eikä mua kiinnosta, vaan häiritsee".
Sellaset tökeryydet ja punastelut on normaalia: niin mäkin teen ja silti vaan porskutan eteenpäin. Mutta jos sä et uskalla koskaan suuntautua niille kiinnostaville ihmisille ulospäin, vaikka sitten tökerösti ja punastellen, niin ei ne koskaan tajua.
"Tai mitäpä te minun asioista tietäisitte tai välittäisitte. Halusin vain jostain syystä kirjoittaa tänne, joten kirjoitin. Mukavaa olisi jos joku viitsisi edes haukkua pystyyn."
Tälläiset itsesäälimössöt ja säälipaskat "jos joku edes haukkuis" on toivottavasti vain ja ainoostaan vitsiä: tosielämässä ne ei sitten toimi. Jokaisella on omat murheensa ja taistelunsa ja moinen asenne ei kyllä viehätä, joten se toivottavasti oli vitsi eikä tule esiin tosielämässä :)
Älä harkitse aina, vaan elä: mitä sä häviät? Loppu on sama, joten elä: älä harkitse aloitetta, vaan tee se. Älä harkitse elämistä vaan elä. Älä harkitse lähelle menoa vaan kun tilaisuus tulee mene.
Jos koko elämänsä vaan miettii ja pohtii ja harkitsee, se tarkoittaa menestystä vain ja ainoastaan työelämässä ja niissä asioissa missä voi teoretisoida ja laskelmoida.
hei äläpäs huolehdi. Minulla on sunlainen mies kiikarissa ja kun molemmat ollaan samanlaisia, niin täähän ottaa aikansa ja kun sitä kärsivällisyyttähän on tunnetusti vähän.. Ja kunhan kääräisen hihat, niin... hmm.. :D Ja olen muuten aivan samantyyppinen ihminen, voisin allekirjoittaan tuon kuvauksen. Piiloujo, ja sehän aiheuttaa tätä turhanaikasta päänkivistystä, että sitähän riittää jos sille tielle alkaa. Mutta malta malta.. vielä yllätyt.
Älä ruoki sitä ongelmaa. Ota itses kiinni joka ajatuksesta, mikä on tollanen asennesävytteinen. Ihan avoimin mielin vaan eteenpäin. Hyvin se menee.
onneksi olkoon nyt olet hyvissä takaa ajoasemissa.homma aukeaa sillä ,että otat kotitehtäväksi rupatella päivittäin naisten ken
kanssa,muuten vain,.vaikutat fiksulta kaverilta joka pystyy analyyttisen toimintaan.käsittääkseni jokaisella miehellä on naisen torjumisen pelko,joka saa meidätt silloin tällöin kippuraan.sinä saat olla juuri niin ujo kun olet ,se ei tee sinua yhtään vähemmä viehättäväksi.homioi,että naiset lukevat tunteita paljon tehokkammin joten siinä suhteessa kannattaa ola rehellinen.mene tanssi,kokki,melonta tai ikkunankorjauskursseille.mailma on täynnä nisia jotka haluavat sinulle hyvää.ota koppi yhdestä.laita pallo peliin.keväällä misu kainalossa.terveisin antero
Kiitos.
Kirjoitit juuri puolestani kuvauksen, joka sopii omaan tilanteeseeni täydellisesti. Ikä tosin täällä 31-vuotta, mutta muutoin ihan kaikki on kohdillaan niin koulutuksen, työkokemuksen, työpaikan kuin työssämenestymisen osalta. Ja naisia en minäkään saa. Piste.
Tällä hetkellä olen 25-vuotias pojankloppi. Minäkin olin vielä rapiana kakskymppisenä täysin kokematon naisten suhteen, en ollut ikinä edes pussannut tyttöä. Sitten kerran, olisikohan ollut 21-vuotiaana, juttelin baarissa erään kauniin 28-vuotiaan naisen kanssa. Kun hän kuuli ikäni, niin hänen kiinnostuksensa minua kohti loppui. Jostain syystä hän kuitenkin suuteli minua suoraan suulle, ennen kuin lähti matkoihinsa. Olin todella järkyttynyt, positiivisella tavalla! Siis tapahtuuko tällaista, että aivan tuntematon nainen voi 10 minuutin keskustelun seurauksena suudella minua suulle. Minua, kokematonta ja sosiaalisesti kehitysvammaista pojankloppia. Siitä tuli kyllä erittäin hyvälle mielelle.
Neitsyydestä pääsin sitten eroon ehkä noin vuotta myöhemmin. Olin vieraalla paikkakunnalla ja näin vanhemman naishenkilön tanssahtelemassa kutsuvasti jossain korokkeella. Ajattelin että perskeles, tuolta jos ei saa, niin sitten ei keneltäkään. Ja kuinka ollakaan, tältä ystävälliseltä naiseltahan sai koko hoidon. Kaikkia kolmea toimintaan soveltuvaa ruumiinaukkoa tuli kokeiltua. Silloin tuntui, että valtava kivi vierähti sydämeltä. Ei todellakaan ole helppoa olla miespuolinen netisyt. Naisessa neitsyys on ihan söpöä, mutta miehessä ei.
Siitä ne asiat sitten alkoi pikkuhiljaa kehittyä parempaan suuntaan. Vähän kerrassaan sitä on tullut rohkeammaksi lähestyä naisia baarissa. Ns. siviilielämässä en ole ikinä lähestynyt romanttisesti naisia, koska minulla ei varsinaisesti ole halua varsinaisesti deittailla naisia. Baarissa naista voi aikansa voidella, ja sitten hän joko lähtee mukaan, tai sitten ei. Nykyään tulee joka baarireissulla haastateltua useampaa naista ja melko usein pääsee sylkeäkin vaihtamaan. Pakit eivät baariympäristössä tunnu enää kauhean pahalta, ellei niitä sitten tule kunnon ihan sarjatulella. Sitäkin joskus sattuu.
Ja vielä yksi post scriptuumi. Aina kun olen naisen saanut mukaan, niin olen ollut mielettömässä kyörässä. Jostain syystä tolkkupäisenä ei ole ikinä onnistanut. Varmaan se johtuu selväpäisyyden mukanaan raahaamasta epävarmuudesta. Niille jotka sanovat, että ei saa olla kovassa tuiskeessa kun naista metsästää - minä sanon, että höpsis! Vissiin se on niin, että niinkin paljon kuin naiset känniläisyyttä paheksuvat, niin vielä enemmän he vieroksuvat epävarmuutta. Kemiallista rohkeutta peliin veljet!
Hyvät herrat, tai arvon pojat ( tai miksi me nyt sitten haluammekaan itseämme kutsua) pari neitiä.
Me emme ole yksin tässä asiassa. Sinulla ja minulla on kohtalotovereita. Se on aina lohdullista tietää. Vaikka me olisimmekin hieman estyneitä ja ujoja, niin emme me sentään ole mitään kummallisia friikkejä. Tuskin kukaan osaisi meistä päällepäin kertoa, että kuka on pannut kuinkakin monen kanssa. Jotkut varmasti haluaisivat sanoa, että friikkejähän me olemme ja meissä on jotain pahasti vialla, mutta en usko siihen. En halua, enkä aiokaan. Miksikö? Koska sellaisen miettiminen vain pahentaa oloani. Sen voin kokemuksesta sanoa. Olen joskus miettinyt jopa tekeväni itselleni jotain tämän kantamani häpeän takia. Mutta silloin minun on kysyttävä itseltäni, että ketä minä siinä oikeastaan rankaisisin ja kuka siinä voittaisi. Eivät ainakaan ne jotka välittävät minusta ja joille olen tärkeä. He siitä kärsisivät. Miksi en mieluummin koittaisi murtautua ulos siitä helvetin oranvanpyörästä. Onhan mielekkäämpää elää ja koittaa löytää itselleen rakastava kumppani. Ehkä sellainen joka ei niin sitten välitä siitä kokemattomuudesta. Ei saa uskoa siihen, että en ole mitään ja kukaan ei pidä minusta. Eihän meilä ole toisaalta mitään hävittävääkään. Mitä siitä jos joku sitten torjuu sen kokemattomuuden takia, vaikka tässä hieman seurustelleena voin sanoa, että eipä tullut tuo aihe koskaan esiin eikä yksikään juttu ole siihen kaatunut.
On olemassa asioita joita me emme voi enää omalla kohdallamme muuttaa ja on vain elettävä loput elämästä kuten parhaiten pystyy. Tämä on joillekin meistä sitten yksi sellainen asia, jota ei enää voi muuttaa. Joskus huonoillakin korteilla voi kuitenkin viedä koko potin kun osaa vain pelata. Rohkeudella ja innokkuudella pääsee jo varmasti pitkälle. Eivät ne huorat ja kallomaakaritkaan välttämättä mitään takaa.