Naurettava väite?

Onko naurettavaa väittää, että naisen hymyileminen, pieni flirtti ja ulos päin näkyvä itsevarmuus tms. piirteet kompensoivat vahvasti ulkonäöllisiä puutteita ja saavat miehet kiinnostumaan (pidemmällä tähtäimellä, ei yhden yön huviksi)? Puutteisella en tarkoita rumaa ja lihavaa, vaan sellaista joka ei ulkoisilta avuiltaan sovi ihannenaisen muottiin eli esim. on vähän tai enemmänkin ylimääräistä ja kasvoiltaan ok tai ei sitäkään. Ja miehillä en tarkoita kaikkia, sillä kaikki eivät yksinkertaisesti pidä esimerkiksi hieman tanakammista neidoista, mutta puhutaan nyt yleisesti. Tottakai on itsestään selvää, että on viehättävämpää olla hymyileväinen, iloinen ja ottaa itsevarmana mieheen kontaktia, kuin olla sulkeutuneen ja epävarman oloinen, mutta kysymyksen ydin: kuinka paljon se loppupeleissä pelastaa? Toivon vastauksia nimenomaan miehiltä, kiitoksia. Ja jättäkäähän ne pilkun poraukset.
3335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä se henkinen yhteensopivuus muuttaa asioita ihan helvetisti. :D

Itse olen melko ihastunut erääseen kaveriini joka ei mainittavasti vastaa ulkoista ihannettani, mutta joka on huoleton, lämmin, iloinen ja huomaavainen, ei juuri sen ulospäinsuuntautununeempi kuin muutkaan tuntemani tytöt, mutta erittäin persoonallinen kuitenkin. Toisaalta hän menee aika pitkälle flirtissä kaikkia miehiä kohtaan, mikä vähän hillitsee minun intoani. Välillämme ei siis ole mitään sitoumuksia, mutta silti minut saa hiukan harkitsevaiseksi nähdä hänet pussailemassa ensin jotakuta toista kaveriaan, sitten viikon-parin päästä eri tyypin syleilyssä jokseenkin passiivisena muttei poistyöntävänäkään ja sitten viikon päästä pussaamassa minua. :F

Enivei, on hän kuitenkin sen verran kaukana ihanneulkonäöstäni - oikein naisellinen omalla tavallaan mutta ei minua sytyttävällä tavalla - että voi olla parempi jos ainakin vielä keskityn myös muihin tyttöihin, ettei vahingossakaan mene johonkuhun "tyytymiseksi". Tietty voihan olla, että lähentymisemme vielä saisi minut syttymään hänenkin ulkonäöstään tai kenties muuttaisi omaa mieltymystäni. En oikein tiedä miten tämä nykyinenkin mieltymykseni on syntynyt ja muuttuuko se. Ainakin olen huomannut että ajoittain ihailen hänen ulkonäköään ja toisaalta välillä huomioni kiinnittyy niihin piirteisiin jotka eivät ole "tyyppiäni".

Äänestä

Ei se välttämättä muuta koska osalle miehistä tuo naisen paino on kynnyskysymys.

Naisen sulkeutuneisuus ja epävarmuus ei haittaa miestä läheskään niin paljon kuin vastaava naista miehen kohdalla. Jos nainen osaa osoittaa kiinnostusta muuten niin silloin ei tarvitse hymyillä niin hirvittävän paljon.

Mutta, hymy, flirtti ja itsevarmuus osoittavat miehelle että nainen on kiinnostunut joka tietysti parantaa mahdollisuuksia sekä että nainen ei ole epätoivoinen eli ei huoli ketä tahansa miestä. Samalla nainen antaa vaikutelman ettei miehen tarvitse olla naisen elämän pelastaja.

Tämä kuulostaa pahalta kun sanon mutta miehestä naisessa joka on epätoivoinen, pyöreäkin ja vielä negatiivinen kaiken suhteen ei ole hirvittävästi pelastettavaa ja miehen elämä vain huonontuu siitä. Ellei mies itse ole epätoivoinen tai kova seksin puute.

Tietysti hymyn ja muun pitää olla edes hieman aitoja koska kyllähän se lopulta kuitenkin sitten paljastuu millainen se nainen on.

Mieti omalta kohdaltasi miten vastaavia ominaisuuksia omaava mies uppoaisi sinuun?

Itselläni ei ole niin kovia ongelmia naisen "rumuuden" kanssa jos häntä ei tarvitse koko ajan paijata ja uskotella että hän kelpaa mutta painon kanssa on.

Äänestä

...vaan hyvinkin paikkansapitävää. Lisäisin listaan myös näyttävän pukeutumisen. Maanvälinen perusvillapaita ja perusfarkut tekevät melkein kenestä tahansa naisesta lähes näkymättömän, tai ainakin epäkiinnostavan. Rohkea värien käyttö ja kivan näköisten, erilaisten vaatteiden käyttö - tokikin sellaisten jotka kantajalleen muuten sopivat ja missä hän viihtyy - kaunistaa jokaista naista. Siis aivan jokaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pohdin. kirjoitti:

Onko naurettavaa väittää, että naisen hymyileminen, pieni flirtti ja ulos päin näkyvä itsevarmuus tms. piirteet kompensoivat vahvasti ulkonäöllisiä puutteita ja saavat miehet kiinnostumaan (pidemmällä tähtäimellä, ei yhden yön huviksi)? Puutteisella en tarkoita rumaa ja lihavaa, vaan sellaista joka ei ulkoisilta avuiltaan sovi ihannenaisen muottiin eli esim. on vähän tai enemmänkin ylimääräistä ja kasvoiltaan ok tai ei sitäkään. Ja miehillä en tarkoita kaikkia, sillä kaikki eivät yksinkertaisesti pidä esimerkiksi hieman tanakammista neidoista, mutta puhutaan nyt yleisesti. Tottakai on itsestään selvää, että on viehättävämpää olla hymyileväinen, iloinen ja ottaa itsevarmana mieheen kontaktia, kuin olla sulkeutuneen ja epävarman oloinen, mutta kysymyksen ydin: kuinka paljon se loppupeleissä pelastaa? Toivon vastauksia nimenomaan miehiltä, kiitoksia. Ja jättäkäähän ne pilkun poraukset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu