Tosiaan, minua on jo pian viiden viikon ajan vaivannut ihan kunnon flunssa. Nokka ei vuoda enää niin reilusti kuin alkuvaiheessa, mutta yskä tuntuu olevan ja pysyvän, välillä jopa pahentuvan. Välillä kurkku vain särkee ja 'kutisee', mutta suurimman osan ajasta kurkussa tuntuisi olevan räkää tai muuta vastaavaa joka ei vain millään lähde ja se vaikeuttaa välillä hengitystäkin. Lisäksi nyt on reilun viikon ajan ollut jatkuvaa, päivittäistä päänsärkyä.
Kävin sanomassa asiasta kouluterveydenhoitajalle, joka ammattitaitoisena ihmisenä ei ensinnäkään ottanut minua huoneeseen sisälle vaan vaati kertomaan asian käytävässä, jolloin kaikki muut käytävässä olleet oppilaat ja viereisessä huoneessa ollut opo tietenkin kuulivat asiani. Ei siinä toisaalta mitään, kun kyseessä oli niin 'pieni asia', mutta periaattestakin pistää vihaksi.
Asian kerrottuani terkkari totesi vain rauhallisen välinpitämättömästi 'sellaista on liikkeellä, kyllä se jouluun mennessä menee ohi', ja päälle ivallinen nauru. Sitten hän alkoikin jo keskustella toisen potilaan kanssa. Ajattelin hakeutua lääkäriin jos oireet jatkuvat vielä ensiviikon lopullakin.
Mitä mieltä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.