joo...ongelmani on varmaan aika "yleinen", olen raskaana 12 viikolla ja se on mulle ja miehelleni iso asia, tai ainakin luulin niin, kun sain tietää että hän on viestitellyt ex-likkakaverinsa kanssa ja aikonut mennä hänen luo kyläänkin, kielsi tämän sitten, kappas.
olin todella järkyttynyt tästä ja huusin kuin syötävä, olin aivan raivona, koska olen odottanut raskaaksi tuloa paljon, kaks keskenmenoa takana ja pelkään että nyt tulee myös.
hirvee stressi että mies pettää ja jos kerran pettää, niin erohan se on selvä, en voi olla sellaisen kanssa yksinkertaisesti. ymmärrettävää?minusta on.
ahdistavinta tässä on se että mies ottaa ton viestittelyn ja tapailun aikomisen kauhian välinpitämättömästi.
eli ei tunnu välittävän minun reaktioista yhtään, outoa on myös se että hän haluaa tän lapsen.
ja viettää sellaista elämää kavereiden kanssa, eli ryyppää viikonloput ja tulee kotia yömyöhällä, ja sitten alkaa minun syyttely, tuttua?alan olla korvia yöten täynnä tähän, koska joka päivä tuntuu että hän ei ota opikseen että minusta tuntuu pahalta seurata tätä, olen suurimman osan viikonlopuista yksin, minulla on jo ennestään yksi lapsi, kouluikäinen. tämä rupeaa jo häneenkin vaikuttaan.
alkaa vaan tuntuun että ero kai tässä on ainoa mahdollinen asia, koska puhuminen ei auta. olen koittanut puhua asiallisesti, rauhallisesti ja huutamallakin, mutta mikään ei auta. en jaksa enään, kun sitten vielä pikkuvauva tässä vielä kuukausien päästä, niin mitä sitten jäänkö arvuuttelemaan siihen asti?
neuvoja kiitos.
olin todella järkyttynyt tästä ja huusin kuin syötävä, olin aivan raivona, koska olen odottanut raskaaksi tuloa paljon, kaks keskenmenoa takana ja pelkään että nyt tulee myös.
hirvee stressi että mies pettää ja jos kerran pettää, niin erohan se on selvä, en voi olla sellaisen kanssa yksinkertaisesti. ymmärrettävää?minusta on.
ahdistavinta tässä on se että mies ottaa ton viestittelyn ja tapailun aikomisen kauhian välinpitämättömästi.
eli ei tunnu välittävän minun reaktioista yhtään, outoa on myös se että hän haluaa tän lapsen.
ja viettää sellaista elämää kavereiden kanssa, eli ryyppää viikonloput ja tulee kotia yömyöhällä, ja sitten alkaa minun syyttely, tuttua?alan olla korvia yöten täynnä tähän, koska joka päivä tuntuu että hän ei ota opikseen että minusta tuntuu pahalta seurata tätä, olen suurimman osan viikonlopuista yksin, minulla on jo ennestään yksi lapsi, kouluikäinen. tämä rupeaa jo häneenkin vaikuttaan.
alkaa vaan tuntuun että ero kai tässä on ainoa mahdollinen asia, koska puhuminen ei auta. olen koittanut puhua asiallisesti, rauhallisesti ja huutamallakin, mutta mikään ei auta. en jaksa enään, kun sitten vielä pikkuvauva tässä vielä kuukausien päästä, niin mitä sitten jäänkö arvuuttelemaan siihen asti?
neuvoja kiitos.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No tuon perusteella ei voi muuta sanoa, kuin kannattanee harkita eroamista. Sinulla on jo yksi lapsi, joka nähtävästi kärsii tilanteesta-älä saata siihen tilanteeseen kahta.
Mutta, itsehän päätät, minä olen tätä mieltä.