Vituttaako

jos elarit jäävät saamatta ex:ltä?

Hahahaha!
5235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ei vituta vaan menen sosiaalitoimistoon kysymään neuvoa että saako kaupungilta, no kun ei saa jos exä on maksukykyinen niin on pantava perintään tai muuten ei tule rahaa.

Äänestä
  • Exän tyhjät lupaukset lapsille ja se ettei muistanut edes lasten syntymäpäiviä. tapaamiset olivat yllättäviä jätskille-pyyntöjä jotka kestivät puoli tuntia.

    Se vitutti lasten puolesta ja vitutti se lapsiakin.

    Elarit on tulleet kaupungilta alusta asti, niillä on pystynyt hankkimaan esim polkupyörät ja muut harrastusvälineet että ollaan sitten niinkuin muutkin perheet.

    Äänestä

Mua vituttaa vielä nyt 4kymppisenäkin isäni, joka häipyi kuin pieru saharaan. Ei suostunut puhumaan äidin kanssa ja 8-vuotiaasta asti olinkin sitten juoksupoika vanhempieni välillä. Meni lopulta sellaiseksi, että isä ei suostunut edes soittamaan minulle, lapselleen, koska äitini saattoi olla paikalla?!? Minun kuulemma piti soittaa hänelle. Kun tunsin isäni hyljänneen minut täysin ja sanoin siitä, olin kuulemma äitini asialla. Äitini taas ei yrittänyt vaikuttaa yhteydenpitoomme mitenkään, mutta ei myöskään voinut soittaa isälle, että hakisi minut, koska isä ei koskaan vastannut hänelle. Nykyään isäni on vanhainkodissa ja itkee kun olen hyljännyt hänet. Viimeksi kävin 1,5v sitten ja kysyin häneltä, että onko aikuisen miehen mielestä 8v lapsen tehtävä soitella isänsä perään ja kerjätä tapaamisia, että kukahan se kenetkin aikanaan hylkäsi? Vituttaa miehet ja naiset jotka kostavat elämänsä lapsilleen. Vanhemmuus ei ole helppoa, mutta kaikki vastuunpakoilijat sais mun mielestä viedä navetan taakse ja päästää tuskistaan kun ei kerran vastuun kantaminen teoistaan ja lapsistaan maistu.

Äänestä

kuvittelen tuollaisen tilanteen ja kyseessä sovitut elarit niin ei nyt kauheasti, jos elarit kerran tulee tuplana ensi kuussa. Kun eihän niitä elareita voi mielivaltaisesti olla maksamatta ja jokatapauksessa, jos ex ei välitä osallistua taloudellisen vastuun kantamiseen siittämästään lapsestaan, niin sosiaaliviranomaiselta voi hakea elareita - niitä sitten voidaan aikanaan karhuta tältä exältä takaisin.

Äänestä

Mua vituttaa jos joku ei niitä lapselleen maksa, koska silloin maksumiehiksi joudumme me ketkä ollaan osattu käyttää kumia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


salapoliiti. kirjoitti:

jos elarit jäävät saamatta ex:ltä?

Hahahaha!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu