Olisko mitään selviytymisopasta suhteissa ja niiden luomisessa sellaiselle ihmiselle jolla on käsittämättömän huono itsetunto?
Olen painiskellut tän ongelman kanssa jo kauemmin kuin vuosikymmenen. Voisi sanoa että paska itsetunto on ollut jopa mun elämäni moottori, olen hakenut siihen lääkettä ja se on pitänyt mut tekemässä mitä erilaisimpia virityksiä - milloin uraa, milloin renttuilua, milloin mitä tahansa millä saa itsensä kasaan.
Nyt olen yksinkertaisesti loppu asian kanssa. Mä en pysty korjaamaan tätä paskaa, tiedän sen. Ajan myötä olen oppinut hallitsemaan niitä oireita mutten kukistamaan syytä, jäljellä on oikeastaan vain kokonaisvaltainen tunne siitä että en ole kelpaava ja kun tunnepuoltani ronkitaan niin päädyn helposti lukkiutumaan tai johonkin typerään showhun joka sinänsä on harmiton.
Esim sellaiset jutut kuin pettämiset, yletön mustasukkaisuus, ylivedetty ego, täydellinen saamattomuus tai aloitekyvyttömyys ovat piirteitä joita minusta ei löydy - toki omat välillä suuretkin vaikeutensa noissakin on muttei mitään kohtuutonta.
Kuinka ihminen elää paskan itsetunnon kanssa mahdollisimman hyvää elämää? Onko siihen mitään ajatuksia tai suuntaviivoja joista voisi oppia jotain uutta itselleen?
Olen painiskellut tän ongelman kanssa jo kauemmin kuin vuosikymmenen. Voisi sanoa että paska itsetunto on ollut jopa mun elämäni moottori, olen hakenut siihen lääkettä ja se on pitänyt mut tekemässä mitä erilaisimpia virityksiä - milloin uraa, milloin renttuilua, milloin mitä tahansa millä saa itsensä kasaan.
Nyt olen yksinkertaisesti loppu asian kanssa. Mä en pysty korjaamaan tätä paskaa, tiedän sen. Ajan myötä olen oppinut hallitsemaan niitä oireita mutten kukistamaan syytä, jäljellä on oikeastaan vain kokonaisvaltainen tunne siitä että en ole kelpaava ja kun tunnepuoltani ronkitaan niin päädyn helposti lukkiutumaan tai johonkin typerään showhun joka sinänsä on harmiton.
Esim sellaiset jutut kuin pettämiset, yletön mustasukkaisuus, ylivedetty ego, täydellinen saamattomuus tai aloitekyvyttömyys ovat piirteitä joita minusta ei löydy - toki omat välillä suuretkin vaikeutensa noissakin on muttei mitään kohtuutonta.
Kuinka ihminen elää paskan itsetunnon kanssa mahdollisimman hyvää elämää? Onko siihen mitään ajatuksia tai suuntaviivoja joista voisi oppia jotain uutta itselleen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ensinnäkin jos olet aivan poikki, niin mitä jos hakisit ammattiapua? Ammattilainen kuuntelee juttujasi ja pystyy yllättävän hyvin huomaamaan ne asiat missä jumitat (jumitat luultavasti sellaisissa asioissa joissa koet olevasi täydellinen paska ja epäonnistuja). Eihän ne tulokset heti ekalla tai tokalla käyntikerralla tule, ja jossain vaiheessa koko psykologilla käynti voi lukeutua elämän negatiivisiin asioihin, mutta pitäjännitteisyydellä ja luottamuksen rakentamisella pääsee eteenpäin (luottamuksen rakentaminen vie aina aikaa ja voimavaroja).
"Esim sellaiset jutut kuin pettämiset, yletön mustasukkaisuus, ylivedetty ego, täydellinen saamattomuus tai aloitekyvyttömyys ovat piirteitä joita minusta ei löydy"
Eli sinussa on paljon hyviä piirteitä. Mutta jos et yhtään avaa itseäsi toiselle ihmiselle ("kun tunnepuoltani ronkitaan niin päädyn helposti lukkiutumaan tai johonkin typerään showhun joka sinänsä on harmiton"), niin et voi koskaan saavuttaa läheistä ihmissuhdetta. Nuo ovat toisensa poissulkevia seikkoja. Mikäli kaipaat pysyvää ja läheistä ihmissuhdetta, niin tuskin tuo kaipuu pariin vuosikymmeneen mihinkään katoaa. Asialle täytyy siis voida tehdä jotain.
"se on pitänyt mut tekemässä mitä erilaisimpia virityksiä"
Aika monilla nuorilla menee noin, et ole yksin. Tietysti on se osa nuorista, joilla menee ns. hyvin, mutta he eivät ole kaikki. Olet sentään jaksanut (edes joskus) luoda uraa jne. Tuskin ongelmissasi on syynä itsekurin puute vaan esim. ongelma luottaa toisiin ihmisiin. Tietysti jos on aikaisemmissa ihmissuhteissa saanut tosi pahasti nenilleen, puhumattakaan nöyryytetyksi tulemisesta, niin eihän tuo ole ihme.
"jäljellä on oikeastaan vain kokonaisvaltainen tunne siitä että en ole kelpaava"
Missä asioissa et tunne olevasi kelpaava? Noi voi olla asioita, mistä ei oikeasti kannata avautua kenelle vaan mutta ammattiauttajilla on vaitiolovelvollisuus (ja ammattitaitoa auttamiseen ja asioiden selkeyttämiseen). Jos itsetuntosi on oikeasti aivan paska, niin miten oikeastaan voisit yksin nousta tuosta suosta?
Mitä teet vapaa-ajallasi? Teetkö asioita, mistä oikeasti tykkäät? Vai jaksatko enää edes kiinnostua mistään?