Viime aikoina on ollut useita sellaisia juttuja julkisuudessa, että kuinka turhautuneet nuorukaiset ja tyttöset häiriköivät ympäristöään, tappelevat ja jotkut aiheuttavat jopa tragedioita.
Minä olen miettinyt nettipervoja...
Internet ja mobiiliaika on nykypäivää. Mitä olisitte mieltä sellaisten lasten turvallisuuden kokemuksesta aikuisista auktoriteeteista, joiden vanhemmat kasvattaisivat heitä esimerkiksi viettämällä valtaosan vapaa-ajastaan vaikkapa "Miehen Logiikassa" taukoamatta paskaa jauhamassa? En tiedä, mutta uskon, että jos mulla olisi lapsia, en sekuntiakaan ehtisi ( tai haluaisi) heidän elämänsä kehittymisestä liikaa hukata. Eikä mulla ole yhtäkään perheellistä kaveria, joka ehtisi notkua internetissä - esimerkiksi vaikkapa keskustelupalstoilla valtaosan vapaa-ajasta.
Entä mitä olisitte mieltä: Kokisiko sellainen lapsi häpeää vanhemmistaan, jonka äippä tai isitsyliini esittelisi esimerkiksi takamus- etumus- tai käsivarsilihas tms. rintamuskuviaan internetissä julkisesti vaikkapa jollakin kaikkien tuntemalla ja kaikenikäisten visiteeraamalla palstalla? Tuota olen usein miettinyt... Olen aika onnellinen, etteivät omat vanhempani ole nettiajan kasvutuotteita ja että itse elin nuoruuteni erilaisessa ajassa. En väitä, että ennen olisivat asiat olleet paremmin, mutta kyllä mua sääliksi käy joitakin, jotka eivät tajua nettiperformansseillaan aina edustavansa myös muuta, kuin itseään.
Minä olen miettinyt nettipervoja...
Internet ja mobiiliaika on nykypäivää. Mitä olisitte mieltä sellaisten lasten turvallisuuden kokemuksesta aikuisista auktoriteeteista, joiden vanhemmat kasvattaisivat heitä esimerkiksi viettämällä valtaosan vapaa-ajastaan vaikkapa "Miehen Logiikassa" taukoamatta paskaa jauhamassa? En tiedä, mutta uskon, että jos mulla olisi lapsia, en sekuntiakaan ehtisi ( tai haluaisi) heidän elämänsä kehittymisestä liikaa hukata. Eikä mulla ole yhtäkään perheellistä kaveria, joka ehtisi notkua internetissä - esimerkiksi vaikkapa keskustelupalstoilla valtaosan vapaa-ajasta.
Entä mitä olisitte mieltä: Kokisiko sellainen lapsi häpeää vanhemmistaan, jonka äippä tai isitsyliini esittelisi esimerkiksi takamus- etumus- tai käsivarsilihas tms. rintamuskuviaan internetissä julkisesti vaikkapa jollakin kaikkien tuntemalla ja kaikenikäisten visiteeraamalla palstalla? Tuota olen usein miettinyt... Olen aika onnellinen, etteivät omat vanhempani ole nettiajan kasvutuotteita ja että itse elin nuoruuteni erilaisessa ajassa. En väitä, että ennen olisivat asiat olleet paremmin, mutta kyllä mua sääliksi käy joitakin, jotka eivät tajua nettiperformansseillaan aina edustavansa myös muuta, kuin itseään.
Vastaukset 11
Vanhimmat
.
ole aikas rumaa noin kokonaisuutena ajatellen
.
Mielestäni aloituksessani ei ollut mitään "rumaa". Olen sallinut itseni ymmärtää, että jopa tällä palstalla joskus kävisi ihmisiä, jotka osaavat _pohtia_ kiinnostavia aiheita... En ole olettanut, että palstakirjoittajat kuvittelisivat esimerkiksi itseensä liittyen aloituksestani yhtään mitään, koskei siihen kirjoittamani perusteella ole alkeellistakaan syytä.
Ton yhden punasella merkatun oudon hutomerkki-varoituksen toki tietysti olisin voinut ottaa talteen, koska en ole rekisteröityä nimimerkkiä omaava palstakävijä, enkä tajua, että miksi minun(!!) juttuni yhteydessä sellainen esiintyi.
-
Jos sulla olisi lapsia, niin tietäisit mistä puhut. Mutta koska sulla ei ole, niin olet vain tietämätön moralisti.
"jos mulla olisi lapsia, en sekuntiakaan ehtisi ( tai haluaisi) heidän elämänsä kehittymisestä liikaa hukata"
hahh, oikein sekuntiakaan, edes kuudentena vuonna vanhemmuuden huumaavan ihanassa putkessa. Tekopyhä moralisti.
Miten niin tekopyhä? Ei, mulla itselläni ei ole ei sen ensimmäistäkään lasta, joo, mutta samoin myös se on totta, ettei yksikään mun lapsia omaavista ystävistäni ehdi viettää aikaansa esimerkiksi keskustelupalstoilla missään määrin aktiivisesti. Mitä olen lapsia omaavia ystäviä seurannut, niin kyllä heidän aikansa lähes täydellisesti vie lapsille ruoan laitto, lasten harrastuksiinsa kuskaaminen ja muu lasten elämään sitoutunut orientaatio.
Yksikin yksinhuoltajakaverini: kolme kertaa viikkoon roudaa töiden päälle teini-ikäistä fiksua lastaan urheiluharrastuspaikoille, tekee harrastusseuran muita hommia ja mitä vielä... Toinen perhe herää joka veen viikonloppukin seitsemältä, jotta muutaman vuoden ikäisensä pääsee nauttimaan niistä harrastuksista, mitä lapsi paljon haluaa tehdä ja mistä iloinen lapsensa nauttii. Kolmannet istuvat päivänsä leikkipuistossa, ilokseen. Neljäs kieltäytyy kaikista aikuisten huvituksista, vaikka kuinka houkuttelisi, koska - luonnollisesti ja arvostettavastikin- lapsi on tärkein...
En ole äiti, joten en minä mistään mitään ymmärrä. Enkä ole väittänytkään ymmärtäväni. Toi aloitukseni oli nyt vain ainoastaan pohdintaa...Onko kukaan ajatellut, että ehkä mä hain teoreettista keskustelua? Maailma on hirveän outo tänä päivänä. En minä ainakaan palstakirjoittajista halua keskustella. Kuvittelin nyt vain, että ehkä joku muukin nettikävijä jossakin olisi joskus nähnyt jotakin erikoista netissä tai jotakin sellaista, mistä olisi ajatuksia herännyt, esimerkiksi ajatellen lasten asemaakin...
tai ainakin vähän pyhistelevä, joo.
Esimerkkisi hyvästä vanhemmuudesta ovat mielestäni vähän pelottavia. Ei siksi, etteikö noinkin voisi hyvää vanhemmuutta suorittaa, vaan siksi, että esimerkkiesi kokonaisuudesta muodostuu kuva, jossa aikuisten elämänsisältö on lasten eteen uhrautuminen.Se kuulostaa hienolta lähinnä niiden mielestä, jotka eivät itse sitä elä.
Kokonaisuuteen liittyy ajatuksesi, että rento hengailu ilman erityistä ponnistelua ei voisi tuottaa hyvää vanhemmuutta.
On tietysti totta, että henkinen läsnäolo on hyvän vanhemmuuden perusta. Sitä on kuitenkin vaikea tosittaa teoilla ja tekemättä jättämisillä. Perheen sisällä vallitseva ilmapiiri on ratkaiseva, riippumatta siitä, miten vanhemmuus toteutuu tekoina.
Vedän takaisin nuo moralisti lauseeni. Uskon että olet vain tietämätön, kuten lapseton väkisin on.
Ikävä, jos näit esimerkkini pelottavina. En tarkoittanut niitä siten, vaan halusin lähinnä osoittaa kunnioitustani lapsiperheellistä arkea eläviä ihmisiä kohtaan, koska mitä nyt ollaan lapsettomien ystävieni kanssa asiaa mietitty, on joskus jopa vaikeaa ymmärtää ruljanssia, mitä lapsia omaavat ystävät elävät... Ja kun ei ole kokemusta äitiydestä, voi asiaa tietysti vain kuvitella.
Joskus salaisesti jopa nautin ja hypin riemusta kattoon, että ei hitsi on se vaan hienoa, kuinka saan sunnuntaina syödä pannukakkua vaikka suoraan pelliltä ja vertailla eri hiusvärivaihtoehtoja rauhassa, kun tiedän, ettei vastaavaan lehmäämiseen ikinä ainakaan pieniä lapsia omaavilla ystävilläni olisi mahdollisuutta...
En usko, että yksikään ystävistäni "suorittaa" vanhemmmuutta. En tiedä, mutta luulen, että kai se oma rakas lapsi itse kullakin muuttaa sen elämän keskiön - tai muuttaa monilla... Jotenkin jännittävää on ollut huomata, kuinka esim. yksikin perheellinen ystäväperhe tosiaan on niin ihanan sitoutunut lapseensa. Se lapsi on onnen lapsi, valtavan onnekas. Nauraa paljon, leikkii paljon, nauttii elämästään... Ja tosiaan ura- isänsä & ura-äitinsä heräävät vapaaehtoisesti jokaikinen sunnuntaikin seitsemältä, jos lapsella on harrastusvuoro. Jokaisen lapsen pitäisi saada elää se sama lapsuus, sellainen lapsuus.
Ajattelen, että lapsena ihminen saa vahvan suojakuoren maailman pahaa vastaan, jos sellainen hänelle suodaan.
onkin jo sellainen, että ruvetaan olemaan samoilla linjoilla. Lapsiin sitoutuminen on hienoa. Ja lapsi tosiaan saa siitä suojan maailmaa vastaan, kun saa kasvaa persoonaansa arvostavassa ilmapiirissä.
Lapset eivät kuitenkaan usein vaadi mitään erikoista. Siinä olet oikeassa, että aikaa ja huomiota he vaativat, mutta eivät sitäkään mittaansa enempää. Vaikka onkin ok, että lapsia kuskataan harrastuksiin, saman arvostuksen voi antaa ihan vain sohvalla jutellen.
Yksi seikka johon nykyisin usein puututaan on se, että lasten harrastukset eivät aina ole lasten harrastuksia vaan vanhempien. En väitä että ystäviesi kohdalla olisi näin. Hyvän vanhemmuuden ulkoiset tunnusmerkit eivät kuitenkaan kerro juuri muusta kuin ulkoisista tunnusmerkeistä.
Samoissa artikkeleissa mainitaan myös siitä, että lapsilla ei nykyään aina ole aikaa olemiseen. Hitaaseen olemiseen. Syyksi mainitaan yliaktivointi hyvää tarkoittavien vanhempien toimesta.
Käsittelemättä jäi tuo itsensä paljastelu netissä. En ymmärrä sitä ja se on minusta vähän noloa. Toisaalta vähän joka perheessä aikuiset sortuvat toimimaan enemmän tai vähemmän nolosti silloin tällöin. Lasten osa on kestää vanhempiaan ja toisinpäin. Se on elämää. Parempi silti esitellä persettä netissä kuin luurankoja kaapissa.
No, mun puolesta me päästiin melko pitkälle aloituksen nettipervo asetelmasta. Tällä palstalla se on hankala alkuasetelma. Me anonyymit kirjoittajat tiedämme, kuinka herkästi kalikka kalahtaa vääräänkin nilkkaan.
obsessiot ovat yleensä haitallisia. Meidän on tarkkaan harkittava, koska itse ylitämme luonnollisen kiinnostuksen rajan ja siirrymme pakkomielteiseen käytökseen.
Samoin kiinnostuksen kohteemme saattaa hakeutua esimerkiksi luonnollisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä itseämme vahingoittavien konfrontaatioiden etsimiseen.
Virtualimaailmassa aktit ovat virtuaalisia: obsessiot ja perversiot kuitenkin todellisia.
Harvinaisen monitulkintaista ilmaisua sulla.:) Koetin summamutikalla miettiä, että onks toi kulttuurianalytiikkaa, vaiko psykologista kirjoitetun r...skaamista. En päässyt tulokseen.:)
Lähinnä mulla ei kuitenkaan ollut "obsessiot" tai saatika "vahingoittavat konfrontaatiot" mielessäni.:) Hieman kansanomaisempaa lähestymistapaa ajattelin.:D
Tossa olet kyllä tasan tarkkaan oikeassa, että valitettavasti perversiot ovat todellisia.
.