Vihdoinkin sain lauantaina sanottua sinulle asiat suoraan. Tai ehkä en pystynyt kaikkea sanomaan itkultani. Kuitenkin sain sanottua, että rakastin sinua ja rakastan vieläkin. Et muka tiennyt, että rakastin. Enhän minä turhaan, huvikseni vietä kahta vuotta kanssasi. Sinulle mikään ei riittänyt. Rakkautta olisi pitänyt vakuuttaa joka päivä ja muutenkin sääliä sinua entisten kokemustesi takia. Et osannut jättää entistä elämää taaksesi. Nyt sinua kuulemma kuunnellaan, uuden naisen luona. Todella, hänhän on yhtä alhaalla henkisiltä kyvyiltään ja myös sosiaalisesti. Kahdestaan voitte ottaa mielenterveyslääkkeitä, olutta ja viinaa, viettää kaiket päivät asunnosta poistumatta säälimässä itseänne ja toisianne.
Kun painoin pääni olkapäätäsi vasten, haistoin käsivarttasi, halusin tuntea sinusta edes pienen lämmön. Sanoit surullisella äänellä "älä tee noin", äänesi vapisi.. Kai sinäkin tunsit silloin jotain, niin ymmärsin. Aistin sinusta suuren surumielisyyden. Ethän viitsi enää paljon liikkua ihmisten ilmoilla, kai aavistat, että sinusta ei pidetä oikein missään. Joskus vielä huomaat, että teet pahaa niille ihmisille, jotka sinua rakastavat ja jotka välittävät.
Kyllä kaduttaa, että tutustuin sinuun. Särjit sydämeni todella rumasti. Yritän päästä rakkauden ja ikävän tunteista irti. Kolmessa kuukaudessa se ei ole onnistunut. Hiukan alkuaikojen kaaos on helpottanut, mutta suurtakin suurempi surumielisyys ja jonkunlainen toivottomuus on jäänyt jokapäiväiseen elämään roikkumaan.
Nousen tästä ja yritän ottaa oman elämäni haltuuni, se on todella vaikeaa. Mutta pieniä merkkejä on nähtävissä, että se onnistuu. Vain suru jää siitä, miten rumaa jotkut voivat elämästä tehdä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.