Huhhuh, suurin osa sinkuista kyllä tavoittelee kuuta taivaalta. Haluanhan minäkin hienon ison huvilan ja ferrarin. Tiedän kuitenkin, että näillä palkoilla semmoista en saa joten "tyydyn" kerrostalo-asuntoon ja tavalliseen käytettyyn autoon.
Sama pätee kumppaninkin tasoon. Kyllä semmosesta unelmakumppanistakin saa haaveilla siinä missä unelma-autostakin, mutta tossakin asiassa on tajuttava omat mahdollisuudet ja "tyytyä" vähempään. Ja tyytyä sana on lainausmerkeissä, koska ei se oikeestaan ole tyytymistä vaan tosiasioiden tajuamista, itsetuntemusta ja sitä ettei tavoittele enempiä mihin rahkeet riittävät.
Unelmoiminen on sitten asia erikseen, mutta kyllä nykyinen auto ja asunto tekee mut ainakin onnelliseksi joten en siitä ferrarista joka päivä unelmoi todellakaan.
Sama pätee nykyiseen kumppaniini. Olen todella onnellinen hänen kanssaan vaikka tottakai hänkin voisi olla kauniimpi, seksikkäämpi, ihanempi, vielä sopivampi, rikkaampi ym. ym. mutta tiedän että minulle hän on aivat riittävä ja tuskin omatkaan rahkeet riittäisi parempaan.
Eksyin vaan tänne palstalle kun monet sinkut valittaa aina ku ei löydä tai saa ketään. Todellisuudessa monesti he etsivät ihan väärää ihmistä ja ihan vääristä paikoista. Ja ne omat rahkeet unohdetaan.
Mulla nousee karvat aina pystyyn kun joku puhuu unelmamiehestä/naisesta. Onhan munkin unelma-auto ferrari, mutta jos olisin ilman autoa sinne saaka kunnes unelmani toteutuu niin saisin olla loppuelämäni. Niin saa olla ilman kumppaniakin jos pitää niin vahvasti unelmistaan kiinni.
Ja toinen juttu on se, että halutaan tuntea niitä vipinöitä ja sukanpyörimisiä heti alussa. Uskokaa pois, että sitä voi ihastua ja rakastua toiseen pitkänkin tutustumisen tai ystävyyden päästä vaikka alussa ei olisi tuntenut mitään fiboja toista kohtaan. Älkää siis hätiköikö.
Sama pätee kumppaninkin tasoon. Kyllä semmosesta unelmakumppanistakin saa haaveilla siinä missä unelma-autostakin, mutta tossakin asiassa on tajuttava omat mahdollisuudet ja "tyytyä" vähempään. Ja tyytyä sana on lainausmerkeissä, koska ei se oikeestaan ole tyytymistä vaan tosiasioiden tajuamista, itsetuntemusta ja sitä ettei tavoittele enempiä mihin rahkeet riittävät.
Unelmoiminen on sitten asia erikseen, mutta kyllä nykyinen auto ja asunto tekee mut ainakin onnelliseksi joten en siitä ferrarista joka päivä unelmoi todellakaan.
Sama pätee nykyiseen kumppaniini. Olen todella onnellinen hänen kanssaan vaikka tottakai hänkin voisi olla kauniimpi, seksikkäämpi, ihanempi, vielä sopivampi, rikkaampi ym. ym. mutta tiedän että minulle hän on aivat riittävä ja tuskin omatkaan rahkeet riittäisi parempaan.
Eksyin vaan tänne palstalle kun monet sinkut valittaa aina ku ei löydä tai saa ketään. Todellisuudessa monesti he etsivät ihan väärää ihmistä ja ihan vääristä paikoista. Ja ne omat rahkeet unohdetaan.
Mulla nousee karvat aina pystyyn kun joku puhuu unelmamiehestä/naisesta. Onhan munkin unelma-auto ferrari, mutta jos olisin ilman autoa sinne saaka kunnes unelmani toteutuu niin saisin olla loppuelämäni. Niin saa olla ilman kumppaniakin jos pitää niin vahvasti unelmistaan kiinni.
Ja toinen juttu on se, että halutaan tuntea niitä vipinöitä ja sukanpyörimisiä heti alussa. Uskokaa pois, että sitä voi ihastua ja rakastua toiseen pitkänkin tutustumisen tai ystävyyden päästä vaikka alussa ei olisi tuntenut mitään fiboja toista kohtaan. Älkää siis hätiköikö.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Noin minäkin uskoin ennen kuin tapasin sen, joka pyöräytti sukat ympäri. Jos olisin vielä sen edellisen "ihan mukavan" kanssa, johon monen mielestä olisi varmaan kannattanut "tyytyä", en olisi tavannutkaan sukanpyörittäjää. Silloin en myöskään tietäisi, että vatsasta voi tosiaan kirpaista joka kerta, kun näkee rakkaan. Eli ainakin mulle satuihin uskominen kannatti. Se ei pelaa joka pelkää, tätäkään peliä.
Voit olla onnellinen, jos olet sen täydellisen kumppanin löytänyt, mutta minä en henkilökohtaisesti sellaisiin usko. Toimiiko sama myös päinvastoin?
Realismia on se, että tietää omat rajoitteensa. Minä tiedän, että en voi kellekään tuollaisia tuntemuksia aiheuttaa, joten parempi vaan pitää jalat maassa, niin ei tipu liian korkealta.
odotuksia on kai suurimmalla osalla ihmisistä. Sekä seuralaisen etsinnässä että myös sitten kun sen on saanut. Hetken päästä aletaan taas etsiä jotain mukamas parempaa.
Minun unelmieni naisen tapasin ensi kerran kuusitoista vuotta sitten. Viisitoista vuotta olimme yhdessä, siitä melkein yksitoista naimisissa. Reilut kaksi viikkoa sitten hän viimein ilmoitti minulle, että en enää kiinnosta häntä; saan lähteä. Riidoista ja huonoista ajoista huolimatta hän oli minun unelmieni nainen, kaikkine vikoineenkin. En vieläkään vaihtaisi häntä mihinkään, mutta tosiasiat on kai pakko hyväksyä... Valitettavasti.
mulle kävi samanlailla viime syksynä. Hetken se tuntui helvetiltä. Vaikka en itsekään ollut ollu onnellinen enää pitkään aikaan. Olin vaan kai jotenkin halunnu tyytyä siihen mitä sain. Nyt kun olen kolme kuukautta ollut sinkkuna olen onnellisempi kuin tosi pitkään aikaan. olen saanut kadotetun itsekunnioiituksen takaisin ja hurjasti lisää hyviä ystäviä. EX haluaisi takaisin, mutta nyt kaikki hänen virheensä tuntuu ylitse pääsemättömiltä. Ystäviä ollaan mutta muuta en halua. Oli se sitten virhe tai ei, uskon sen että löydän oikean onnen jostain. En tarkoita satuprinssiä vaan rehtiä ja itseensä uskovaan miestä.
olet ilmeisesti "juuri sen unelma ihmisen kanssa" jos kerran koet noin. Olet onnellinen. Eihän kyse ole kai silloin mistään "tyytymisestä" tai olekaan mitään parempaa sinulle. Ilmeisesti olet löytänyt jonkun tasavertaisen ja sellaisen, jonka kanssa sinusta on hienoa jakaa se arki. Nauti siitä ja anna muiden haaveilla mistä haluavat.
Jokaiselle on olemassa sellainen sopiva jossain. Juuri sellainen, joka vastaa realistisesti niihin haaveisiin ja jonka kanssa sitä sitten päätyy yhteen. Eikä se ole mitään epärealismia. Ihmiset ovat ihmisiä. Unelma kumppanukset ovat kaksi ihmistä, jotka sopivat juuri toisilleen ja sellaisen kanssa ainakin henkilökohtaisesti uskon vielä päätyväni yhteen. Elämän myötä, eikä sellaista tarvitse etsiä - elämä tuo juuri sopivan miehen kohdalleni kun on sen aika.
Siitähän kai niissä haaveissa on kyse. Unelma pari on sellainen, jonka kanssa on onnellinen ja jonka kanssa haluaa siksi jakaa arkensa. Tosin eipä se nyt ihan arkisen arkiselta tunnu. Sehän on jotain mielettömän hienoa. Ihminen, jonka kanssa täydennätte toisianne. Ja jotain ihmeellistä siinä täytyy olla silloin kun asiat sanovat "klik" sillain ihan oikeasti.
