Joka 7. vuosiko?

En tiedä, mistä aloittaa.. No, nykyisen mieheni kanssa meillä on yhteinen, uusi koti, ihanat lapset ja elämä muutenkin pitäisi olla kohdillaan. 7 v sitten, kun suhteemme alussa.. tai ainakin jotain säpinää välillämme oli, hän yhtäkkiä löysi tytön, joka oli sanojensa mukaan maailman valloittavin persoona. Itse kärsin siitä paljon, kun olin jo rakastunut mieheeni, ja yhtäkkiä löytyikin toinen. Tosin emme olleet virallistaneet suhdettamme, mutta tiiviisti vietimme aikaa ja yöt nukuimme yhdessä. Yhtäkkiä tämä nuori tytön heitukka tuli väliin, ja minut heitettin kuin romukoppaan. Se oli hyvin raskasta aikaa, enkä omalla ylpeydelläni pystynyt kenellekään sitä myöntämään, että juuri minut oli lempattu kuin vanhan luutun. Heidän "romanssinsa" ei kestänyt vuottakaan, kun meidän orastava suhde lämpeni taas uudelleen. Siihen tuli kyllä heti miltei väliin taas uudet naiset, ja minä sain taas odottaa vuoroa... (voi kamala, että hävettää kirjottaa tätä, ja huomata kuinka typerä olen). Ei ne uudetkaan valloitukset kestäneet, kun hän huomasi, että minun kanssa ehkä onkin turvallisinta olla. Jotenkin halusin unohtaa menneet, kun olinhan niin palavasti rakastunut häneen. Hän on toki vakuutellut rakkauttaan minua kohtaan... mutta jotenkin en koskaan ole ottanut sitä niin kovin vakavasti... en tiedä, onko vika minussa vai missä. Liitostamme on kuitenkin syntynyt lapset, jotka ovat todella hurmaavia, ja jotka haluavat äidin ja isän rakkauden säilyvän. Tänään kuitenkin tapahtui sellaista, mitä olen ehkä sisimmässäni pelännyt. Facebookissa tämän nuoren tytön heitukan kaveri (jonka kautta he aikoinaan tutustuivat) pyysi miestäni kaveriksi, mikä laukaisi minussa äärimmäisen pahanolon ja ahdistuksen tunteen. Kaikki vanhat muistot, jotka ehkä luulin (tai ainaki toivoin niin) unohtaneeni, palasivat entistä voimakkaampina mieleen, ja tuntui, että voimat loppuu. Mieheni toki vakuuttaa, että mitään ei ole pelättävissä. Mutta mistä minä voin sen tietää? Mistä minä voin tietää, mitä hän kaverinsa kanssa keskustelee? Kyseleekö tämän valloittamansa kaunottaren (kuten hän aikonaan ilmaisi) kuulumisia? Entä jos vanha suola janottaa? Entä jos jotain taas tapahtuu? Taas sama ahdistus alkaa.. En yhtään tiedä, mitä tehdä.. meillä kun on uusi koti, yhteinen asuntolaina, yhteiset lapset.... tämä on jotain aivan kamalaa. Voiko kukaan valaista, miten minun kannatta suhtautua? Pitääkö taas alkaa pelätä, syttyykö vanha romanssi mieheni ja tämän nuoren tytön heitukan välillä?
2302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ikävältä kuulostaa :( niin kai se on että miehet ei juuri muutu, ja jos on aikoinaan pystynyt sinut lemppaamaan jonkun toisen takia niin ihan ymmärrettävää jos et täysin luota mieheesi. Ehkä tässä voisi kuitenkin toivoa että hän on vähän viisastunut yhteisten lasten ja (ilmeisesti) pitkän suhteen myötä? Tuolla ensimmäisellä kerralla kun omakin suhteenne oli vasta alussa, vaikkei se asiasta tietenkään mitenkään hyväksyttävää tee. Mutta luulisi nyt miehen miettivän kahdesti ennen kuin lähtee rikkomaan perhettänne jonkun entisen heitukan takia, jonka kanssa suhde ei toiminut silloinkaan... Enemmän sinun asemassasi ehkä pelkäisin jotan uutta ihastusta kuin vanhan lämpenemistä facebookin kautta.
Ainahan maailmassa on sentään toivoa, ja ehkä mies on tosiaan aikuistunut ja oppinut, ettei jokaisen "valloittavan persoonan" perässä kannata juosta, ellei tahdo päätyä vanhenemaan yksin.

Äänestä

tunteistasi ja jos hän oikeasti sinua rakastaa, hän jättää tuon facebookin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko pelko oikea? kirjoitti:

En tiedä, mistä aloittaa.. No, nykyisen mieheni kanssa meillä on yhteinen, uusi koti, ihanat lapset ja elämä muutenkin pitäisi olla kohdillaan. 7 v sitten, kun suhteemme alussa.. tai ainakin jotain säpinää välillämme oli, hän yhtäkkiä löysi tytön, joka oli sanojensa mukaan maailman valloittavin persoona. Itse kärsin siitä paljon, kun olin jo rakastunut mieheeni, ja yhtäkkiä löytyikin toinen. Tosin emme olleet virallistaneet suhdettamme, mutta tiiviisti vietimme aikaa ja yöt nukuimme yhdessä. Yhtäkkiä tämä nuori tytön heitukka tuli väliin, ja minut heitettin kuin romukoppaan. Se oli hyvin raskasta aikaa, enkä omalla ylpeydelläni pystynyt kenellekään sitä myöntämään, että juuri minut oli lempattu kuin vanhan luutun. Heidän "romanssinsa" ei kestänyt vuottakaan, kun meidän orastava suhde lämpeni taas uudelleen. Siihen tuli kyllä heti miltei väliin taas uudet naiset, ja minä sain taas odottaa vuoroa... (voi kamala, että hävettää kirjottaa tätä, ja huomata kuinka typerä olen). Ei ne uudetkaan valloitukset kestäneet, kun hän huomasi, että minun kanssa ehkä onkin turvallisinta olla. Jotenkin halusin unohtaa menneet, kun olinhan niin palavasti rakastunut häneen. Hän on toki vakuutellut rakkauttaan minua kohtaan... mutta jotenkin en koskaan ole ottanut sitä niin kovin vakavasti... en tiedä, onko vika minussa vai missä. Liitostamme on kuitenkin syntynyt lapset, jotka ovat todella hurmaavia, ja jotka haluavat äidin ja isän rakkauden säilyvän. Tänään kuitenkin tapahtui sellaista, mitä olen ehkä sisimmässäni pelännyt. Facebookissa tämän nuoren tytön heitukan kaveri (jonka kautta he aikoinaan tutustuivat) pyysi miestäni kaveriksi, mikä laukaisi minussa äärimmäisen pahanolon ja ahdistuksen tunteen. Kaikki vanhat muistot, jotka ehkä luulin (tai ainaki toivoin niin) unohtaneeni, palasivat entistä voimakkaampina mieleen, ja tuntui, että voimat loppuu. Mieheni toki vakuuttaa, että mitään ei ole pelättävissä. Mutta mistä minä voin sen tietää? Mistä minä voin tietää, mitä hän kaverinsa kanssa keskustelee? Kyseleekö tämän valloittamansa kaunottaren (kuten hän aikonaan ilmaisi) kuulumisia? Entä jos vanha suola janottaa? Entä jos jotain taas tapahtuu? Taas sama ahdistus alkaa.. En yhtään tiedä, mitä tehdä.. meillä kun on uusi koti, yhteinen asuntolaina, yhteiset lapset.... tämä on jotain aivan kamalaa. Voiko kukaan valaista, miten minun kannatta suhtautua? Pitääkö taas alkaa pelätä, syttyykö vanha romanssi mieheni ja tämän nuoren tytön heitukan välillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu