Ovatko muut koskaan asettaneet itselleen rajoja mitä sinkkuilussa saa ja ei saa tehdä? Olen sopinut itseni kanssa, että yhden illan jutut ovat todella loppu kohdallani. Kolmekymppiä alkaa olla sen verran näköpiirissä, että pakko sitä on hidastella. Jälleen edellis v-loppuna raahauduin tuhannen humalassa jonkun naikkosen luokse. Hän ei ollut mitenkään kiinnostava tai tyyppiseni, jos sellaista jos nyt onkaan. Täysin tunteettomasti juttelin niitä näitä ja vihjailin, vaikka tiedän käyttäväni tilaisuuttani vain humalan ja niistä syntyvien halujeni hoitamiseen. En mennyt loppuun asti, vaikka naikkonen olisi halunut. En voinut, koska ei vain ole mun juttu laittaa tunteita peliin millään lailla. Suuseksiä sain, mutta jälkeenpäin ajatellen kaikki tuo oli hyödytöntä ja pinnallista paskaa.
Kun juon, musta tulee itsekäs paskiainen, joten täytyy jättää tuo viina sikseen. Lisäksi, jos mielii sen oikean löytää ei se ainakaan tuhannen pellit kiinni tule vastaa. Kuulostaa varmaan kummalliselta, että joku on asettanut tällaisia rajoja itselleen, mutta minkäs teet?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Viittaako nimimerkkisi jotenkin siihen kuinka nuorta saa nussia? Tuli mieleen kun tuolla toisessa ketjussa puhutaan RKP:n kansanedustaja Jörn Donnerin seksistä Ida nimisen 15-vuotiaan afrikkalaistytön kanssa kun Jörkka itse oli 28-vuotias.