Ja kyllä sitä silloin ajattelee, että siinä toisessa on jotain aivan erityistä. En vertaisi käytettyyn autoon tai kerrostaloasuntoon. Lähinnä kokee, että se toinen on ihan huippu tapaus. Ja totta se, että tunteiden muodostuminen voi viedä aikaa - rakkaus nyt ei kuitenkaan ole tunne mitä voisi toisien puolesta määrittää.
Ps.ja vaikka vanhoissa autoissa on nostalgiaa -
ihan kiva verranto ylipäätään..
..että vähän haaveita ja romantiikkaa siihen pysyvyyteen ;)
..ja toisilla taas tunteet muodostuu nopeammin, suhteen muodostuminen voi silti viedä aikaa. Asiat ovat yksilöllisiä.
Ja pointti nyt oli auton suhteen, että ainakin henkilökohtaisesti koen, että toinen ihminen on jotain paljon arvokkaampaa kuin pelkkä materia..
En mä ainakaan ole "tyytynyt" mieheeni, se on mulle maailman paras ja arvokkain asia, ihanin, komein, söötein jne. Mulle ei voisi olla kukaan parempi! En ikinä voisi sanoa hänestä noin, kuin sinä, toi on toisen ala-arvostamista ihan täysin. Tosi rumasti sanottu, toivottavasti sulla on sen verran älliä, että edes ymmärrät olla saattamatta tuota kumppanisi tietoon. Miksi olla toisen kanssa, jollei tätä arvosta ja pidä maailman parhaimpana? Onnea elämääsi vaimokkeen kanssa, johon olet tyytynyt, vaikka parempiakin olisi. Ällöttävää.
siksi mielummin yksin kuin sitoisin jonkun miehen itseeni, jos en kokisi häntä "siksi oikeaksi" tai ajattelisi, että hän kokisi samoin.
Ja mielummin silloin vaikka vain haaveilen..
siksi mielummin yksin kuin sitoisin jonkun miehen itseeni, jos en kokisi häntä "siksi oikeaksi" tai ajattelisi, että hän kokisi samoin.
Ja mielummin silloin vaikka vain haaveilen -sellaisesta oikeasta parista..
ihan taatusti on olemassa jossain..
Alkuperäinen kirjoittajahan sanoi nimenomaan olevansa tyytyväinen suhteeseensa. Onneksi olkoon sinulle, jos voit rehellisesti sanoa puolisostasi niin kuin kerrot.
Elämän tosiasioita on kuitenkin se, että täydellistä ihmistä ei olekaan, kaikista löytyy jotakin vikoja, rakkauden alkuhuumassa niitä ei vaan ehkä huomaa. Joillakin sitä kestää ehkä 20 vuotta ja mikäs siinä, sehän on vaan hyvä juttu.
Minä en usko tosirakkauteen, jos joskus löydän mukavan ihmisen, joka haluaa jakaa elämänsä minun kanssa, olen täysin tyytyväinen. Ei ole olemassa mitään yhtä ja ainoaa oikeaa. Ja vaikka vielä itse voisinkin niin kokea, niin vastavuoroisuus on vielä epätodennäköisempää. Voin ehkä kuvitella, että joku voi paremman puutteessa elää minun kanssani, mutta en todellakaan osaa ajatella itseäni jonkun tosirakkautena. Jos jään odottamaan täydellistä ihmistä, joka vieläpä pitää minua täydellisenä, saan varmasti olla koko elämäni yksin.
Jos joku sanoisi minua maailman komeimmaksi, fiksuimmaksi ja kaikin puolin parhaaksi mieheksi, se kuulostaisi lähinnä typerältä. En ymmärrä, miksi rakastuneena pitää hokea sellaisia asioita, joiden kumpikin tietää olevan puppua.
Ehkä meitä erottaa se, että minä olen järki-ihminen, luultavasti sinä olet tunneihminen. Minusta tärkeintä on kuitenkin se, että voi olla itse onnellinen tekemättä muita onnettomaksi. Tunneihmiset etsiköön sitä ainoaa oikeaa, me rationaaliset otamme sen mikä tuntuu hyvältä.
Kerrankin järkipuhetta! Tosin jokainen tehköön niin kuin parhaaksi näkee. Rationaaliset ihmiset voivat olla tyytyväisiä tuollaiseen tilanteeseen, mutta jos on luonteeltaan tunneihminen ja hakee aina vaan niitä extremetunteita, ei asia yhdellä päätöksellä muutu.
Eiköhän tuo täydellisyyden etsiminen ole melko uusi ilmiö. Siitä varmaan johtuvat monet avioerotkin, kun nelikymppisenä pitää lähteä katsomaan, josko se ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella. Ja moniko loppujen lopuksi tulee sillä onnellisemmaksi?
Kohtuus kaikessa, tottakai huonosta suhteesta pitää lähteä, mutta usein olisi syytä ensin miettiä kaksi kertaa, mitä oikeasti haluaa.
Ja tunneihmisilläkö ei järki pelaa?
Eikö se juuri perustu siihen, että on hyvä olla JA kokee, että toisessa on hienoja ominaisuuksia..
Mukavaa huomata että näilläkin foorumeilla silloin tällöin liikkuu realistisia ja järkeviä persoonia.Olen täysin samaa mieltä jo itsekin tuon asian kokeneena.Nykyään tuntuu olevan niin kamala kiire,että,kuten mainitsit,sukkien täytyy pyöriä jaloissa jo ensi näkemältä,tai muuten on olevinaan "peli menetetty".Annan teille arvoisat kanssaeläjäni hyvän neuvon,joka kannattaa : tutustukaa rauhassa toiseen ihmiseen,vaikka ne sukat pysyisivätkin jalassa ensi näkemällä sillä siitä saattaa seurata loppujen lopuksi niin hyvä suhde että jatkossa ette näe sukkia jaloissanne laisinkaan.
Ihan totta tuo, että kannattaa antaa tunteille tilaisuus herätä, eikä vaan etsiä ja etsiä 'sitä oikeaa'. Itse lähdin suhteeseen entuudestaan tutun miehen kanssa (hänen aloitteestaan). Ihan mukava mies, mutta ei herättänyt aluksi herättänyt mitään suuria tunteita. Pohdin, pitäisikö koko suhde lopettaa, koska olin siinä mielestäni valheellisesti, kun en ollut korviani myöten ihastunut.
Onneksi en lähtenyt, sillä muutaman kuukauden kuluttua ne tunteet iskivät tajuntaan ja yllätyksekseni huomasin rakastuneeni - ja pahasti. Se tunne on vaan syventynyt ajan myötä.
Tapasin pari kertaa yhden viehättävän nuoren naisen johon ihastuin, ja hänkin tuntui nauttivan seurastani. Mutta kun aloin kysellä onko hän kiinnostunut tutustumaan minuun paremmin ja millaisena hän nyt minua pitää, sanoi mukavaksi MUTTA sanoi jossain välissä ettei VIELÄ tunne erityistä kemiaa minua kohtaan.
Se oli sitten stoppi minulle. Hän kyllä väitti ja uskoi että saattaisi ihastua ja rakastua minuun kun oppisi tuntemaan paremmin, mutta jotenkin se vaan tökki, koska minä kuulun siihen koulukuntaan jonka mukaan jos alussa ei tunne toiseen mitään viehätystä, todennäköisesti sitä ei tule myöhemminkään.
Eli tein omat johtopäätökseni että tuskin hän minusta erityisemmin tulisi kuitenkaan kiinnostumaan, ja luovutin. Siirryin muille apajille, monet muut naiset ovat tuntuneet tuntevan minuun ihastusta jo alusta lähtien.
On kaksi eri asiaa olla a) realistinen, ja b) tuntea että sukat pyörivät jaloissa. Realistina etsin miestä, jonka kanssa on mukava olla, enkä edes katsele niitä kaikkein komeimpia ilmestyksiä. Mutta jollei mies herätä minussa minkäänlaisia väristyksiä (pientä ihastusta, jännitystä, halua koskettaa tms.) ekoilla treffeillä, en voi kuvitellakaan jatkavani juttua. Aiemmin kerran kokeilin suhdetta joka perustui vain ystävyydelle ja samanlaiselle ajatusmaailmalle ja odotin rakastumista tosi kauan... No eipä niitä tunteita koskaan tullutkaan, ja siinä vaiheessa kun pistin jutun poikki niin mies haukkui minut pystyyn siitä että olin "johtanut häntä harhaan"! Kun en kerta pystynyt pakottamaan itseäni rakastumaan...