Vituttaako

ei vituta vaan menen sosiaalitoimistoon kysymään neuvoa että saako kaupungilta, no kun ei saa jos exä on maksukykyinen niin on pantava perintään tai muuten ei tule rahaa.

Mua vituttaa vielä nyt 4kymppisenäkin isäni, joka häipyi kuin pieru saharaan. Ei suostunut puhumaan äidin kanssa ja 8-vuotiaasta asti olinkin sitten juoksupoika vanhempieni välillä. Meni lopulta sellaiseksi, että isä ei suostunut edes soittamaan minulle, lapselleen, koska äitini saattoi olla paikalla?!? Minun kuulemma piti soittaa hänelle. Kun tunsin isäni hyljänneen minut täysin ja sanoin siitä, olin kuulemma äitini asialla. Äitini taas ei yrittänyt vaikuttaa yhteydenpitoomme mitenkään, mutta ei myöskään voinut soittaa isälle, että hakisi minut, koska isä ei koskaan vastannut hänelle. Nykyään isäni on vanhainkodissa ja itkee kun olen hyljännyt hänet. Viimeksi kävin 1,5v sitten ja kysyin häneltä, että onko aikuisen miehen mielestä 8v lapsen tehtävä soitella isänsä perään ja kerjätä tapaamisia, että kukahan se kenetkin aikanaan hylkäsi? Vituttaa miehet ja naiset jotka kostavat elämänsä lapsilleen. Vanhemmuus ei ole helppoa, mutta kaikki vastuunpakoilijat sais mun mielestä viedä navetan taakse ja päästää tuskistaan kun ei kerran vastuun kantaminen teoistaan ja lapsistaan maistu.

kuvittelen tuollaisen tilanteen ja kyseessä sovitut elarit niin ei nyt kauheasti, jos elarit kerran tulee tuplana ensi kuussa. Kun eihän niitä elareita voi mielivaltaisesti olla maksamatta ja jokatapauksessa, jos ex ei välitä osallistua taloudellisen vastuun kantamiseen siittämästään lapsestaan, niin sosiaaliviranomaiselta voi hakea elareita - niitä sitten voidaan aikanaan karhuta tältä exältä takaisin.

Mua vituttaa jos joku ei niitä lapselleen maksa, koska silloin maksumiehiksi joudumme me ketkä ollaan osattu käyttää kumia.