Haluisin kertoa pienen tarinan omasta elämästäni ja tällä ko. palstalla ns. toisen puolen näkökulman. Toivottavasti tämä auttaa jätettyjä ja petettyjä selviämään paremmin.
Petin ja jätin vaimoni ja hyppäsin suoraan uuteen suhteeseen. Olin todella rakastunut, korviani myöten... Uusi kumppani oli täydellinen, kaikella mahdollisella tavalla. Tempaisin itseni irti ja kuvittelin tulevani onnelliseksi. Olin väärässä. Vaikka olin umpirakastunut, minua hiersi hirvittävä syyllisyydentunto, lähes koko ajan. Tein väärin, ja olin itsekäs. Särjin ihmisen sydämen, joka ei sitä ansainnut.
Kun kannoin syyllisyyden taakkaa jatkuvasti mukanani, aloin epäilemään alitajuisesti uutta "rakastani". Tietenkin, koska näin, mitä tekoni toiselle teki, aloin pelätä, että minulle tehdään samoin. Joten, nyt kaikki jätetyt ihmiset: Jättäjän ja pettäjän tie on KIVINEN. Kokemusta on. Ainaista epävarmuutta. Ei kiva.
Ongelma tuli myös siitä, että uusi "rakkaus" vertasi itseään kaikessa jättämääni vaimoon. Tietenkin, sillä tiesihän hänkin, että jätin vaimoni hänen takiaan. Tässä taas yksi ongelma lisää ja uusi hiutale lumipalloon.
Tiedän, että olen tehnyt yhden elämäni suurimmista virheistä, mutta en haikaile ex-vaimoni perään, sillä hänellä on uusi, hyvin toimiva suhde. Olen oikeasti onnellinen hänen puolestaan.
Joten, jos kuvittelette, kaikki jätetyt ja petetyt, että teko, minkä minä tein, olisi tehnyt minusta onnellisen, olette väärässä. Syyllisyyden tunne on raskas taakka kantaa. En suosittele kenellekään. Itseasiassa, jos minun pitäisi valita, kumman ottaisin; Jättäjän vai jätetyn roolin, valitsisin jätetyn. Se on kevyempi kantaa pitkässä juoksussa.
Summa summarum: Samassa veneessä olemme kaikki. petturit, jättäjät, jätetyt ja petetyt.
Ainakin olen oivaltanut ja oppinut jotain. Hyvää talvea kaikille.
Petin ja jätin vaimoni ja hyppäsin suoraan uuteen suhteeseen. Olin todella rakastunut, korviani myöten... Uusi kumppani oli täydellinen, kaikella mahdollisella tavalla. Tempaisin itseni irti ja kuvittelin tulevani onnelliseksi. Olin väärässä. Vaikka olin umpirakastunut, minua hiersi hirvittävä syyllisyydentunto, lähes koko ajan. Tein väärin, ja olin itsekäs. Särjin ihmisen sydämen, joka ei sitä ansainnut.
Kun kannoin syyllisyyden taakkaa jatkuvasti mukanani, aloin epäilemään alitajuisesti uutta "rakastani". Tietenkin, koska näin, mitä tekoni toiselle teki, aloin pelätä, että minulle tehdään samoin. Joten, nyt kaikki jätetyt ihmiset: Jättäjän ja pettäjän tie on KIVINEN. Kokemusta on. Ainaista epävarmuutta. Ei kiva.
Ongelma tuli myös siitä, että uusi "rakkaus" vertasi itseään kaikessa jättämääni vaimoon. Tietenkin, sillä tiesihän hänkin, että jätin vaimoni hänen takiaan. Tässä taas yksi ongelma lisää ja uusi hiutale lumipalloon.
Tiedän, että olen tehnyt yhden elämäni suurimmista virheistä, mutta en haikaile ex-vaimoni perään, sillä hänellä on uusi, hyvin toimiva suhde. Olen oikeasti onnellinen hänen puolestaan.
Joten, jos kuvittelette, kaikki jätetyt ja petetyt, että teko, minkä minä tein, olisi tehnyt minusta onnellisen, olette väärässä. Syyllisyyden tunne on raskas taakka kantaa. En suosittele kenellekään. Itseasiassa, jos minun pitäisi valita, kumman ottaisin; Jättäjän vai jätetyn roolin, valitsisin jätetyn. Se on kevyempi kantaa pitkässä juoksussa.
Summa summarum: Samassa veneessä olemme kaikki. petturit, jättäjät, jätetyt ja petetyt.
Ainakin olen oivaltanut ja oppinut jotain. Hyvää talvea kaikille.
Vastaukset 5
Vanhimmat
onhan se noinkin. Mutta syvällä sisimmässäsi sinun on pitänyt tietää ettei suhde sen eksän kanssa toimi ja olet sitten ajan saatossa rakastunut, mutta sekään ei toiminut. päästä jo irti syyllisyydentunteestasi..
Olisipa se noin helppoa. Yritän todella päästä siitä irti. Mutta, sen minä opin, että jos en itse muutu ja muuta suhtautumistani parisuhteeseen, saan etsiä "sitä oikeaa" lopun elämääni. Mikään ei ole niin vaikeaa, kuin miehen ja naisen välinen suhde. Se, joka kuvittelee sen olevan helppoa ja että pelkkä rakastumisen tunne kantaa loppuelämän on naiivi hölmö, kuten minä olin. Kasvunpaikka on aina kipupiste. Ennen olin nuori ja idealisti. Nykyään pelkkä REALISTI.
Itse olen pettäjä ja avioliittoni on todellisissa ongelmissa asian takia. Pettäjän rooli ei todellakaan ole helppo. Nyt voisin itse sanoa, että nyt tuntuu siltä että mieluummin olisin tullut itse petetyksi. Tämä syyllisyyden taakka on niin raskas ja kuluttaa aivan loppuun.
Mutta olenhan sen ansainnut :-(
juu.. mitäpä tähän muuta voi sanoa, kuin että ei tunnu olevan helppoa kenelläkään. Nyt tosin itsestäni tuntuu kyllä todellakin siltä, että ei pettäjän olo voi olla pahempi kuin petetyn ja jätetyn.
Oma exäni ainakin tuntuu vain paahtavan eteenpäin voimainsa tunnossa, kun on niiiiin rakastunut.
Minulla tilannettani vaikeuttaa vielä se, että minulla on sairaus, jonka takia on jotenkin kamalan vaikea edes ajatella uusia suhteita....
Luulin että mieheni olisi jaksanut kanssani siitä huolimatta (kun luulin että hän rakasti). No eipä rakastanutkaan.
Erittäin vaikeaa on kyllä kuvitella että hänellä olisi yhtä paha olo!
Omatunto on suoraan verrannollinen ihmisen kykyyn tuntea empatiaa. Ihminen jolla ei ole omaatuntoa tai kykyä tuntea empatiaa, kutsutaan psykopaatiksi tai sosiopaatiksi. Sellaisella ihmisellä on persoonallisuushäiriö, eikä sellainen tule koskaan kykenemään kestävään parisuhteeseen. Joten, jos exäsi täyttää em. merkit, olet onnekas että pääsit eroon.
Jos hänellä on omatunto, teko kalvaa häntä aina. Jos hän selittelee tekoaan, hän selittää aina itselleen, ei sinulle tai muille. Huonoja ovat kummatkin vaihtoehdot, hänelle, ei sinulle.