Nordjobb-järjestön kautta kesätyöntekijöinä olleet ! Olisin itsekin kiinnostunut samaisen järjestön kautta työllistymisestä, mutta muutama asia mietityttää: kuinka hyvä ruotsin kielitaito tulisi olla ja oliko ensialkuun vaikeata kommunikoida työnantajan&paikallisten kanssa?
Millaisessaa vapaa-ajan ohjelmissa olitte mukana, entäpä saitteko matkalta uusia ystäviä?
Minkä ikäinen olitte kun lähditte Norjobb-järjestön kautta?
Matkustitteko yksin, vai järjestyikö toisista nordjobbareista matkaseuraa?
Kuinka kauan olitte töissä?
Kaikkiin kysymyksiin ei toki ole pakko vastata, mutta olisin kiitollinen jos joku jakaisi kokemuksiaan !
Nordjobb
12
4093
Vastaukset
- Nordjobbari
Olin itse melko vanhana Nordjobb:issa (23v) ja kielitaitoni oli aika hyvä. Näin ei kuitenkaan ollut kaikkien muiden kohdalla, hyvin pärjäsivät jo 17-vuotiaat lukiolaiset. Jos on kohtuullisen omatoiminen, eikä pelkää liikoja niin varmasti matkalla pärjää. Tärkeää on tehdä selväksi se, että ruotsia on pakko käyttää, oli siinä kuinka huono hyvänsä. Ekasta päivästä lähtien vain suu auki ja hyvä tulee :) Harjoittele vaikka kotona hieman puhumista itseksesi, jos epäilyttää.
Lukiopohjaa olisi varmaan hyvä kielitaidon suhteen olla, mutta kyllä sitä äkkiä alkuun pääse. Eniten ruotsin kielessä kehittyivät ne, joilla pohja oli heikoin. Kesän lopussa kaikki puhuivat vähintään sujuvaa ruotsia :)
Olin itse 3 kuukautta töissä vanhusten hoidossa. Rahaa jäi paljon paremmin käteen kuin Suomesta kesätöistä ja kokemus oli erittäin positiivinen, sain paljon vastuuta ja minua kohdeltiin kuin yhtä työntekijöistä. Alunperin en tuntenut muita matkalaisia, mutta sain elinikäisiä ystäviä etenkin paikan muista suomesta tulleista työntekijöistä. Koska asutaan kimpassa, seuraa oli liiankin kanssa ja juhlia ja tapahtumia riitti joka viikonlopuksi. Toki voit huhuilla esim. Facebookissa tulevia reissaajia etukäteen, kun paikkasi on varmistunut-saat takuuvarmasti vastauksia. Itse tein matkan paikan päälle laivalla erään toisen Nordjobbarin kanssa, mikä oli hyvä ratkaisu. Alussa kun tuppaa ongelmia olla.
Trevlig resa! - tyytyväinenkö
Kilpailu on ilmeisesti kova noista nordjobeista, itse kirjoitin ruotsista L ja työkokemustakin jonkunverran on jo ehtinyt kertyä, mutta minkäännäköistä vastausta en koko hakuaikana saanut, kunnes sitten kesän puolessa välissä tuli sähköpostiin "valitettavasti sinua ei valittu"-kirje. Lisäksi soitin kevään mittaan Tukholmaan ja Ahvenanmaalle, ja paikka luvattiin järjestää...
- Norden
Juu, kilpailua on. Hakemuksen on oltava hyvä ja erottuva, motivaation on paistettava joka riviltä. Lisäksi kannattaa todella mainita, miksi ruotsin taito olisi juuri sinulle tulevaisuudessa olennaisen tärkeää, mitkään aivan tavisperustelut eivät taida näissä riittää. Ei ole helppoa, mutta jotakuta aina onnistaa. Ja useampana kesänä kannattaa hakea, se jos mikä kertoo motivaatiosta, eikös niin.
- noterrrve
Itsekin oon miettinyt jos laittaisin hakemuksen menemään. Minkälaista työtä vanhustenhoito on? Mitä kaikkea siihen sisältyy? Vanhusten suihkussa avustaminen ja tällänen ei kuitenkaan hirveästi innosta. :-D
- 17
niin eli voiko tuohon nordjobbiin hakea myös vaikka olisi vasta 17 ?
- Jennnnnnnsku
17 kirjoitti:
niin eli voiko tuohon nordjobbiin hakea myös vaikka olisi vasta 17 ?
Viime kesänä minulle tarjottiin KOLMEA paikkaa tuota kautta :D Hullua, mun ruotsinkielentaito ei todellakaan ole parhaimmasta päästä.. Mulla vaan sattuikin sitten olemaan jo töitä Suomessa niin en päässyt lähtemään :S Ensi kesäksi olisi todella paljon intoa lähteä!
- p9q
Jennnnnnnsku kirjoitti:
Viime kesänä minulle tarjottiin KOLMEA paikkaa tuota kautta :D Hullua, mun ruotsinkielentaito ei todellakaan ole parhaimmasta päästä.. Mulla vaan sattuikin sitten olemaan jo töitä Suomessa niin en päässyt lähtemään :S Ensi kesäksi olisi todella paljon intoa lähteä!
Kolmea!? No ohhoh :D Olen käsittänyt että käy hyvä tuuri jos saa työpaikan!
Kuka tietäis, millasta se vanhustyö on? Mitä niiden kanssa täytyy tehdä? Pestä, ulkoluttaa yms?
Kuinka haastavaa se on, jos yötyökin on mahdollista? - jjjjjooooooooo
p9q kirjoitti:
Kolmea!? No ohhoh :D Olen käsittänyt että käy hyvä tuuri jos saa työpaikan!
Kuka tietäis, millasta se vanhustyö on? Mitä niiden kanssa täytyy tehdä? Pestä, ulkoluttaa yms?
Kuinka haastavaa se on, jos yötyökin on mahdollista?Joo siis mä kans mietin et miten on mahdollista :D Mut onhan mulla toki työkokemusta aika monipuolisesti. Ja hakemuksen eteen näin aika paljon vaivaa. Kantsii tosissaan panostaa siihen :D
Mä en oo Nordjobb:n kautta ollut vanhustyössä, Suomessa kylläkin. Koska mulla ei ole koulutusta, en noita pesettämisiä tehnyt. Mun työnkuvaan kuului siivoamista, seuranpitoa, ulkoiluttamista, ruokailussa avustamista ja esim välipalojen valmistusta ja aamupuuron keittoa. Sen vanhainkodin 2 osastoa oli dementikoille joten aika paljon tuli ihan "perään katsottua". Kun muisti ei pelaa, niin siinä tulee niillä asukkailla vähän hölmöiltyä.
En sitten tiedä miten tuolla Ruotsissa/muissa pohjoismaissa on käytäntö. Mut mun käsittääkseni ilman kokemusta/opintoja, ei saa laittaa pesettämään jne. Korjatkaa jos olen väärässä! - Nordjobbari
jjjjjooooooooo kirjoitti:
Joo siis mä kans mietin et miten on mahdollista :D Mut onhan mulla toki työkokemusta aika monipuolisesti. Ja hakemuksen eteen näin aika paljon vaivaa. Kantsii tosissaan panostaa siihen :D
Mä en oo Nordjobb:n kautta ollut vanhustyössä, Suomessa kylläkin. Koska mulla ei ole koulutusta, en noita pesettämisiä tehnyt. Mun työnkuvaan kuului siivoamista, seuranpitoa, ulkoiluttamista, ruokailussa avustamista ja esim välipalojen valmistusta ja aamupuuron keittoa. Sen vanhainkodin 2 osastoa oli dementikoille joten aika paljon tuli ihan "perään katsottua". Kun muisti ei pelaa, niin siinä tulee niillä asukkailla vähän hölmöiltyä.
En sitten tiedä miten tuolla Ruotsissa/muissa pohjoismaissa on käytäntö. Mut mun käsittääkseni ilman kokemusta/opintoja, ei saa laittaa pesettämään jne. Korjatkaa jos olen väärässä!Hyvin pienellä kokemuksella (1kko kotipalvelua Suomessa) pääsin vanhustenhoitoon Tukholmaan. Ruotsiin ainakaan ei oteta vanhuspuolelle ilman jotain kokemusta. Vanhustyössä sain kovasti vastuuta, työtä oli 6 päivänä viikossa ja palkka oli aika mukava. Tein lääkkeiden jakoa (lyhyt koulutus), vastailin turvapuhelimeen, vein ruokia, kokkailin aamupalaa, autoin vaatteiden vaihdossa, pesin pyllyjä, vaihdoin vaippaa, suihkutin, kävin kaupassa vanhusten kanssa, keitin kahvia, pyykkäsin, menin myös turvapuhelihälytyksiin toisen työntekijän kanssa ja jopa siistin kuolleen toisen työntekijän kanssa. Yötyötä ei ollut. Kyseessä oli yhdistetelmä palvelutaloa/vanhainkotia.
Näin jälkikäteen tämä kuulostaa ihan uskomattomalta. Miten ihmeessä selvisin kaikesta?! Ongelmia ei kuitenkaan ollut ja hirveän kivaa tuolla oli. Yhteishenki oli mahtava ja muiden ulkomaalaistaustaisten vakiotyöntekijöiden kanssa naureskeltiin kömmähdyksille kielimuurin takia. Vastuu kasvatti. Lorvailua tuolla ei ollut, mutta tappotahti ei ollut kyseessä. Paljon enemmän joutuu tekemään jossain Mäkkärissä, jossa kiire painaa hulluna. Vapaita hetkiä oli, etenkin iltavuorossa ehti tekemään kaikenlaista ja kunnon ruokatunnit/kahvitauot kuuluivat asiaan. - Amiina123
Nordjobbari kirjoitti:
Hyvin pienellä kokemuksella (1kko kotipalvelua Suomessa) pääsin vanhustenhoitoon Tukholmaan. Ruotsiin ainakaan ei oteta vanhuspuolelle ilman jotain kokemusta. Vanhustyössä sain kovasti vastuuta, työtä oli 6 päivänä viikossa ja palkka oli aika mukava. Tein lääkkeiden jakoa (lyhyt koulutus), vastailin turvapuhelimeen, vein ruokia, kokkailin aamupalaa, autoin vaatteiden vaihdossa, pesin pyllyjä, vaihdoin vaippaa, suihkutin, kävin kaupassa vanhusten kanssa, keitin kahvia, pyykkäsin, menin myös turvapuhelihälytyksiin toisen työntekijän kanssa ja jopa siistin kuolleen toisen työntekijän kanssa. Yötyötä ei ollut. Kyseessä oli yhdistetelmä palvelutaloa/vanhainkotia.
Näin jälkikäteen tämä kuulostaa ihan uskomattomalta. Miten ihmeessä selvisin kaikesta?! Ongelmia ei kuitenkaan ollut ja hirveän kivaa tuolla oli. Yhteishenki oli mahtava ja muiden ulkomaalaistaustaisten vakiotyöntekijöiden kanssa naureskeltiin kömmähdyksille kielimuurin takia. Vastuu kasvatti. Lorvailua tuolla ei ollut, mutta tappotahti ei ollut kyseessä. Paljon enemmän joutuu tekemään jossain Mäkkärissä, jossa kiire painaa hulluna. Vapaita hetkiä oli, etenkin iltavuorossa ehti tekemään kaikenlaista ja kunnon ruokatunnit/kahvitauot kuuluivat asiaan.Ai, mä ainakin pääsin ilman alan kokemusta vanhainkotiin. Mutta opiskelen lääketiedettä, ehkä ne ajattelee että siitä on hyötyä (näinköhän on... :D)
Mutta jännää, Tukholmaan on lähtö sitten kesäkuussa!
- Första Nordjobb 2012
Päätin nyt laittaa tänne viestiä, vaikka vanha keskustelu onkin. Itse pääsen vanhainkotiin lidingöön ilman minkäänlaista kokemusta tai koulutusta vanhustenhoidossa tai hoitoalalla. Ainut mitä olen tehnyt on työkokemus sähköalalla Suomessa ja viimeiset 3 vuotta asiakkaiden auttamista tietotekniikka-ongelmissa. Niinpä ihmettelen miten pääsin. Kielitaito (joka muuten mietityttää eniten uskallanko ottaa paikan vastaan) on huono. Opiskelen aikuislukiossa Ruotsin kursseja sekä lisäksi yhtä yksinkertaista alkeisruotsia kansalaisopistossa, joten uskon sen nousevan edes tuohon tyydyttäväksi.
- Ruotsiinkesällä16
Hei
Olen lääkiksessä ja sain hoivapaikan Tukholmaan yksityiseen vanhainhoitoon.Puhuttu ruotsin taitoni aika heikko. Onko mitään tietoa palkasta? Riittääkö asumiseen? Onkohan mahdollista etukäteen kysellä esim. voisiko lääkkeitä jakaa, mittailla verenpaineita ja sokereita vai onko ne vain hoitajien tehtäviä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445239Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243440Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992830Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui562643- 1702312
- 242119
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661845Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391