Anopillani on ärsyttävä tapa pakottaa aina heillä käydessämme syömään. Normaali tapa tuttavapiirissäni on käydä kylässä, viipyä pari-muutama tunti, juoda ehkä kahvit ja poistua. Miksi ihmeessä anoppilassa on pakko aina syödä ja viipyä koko päivä? Ymmärrän jos erikseen kutsuttaisiin että tulkaa vaikka isänpäivälounaalle, mutta ihan "tavallisella kyläreissullakin" on aina pakko syödä pitkän kaavan mukaan. Ruokaa vielä yleensä markkinoidaan miehelle ja lapsille niin että kun ette kuitenkaan näin hyvää ruokaa ole koskaan syöneet niin jääkää nyt maistamaan. Varsinkin jos on päiväuniaika tmv. että olemme lähtöä jo tekemässä, niin äkkiä anoppi laittaa lihat uuniin niin että "ettehän te nyt voi lähteä kun ruokakin on jo tulossa". Ja ruoan jälkeen pitääkin jäädä kahville kun kahvi on jo tippumassa ja sen jälkeen alkaa ylipuhuminen yökylään jäämisestä. jne jne jne. Miksi näistä vierailuista pitää tehdä niin ihmeen ahdistavia? Kun sitten vastaamme kieltävästi johonkin näihin ehdotuksiin niin sitten ollaan naama solmussa. Miksei anoppilassa voi vaan vierailla kuten muuallakin, muutaman tunnin ja sitten poistua. Anoppi ja appiukko eivät koskaan viihdy meilläkään sen kauempaa, kun "eihän teillä siellä kaupungissa kerrostalossa kukaan viihdy" kun taas heillä maaseudulla omakotitalossa pitäisi aina viihtyä koko armas vapaapäivä, vaikka koskaan en ole oloani siinä osoitteessa tervetulleeksi tuntenut. Ja vähän kyllä loukkaakin tuo syömään käskeminen, ihan kuin en osaisi itse laittaa ruokaa.
Onko kellään kokemusta samanlaisesta anopista? Kyselin neuvoa ystävältäni, mutta hän ei osannut neuvoa, koska hänellä on samanlainen anoppi, yhdessä koitimme miettiä ratkaisua miten sanoa hienovaraisesti mutta tiukasti, ettei tällaiset vierailut ole meilläpäin tapana ja että ihan kykenemme katraamme ruokkimaan kotonakin (vaikka eihän ruoka toki voi olla likimainkaan sitä mitä anoppilassa;)
Onko kellään kokemusta samanlaisesta anopista? Kyselin neuvoa ystävältäni, mutta hän ei osannut neuvoa, koska hänellä on samanlainen anoppi, yhdessä koitimme miettiä ratkaisua miten sanoa hienovaraisesti mutta tiukasti, ettei tällaiset vierailut ole meilläpäin tapana ja että ihan kykenemme katraamme ruokkimaan kotonakin (vaikka eihän ruoka toki voi olla likimainkaan sitä mitä anoppilassa;)
Vastaukset 39
Vanhimmat
me harvemmin anopilla syödään. JUODAAN KYLLÄKIN!!! minua ahdistaa kun aina mennessämme anoppilaan anoppini ilmoittaa että viini onkin juuri avattu. Sitten vaikka en edes haluaisi juoda niin on lasi kädessä, hoputetaan että juo juo sitä riittää ja on käynyt niinkin että saan salaa kaataa juomia viemäriin kun en oikeasti pidä juomisesta. Sanonut olen että ei kiitos mutta sieltä tulee vastaus että eihän tästä nyt voi kieltäytyä. Parin viinilasin (anoppi siinä vaiheessa on juonut ehkä 4-5 lasillista) jälkeen hän alkaa väsäämään drinkkejä ja on millon mitäkin viinaa pöydässä. Siinä sitten istutaan, kuunnellaan aina uudestaan kaikki samat jutut mitkä on moneen kertaan kuultu ja katsotaan kun anoppi on lopulta tuhannen päissään..
Eikä siinä kaikki mutta seuraavana päivänä hän soittaa vaan kertoakseen mitä kaikkea joi ja miten meni pää sekaisin ja montako tuntia aamulla halaili pönttöä.. äääh. todella ahdistavaa!!!
Mieheni ei pidä äitinsä juomisesta ja siitä on kyllä mainittukin, vastaus on vaan että hän elää oman elämänsä niinkun haluaa. Appeani juominen ei kiinnosta, seurana istuu kuitenkin..
Mieheni on minulle todella rakas, mietin vaan sitä että jos ja kun joskus meille tulee lapsia onko anoppini silloin miten viinassa kiinni, ei ole kivaa että lapsilla tulee olemaan juoppo mummi!!
Joo sama ruokavierailu myös meillä, aina tuputetaan sen seitsemän sortimenttia. Nyt oon parina kertana tehnyt niin että on syöty ennen anoppilaan menoa niin on vähän laantunut niillä kerroilla. Ärsyttää vaan lasten puolesta kun heille ollaan TUNNIN välein jotain tuputtamassa joka hiivatin reissulla, eihän kukaan sellaisia määriä syö....
Koska toiminta on kertomasi mukaan sääntö, eikä poikkeus, teidän pitää yhteistuumin päättää, että pidätte päänne ja kieltäydytte juomasta -- anoppi kaipaa ryyppyseuraa, koska appi ei juo.
Ei pitäisi olla vaikeaa kieltäytyä. Sanokaa, että kahvi/tee/tuoremehu kyllä maistuu, mutta viiniä ette halua.
Ei siinä tarvita mitään selittelyjä. Anoppi tottuu, ensin varmaan jankkaa.
Jos kaataa lasiinne, kaatakaa viemäriin, niin että hän näkee. Ei varmaan tarjoa lisää.
Ennuste ei vaikuta hyvältä, ellei anoppi lopeta juomista. Päätös on hänen, kukaan muu ei voi siihen vaikuttaa. Ikävää, mutta niin se menee.
Jos anoppi jatkaa tuohon malliin, lapsilla tulee olemaan alkoholisoitunut mummi, jonka luo lapsia ei pidä jättää hoitoon.
Herää kysymys, että miksette voisi syödä siellä anoppilassa? Ehkä anoppi väsää kaikkea juuri siksi, että viipyisitte pidempään. Ehkä hän pitää seurastanne..? ja mitä pahaa siinä on..? Tottakai pystytte ruokkimaan katraanne kotonakin, mutta miksi anoppi ei saisi teitä vierailuilla ruokkia? Minkä takia tämä koko asia on muodostunut ongelmaksi ja miksi vierailut ahdistaa? Minun on vaikea ymmärtää, että ruokailuista tehdään näin iso asia.
Helpommalla kai pääsisi jos ilmottaisi anopille, että tulette syömään siihen ja siihen aikaan niin saisi anoppi laittaa ruuan valmiiksi. Sitten siinä syötyänne teette lähtöä ja siinä lähtöä tehdessänne anoppi voi kiehauttaa ne kahvinsa. Ei siinä varmaan menisi vierailuun kuin pari tuntia kun aikataulu olisi etukäteen kaikilla tiedossa. Tulemme lounaalle klo 12 ja klo 16 meidän pitää olla jossain muualla. Kyllä ne siellä maallakin kellon tuntevat.
Ruokailu tässä mainitussa suhteessa ei ole varmaankan se varsinainen ongelma. Ehkä miniä kuvittelee kaikenlaista joka asiassa, pitää asiaa jonkunlaisena kilpailuna. Tottakai jokainen osaa laittaa kotonaan ruokaa, ei anoppi sitä siinä pelossa heille laita. Se nyt vaan on äideistä/anopeista/mummuista kiva laittaa vierailleen jotain. Häntäkin tarvitaan vielä ja on hyvä suomalainen tapa laittaa pöytä koreaksi kun vieraita/omaa väkeä tulee käymään. Miniä tarjoaa varmasti vierailleen myös ruokaa tai kahvia.
Hän pelkää jotain... mitä, sen hänen pitäisi selvittää itselleen ensin.
Ihmettelen samaa. Myös mun anoppilassa syödään ja juodaan lähes aina.. ruoka ei ole aina mitään gourmettia mutta ei se mitään haittaa. Meneehän se aikakin rattoisasti parin siiderin äärellä. Yleensä tiedämmekin mennä heille bussilla koska sidua tai olutta on tarjolla ruoan kera.
Ja tiukkikset - mitään juopporemmiä emme todellakaan ole!
Pipoa höllemmälle, pienet on teillä ongelmat!
Kun tulee vieraita heidän hyvinvoinnistaan huolehditaan tarjomalla ruoat ja juomat - anoppisi haluaa olla hyvä emäntä kaikin puolin. Rakkaille vieraille tarjotaan parasta mitä löytyy - nälkäisinä ei päästetä vieraita pois. Mikä siinä nyt niin kummallista on? Kun kerran tiedät etukäteen, että ruoka tulee eteen jossain vaiheessa niin osaathan siinä varautua - muussa tapauksessa ilmoittanet etukäreen vierailuajan olevan rajoitetun ja pelkkä kahvittelu riittää - tosin varmasti kahvihetkessäkin on sitten tarjolla sen seitsemän sortin herkut. On se kummallista, että normaalista vieraanvaraisuudestakin vedetään herneet nenään.
Eivätkö nykynuoret sitten osaa alkeellisimpiakaan tapoja, mitä vieraisiin tulee? Päästätkö sinä odotetut ja toivotut vieraasi poistumaan tarjomatta heille muuta kun seuraasi ja lämmintä kättä? Hyvät tavat edellyttävät vieraan hyvinvoinnista huolehtimista myös ruoan suhteen. Sinulla on hyvä anoppi - ota oppia.
Aloittajan kertomuksen oleellisin osa on jäänyt tässä käsittelemättä.
Kysehän on siitä, että kun nuoripari tulee käymään, niin vasta silloin lykätään lihat uuniin ja ryhdytään tunteja kestävään odottamiseen. Sitten kun on syöty, niin pitää kahvitella ja sitten ryhdytään taas ruoanlaittoon ja pyytämään yöksi.
Jokainen käynti pitäisi siis olla koko päivän tai pitempäänkin kestävä visiitti. Eihän sellaiseen ole lapsiperheellä mahdollisuuksia eikä kyllä halujakaan. Vanhempien luona pitäisi minun mielestäni voida käydä (ei siis VIERAILLA) useasti, epämuodollisesti, joskus vaikka vain pistäytyenkin ja myös kävijöiden aikataulut ja elämänkulku huomioon ottaen. Ymmärrän, että tuollainen "syöntipakko" on ahdistavaa, en haluaisi sitä joka kerta omalle kohdallenikaan.
Joku tuossa jo edellä mainitsi etukäteen puhumisen. Pyytäkään anopin panna karjalanpaisti uuniin kello 10, jotta se on valmiina kello 12, kun te tulette. Kertokaa, että kello 15 teillä on muu meno / vieraita tulossa / lätkämatsiliput / jolloin te joka tapauksessa lähdette, oli sapuska valmis tai ei.
Tuollainen toimintatapa ei estä sitä, että joskus voi viipyä pitempäänkin eli sen anopin pitkän kaavan mukaan.
Meillä Itä-Suomessa asian on juuri noin; kun läheiset tulevat kylään, kaikki tietysti halutaan pitkän kaavan mukaan..ollaan siis erittäin vieraanvaraisia ja halutaan tarjota parasta rakkaimmille.
Kahvikyläilyt ovat virallisia ja vieraampia henkilöitä varten.
Itse tämän kokeneena ja edelleenkin siitä kärsivänä myönnän, että se ottaa välillä todella päähän!
Kuitenkaan emme halua loukata vanhoja ihmisiä, joille kaiken lisäksi olemme rakkaimpia maailmassa; tiedämme heidän tapansa ja ymmärrämme niillä annetun viestin; rakastamme teitä, tarjoamme teille parasta mitä tiedämme.
Tuo aikatauluista etukäteen sopiminen ihan suoraan keskustelemalla on varmasti hyvä keino, miksi loukata murjottamalla ihmisiä, jotka haluavat vain osoittaa välittämistään?
Tyhmäkö olet? Valittaa ilmaisesta ruosta? Siinä kun koko perhe saa kunon aterian niin kyllä siinä pitkä penni säästyy sinulta :)
Minun anoppini on samanlainen! Ruuan lisäksi on aina myöskin tuputettu kaikkea tavaraa ja asuminen tai ruoka ihan missään muualla maailmassa on siis ihan mahdotonta ja huonoa, vain heidän kotonaan on parasta kaikki vesijohtovedestä lähtien! Kukaan muu ei osaa tehdä yhtään mitään ruokaa paitsi anoppi, ei edes ystäväni joka sentään on michelin tason kokki minusta nyt puhumattakaan. Lapset kai pysyvät elossa pyhällä hengellä anopin mielestä, en tiedä.
Ajan myötä anopin väsytystaktiikka on tuottanut tulosta sillä nykyään tiedossa on että kun anoppilaan mennään siellä viivytään koko päivä tai kaksi ja syödään niin että tuntuu. (Tykkään kyllä anopin sapuskoista ja lapset ja mies myös.)
Olen ottanut käsitöitä ja kirjoja mukaan ja asettunut mukavasti sohvan nurkkaan seurailemaan muiden puuhia. Anoppi ei ota apua missään vastaan ja höyryää keittiössä kilpaa kattiloiden kanssa ja lapset touhuavat apen kanssa. Mies makaa sohvalla katsoen formuloita tai muuta urheilua. Kun lähdön hetki koittaa on auto taas täynnä anopin mukaan laittamaa ruokaa ja muuta tilpehööriä.
Anoppi aina tirauttaa pari kyyneltä kun lähdetään ja saamme mieheni kanssa moitteet kun käymme niin harvoin (n. kerran kahdessa kuussa ja joskus useamminkin). Tämäkin menee jo ihan rutiinilla kaikilta osapuolilta. Kuitenkin anopin naamasta paistaa onnellisuus kun on saanut syötettyä meidän koko perheelle viikon ruuat parissa päivässä ja auto on täynnä hänen laittamiaan eväitä, hyvä jos takaikkunasta näkee ulos vilkuttaa.
Näin meillä :)
Anoppisi ei halua olla merkityksetön ja turha ihminen. Tuo hänen touhuaminen on varmaan ainoa konsti, minkä hän itse keksii. Miehesi ja lapsesi varmasti pitävät äitiään ja mummoaan tärkeänä ilman noita ruokia, mutta anoppi on todennäköisesti niin itsekriittinen, että hänen pitää saada tehdä edes jotain. Ei hän voi vain seisoa tumput suorina ja antaa teidän olla ilman minkäänlaista huolenpitoa.
Näissä jutuissa tulee usein se ristiriita, että miniä kokee anopin käytöksen jonkinlaisena arvosteluna. Arvostelusta tässä tuskin on kyse, ellei anoppi ja miniä ole sitten valmiiksi vihoissaan. Anoppi yksinkertaisesti tuntee tarvetta olla edes jollakin tavalla tarpeellinen teille. Usein anoppi varmasti ymmärtää, että te ette ole mitenkään riippuvaisia hänen avustaan. Siltä se ei tosin näytä, koska anopit joutuvat usein aggressiivisesti puolustelemaan hääräystään.
Syy anoppien aggressiiviseen puolustautumiseen on se, että anopit kokevat, ettei miniät tunnu antavan arvoa sille kaikelle, mitä hän tekee nuoremman perheen puoleesta. Miniät kokevat tämän tyrkyttämisesenä ja anopit huomaavat vastahakoisuuden ja pitävät sitä vähättelynä. Vähättely saattaa herättää jopa aggressiota, mikä pahentaa tilannetta entisestään.
Anoppi on innoissaan vierailustanne ja haluaa tarjota teille parastaan. Ruuan avulla osoitetaan, että vieraita rakastetaan ja arvostetaan ja halutaan vieraitten viihtyvän. Kun tiedät, että siellä tarjotaan ruokaa niin ajoittakaa vierailunne aikaan jolloin söisitte muutenkin, säästyt ruuanlaitolta ja saatte kaikki hyvää ruokaa.Sama aika siihen menisi kotonakin. Kellonaika on parasta sopia etukäteen, ja pitää siitä kiinni.
Kertoisitko mitä näiden anopin valmistamille ja mukaan laittamille ruuille tapahtuu. Menevätkö roskiin?
Tunnen olevani tuon kuvauksen kaltainen anoppi. Välit miniään ovat hyvät mutta mistä tiedän, etteikö hän vain kohteliaisuuttaan ole kiitollinen saamastaan vieraanvaraisuudesta- ja pahinta mitä voisin kuvitella, että säälistä on myötätuntoinen. Rakkaudesta pojan perhettä kohtaan tässä on toimittu.
Kun näitä juttuja lukee, niin tuntuu tosi pahalta niistä haiskahtava halveksunta ja kiittämättömyys.
Pakastamme sen, mitä ei kerralla tule syödyksi. Ymmärrämme siis, miksi tätä ruokaa tarjotaan mukaan; rakkaudesta. Mutta: kieltoa pitäisi uskoa, mikäli katsomme ettei ruualle ole käyttöä (esim liian rasvaiset leivonnaiset tms. joita emme käytä). Niitä sitten yritetään pakkasesta tarjota omille vieraillemme.
Emme kieltäydy tarjouksesta, jos tarvikkeet ovat sellaisia, jotka kuuluvat ruokavalioomme, esim anopin leipoma ruisleipähän on todella maailman parasta!
Ja sitäpaitsi; omat poikani ovat jo aikuisia ja asuvat omillaan...aina heidän käydessään tekee mieli laittaa mukaan jotakin "äidintekemää":-) Ihan vaan rakkaudesta...
... jos ei kokkailisi ruokia koko aamupäivää. Anoppi kun vain on ajatellut ilahduttavansa ja helpottavansa lapsiperheen elämää valmiilla ruualla. Kertokaa hyvät ihmiset jo sopiessanne käynnistä, että syötte kotona ennen lähtöä, niin homma olisi selvä kaikille. Juotte kahvit ja syötte käntyt anoppilassa ja sitten kotiin.
Ymmärrän anoppiasi, jos tulette visiitille pitkän matkan takaa, niin tietysti silloin ruoka on ihan jees.
Anoppiparka olettaa olevansa mestarikokki patojensa keskellä ja tietysti hyväsydämisyyttään luulee palvelevansa näin koko ihmiskuntaa.
Älä ota itsetuntoseikkana tätä ollenkaan!
Kuitenkin voi joidenkin ihmisten rakkaudellisuus olla tukehduttavaa, ja silloin onkin vaikeus laittaa valjaat sellaiselle toiminnalle.
Saatatte molemmat olla anopin kanssa herkkiä alemmuudentunnoille, ja molemmat haluta päteä.
Sinun pitää vain olla tiukkana siinä pisteessä, jos olette lähdössä ja anoppi alkaa keittovermeitä etsiä esiin. Ruoan odottelu ei ole kivaa, vaan tylsää. Ole napakka ja lähdette kotiin, mutta älä ole yrmeissäsi anopille, että haluaa tarjota ruokaa.
Käykää ruokavisiitillä ilmoittamalla etukäteen, että nyt maistuisi se anopin herkkuateria, silloin kun se ihan oikeasti maistuu ja olette nälkäisiä.
Onhan sitä anoppiin jonkinlaiset välit säilytettävä ja viisas kaivaa herneet nenästään silloin, jos toinen osapuoli ei tosiaankaan ole tehnyt pahaa.
Unohda ruokavertailut ja itsetuntojutut tässä asiassa. Anoppi kehukoon sapuskansa, so what, tiedät kyllä itse, että päihität hänet mennen tullen ruokakisassa.
Tällaisen anopin miniänä voi helposti sekaantua itsearvostus jutut sekaan, kun anoppi häärää soppiensa kanssa. Kuvitelkoon muori mitä hyvänsä, revi hyöty irti, eli syökää silloin kun maittaa. Milloin ei maita, niin karkaatte hyvissä ajoin kotiin.
Sinulla on oikeus tehdä rajat syömisellesi, ketään ei voi pakottaa syömään. Anoppi voisi tietysti harjoittaa ruokatoimintaansa kodittomien yhdistyksessä. Ilmeisesti hän on turhautunut ja sivuun heitetty rukkanen, ja on ottanut teidät elämänsä keskipisteeksi? (Tämä on siis vain oletus)
ottakaa anopin ruoka mukaanne, ja syökää se kotona. Vedotkaa kiireeseen, kun muori alkaa lihapataa väsätä. Raaka-aineet vaan mukaan kotiin ja menoksi. Olettaisin että se tyrkyttäminen loppuu aika pian tällä keinoin.
Jos ette ehdi jäädä syömään, sano se heti ovella, ettei anoppi rupea ruokaa laittamaan. Se on ihan kustannuskysymyskin. Hänelle jää syömätöntä ruokaa vaikka kuinka, jos ette jääkään.
Miksi muuten ette söisi jos hän tarjoaa? Sillähän hän juuri osoittaa mielihyvänsä teidän käynnistänne.
Itse en kovin mielellään syö appivanhempien luona kun ilmapiiri tuntuu olevan niin vihamielinen. Olo tuntuu sen verran tukalalta, että haluaisin häipyä paikalta mahdollisimman pian.
Meillä anoppi myös pyrkii sekä juottamaan että syöttämään meitä ja muita. Tämän tavallaan ymmärrän vieraanvaraisuutena. Lisäksi on tarjolla vaatteita (kirpparilta, minulle ei enää onneksi ostele mutta pojalleen haalistuneita MERKKIvaatteita), lastenvaatteita (satunnaisesti, meillä ei siis ole vielä lapsia emmekä ole puhuneet aiheesta), verhokankaita tai muita sisustusasioita (satun itse olemaan tavallaan alalla, tarkka pienestä kodistani ja omaan aivan eri väri- ja muotomaailman.) ja aina ensimmäiseksi saisi lasin kuohuviiniä tai lonkeroa tai muuta sellaista. Usein soittelee ja pyytää heille saunaan (kerrostalon yhteinen, sauna-aikaa/vuoro 1h, mutta kun heillä on NIIN IHANA tämä _heidän_ sauna) Lisäksi mökillä käydessä pitäisi jäädä yöksi tai muuten vain tulla viettämään aikaa, kun se on niin ihana paikka. Paikka on kyllä kiva, mutta koen ettei minulla ole siellä paikkaa tai tekemistä tai syytä olla, toisin kuin kotonani jossa on usein askareita ja harrastuksia ja rakentamista. Lisäksi mieheni on usein nakitettu tekemään pikkuaskareita tai auttamaan isäänsä yms. Mieheni kanssa kahden siellä on kyllä kiva olla. Asumme ainoina heidän lapsistaan samalla paikkakunnalla ja meillä on oma ok-talo. Ajoittain olen ottanut pulttia asioista, kunnes ole vaan opetellut sanomaan suoraan ei jos siltä tuntuu. Etenkin noi verhot ja muut sellaiset oon kyllä aivan suoraan torjunut osin huumorilla tyyliin vain kuolleen ruumiini yli. Samoin jos olen itse ostanut viikonlopuksi meille jotain ruokaa, ja hän yrittää sada meidät sinne syömään samaksi illaksi, olen sanonut että meillä oli omat suunnitelmat tms olen varannut jotain muuta. Ärsyttävintä on hänessä se että hän ei kovin usein sano oikeaa mielipidettään vaan mielistelee minua. Esim toinen omista vanhemmistani on henkisesti sairas ja kaikilla mittareilla mitattuna seurana hyvin epämiellyttävää, ja silti hän jaksaa välillä kehua heitä miellyttäviksi ihmisiksi yms. Samoin utelut suhteestani ja kanssakäymisistämme vanhempiini olen pyrkinyt sivuuttamaan täysin. Samoin, jos hän on suunnitellut yhteisiä kahvikutsuja vanhempieni heidän ja meidän kesken. En vain mene paikalle.
Tällähetkellä tunnen oloni hyvin vahvaksi, sillä hän ei tiedä raskaudestani eikä tulevasta työpaikanvaihdostani. Muutamaan otteeseen olen vain sisäänpäin naureskellut asialle heillä käydessäni. Tavallaan kauhulla odotan, kun hän saa mummovaihteen taas päälle, kälyni sai raskausaikanaan mm. sukupuolta symboloivan värisiä yöpaitoja toiveissa se tietty sukupuoli vauvalle.. Hän on myös aiemmin toitottanut suvulleen meidän tekevän niitä tyttöjä, kun poikia hänellä ennestään jo on. Olen päättänyt pitää hänet hieman etäällä itsestäni, lapseni luokoon aikanaan oman suhteensa häneen, se on heidän asiansa. Mutta aikataulut, ruokarytmit yms koitan kyllä pitää, oli mummon mieliteko mikä tahansa.
Se on välillä hyvn hankalaa olla ottamasta pulttia näistä kaikenlaisista junailuista ja puuttumisista meidän elämäämme, mutta olen ollut huomaavinani että kun joskus aina vain ystävällisesti kieltäytyy hänen suunnitelmistaan ja ehdotuksistaan, hän ei koe valtaansa elämäämme niin suureksi, ja osaa ottaa ne eit paremmin. Tavallaan ymmärrän tuon kaiken tyhjän pesän syndroomaksi, että hän yrittää kaikin tavoin pitää lapsensa fyysisesti lähellään. Ja ihmiset nyt vain ovat erilaisia, toimeen kyllä tulemme mutta ei meistä koskaan ylimpiä ystäviä tule.
Minun anoppini on mukava ja miellyttävä ja juttelemme asioista ystävätasolla. Kaikesta päätellen minulla on käynyt Onni :) Vaikka tiesinhän sen kyllä edellisten kokemustenkin perusteella.
No anopillani on 3 poikaa, siinä 26-30 vuotiaita. Kaikki aikuisia ja itsenäisiä, yksi tosin asuu sairautensa vuoksi vielä kotona, kun opiskelut toisella paikkakunnalla päättyivät.
Ja anoppini onnen täyttymys olisi, että pojat muuttaisivat vielä kotiin, ja he kaikki saisivat asua vielä yhdessä (!!!). Noh, se käy ilmi sivulauseista, ja kai hänkin sen tajuaa, ettei se ole oikein järkevä ajatus... Mutta naureskelen ajatukselle aina välillä itsekseni ja vähän miehenikin kanssa. Ystävälliseen sävyyn toki.
Ruoka-asiasta kommentoisin, että anoppi varmaan osoittaa rakkauttaan ruoalla, kuten tässä ketjussa on jo monesti todettu. Anoppini tarjoili aiemmin askeettisen terveellistä ruokaa aterioilla, välipalaksi porkkananpalasia, valmiiksi kuorittuja appelsiineja, viinirypäleitä... Ajan kuluessa ja poikien hieman etääntyessä omien perheidensä pariin, on tarjoilukin muuttunut. Käytetään välillä jopa kermaa, aina on jälkiruokaa, ja välipalat ovat itseleivottuja sämpylöitä tuhtien lisäkkeiden kera tai pulla-piirakka-osastoa. Tässä on kyllä se hyvä puoli, että ihan itse saa päättää, mitä syö ja paljonko. Kertaakaan ei ole tuputettu.
Ja meillä tämä ajan sopiminen käy todella joustavasti. Kun menemme kylään anoppilaani, mieheni sopii saapumisaikamme suunnilleen niin, että ruoka on silloin valmista. Tosin he ovat siitä ihanat appivanhemmat, että eivät koskaan syyllistä meitä liian harvoin käymisestä/liian vähän viipymisestä. Todella fiksuja. Oma äitini taitaa olla hankalampi...
Luettuani ketjun huomaan, että asenne on, että anopin tarjoiluja ei oteta mielellään vastaan milloinkaan.
Ne ovat jokin pakkopulla, kuten koko vierailukin.
Mikä meitä oikein vaivaa? Miksi emme halua pitää yhteyttä muihin ihmisiin. Emme ole sen parempia kuin hekään.
Turhaa sanoa, että heidän tulee ansaita kunnioitus ja osoittaa hyvät aikeensa.
Emme me ole sen arvokkaamipia, joten miksi vaadimme käytöskoulutusta muille, mutta emme itsellemme.
Kyllä elämässä on pakko sopeutua kaikenlaisiin tilanteisiin ja ihmisiin.
Miten nuoret itse osoittavat arvostustaan vanhemmille sukulaisilleen?
Työelämässäkin on tultava toimeen lähes eläkeikäisten työkavereiden kanssa. Miten se sujuu?
On ilmeisesti muotia olla niin itseriittoinen, että voisi hyvin elää ilman lähikontaktia kehenkään. Avioliitotkin käytetään loppuun muutamassa vuodessa avoliitoista puhumattakaan.
Kaukana jo ollaan niistä suurperheistä joissa entisaikaan samoissa tiloissa eli useampi sukupolvi. Liekö sekään ollut onnellista?
Ei se asia aivan noin ole. Kyllä anopin ja muidenkin tarjoitlut kelpaavat, jos vaan sovittaisiin etukäteen että tulkaa syömään meille silloin ja silloin. Lapsiperheillä kun on katsos muutakin elämää ja aika hektistä elämää onkin, niin on perin juurin ärsyttävää, että anoppilassa kuvitellaan ettei meillä ole muuta tekemistä kuin loisia heillä koko päivä. Ja noista käytöstavoista, minulle on lapsena opetettu hyvin tarkkaan miten tulee käyttäytyä ja miten vanhempia tulee kunnioittaa. Miksei se sama koska vanhempia ihmisiä? Ei minulla ole tapana räksyttää anoppilassa miten siellä on pölyistä, nurmikko leikkaamatta, ikkunat pesemättä yms. anoppi ja appi taas on pidättänyt tämän oikeuden itsellään, AINA on jotain valittamista kun tullaan kylään. Missä se arvostus näkyy? Lisäksi en pidä kohteliaana laukoa kaiken maailman mielipiteitä päin naamaa, varsinkin kun mielipiteet on muita ihmisiä loukkaavia. Suora pitää olla, mutta kohteliaisuus voidaan silti säilyttää.
Eli mielestäni on turha ihmetellä jos en viihdy anoppilassa/ anopin ruokapöydässä kun kohtelu on pääsääntöisesti kovin ala-arvoista. Ja jos minun on kestettävä jos mitäkin päänaukomista heidän suunnalta, niin eipä heilläkään mielestäni ole suutahtamista siitä jos en halua heillä syödä/ viettää koko päivää, varsinkaan kun siitä ei ole etukäteen sovittu.
Tämä ei tarkoita että olisin erakko tai itseriittoinen, pidän kyllä yhteyksiä ihmisiin jotka pystyvät muiden kunnioittamiseen ja joilla on edes käytöstapojen rippeita. Mutta onneksi meillä on vapaus valita keiden kanssa olemme tekemisissä ja miten usein.
Ei enää anoppilaan.
Kun vierailut tuottavat vain pahan mielen, niin en menisi anoppilaan vahingossakaan.
Elämänlaatu pitää säilyttää. Jos ei tulla toimeen, niin ei sitten olla ulkokultaisia ja käydä kylässä vain sen takia, että ollaan sukua.
Sinulla on oikeus miettiä anoppisuhdetta. Ei ikä oikeuta olemaan epämiellyttävä.
Tämä ketju vain sisältää suurimmaksi osaksi juuri sen torjunnan. Eivät kaikkien asiat ole niin yksioikoisia. Puhuttiin vain pakkoruokinnasta, ei heidän vierailujensa tuomasta mielipahasta. Kun väleihin tulee paljon painolastia, on hyvä, että jokaisella on oma kotinsa. Vierailullekaan ei ole pakko mennä, suhteet voivat säilyä silti. Soitto silloin tällöin, kuulumiset puolin ja toisin, ei vierailuja.
Lapset voivat käydä lomilla. Aikuisten kiristyneet välit eivät saisi heijastua lapsiin.
Oi mikä sen ihanampaa kuin anopin tekemät ruoat. Nytkin vesikielellä odotan hetkeä jolloin lähtään anoppilaan syömään koko perheen kera, siis menemme tänään ja vain noin kilometrin päähän. Käymme kylässä muutaman kerran kuukaudessa (lisäksi "piipahdamme" ohi kulkiessa) ja joka kerta tarjotaan aivan ihanaa ruokaa, jota syömme myös mielellämme. Kotiin viemisiä saadaan joka kerta. Lapset nauttii mummolareissusta. Seura aivan mahtavaa, tykkään anopista sekä appiukostakin. Olen tainnut saada maailman parhaat appivanhemmat.
... miten hirmuanoppeja puolustellaan!! mitä tahansa saa tehdä ja se on aina miniä vika!! miniä on kiittämättön kun ei ymmärrä anopin huolehtivan ja tarkoittavan hyvää! VITUT hyvää tarkoita kun MANIPULOI!! tämä ruokajuttukin on ihan pelkkää manipulointia. tehän olette täällä niin kauan kuin minä haluan. aivan sairasta. jotenkin järki sumentunut näillä anopeilla, joilla on oikeus mihin vaan. nyt juotte kahvit, nyt otatte näin monta pullaa. oma anoppini laittaa aina vähintään seitsemää sorttia pullaa esille tasan niin monta kappaletta kun on ruokailijaakin, ja sitten pitää jokaista kaloripommia maistaa "kun minä laskin että siinä olis kaikille".. ja itkuahan vääntää jos ei pulla kelpaa!! onneksi olen jo tähän mennessä saanut sen läpi, että ruokaa ei enää vierailureissuillaan meille tuo! tai sitä hemmetin pullaa. vaan kysyy jokaisesta erikseen etukäteen. ..
Kun aikasi torjut anoppisi, hän oppii kyllä. Mutta sitten hän voi kääntää kokonaan kelkkansa.
Kun teille tulee vaikeuksia, ja anoppi ei tule, ei tuo ruokaa, ei kutsu syömään, vaan antaa sinun olla omassa rauhassasi, niin sitten valitat tylyä anoppia.
Niin siinä käy.
Toivottavasti anoppisi ymmärtää nopeasti, ettet hänestä piittaa, niin että vaikeuksien tullessa hän voi vetäytya pois kiusamasta sinua turhalla myötätunnollaan.
Pitäisi jokaisen muistaa, ettei tupata, jos ei tykätä.
No on sulla IHAN HIRVEE ONGELMA!!
Melkein meni Liina Anniinankin unet, kun ongelmasta luki.
Helpompaa olisi pyöriä sodan jaloissa, olla naisena talebaanien leirillä, etsiä nälkäisille lapsille ruokaa kaatopaikalta, sairastaa malariaa ja tietää jättävänsä 5 lasta orvoksi, olla intialaisena vaimona, jonka päälle huiskautetaan kerosiinia ja palava tulitikku, astua miinaan ja jäädä yksijalkaiseksi, palella vuoristossa lasten kanssa vihollista paossa, virua vankilassa syyttömänä ilman oikeudenkäyntiä, tulla kivitetyksi...
voi paljon helpompaa heillä kuin tällä onnettomalla.
Kuka on väittänyt aloittajan ongelman olevan pahempi kuin olo talebaanien leirillä? Miksi näitä pitää rinnastaa?
että ruokaa tarjotaan, mutta ei siitäkään tarvitse loukkaantua, jos tarjouksesta kieltäydytään.
Anoppinikin aikoinaan laittoi ruokaa ja syötti (ja hyvin maittoi), mutta ei häne sentään tyrkyttämällä tyrkyttänyt. Sen sijaan oma äitini on aika lailla pahinta a-luokkaa tässä asiassa. Pula-ajan lapsena hän ilmeisesti ei oikein muulla tavalla välittämistään edes osoittaa (paitsi tällä neuvomisella ja elämänohjeilla - en minäkään vuosiin osannut mitään oikein tehdä, äidin piti neuvoa...). Lapsetkin oppivat että mitään ei kannata syödä ennen äitini luona kyläilyä... Lisäksi oli aika ahdistavaa, kun äitini ei koskaan oikein ehtinyt edes istua juttelemassa, kun hänen piti vain juosta ja vaihtaa aina uutta tarjottavaa pöytään. Kolme ruokalajia, vähintään, tai seisova pitopöytä, jälkiruoaksi vielä kahvit, jäätelöt, hedelmäsalaatit, kakut, keksit ja jotain suolaista, joulun aikaan glögit (puolen litran mukeista)...
Olen ehkä omassa kehityksessäni lyönyt vähän toiseen äärilaitaan. Huomaan etten aina muista mitään tarjota, tai ainakaan paljon mitään - kai siksi kun tuo tuputtaminen oli nuorena ollessani lähes pahoinpitelyä (kun en millään hennonnut sanoa äidille ei).
Kunnes vanhenin, ja päätin että äitinikin on kasvettava ja kehityttävä. Aluksi kieltäydyin kuppiin laitetuista jäätelöistä, koska sain niistä pahimmat vatsavaivat. Äiti oli järkyttynyt, mutta viesti meni perille, jäätelöt rupesivat olemaan isossa astiassa josta sai itse ottaa sen verran kuin ottaa. Jos oli kiire, lähdimme vaikka kuinka olisi ruoka ollut tulossa (kohteliaasti voivotellen tietysti). Kahvin juon ilman lisukkeita nykyisinkin. Olen pyytänyt usein, että äiti istuisi hetken kanssani juttelemaan, ja nykyään (kun olen 46) tätä jopa joskus tapahtuu. Viime vuonna kävi kerran jopa niin, että olimme laskeneet ruokailumme sen varaan että äidillä saa ruokaa, ja sitten EI SAANUTKAAN. Maha tuli silti täyteen, saatiin runsaat voileivät ja pasteijat yms yms. Eksäni oli äidille mieluisa vävy siinä suhteessa että hänen vatsansa oli pohjaton. Hän söi kaiken mitä äiti keksi eteen tuoda, ja äiti oli onnellinen. Nykyinen siippani on pieniruokaisempi ja kieltäytyy liioista ruoista kokonaan... ja olen itsekin ruvennut kieltäytymään. Äiti parka. Mutta jospa hän pikkuhiljaa oppii.
Kasvaessani myös opin uskaltamaan puhua suoremmin jostain asioista. Esimerkiksi, kun äidilläni oli tapana arvostella minua hyvässä neuvomisen hengessä jos vaikka mistä, ja se joskus tuntui pahalta, aloin sanoa suoraan, että tuntuu ikävältä kuulla tätä, tuntuu että en mitään osaa. Äiti pahoitti alkuun kovasti mieltään tästä (soitti perään ja itkeskeli, että hyväähän hän vain...), mutta välimme paranivat. Luulen että avoin puhe ja hyvä halu olla ystävällisesti rehellinen on loppujen lopuksi paras resepti useimmissa ihmissuhteissa. Toinen ei voi arvata miltä minusta tuntuu, siksi on paras kertoa se. Eihän sen tarvitse olla toisen moittimista, jos vain sanon että minusta tuntuu tältä, minun vatsani on liian täynnä, en oikein pidä tästä väristä, sorry mutta olen sopinut muuta illaksi, tai että haluaisin jo päästä kotiin, koska siellä on vielä tekemisiä ennen huomista työpäivää, jne. Hävytöntä? Eikä ole. Rehellistä.
Uh- omat vierailut anoppilaan ovat olleen kanssa aika paljon sitä kellon mukaan syömistä ja tolkutonta tuputusta. Lisäksi, kun anoppi suolaa runsalla kädellä ja käyttää kovia rasvoja ruuan paistossa, niin viime vierailun yhteydessä olin oikeasti ihan tuskan partaalla, kun vatsa täynnä sulamatonta ruokaa ja jano on ihan hirveä. Juu, ruoka on välittämisen merkki ja yhdessä syöminen sitä parasta sosiaalista toimintaa, mutta miksi sitä ei sitten voi sanoa suoraan, että hän välittää meistä ja ompa kiva, kun olette täällä vieraina. Miksi sen sijaan tuputetaan ruokaa? Voisiko joku valaista tätä, että miksi välittämisen osoittaminen sanoilla ei riitä?
Vai onko tässä tuputuksen takana se syy, että anoppi panetteli minua selkäni takana aikamoisen törkeästi? Ja nyt tällä ruuan tuputuksella yritetään hyvitellä, ja muutella kielteisiä tunteita positiivisiksi?
Juu, tulen sanomaan ei ensi vierailulla. Se suolamyrkytys ja ähky oli viime kerralla sen verran karsea, että kun kerran olen jo lähtökohtaisesti eitoivottu miniä niin - mitäs yks ruuasta kieltäytyminen tässä pelissä enää painaisi.
Vatsavaivojen syy voi olla tuo oma kiukkuisuutesikin.
Ota rauhallisesti, ymmärtäväinen ja myötätuntoinen asenne auttaa moneen asiaan. Olet onnellinen kun voit vain naiivisti ihmetellä, että miksei voi sanoa että tykkää. Kokemustensa tulos on meistä jokainen, niin siinä viisastellessasi voit samalla miettiä mikä siihen on sitten voinut johtaa, että on niin vaikea sanoa.
Vaikka, ehkä sinustakaan ei ole kuin kiukuttelemaan, omien kokemustesi vuoksi?
Mutta takiasi toivon, että voisit suhtautua myötätuntoisesti toisen yritykseen olla ystävällinen, on se sitten vaikka suolainen ja rasvainen tapa. Ei sitä ole pakko syödä, sanot ei kiitos, ja jos se ei auta niin jätät lautaselle.
Ehkä se paine tuleekin siitä että lähtökohtaisesti niin kovin anopit toivoisivat miellyttävänsä miniöitään ja miniät anoppejaan. Kun eihän se ole mitenkään välttämätöntä. Ja jos käy niin että välit katkeavat pojan perheeseen koska poika joutuu valitsemaan vaimonsa, tai välit katkeavat puolisoon, koska mies ei siedä vaimonsa tapaa kohdella äitiään, niin ei se maailma kuulkaa siihenkään kaadu. Piisaa niitä ihmisiä maailmassa, ehkä joka iikalle sitten löytyy joku josta voi tykätä?
Hyvää joulua kaikille.
En tiedä, itkisinkö vai nauraisinko tätä ketjua lukiesssani. Miten noin yksinkertaisesta asiasta saadaan maailmoja syleilevä ongelma. Onhan meillä suu jolla sanoa. Ja mieli, jolla sanoa asia nätisti.
miten asian anopille sanoo, jos pointti on kieltäytyä ruoasta niin ei sillä ole väliä miten nätisti sen sanoo. Nokka menee solmuun kuitenkin.
Minusta tuo vaikuttaa yksinäisen ihmisen hyysäämiseltä, joka ilahtuu lapsensa perheen käynnistä. Ehkä hän yrittää joka kerralla tehdä mummolassa käynnistä jotain erityistä. Itse ainakin tulen olemaan(toivottavasti) kokkaileva ja intoileva mummo kun lapsetja lapsenlapset tulevat kylään. Jospa voisitte joskus varata hänelle lasten kanssa koko päivän, niin olisi sitten jonkin aikaa tyytyväinen? t: ajattelen vain omalle kohdalle, sitten joskus...
Anoppisi vain viestittää, että kunnioittaa ja haluaa pitää Sinusta huolta. Olethan sentään miehesi tärkein tukija.