Se minä nykyään olen. Katkera, kiukkuinen, jopa jossain määrin aggressiivinen talloja. Kaikki mitä mies nykyään tekee ärsyttää. Jos hän jotain olettaa minusta, tai minulta kysymättä, ärsyynnyn välittömästi. Olen kyllästynyt hänen tapaansa puhua ja saada keskustelunjuurta - hän muotoilee lauseensa siten että niissä joko on jotain joka saa muut ihmiset reagoimaan, tai siten että niihin on pakko vastata. Aina. Kun tilanne vain sallii (ja sehän sallii hänen mielestään usein), on aina pakko nälväistä jotain huippuhauskaa. Yhteen väliin piti kovasti minun kustannuksellani pilailusta, mutta se loppui kun kerroin kuinka pahalta se tuntuu. Yhdessä välissä tunsin jopa eläväni koulukiusaajan kanssa joka valvoo jokaista liikettäni keksiäkseen niistä jotain hauskaa.
Olen katkera siitä mitä hän on minulle tehnyt. Huomasin, että olen ollut yli kolmasosan elämästäni yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, joka on minua eniten satuttanut. Olenko masokisti vai muuten vain idiootti? Hän on vähätellyt, ollut päättämätön, ei ole ottanut vastuuta teoistaan, ja jopa pettänyt kahdesti. Mikä ihme tuossa miehessä on sellaista että minä tässä vielä olen? Voiko mikään tehdä kestään niin erikoista että sitä kuitenkin jää suhteeseen?
Vielä vuosi sitten pystyin sanomaan että olemme niin samanlaisia ja haluamme samoja asioita ja ajatukset menevät yksi yhteen. En enää. Tunnen kasvaneeni eri maailmaan. Kaikki se mitä hän oli kun aloimme, mitään ei ole jäljellä. Silloin oli huomaavainen, kotirauhaa rakastava poika, joka pitää liikunnasta eikä ikinä loukkaisi ketään ja vihaa pettäjiä. Nykyään... Noh, onhan hän huomaavainen. Ja kotirauhaa rakastava. Muutoin aika kuluukin sitten nykyään pelikoneen ääressä jos ei ole töissä. Ei puhettakaan siitä että tulisi kanssani ulkoiluttamaan koiraa, ei - sählyä kyllä voisi mennä pelaamaan. Kaverinsa kanssa voi kyllä käydä parin tunnin lenkeillä, ja jopa sen toisen tytön kanssa jonka kanssa minua petti, mutta ei minun. Kai se on sitten todelal vastenmielistä ja inhottavaa nykyään.
Ja lemmikit. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää ettei elävää otusta räätystetä miten lystätään. Sitä ei pyöritellä ilmassa, roikoteta ylösalaisin, nakella muutaman metrin päähän eikä varsinkaan oleteta että se tajuaisi että jokin joka on aina ollut sallittua onkin yhtäkkiä kiellettyä.
Rahaa on muutenkin vähän ja olen pyytänyt ettei tilaisi yhtä paljon noita pelejä ja leffoja sun muita. Silti niitä tipahtelee tänne joka kuukausi - on kuulemma tilannut ennakkoon eikä yhtään tiedä koska niitä tipahtelee.
Hitto vieköön. Inhota on todella voimakas sana, mutta minusta alkaa vahvasti tuntua siltä että kaiken sen jälkeen mitä on tapahtunut en voi sietää enää miestä. En kestä katsoa, hyvä jos kestän vieressä nukkua. Mies yrittää suukottaa ja harrastaa seksiä, minä vastaan joskus takaisin, joskus vain vetäydyn kauemmas. Toisinaan kosketus jopa inhottaa.
Enkä silti saa itseäni niskasta kiinni ja kiskaise itseäni tästä suhteesta ulos. Näkeehän sen nyt että molemmat osapuolet kärsivät, mutta tiedän että jos ottaisin aiheen puheeksi, minulla olisi edessä polvillaan rukoileva itkevä mies joka pyytää etten lähde... Ja menee pari kuukautta ja asiat saattavat olla ihan hyvin, kunnes ollaan taas samassa pisteessä.
En jaksa enää.
Olen katkera siitä mitä hän on minulle tehnyt. Huomasin, että olen ollut yli kolmasosan elämästäni yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, joka on minua eniten satuttanut. Olenko masokisti vai muuten vain idiootti? Hän on vähätellyt, ollut päättämätön, ei ole ottanut vastuuta teoistaan, ja jopa pettänyt kahdesti. Mikä ihme tuossa miehessä on sellaista että minä tässä vielä olen? Voiko mikään tehdä kestään niin erikoista että sitä kuitenkin jää suhteeseen?
Vielä vuosi sitten pystyin sanomaan että olemme niin samanlaisia ja haluamme samoja asioita ja ajatukset menevät yksi yhteen. En enää. Tunnen kasvaneeni eri maailmaan. Kaikki se mitä hän oli kun aloimme, mitään ei ole jäljellä. Silloin oli huomaavainen, kotirauhaa rakastava poika, joka pitää liikunnasta eikä ikinä loukkaisi ketään ja vihaa pettäjiä. Nykyään... Noh, onhan hän huomaavainen. Ja kotirauhaa rakastava. Muutoin aika kuluukin sitten nykyään pelikoneen ääressä jos ei ole töissä. Ei puhettakaan siitä että tulisi kanssani ulkoiluttamaan koiraa, ei - sählyä kyllä voisi mennä pelaamaan. Kaverinsa kanssa voi kyllä käydä parin tunnin lenkeillä, ja jopa sen toisen tytön kanssa jonka kanssa minua petti, mutta ei minun. Kai se on sitten todelal vastenmielistä ja inhottavaa nykyään.
Ja lemmikit. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää ettei elävää otusta räätystetä miten lystätään. Sitä ei pyöritellä ilmassa, roikoteta ylösalaisin, nakella muutaman metrin päähän eikä varsinkaan oleteta että se tajuaisi että jokin joka on aina ollut sallittua onkin yhtäkkiä kiellettyä.
Rahaa on muutenkin vähän ja olen pyytänyt ettei tilaisi yhtä paljon noita pelejä ja leffoja sun muita. Silti niitä tipahtelee tänne joka kuukausi - on kuulemma tilannut ennakkoon eikä yhtään tiedä koska niitä tipahtelee.
Hitto vieköön. Inhota on todella voimakas sana, mutta minusta alkaa vahvasti tuntua siltä että kaiken sen jälkeen mitä on tapahtunut en voi sietää enää miestä. En kestä katsoa, hyvä jos kestän vieressä nukkua. Mies yrittää suukottaa ja harrastaa seksiä, minä vastaan joskus takaisin, joskus vain vetäydyn kauemmas. Toisinaan kosketus jopa inhottaa.
Enkä silti saa itseäni niskasta kiinni ja kiskaise itseäni tästä suhteesta ulos. Näkeehän sen nyt että molemmat osapuolet kärsivät, mutta tiedän että jos ottaisin aiheen puheeksi, minulla olisi edessä polvillaan rukoileva itkevä mies joka pyytää etten lähde... Ja menee pari kuukautta ja asiat saattavat olla ihan hyvin, kunnes ollaan taas samassa pisteessä.
En jaksa enää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ehkä nyt sitten vaan pitäisi erota. Mitä luulet voittavasi viivyttelemällä - eihän tuosta mitään tule - muutakuin enemmän surua ja tuskaa molemmille.
myös siihen, että huomaat omat virheesi suhteessanne sen jälkeen kun olette eronneet. Asenteesi on vain sitä luokkaa, että luovuta jo ja kärsi seurauksista. Oletko täyttämässä pyöreitä vuosia?
Asenteeni ja asenteeni. Kun toinen tarpeeksi jaksaa vääntää vitsiä kustannuksellani, mennä vieraisiin kahdesti, käyttäytyä epäkunnioittavasti ja valehdella vaikka ties mistä, niin kyllä sitä varmasti kehittyy jonkinlainen "asenne" tätä henkilöä kohtaan.
Juuh, varmasti olen tehnyt suuria virheitä tässä suhteessa. Kaikkeenhan tarvitaan aina kaksi. Olenko idiootti jos nyt en jaksa sitä joka käden käänteessä muistutella, onhan se itsestäänselvää. En taatusti ole helppo puoliso mutta se ei oikeuta ketään pettämään ja valehtelemaan ja tekemään miten oma mieli lystää. Se ei anna kenellekään oikeutta leikkiä minun elämälläni. Omat virheeni saattavat alata ahdistamaan kovastikin, mutta ainakin mieleni selkiäisi ja erottaisin vihdoin ja viimein mikä johtuu minusta ja mikä ei...
Ja ei, en ole täyttämässä pyöreitä, enkä ole juuri täyttänyt pyöreitä.
Pahoittelen negatiivissävytteistä vastausta, olen padonnut ison kasan tunteita.
Mitä sä edes siinä teet jos noin pahalta tuntuu.
Sitä juuri itsekin ihmettelen. Mikä saa minut tähän sitten jäämään ja takertumaan. Kaikki hyvä jää nykyään niin pahasti kaiken pahan varjoon että kun jokin hyvä asia tulee mieleen, alkaa päätä pakottamaan ja mieli palaa väkisin taas kaikkeen p*skaan mitä on niskaan kaadettu. Olen vain niin nössö lähtemään. Yritän kerätä voimia ja boostata itseäni...
Lähde pois ennen kuin masennus iskee. Oliskohan niin että et ole kuitenkaan päässyt yli niistä pettämisistä, pettäjä ei monesti ymmärrä että suhde ei tule enää koskaan entiselleen pettämisen jälkeen, vaikka kuinka yritetäänkin jatkaa vielä yhdessä ja antaa anteeksi.
Niin. Sekin iski jo. Juuri se sai minut havahtumaan tähän ettei tämä näin voi jatkua. En tiedä onko se vielä siinä vaiheessa että ihan vain yksin oma elämä aloittamalla se voisi helpottua, vai olenko siinä pisteessä että hoitoa tarvitsen joka tapauksessa...