EU ja USA eivät tunnusta Palestiinaa!

Tänään ovat sekä EU että USA ilmoittaneet, etteivät ne ainakaan toistaiseksi tunnusta palestiinalaisalueita itsenäiseksi valtioksi, koska kyseessä on niin epämääräinen alue.

Jopa Tshetsenia ansaitsee itsenäisen valtion aseman ennen palestiinalaisia, koska tshetseeneillä on jo oma maa ja oma kieli, vaikka Venäjä onkin yrittänyt kaikkensa, ettei sitä kansaa enää olisi olemassakaan.

Olisikohan Venäjä siitä huolimatta kuitenkin valmis tunnustamaan Palestiinan valtion?

Iiromielisten mielipidettä ei tarvitse edes pohtia, koska hehän ovat kautta aikojen olleet juutalaisvastaista sakkia...
84219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 84

Vanhimmat

Maailman menoa palsta on hitmanille pakkomielle eli neuroosi. Näköjään nelisen vuotta on kirjoitellut ja kun laskee yhteen kaikki julkaistut, poistetut ja sivunikeillä kirjoitetut saadaan keskimäärin n.15 kirjoitusta päivässä. Kun nyt ei kuitenkaan hitmaninkaan mielenkiinto/tarve koneella olemiseen voi pysyttäytyä vain maailman menoa palstalla olemiseen voidaan laskea, että hitman käyttää n.8-10 tuntia päivässä netissä olemiseen. Aivan selkeän pakkotoiminnon merkit ovat siis esillä. Muita selkeitä mielenterveyden vastaisia eleitä tuntuu olevan itsetehostamisen tarve joka on hyvin tyypillinen oire narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, (jatkuva kerskailu ns.upseeriudesta ja herrasmiesmäisyydestä), suoranainen valehtelu (salaiset tehtävämatkat ym.), vainoharhaisuus (venäjäfobia yms.) sekä auktoriteettien (halosviha) pelko.

Minä olen perustellusti sitä mieltä, että nimimerkki hitman-1:n takana lymyilee nuori mieshenkilö jolla on kaikki yllä kuvaamani oireet ja suosittelenkin hänelle ulkopuolisen tahon hoitoa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mitä mieltä olet palestiinalaisten vaatimuksesta oman valtion tunnustamiseksi?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    ja siitä saa parhaat todisteet tuolta missä ole 2296 kertaa samanlaista soopaa suoltanut, et kai nyt oleta, että sinun paranoidisiin harhoihisi otetaan osaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/venäjä sort_name:"hitman-1"?sort=created&perpage=25&term_keyword...

    Äänestä

  • Aloittaja

    venäjänpelkosi kirjoitti:

    Siis avausaiheeni käsitteli sitä vaikeutta, joka palestiinalaislla on heidän haaveillessaan oman valtion olemassaolosta, vaikka edes Gaza ja Länsiranta eivät tule toimeen keskenään!

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Siis avausaiheeni käsitteli sitä vaikeutta, joka palestiinalaislla on heidän haaveillessaan oman valtion olemassaolosta, vaikka edes Gaza ja Länsiranta eivät tule toimeen keskenään!

    koska sinä aloituksessasi kirjoitat:
    "Jopa Tshetsenia ansaitsee itsenäisen valtion aseman ennen palestiinalaisia, koska tshetseeneillä on jo oma maa ja oma kieli, vaikka Venäjä onkin yrittänyt kaikkensa, ettei sitä kansaa enää olisi olemassakaan.

    Olisikohan Venäjä siitä huolimatta kuitenkin valmis tunnustamaan Palestiinan valtion?"

    Yli puolet tekstistäsi siis viittaa Venäjään ja se antaa siis luvan kirjoittajille käsitellä tätä venäjäfobiaasi ja senhän täällä eräs on ansiokkasti esiin tuonutkin. Ihan hyvä, että muutkin lukijat tietävät minkälaisen neurootikon kanssa ovat tekemisissä.

    Vai onko niin, että et halua että kirjoittamaasi tekstiä kommentoidaan? Voisithan tekstisi sisällä jotenkin antaa ymmärtää, esim. näin:
    " vaikka tämä avaukseni ei suoratsaan viittaakkaan venäjään ainakaan otiskossa niin tämä sisäinen neuroosini pakottaa minun kirjoittamaan jotain negatiivistä Venäjästä. Älköön lukija kuitenkaan kommentoiko tätä venäjä osuutta millään tavalla."

    Äänestä

  • Sellainen joka voi tuomita toisia, on jäänyt ohjeet lukematta, viittaa suureen hölmöyteen.

    Äänestä

  • Koittasit nyt ees selvittää sinäkin omat neuroosisi ensiksi. Mutta taitaa olla liian paljo vaadittu.

    Vain täys moukka pitää kirjaa toisten viesteistä, ja ohittaa asianytimen, mutta sitähän sinä et huomaakaan, kun oot enemmän kiinnostunu viestien määrästä, kuin puheena olevasta ja täysin asiallisesta asiasta. Painu jonnekin, vaikka pesemään alushousujasi, kun et kuitenkaan tajua elämän henkisestä puolesta ja totuudesta yhtään mitään.

    Kuvottaa sinunlaisten typeryys, ja paskanjauhaminen

    Äänestä

Kaikki uskonnot ja uskovaiset on paskaa, mutt juutalaiset on ihmisinä pahinta sontaa...

Äänestä
  • Aloittaja

    Toki sinulla on oikeus sanoa julki oma mielipiteesi, mutta onneksi lukijan ei tarvitse ottaa sitä kovinkaan vakavasti...

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Toki sinulla on oikeus sanoa julki oma mielipiteesi, mutta onneksi lukijan ei tarvitse ottaa sitä kovinkaan vakavasti...

    kukaan ottaa vakavasti sinua?

    http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/venäjä sort_name:"hitman-1"?sort=created&perpage=25&term_keyword...

    Äänestä

  • Aloittaja

    luuletko, että kirjoitti:

    kukaan ottaa vakavasti sinua?

    http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/venäjä sort_name:"hitman-1"?sort=created&perpage=25&term_keyword...

    En uskoisi, että olen yli 2000 kertaa pohtinut palestiinalaisten oikeutta omaan valtioon!

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Kirjoitan välillä niin nopeasti, etteivät sormet pysy oikein mukana.

    Otsikossa piti tietenkin lukea "palestiinalaisia".
    Yksi i-kirjain oli pudonnut siitä pois.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    En uskoisi, että olen yli 2000 kertaa pohtinut palestiinalaisten oikeutta omaan valtioon!

    kuinka sairaalloisesta fobiasta kärsivän ihmisen kanssa ovat tekemisissä. Ajattele nyt itsekkin, kaksi ja puolituhatta sairaalloisen negatiivisesti värittynyttä kirjoitusta yhdestä valtiosta, Venäjästä sinulta lyhyessä ajassa. Eikö se sinunkin mielestä jo täytä pakkomielteisyyden tunnusmerkit.

    Nyt sitten seuraavaksi joku näistä monista sivunikeistäsi alkaa puolustella tätä pakkomiellettäsi...;=)

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Toki sinulla on oikeus sanoa julki oma mielipiteesi, mutta onneksi lukijan ei tarvitse ottaa sitä kovinkaan vakavasti...

    ranen jälkeen typerin tyyppi.

    Äänestä

"venäjä" ja kirjoittajaksi "hitman-1" niin saa tuollaisen vastauksen

http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/venäjä sort_name:"hitman-1"?sort=created&perpage=25&term_keyword...

2496 kirjoitusta siis jossa on tätä venäjävastaista paranoidista soopaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    ..kysyisin kuitenkin , että mistä illmansuunnasta ja minkä maan taholta Suomi on joutunut kokemaan eniten kärsimystä ja kuolemaa?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    ..kysyisin kuitenkin , että mistä illmansuunnasta ja minkä maan taholta Suomi on joutunut kokemaan eniten kärsimystä ja kuolemaa?

    http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/venäjä sort_name:"hitman-1"?sort=created&perpage=25&term_keyword...

    ihan vaan että saavat käsityksen minkälaisen venäfobiasta kärsivän neurootikon kanssa ovat tekemisissä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_6805913 kirjoitti:

    ..kysyisin kuitenkin , että mistä illmansuunnasta ja minkä maan taholta Suomi on joutunut kokemaan eniten kärsimystä ja kuolemaa?

    Sana `ilmansuunnasta` pitää tietenkin olla vain yhdellä l-kirjaimella kirjoitettu.

    Pahoittelen virhettäni.

    Äänestä

  • Aloittaja

    palstan lukijoille kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/venäjä sort_name:"hitman-1"?sort=created&perpage=25&term_keyword...

    ihan vaan että saavat käsityksen minkälaisen venäfobiasta kärsivän neurootikon kanssa ovat tekemisissä.

    Eivät kai minun viestini herätä muissa kuin iiroilijoissa noin kiihkeitä tunteenpurkauksia.

    Jospa sinäkin näkisit metsän puilta.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Eivät kai minun viestini herätä muissa kuin iiroilijoissa noin kiihkeitä tunteenpurkauksia.

    Jospa sinäkin näkisit metsän puilta.

    kuinka sairaalloisesta fobiasta kärsivän ihmisen kanssa ovat tekemisissä. Ajattele nyt itsekkin, kaksi ja puolituhatta sairaalloisen negatiivisesti värittynyttä kirjoitusta yhdestä valtiosta sinulta lyhyessä ajassa. Eikö se sinunkin mielestä jo täytä pakkomielteisyyden tunnusmerkit.

    Nyt sitten seuraavaksi joku näistä monista sivunikeistäsi alkaa puolustella tätä pakkomiellettäsi...;=)

    Äänestä

  • Aloittaja

    että tietävät kirjoitti:

    Toisin kuin ironmike-sssss en tarvitse muita nikkejä, koska uskallan seistä omien sanojeni takana rekisteröidyn nikkini voimalla.

  • että tietävät kirjoitti:

    Marskista ja sodanaikaisten asioiden vääntely ym. sekoilu on kyllä vertaansa vailla...

    Äänestä

  • helppo tunnistaa kirjoitti:

    kuinka sairaalloisesta fobiasta kärsivän ihmisen kanssa ovat tekemisissä. Ajattele nyt itsekkin, kaksi ja puolituhatta sairaalloisen negatiivisesti värittynyttä kirjoitusta yhdestä valtiosta sinulta lyhyessä ajassa. Eikö se sinunkin mielestä jo täytä pakkomielteisyyden tunnusmerkit.

    Nyt sitten seuraavaksi joku näistä monista sivunikeistäsi alkaa puolustella tätä pakkomiellettäsi...;=)

    "Maailman menoa palsta on hitmanille pakkomielle eli neuroosi. Näköjään nelisen vuotta on kirjoitellut ja kun laskee yhteen kaikki julkaistut, poistetut ja sivunikeillä kirjoitetut saadaan keskimäärin n.15 kirjoitusta päivässä. Kun nyt ei kuitenkaan hitmaninkaan mielenkiinto/tarve koneella olemiseen voi pysyttäytyä vain maailman menoa palstalla olemiseen voidaan laskea, että hitman käyttää n.8-10 tuntia päivässä netissä olemiseen. Aivan selkeän pakkotoiminnon merkit ovat siis esillä. Muita selkeitä mielenterveyden vastaisia eleitä tuntuu olevan itsetehostamisen tarve joka on hyvin tyypillinen oire narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, (jatkuva kerskailu ns.upseeriudesta ja herrasmiesmäisyydestä), suoranainen valehtelu (salaiset tehtävämatkat ym.), vainoharhaisuus (venäjäfobia yms.) sekä auktoriteettien (halosviha) pelko.

    Minä olen perustellusti sitä mieltä, että nimimerkki hitman-1:n takana lymyilee nuori mieshenkilö jolla on kaikki yllä kuvaamani oireet ja suosittelenkin hänelle ulkopuolisen tahon hoitoa. "

    Äänestä

  • Aloittaja

    aivan selvästi kirjoitti:

    Tarkoitatko, että voit vedota todisteena sellaiseen kirjoitukseen , jonka olet vähän aikaisemmin itse naputellut näkyville?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Tarkoitatko, että voit vedota todisteena sellaiseen kirjoitukseen , jonka olet vähän aikaisemmin itse naputellut näkyville?

    avauksissasi. Nämä sivunikkisi on niin helppo tunnistaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    helppo tunnistaa kirjoitti:

    kuinka sairaalloisesta fobiasta kärsivän ihmisen kanssa ovat tekemisissä. Ajattele nyt itsekkin, kaksi ja puolituhatta sairaalloisen negatiivisesti värittynyttä kirjoitusta yhdestä valtiosta sinulta lyhyessä ajassa. Eikö se sinunkin mielestä jo täytä pakkomielteisyyden tunnusmerkit.

    Nyt sitten seuraavaksi joku näistä monista sivunikeistäsi alkaa puolustella tätä pakkomiellettäsi...;=)

    Onko sinun jotenkin vaikea havaita, milloin joku käyttää rekisteröityä nikkiä ja milloin joku toinen, kuten sinä, harrastaa puskasta huutelua?

    Käytän aina vain tätä rekattua nikkiäni, usko pois.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Onko sinun jotenkin vaikea havaita, milloin joku käyttää rekisteröityä nikkiä ja milloin joku toinen, kuten sinä, harrastaa puskasta huutelua?

    Käytän aina vain tätä rekattua nikkiäni, usko pois.

    sinun tukevan omia kirjoituksiasi sivunikeillä.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Sana `ilmansuunnasta` pitää tietenkin olla vain yhdellä l-kirjaimella kirjoitettu.

    Pahoittelen virhettäni.

    Nain narsimiin erikoistuneena kirjoittajana, annan sen sinulle anteeksi. Jatkakaa.

    Äänestä

Himan-1 murjoo taas Israelin vastustajia ja mm. Venäjää..lähetä edes joku apuhiiresi asialle,hopi hopi.

Äänestä
  • 20 minuuttia kun ensimmäinen sivunikki astuu esiin.

    Missä seuraavat?

    Äänestä

  • nyt kului kirjoitti:

    20 minuuttia kun ensimmäinen sivunikki astuu esiin.

    Missä seuraavat?

    ..arvasin tuon ,etä minun kommenttiani taas luulllaan Hitmanin aikaansaamaksi ...olkoon tämä Sinulle opiksi - omat kuvtielmasi tuottivat tuon väärän päätelmäsi.
    Hitman ei selvästikään käytä sivunikkejä ,sen tiedän täällä Pohjanmaalla ...

    Äänestä

  • Naurava mies kirjoitti:

    ..arvasin tuon ,etä minun kommenttiani taas luulllaan Hitmanin aikaansaamaksi ...olkoon tämä Sinulle opiksi - omat kuvtielmasi tuottivat tuon väärän päätelmäsi.
    Hitman ei selvästikään käytä sivunikkejä ,sen tiedän täällä Pohjanmaalla ...

    todistettu moneen kertaan. Lirjoitustyyliä, sanavalintoja, kappalejakoja ei niin vain voikkaan muuttaa,

    Maailman menoa palsta on hitmanille pakkomielle eli neuroosi. Näköjään nelisen vuotta on kirjoitellut ja kun laskee yhteen kaikki julkaistut, poistetut ja sivunikeillä kirjoitetut saadaan keskimäärin n.15 kirjoitusta päivässä. Kun nyt ei kuitenkaan hitmaninkaan mielenkiinto/tarve koneella olemiseen voi pysyttäytyä vain maailman menoa palstalla olemiseen voidaan laskea, että hitman käyttää n.8-10 tuntia päivässä netissä olemiseen. Aivan selkeän pakkotoiminnon merkit ovat siis esillä. Muita selkeitä mielenterveyden vastaisia eleitä tuntuu olevan itsetehostamisen tarve joka on hyvin tyypillinen oire narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, (jatkuva kerskailu ns.upseeriudesta ja herrasmiesmäisyydestä), suoranainen valehtelu (salaiset tehtävämatkat ym.), vainoharhaisuus (venäjäfobia yms.) sekä auktoriteettien (halosviha) pelko.

    Minä olen perustellusti sitä mieltä, että nimimerkki hitman-1:n takana lymyilee nuori mieshenkilö jolla on kaikki yllä kuvaamani oireet ja suosittelenkin hänelle ulkopuolisen tahon hoitoa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    on täällä kirjoitti:

    Etkö itse huomaa, että kompastelet lillukanvarsiin pohtiessasi allekirjoittaneen persoonaa, kun sinun pitäisi pohtia annettuja aiheita?

    Tuskin ketään muuta kuin itseäsi kiinnostaa pohtia, kuinka monta kertaa joku toinen on kirjoittanut jollekin palstalle, kun he haluaisivat vaihtaa mielipiteitä esillä olevista kiinnostavista maailman menon aiheista.

    on voimakas venäjäneuroosi. Itsehän sinä aloit tapasi mukaan taas nämä venäjäjuttusi ja kun niihin vastataan ja osoitetaan oikein esimerkkien voimalla kuinka luja fobia se sinulla on niin sinä menetkin aivan puihin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tekstissä kirjoitti:

    Eivät minua jotkut palstalla räyhääjät pysty mitenkään häiritsemään, joten yritä sinäkin vain keskustella asiallisesti.

    Jos katsot vähän tarkemmin tämänkin ketjun avausaihetta, niin se käsittelee palestiinalaisten ja israelilaisten ikiaikaista kiistelyä alueiden jakamisesta.

    Mitä mieltä siitä olet?

    kaltaisesi neurootikon jonka voimakkaan venäjäfobian olen täällä tuonut muidenkin tietoon. Sinä siis et halua, että sinun venäjäneuroosistasi kirjoitetaan vaikka itse venäjän otat esille 2496 kerran aloituksessasi.

    Jospa hieman tarkistaisit käsityksiäsi kirjoittamisen säännöistä.

    ironmiksess profilissa on tuttavasi kuva. Ei ole sinun tuttavasi kuva, eikä jonkun kuolleen rekkamiehenkään. Olen saanut varmistettua, että se on hänen oma kuvansa. Palstalle kirjoittavista jotkut ovat hänet tavanneetkin. En kerro enempää, mutta se on varmaa, että sinä valehtelit, kuten monasti aiemmin ja sen jälkeenkin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jopa sinun kirjoitti:

    Ei minua haittaa, vaikka kirjoittaisit joka päivä minun viesteistäni, mutta arvelen, että muut lukijat eivät välttämättä halua lukea sinun kokemiasi traumoja rehellisyyteni ansiosta.

    Säännöt ovat erittäin tarkkaan mielessäni, niinpä hyvin harvoin kukaan poistaa viestejäni.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Eivät minua jotkut palstalla räyhääjät pysty mitenkään häiritsemään, joten yritä sinäkin vain keskustella asiallisesti.

    Jos katsot vähän tarkemmin tämänkin ketjun avausaihetta, niin se käsittelee palestiinalaisten ja israelilaisten ikiaikaista kiistelyä alueiden jakamisesta.

    Mitä mieltä siitä olet?

    EI S***TANA... luin palstaa viimeksi noin vuosi sitten ja mikään ei ole muuttunut vuodessa.
    Hitman ja iiro vääntävät samaa skeidaa kolmatta vuotta.
    Eikö ko hyypiöillä oikeaa elämää tai mitään kehitystä keskusteluissa.
    Enpä taida osallistua tämän palstan keskusteluun tämän enempää tänä vuonna

    Äänestä

  • Aloittaja

    eri-mies kirjoitti:

    ironmiksess profilissa on tuttavasi kuva. Ei ole sinun tuttavasi kuva, eikä jonkun kuolleen rekkamiehenkään. Olen saanut varmistettua, että se on hänen oma kuvansa. Palstalle kirjoittavista jotkut ovat hänet tavanneetkin. En kerro enempää, mutta se on varmaa, että sinä valehtelit, kuten monasti aiemmin ja sen jälkeenkin.

    Kuvista kirjoittelu on yhtä epäolennaista kuin nimimerkeistä kinastelu.

    Jos kykenet jollakin sitovalla tavalla todistamaan jonkun galleriakuvan aidoksi, en suinkaan pane esteitä yrityksellesi...

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Kuvista kirjoittelu on yhtä epäolennaista kuin nimimerkeistä kinastelu.

    Jos kykenet jollakin sitovalla tavalla todistamaan jonkun galleriakuvan aidoksi, en suinkaan pane esteitä yrityksellesi...

    olet psykopaatti ja patologinen valehtelija. Viestiäni voi samalla pitää myös varoituksena jollekkin tyhmälle, ettei mene lyömään vetoa asiasta. Minä voin kyllä lyödä vetoakin, mutte en sellaisista summista kuin ironmikess. Hänellä on katetta suurempiin summiin, joten valehtelu voisi tulla kohtuuttoman kalliiksi. Ei siis mopopoika ja luuseri, kuten jotkut ovat väittäneet. Te usanistit vaikutatte yhä vaan surkeammilta ja tyhmemmiltä. Valehetelu on mielestäni kaikkein halveksittavin luonteenpiirre.

    Äänestä

  • eri-mies kirjoitti:

    Höh! Miten saatat haukkua iironmieksssiä noin törkeillä ilmaisuilla?
    Ei hän voi olla luuseri, jos hänellä on varaa lyödä täällä vetoa suurista rahasummista!

    Tehkääpä itse perässä, jos pystytte!

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Kuvista kirjoittelu on yhtä epäolennaista kuin nimimerkeistä kinastelu.

    Jos kykenet jollakin sitovalla tavalla todistamaan jonkun galleriakuvan aidoksi, en suinkaan pane esteitä yrityksellesi...

    kuten kaikki kaltaisesi hihhulit,ymmärrän Israel ystävyytesi,samankaltaiset mielet hankkiutuvat samankaltaiseen seuraan,valehtelijoiden klubiksi voisi teitä sanoa;)

    Äänestä

  • -xxXxx- kirjoitti:

    EI S***TANA... luin palstaa viimeksi noin vuosi sitten ja mikään ei ole muuttunut vuodessa.
    Hitman ja iiro vääntävät samaa skeidaa kolmatta vuotta.
    Eikö ko hyypiöillä oikeaa elämää tai mitään kehitystä keskusteluissa.
    Enpä taida osallistua tämän palstan keskusteluun tämän enempää tänä vuonna

    tai Hitman on,;)

    Äänestä

  • IronmikeSS- fani kirjoitti:

    Höh! Miten saatat haukkua iironmieksssiä noin törkeillä ilmaisuilla?
    Ei hän voi olla luuseri, jos hänellä on varaa lyödä täällä vetoa suurista rahasummista!

    Tehkääpä itse perässä, jos pystytte!

    "Ei siis mopopoika ja luuseri, kuten jotkut ovat väittäneet."
    Mene nukkumaan napero.

    Äänestä

  • Aatteleppaite kirjoitti:

    tai Hitman on,;)

    tunnustaa ,ettet ole erehtyymätön - et kai ole paavillisempi kuin paavi itse ..aattelepaite..:D

    Äänestä

  • eri-mies kirjoitti:

    ironmiksess profilissa on tuttavasi kuva. Ei ole sinun tuttavasi kuva, eikä jonkun kuolleen rekkamiehenkään. Olen saanut varmistettua, että se on hänen oma kuvansa. Palstalle kirjoittavista jotkut ovat hänet tavanneetkin. En kerro enempää, mutta se on varmaa, että sinä valehtelit, kuten monasti aiemmin ja sen jälkeenkin.

    -aikoinaan siellä oli jonkin pullistelijabodarin kuva ,joka katosi ,kun aikansa morkkasin Iirolle siitä -tästä on jo vuosia..

    Äänestä

  • Juttu-Jooseppi kirjoitti:

    Tuossa nikissä on ollut, koko ajan sama kuva. Sorrutko valheisiin, kuten Hitman-1. Halpamaista, alentaa itseään valehtelemalla. Pidä itsesi miehenä! ;=))

    Äänestä

  • Juttu-Jooseppi kirjoitti:

    -aikoinaan siellä oli jonkin pullistelijabodarin kuva ,joka katosi ,kun aikansa morkkasin Iirolle siitä -tästä on jo vuosia..

    että Timo osottautui taas valehtelijaksi. Niin hän valehteli Tuirellekkin ja iltalehdille, ennen eroaan. Paska tyyppi.

    Äänestä

Israel jyrää sen kuitenkin seuraavan 10 vuoden aikana.

Äänestä

Palestiinalaiset on vaeltava romaniheimo joka elää kerjäämisellä, ja YK/EU maksaa.
Arabimaat häätää mailtaan ei toivotut palestiinalaiset ja uskottelee niitä omalla valtiolla.
Esim. pahan akseliin kuuluvassa Syyriassa on vastaavia leirejä, miksi eivät perusta valtiotaan sinne?, no rahantulo YK:lta ja leveä elämä loppuisi!

Äänestä

jo yli 1,5 miljoonaa on kotoisin rakastamasasi itänaapuristamme;)
Ja mitä ideaa olisi tunnustaa maa jonka yli juutalaiset kävelevät kumminkin miehittäessään sen,vain huvin vuoksi.
Israeliakaan ei ole muutama kaukonäköinen maa tunnustanut,uskovat senkin tuhoon,itsetuhoon;)

Äänestä
  • On tosi hieno asia, että edes Israel suostuu ottamaan vastaan Venäjältä pakoon haluavia lähimmäisiämme!

    Tänne Suomeen ei sen sijaan venäjää sokeltavia ihmisiä niin kovin mielellään kaivatakaan!

    Äänestä

  • Sotalapsi kirjoitti:

    On tosi hieno asia, että edes Israel suostuu ottamaan vastaan Venäjältä pakoon haluavia lähimmäisiämme!

    Tänne Suomeen ei sen sijaan venäjää sokeltavia ihmisiä niin kovin mielellään kaivatakaan!

    ovat tervetulleita Israeliin,vaikka rikollisetkin.
    Venäjällä tapahtui muuten outoja asioita kun joukkopako tapahtui kaksi vuotta sitten,torakat Moskovasta katosi samalla,tästä oikein uutisoitiin paikallisissa lehdissä,sattumaahan sen toki täytyy olla;)

    Äänestä

  • Aatteleppaite kirjoitti:

    ovat tervetulleita Israeliin,vaikka rikollisetkin.
    Venäjällä tapahtui muuten outoja asioita kun joukkopako tapahtui kaksi vuotta sitten,torakat Moskovasta katosi samalla,tästä oikein uutisoitiin paikallisissa lehdissä,sattumaahan sen toki täytyy olla;)

    Joku silminnäkijä oli havainnut, että venäläisen turistibussin ovien avauduttua asfaltilla potkiskeli heti ketarat pystyssä oikein komea venäläisrussakka, joten ainakin osa niistä on tullut paikallisten asukkaiden mukana yli itärajan meidän maahamme!

    kuinka hommat pelaa - ei siitä pääse mihinkään

    Äänestä

  • Relefantti kirjoitti:

    tuo ihailemasi ampuja??

    Äänestä

  • Usko tai älä kirjoitti:

    Joku silminnäkijä oli havainnut, että venäläisen turistibussin ovien avauduttua asfaltilla potkiskeli heti ketarat pystyssä oikein komea venäläisrussakka, joten ainakin osa niistä on tullut paikallisten asukkaiden mukana yli itärajan meidän maahamme!

    Ei russakka, eli torakka ole mikään syöpäläinen, joka ihmisen verta imisi. Se on varsin harmiton otus, vaikkakaan ei ihmiset sitä asunnoissaan siedä. Välimeren maissa varsin yleinen eläin.

    Äänestä

  • eri-mies kirjoitti:

    Ei russakka, eli torakka ole mikään syöpäläinen, joka ihmisen verta imisi. Se on varsin harmiton otus, vaikkakaan ei ihmiset sitä asunnoissaan siedä. Välimeren maissa varsin yleinen eläin.

    siellä ne kasvavat maailman isoimmiksi,tietenkin;)

    Äänestä

  • Aatteleppaite kirjoitti:

    siellä ne kasvavat maailman isoimmiksi,tietenkin;)

    ...torakoiden koossa, toisin kuin monessa muussa asiassa.

    Kaikkihan tietävät, että vaikkapa kansantalouden koon osalta Venäjä kilpailee samassa sarjassa Kalifornian ja Teksasin kanssa. ;)

    Äänestä

  • Aatteleppaite kirjoitti:

    siellä ne kasvavat maailman isoimmiksi,tietenkin;)

    Lopettaisi Kiina jo tuon jenkkien lihottamisnen, vaikkapa humanitäärisin perustein. Eiväthän he jenkkinä syö, vaikka Lottia ja Koilia syövätkin.

    Äänestä

  • Aatteleppaite kirjoitti:

    tuo ihailemasi ampuja??

    lontoonmurteella - Aattelepaite on myös erittäin tietoviisas ja sivistynyt mies- ei mikään tuulenhaistelija ,vaikka tosin en kaikessa ole samaa mieltä hänen kanssaan. :)

    Äänestä

  • Relefantti kirjoitti:

    lontoonmurteella - Aattelepaite on myös erittäin tietoviisas ja sivistynyt mies- ei mikään tuulenhaistelija ,vaikka tosin en kaikessa ole samaa mieltä hänen kanssaan. :)

    samaa mieltähän ei tietenkään tarvitse olla,Suomessa on sanan että mielipiteenvapaus,ainakin toistaiseksi.

    Äänestä

Neuvostoliiton tunnustus riittäne edelleenkin, ei kai Venäjän tarvitse sitä eriksen tehdä. Palestiinan valtion itsenäisyyden on tunnustanut 114 maata.

Äänestä
  • eikö Venäjä vielä vahvistanut Suomen itsenäisyyden Neuvostoliiton jälkeenkin. Noin muistelen tapahtuneen, vai oliko se unta.

    Äänestä

  • Vai että ihan 114 maata!

    Onko joukossa yhtään länsimaata?

    Äänestä

  • Ihmettelevä Igor kirjoitti:

    Vai että ihan 114 maata!

    Onko joukossa yhtään länsimaata?

    pipi? Mitä tekemistä "länsimaa" asialla tässä on? Ei ole olemassa sellaisia kriteereitä, voi herranen aika sentään!

    Äänestä

  • Ihmettelevä Igor kirjoitti:

    Vai että ihan 114 maata!

    Onko joukossa yhtään länsimaata?

    tarkoitat. Minusta on helvetin keinotekinen nimike tuo Länsimaa. Huh huu.

    Äänestä

  • Ihmettelevä Igor kirjoitti:

    Vai että ihan 114 maata!

    Onko joukossa yhtään länsimaata?

    tunnustaneissa maissa on noin 2/3 maapallon ihmisistä, demokraattisessa mielessä enemmistö siis, eikö niin!

    Äänestä

  • perkeleellinen-1 kirjoitti:

    tunnustaneissa maissa on noin 2/3 maapallon ihmisistä, demokraattisessa mielessä enemmistö siis, eikö niin!

    Älä nyt sotke demokratiaa tähän…Nyrkkisääntö on, ettei “demokratia korttia” saa käyttää, jollei se ole kapitalismin edun mukaista.

    ;-)

    Äänestä

ovat aloittaneet kaikki talouskriisit?
Luultavasti sodat?
Ketkä vetävät rahat Suomesta? jne.

Äänestä

Vai jauhetaanko paskaa oikein porukalla ?

Palestiinan valtion tunnustamiselle pitäisi olla jonkinlainen perustelu, yhtenäinen alue, samanlainen kulttuuri, samanlainen moraali, sama kieli, historiallinen tausta. Joitakin näistä ainakin. Hyvinkin EU.ssa ja USA.ssa voidaan perustella kielteistä kantaa myös tunnustettavan valtion poliittisilla päämäärillä.

Mitä tulee Tsehetseniaan, asia on selvempi, kyseessä on valtio jonka itsenäisyys pitäisi tunnustaa. Nykyisen lainen Venäjä ei ikinä tule sitä tekemään, poliittisista syistä. Venäjällä on vaalittavana nyös taloudellisia intressejä tuolla alueella.

Äänestä
  • Sitä sinä juuri teit. Tsetsenia ei ole valtio, vaan Venäjän autonomia. Ollut sitä tsaarien ajoista alkaen.

    Äänestä

  • noin on. kirjoitti:

    Sitä sinä juuri teit. Tsetsenia ei ole valtio, vaan Venäjän autonomia. Ollut sitä tsaarien ajoista alkaen.

    Suomikin oli Venäjän autonomia imperialististen ja sisäsiittoisten tsaarien hallitessa. Me pääsimme onneksi irti Venäjästä mutta kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita.

    Jokainen isänmaallinen ja hyväntahtoinen ihminen, myös venäläinen, toivoo sydämessään vapautta Moskovan ikeen alla vielä oleville vähemmistökansoille.

    Äänestä

  • Romanov kirjoitti:

    puskutraktorilla vähemmistökansa pois edestä, näin siellä!

    Äänestä

  • Romanov kirjoitti:

    Suomikin oli Venäjän autonomia imperialististen ja sisäsiittoisten tsaarien hallitessa. Me pääsimme onneksi irti Venäjästä mutta kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita.

    Jokainen isänmaallinen ja hyväntahtoinen ihminen, myös venäläinen, toivoo sydämessään vapautta Moskovan ikeen alla vielä oleville vähemmistökansoille.

    Jokainen isänmaallinen ja hyväntahtoinen ihminen, myös jenkki, toivoo sydämessään vapautta USA:n ikeen alla vielä oleville vähemmistökansoille.
    Venäjällä on vielä pitkä matka USA:n julmuuksiin. Toivotaan, että ei seuraa tuota paholaisen valtioa.

    Äänestä

  • maat! kirjoitti:

    Me CSA:n tervaskannot tuemme tuota, heti kun konfederaatio saadaan perustettua uudelleen saavat jenkit vapauttaa punanahkansa ja korjata luunsa rapakon taa!

    Ainoa jenkkirakkeja tokerompi sakki talla pallolla loytyy Venajalta, heillekin pikaista hajoamista toivotamma!

    Äänestä

Jos kiinnostaa niin menkää sinne taistelemaan mutta pysykää pois Suomesta.

Suomalaiset ovat rauhan kansaa ja huvittaa uskontohörhöt jotka selittää Suomessakin noita uskonnoista peräisin olevia sotiaan. Ei suomalaisten tarvitse ottaa osaa niihin.

Antakaa jo olla. Ootte ihan tosi naurettavaa sakkia koko porukka. Voitte ihan vapaasti muuttaa pois Suomesta toiset Israelin ja toiset palestiinan puolelle.

Äänestä
  • perustaa kaikkii kivoi natsikerhoi ?

    Äänestä

  • jotka,. kirjoitti:

    perustaa kaikkii kivoi natsikerhoi ?

    välipalaa, ettei veren sokeri laske liian alas. Lue sitten läksysi.

    Äänestä

  • äitisi tässä kirjoitti:

    välipalaa, ettei veren sokeri laske liian alas. Lue sitten läksysi.

    Joutais Jordania antaan heimolaisilleen maata valtion perustamiseen.
    Lääniä olis vaikka kuinka paljon.

    Äänestä

  • tarvitaan poliisi jolla on valta tappaa niin lopuu paskan ulina ja johdossa olisin minä hyvä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6805913 kirjoitti:

Tänään ovat sekä EU että USA ilmoittaneet, etteivät ne ainakaan toistaiseksi tunnusta palestiinalaisalueita itsenäiseksi valtioksi, koska kyseessä on niin epämääräinen alue.

Jopa Tshetsenia ansaitsee itsenäisen valtion aseman ennen palestiinalaisia, koska tshetseeneillä on jo oma maa ja oma kieli, vaikka Venäjä onkin yrittänyt kaikkensa, ettei sitä kansaa enää olisi olemassakaan.

Olisikohan Venäjä siitä huolimatta kuitenkin valmis tunnustamaan Palestiinan valtion?

Iiromielisten mielipidettä ei tarvitse edes pohtia, koska hehän ovat kautta aikojen olleet juutalaisvastaista sakkia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu