olen hirvittävän vihainen exälleni? Tämä jätti puskan takaa, sanoi haluavansa pois parisuhteesta, ei rakastanut enää eikä ollut onnellinen kanssani ja sanoi haluavansa olla YKSIN, mutta kuukauden päästä erosta hänellä oli toinen ja tämän toisen kanssa on edelleen. Erosta on n puoli vuotta. En ymmärrä miksi olen niin vihainen hänelle? Takaisin ottamisesta ja yhteenpaluusta en unelmoi eikä yhteyksiäkään pidetä juurikaan. Miten tästä tilasta pääsee pois?
Miksi
kljhlkj
8373
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Samaa mietin minäkin. Erosta kolme kuukautta. Tuntuu, etten selviä tästä kertakaikkiaan ollenkaan. Vihan tunne on valtava, kohta pää sekoaa. Ex lähti suoraan toisen naisen luo. Pari päivää ennemmin hän vielä vakuutteli rakkautta ja sanoi, ettei halua menettää minua. Samoin vakuutteli luotettavuuttaan.
Emme puhuneet eron jälkeen mitään, asiat jäivät kokonaan selvittämättä. Kuitenkin nyt viikonloppuna näin ex:n ja en voinut välttää kohtaamista. Sain sanottua asioita, mutta jäin vielä pahempi mieli. Tuli sanottua aika rumastikin, mutta tosiasioita kuitenkin. En meinannut itkultani saada sanoja suustani. Tunnen kamalaa katkeruutta ja vihaa.
Miten ihminen, joka vakuuttelee rakkauttaan joka päivä, voi rakastua toiseen henkilöön yht´äkkiä, parissa päivässä? En ymmärrä. Olenkin puhunut ihmisten kanssa, että ex oli tyypillinen narsistinen persoona. Osaa kietoa ihmiset valtaansa ja todellisuudessa ei välitä toisista kuin vain omien tarpeiden tyydyttäjänä. Kaikki narsistin piirteet löytyvät hänestä. Kun narsisti sitoo toisen itseensä, siitä on vaikea päästä irti.
Pitäsisi osata ajatella, että oli hyvä päästä hänestä. Mutta tunteet sanovat toista. Aika vain auttaa tähän, sen tiedän. Kun vain osaisi puuduttaa itsensä, ettei tuntisi mitään.
Auttaakohan tässä se "eroseminaari" tai jouku muu sellainen? Liikuntaa olen harrastanut niin paljon että sitä ei enää ja harrastuksia on niin paljon että kiirettä pitää, mutta sitten kun istahtaa sohvalle, tulevat ajatukset erosta ja exästä mieleen. Ystäville olen puhunut ehkä liikaakin erosta ja exästä, en niinkään negatiivisessä mielessä, käynyt vain tapahtumia läpi, mutta miksi yksin ollessani tunnen suunnatonta vihaa exää kohtaa? Onko tämä joku eroprosessin vaihe vai mikä? Alussa oli shokkivaihe ja itkuvaihe ja lamaannus, mutta nyt sitten en millään saa ajatuksia käännettyä positiivisiksi exää kohtaan. Tiedän että viha kuluttaa ja siksi en halua vihata, hän on ratkaisunsa tehnyt, olkoon ja tulkoon onnelliseksi jos luulee sen uuden kanssa löytävän. Minä haluan tästä tunteesta eroon.
itseänne. Tunteet, joita teillä on, on teidän omia tunteitanne. Ex:llänne on muita tunteita. Usein miehet jättävät tunteet (varsinkin negatiiviset) täysin käsittelemättä ja siirtyvät eteenpäin. Yritä olla miettimättä että miksi näin kävi, miksi hänellä on jo toinen jne. Ajattele mieluummin sitä, miten itse otat aikaa selvittääksesi asiasi ja uuden suhteen tullessa, voit aloittaa täysin uudelta pöydältä, ilman entisen rasitteita. Usko pois, sinä kummittelet ex:si uudessa suhteessa jatkuvasti. Uusio miettii sinua ja sitä miten nopeasti mies hyppäsi hänen kanssaan uuteen suhteeseen jälkeesi ja mies vertailee ja miettii. Heidän suhteessaan ei voi luottamuksesta puhua. Miten voit vakuuttaa toiselle "joo, en ikinä pettäisi sinua, vaikka petinkin kanssasi edellistä". Vain tyhmä uskoo tuollaista.
Tuosta rakkauden vakuuttelusta voin sanoa sen verran, että jos on "tottunut" sanomaan toiselle vuodesta toiseen "rakastan sinua", tulee se luonnostaan vielä suhteen loppupuolellakin. Ei se rakkaus välttämättä ole kadonnut. Jos exältäsi kysyttäisiin rakkaudesta, sanoisi hän luultavasti että "tavallaan" rakastaa sinua vielä, mutta hänellä on nyt uusi elämä jota hän on päättänyt elää. Rakkaus kuolee sen myötä. Jotkut kohtelevat exäänsä kuin ilmaa, selviytyäkseen itse paremmin. Jotkut "roikkuvat" ja pääsevät sitten joskus yli.
Parasta kun lakkaat miettimästä, et koskaan tule saamaan varsinaista vastausta, "lähdin luotasi sen ja sen takia". Yritä vain omalta kohdaltasi miettiä, mitä virheitä teit itse suhteessa (joita et halua toistaa enää), miten pääsisit parhaiten yli tunteistasi.
Itse huomasin ajan kanssa jopa sääliväni exää, sillä itse surtuani olin päässyt sinuiksi itseni kanssa ja olin vahva ihminen. Pystyin taas pitämään hauskaa ja sain ihanan parisuhteen, johon ei ole kannettu vanhoja kaunoja. Exä taas ei ole enää oma itsensä, ei tunnu osaavan hauskanpitoa, riitelee tyttöystävänsä kanssa ja hän on erittäin mustis minusta. Olen itsevarma, hän taas varmaan joutuu koko ajan miettimään onko mieheen luottamista jne. Itse en tänä päivänä edes koskisi exääni, en voi millään kunnioittaa häntä tekemiensä juttujen jälkeen, en voisi luottaa enkä enää rakastaa.
on paikkaansa pitävää tekstiä.
***Ajattele mieluummin sitä, miten itse otat aikaa selvittääksesi asiasi ja uuden suhteen tullessa, voit aloittaa täysin uudelta pöydältä, ilman entisen rasitteita.***
Juuri näin!
***Usko pois, sinä kummittelet ex:si uudessa suhteessa jatkuvasti. Uusio miettii sinua ja sitä miten nopeasti mies hyppäsi hänen kanssaan uuteen suhteeseen jälkeesi ja mies vertailee ja miettii. Heidän suhteessaan ei voi luottamuksesta puhua. Miten voit vakuuttaa toiselle "joo, en ikinä pettäisi sinua, vaikka petinkin kanssasi edellistä". Vain tyhmä uskoo tuollaista.*** (Tähän yleensä sanotaan:" mutta kun SINUA minä rakastankin OIKEASTI". Rakastuminen tekee ihmisestä sokean ja TYHMÄN)
Edelleen samaa mieltä. Toiset ymmärtävät heti, toisien täytyy tämä oppia kantapään kautta. Tällä ei toisaalta ole eroa, onko jättäjä mies vai nainen... teko ja toimintamalli pysyy samana.
Hyvä kirjoitus!
pääse muuta kun ajan kans. Itsellä oli täysin sama tilanne. Vihasin ja ahdistuin siitä vaikka periaatteessa kaikki pitikin olla hyvin. Silloin tuntui että en uskaltanut nähdä sitä ihmistä ettei tule sanottua kovin pahasti. Nykyään, kun aikaa on kulunut ei enää vituta ja voidaan jopa jutella. Molemmilla on jo uudet elämät ja kumppanit eikä tarvitse miettiä vanhoja.
Ehkä se tietynlainen taitekohta oli kun itsellä alkoi uusi suhde. Luulisin näin jälkikäteen mietittynä, että se kaikki viha kumpusi siitä että toisella on jotain uutta ja itsellä ei. Kun on tottunut elämään parisuhteessa, tuntee väkisinkin itsensä yksinäiseksi kun asuu yksinään. Kai sitä toivoi että ei se toinenkaan saisi olla niin onnellinen elämäänsä kun ei itsekkään kerran ole. Ja kyse kun ei minullakaan ollut siinä että olisin halunnut hänet takaisin. Kyllä se oli sitä kuuluisaa kateutta.
Koska sinulle on tehty teko, jonka yläpuolella ovat vain tappo ja murha. Sinulle on tehty yksi suurimmista ja nöyryyttävimmistä loukkauksista, mitä toinen ihminen voi toiselle tehdä: Hän PETTI sinut. Siksi olet vihainen. Se on inhimillistä.
Vihaaminen kertoo vain siitä että sinulla on vielä tunteita häntä kohtaan. Sitten kun et enää tunne häntä kohtaan mitään, jää vihakin.