Hihujen ylimielisyyttä taas tiedossa.

Joku olikin jo ehtinyt joulusta määkimään palstalla. Voisinkin lyödä vetoa mojovan summan, että vastaavaa on tiedossa seuraavien 2kk. aikana vielä reilusti.

Ei se ole ylimielistä, että nämä hihut jotka siis ovat rosmonneet joulun muka-omaksi juhlakseen itse joulusta määkivät, mutta aikamoista ajattelemattomuuteen kyvyttömyyttä osoittaa se, että he ikäänkuin pitävät itsestäänselvänä sitä, että heille ko. päivä on palkallinen vapaa, mutta samalla ihmettelevät miksi se on uskonnottomillekin vapaa.

Siis keskiverto hihhuli, joka ei siis tunnetusti älyllä häikäise tosiaankin kuvittelee, että hän saa jonkin tietyn päivän vapaaksi vain siksi, että hän on tarpeeksi pöljä uskomaan johinkin tiettyyn satuolentoon. Eikös tuo ole aikas ylimielistä, vaikkakin toki sana "tyhmä" olisi sopivampi tässä tapauksessa?

Joten Sinä hihhuli joka tätä luet. Miten olisi näin. Ensi kerralla kun on jokin ihan oikeasti sinun uskontosi mukainen pyhä (joita on siis tasan 2 arkipäivisin), niin minä menen töihin (teen sen kuitenkin) ja sinä jäät kotio. Korvausta menettämästäsi palkasta voit hakea vaikkapa kirkolta tai Jeesukselta itseltään. Vai oletko sitä mieltä, että työnantajasi velvoite on maksaa sinulle palkkaa silloin, kun itse makailet soffalla raapimassa persettäsi vain siksi, että nyt satut johonkin satuolentoon uskomaan?

Bonustehtäväksi annankin sinulle pienen haasteen. Selvitä montako oikeasti alkuperäistä kristinuskon pyhäpäivää on olemassa. Vinkiksi voin kertoa että joululla, uudellavuodella, vapulla, tai vaikkapa juhannuksella ei oikeasti ole mitään tekemistä alunperin minkään jeesus fanittamisen kanssa. Kaikki ne olette te rosmonneet omiksenne, kuten tapohinne kuuluu.
075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

e.k.v kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu