Taas yksi, joka miettii sinkkuuden ja parisuhteen hyviä ja huonoja puolia ja sitä, kummassa tahtoisi elää. Niin, mulla sattuu olemaan nyt niin hyvä tilanne, että yksi mies on, joka tahtoisi seurustella mun kanssa! Tykkään olla hänen kans, pystytään olla tosi avoimia toisillemme ja.. ja intohimoa ei puutu! No, pakko myöntää, että tämä mies ei ehkä ole paljastanut niin paljoa itsestään, kuin minä. Olen kyllä välillä ehkä turhankin avoin ja hölösuu. :) Mulla on kuitenkin sellainen vaikutelma, että vaikka hän on mua vanhempi, ei hän kuitenkaan ajattele elämästä ihan samalla tavalla kuin minä. Hän kuitenkin vaikuttaa turvalliselta ja luotettavalta, haluaa pitää huolta naisestaan, kunnioittaa eikä ole mikään väkivaltainen tai pettäjä. Siltä hän tosiaan ainakin vaikuttaa. Tuntuu kuitenkin, että hän on tottunut helpompaan elämään kuin minä ja siksi ehkä vähän oudoksuu mun ehkä hiukan haasteellisia keskustelunavauksia. Niissä hän menee vähän hiljaiseksi ja vähän hermostuukin välillä.. Pian kuitenkin ollaan taas pussailemassa ja sitten ollaan unohdettu ne hiukan kiusalliset tilanteet. Tai minä en ole unohtanut.
Pelkään sitä, että jos jotenkin odotan älykkäämpää ja keskustelutaitoisempaa kumppania, joudun odottaa ikuisuuden. En tarkoita, etteikö sellaisia miehiä varmasti täällä ole. :) En vain ole mitenkään ulkoisesti kovin kummoinen ja minulla on sellainen kutina, että älykkäät miehet odottavat naisensa olevan kaunis ja korkeasti koulutettu. Itse en ole kumpaakaan. Olen myös ollut kaikkea muuta kuin kiltti naapurintyttö. Mutta huom., olen ollut. Kantapään kautta oon oppinut monia asioita ja ainakin omasta mielestäni viisastunu, enkä enää pidä baareissa juoksemisesta, jännityksen kokemisesta ihmissuhteissa tms.
Mun pointti tässä on se, jos sitä on vähän vaikea tajuta (kuten todennäköisesti onkin), että mitä tekisin? Ollakko vielä sinkku ja odottaa miestä, joka tuntuu enemmän sellaiselta, jonka kanssa ajatusmaailma ja arvomaailma loksahtaa kohdille? Vaiko alkaa nyt seurustella, kun joku oikeasti haluaisi musta tyttöystävän.. Ja kyllä mä oikeasti tästä miehestä pidän. Omalla tavallaan. Hän on herkkä, empaattinen, fiksusti käyttäytyvä, pitää huolta itsestään, käy töissä, on huumorintajuinen.. Mutta tuntuu, että joku silti puuttuu. Vai johtuisiko se vain siitä, etten tunne vielä häntä kovin hyvin..? Lisäksi mietin, et onko tällainen epämoraalista, että en ole ihan varma haluanko olla hänen kans ja silti tapailen häntä?
Kiitos kovasti jos joku jaksaa vaivautua antaan viisaita neuvoja! Asiallisia neuvoja siis.
Pelkään sitä, että jos jotenkin odotan älykkäämpää ja keskustelutaitoisempaa kumppania, joudun odottaa ikuisuuden. En tarkoita, etteikö sellaisia miehiä varmasti täällä ole. :) En vain ole mitenkään ulkoisesti kovin kummoinen ja minulla on sellainen kutina, että älykkäät miehet odottavat naisensa olevan kaunis ja korkeasti koulutettu. Itse en ole kumpaakaan. Olen myös ollut kaikkea muuta kuin kiltti naapurintyttö. Mutta huom., olen ollut. Kantapään kautta oon oppinut monia asioita ja ainakin omasta mielestäni viisastunu, enkä enää pidä baareissa juoksemisesta, jännityksen kokemisesta ihmissuhteissa tms.
Mun pointti tässä on se, jos sitä on vähän vaikea tajuta (kuten todennäköisesti onkin), että mitä tekisin? Ollakko vielä sinkku ja odottaa miestä, joka tuntuu enemmän sellaiselta, jonka kanssa ajatusmaailma ja arvomaailma loksahtaa kohdille? Vaiko alkaa nyt seurustella, kun joku oikeasti haluaisi musta tyttöystävän.. Ja kyllä mä oikeasti tästä miehestä pidän. Omalla tavallaan. Hän on herkkä, empaattinen, fiksusti käyttäytyvä, pitää huolta itsestään, käy töissä, on huumorintajuinen.. Mutta tuntuu, että joku silti puuttuu. Vai johtuisiko se vain siitä, etten tunne vielä häntä kovin hyvin..? Lisäksi mietin, et onko tällainen epämoraalista, että en ole ihan varma haluanko olla hänen kans ja silti tapailen häntä?
Kiitos kovasti jos joku jaksaa vaivautua antaan viisaita neuvoja! Asiallisia neuvoja siis.
Vastaukset 12
Vanhimmat
"Mulla on kuitenkin sellainen vaikutelma, että vaikka hän on mua vanhempi, ei hän kuitenkaan ajattele elämästä ihan samalla tavalla kuin minä."
--> Toi kuulostaa tyhmältä! Jäi joku ajatus kesken, enkä tarkoita tolla mitään et mua vanhempien miesten tulis ajatella samoin kuin minä, koska oon niin fiksu. :p
Tähän korkeahkoon ikääni mennessä olen joutunut joskus huomaamaan että naiset usein alkavat halveksia miestä joka ei vedä naiselle älyllisesti vertoja. Se että mies tyrehdyttää keskustelut hiljaisuudella, sekstailulla tai ärsyyntymisellä on huono merkki.
Kieltämättä, ainakin omalla kohdalla se tahtoo noin vähän olla. Kai se sitten pitäisi riittää oikeasti, että mies on luotettava, turvallinen, välittää jne. En osaa sanoa..
siellä selitellä, naisena hyppäät suhteeseen kun huvittaa. voi voi kun vaikeaa!
Juurihan ekassa viestissä mainitsin, etten ulkoisesti ole kummoinen, joten eipä ole mulle helppoa hypätä suhteeseen! Enkä halua olla mikään jakorasia.
vaan itseään älykkäänä lässyttämällä turhanpäiväisiä spekulaatioitaan ja kun miestä ei kiinnosta edes esittää kiinnostunutta, niin mies onkin "tyhmempi".
Kyllä tätä palstaa lukiessa saa suomalaisista "kunnon miehistä" tosi älykkään kuvan. Keskustelutaitoisia ja sympatiaa tihkuvia komeita poikamiehiä vapaana iso joukko. Missähän maan rakosessa mahtaa olla tämä "nettiluola" piilossa mistä nämä miehet kirjoittavat näitä hengen tuotoksiaan? Meinaan kun ei oikein tulla oikeassa elämässä nämä tosiasiat kohtaa.
Itse sorruin ottamaan ensimmäisen jonka kanssa synkkasi, ajattelematta sen enempää yhteensopivuutta. Pari ensimmäistä vuotta menikin loistavasti, kunnes omat tunteet alkoi hiipua. Huomasin muuttuvani parisuhteen aikana araksi ja koteloiduin kotiin aina iltaisin. Olen vielä näköjään sitä sorttimenttia naisia, että seurustelu vei mukanaan kaiken ammatillisen kunniahimon, enkä osanut hakeutua oikeisiin paikkoihin saadakseni koulutusta vastaavan työn. Pää pumpulissa sitä kuvitteli että kaikki järjestyy...kohta.
Nyt minulla on mies, eikä töitä. Arvatkaa kumman ottaisin mielummin.
Kummassakin on puolensa, sekä hyvässä että pahassa.
Itselleni kyllä huomaan sinkkuelämän sopivan paremmin, elämä on rauhallisempaa ja seesteisempää, ei tarvitse olla tilivelvollinen menemisistään eikä tarvitse murehtia ja pohtia suhteen tilaa jne jne.
Silti kuitenkin vuosikausien yksinolon jälkeen ajauduin taas suhteeseen, joka ei anna minulle oikeastaan mitään. Mies on vaitonainen itsestään, samanlailla hiljentyvä jos yrittää virittää jotain asiallista keskustelua, panee ja pussaa kyllä. Ollaan tässä nyt 4 kuukautta kohta "seurusteltu". Nähdään viikonloppuisin ja edelleen neljän kuukauden jälkeen ei missään roihu intohimon tulet, vaistoan sen miehestä että itsestäni että ihastumista ei taida olla kovinkaan kummoisesti kummankaan osalta, mutta kunhan tässä nyt ollaan sitten. Olen useammin kuin kerran koittanut saada selville miehen suusta että mitä tämä hänen mielestään on, mutta en ole koskaan saanut suoraa vastausta. Kun kysyn mitä hän ajattelee meistä niin hän vastaa "Ihan hyvää, vai mitä tarkoitat?". Jooh, tämä on just sitä mitä en tarvitsisi, olisin mieluummin yksin MUTTA... On niin mukava kun joku on siinä rapsuteltavana ja seksiäkin saa viikonloppuisin ja se on hyvää...
No jos olette olleet vasta 4kk ns. yhdessä niin tuota jatkunee veilä vuosi tai puolitoista jolloin tajuatte että älämä ei ollut sitä mitä halusitte. Mahdollisuus on tietysti että lähennytte ja kiinnytte kummatkin, mutta jos molemmilla ei kiintymistä tapahdu ei tuollainen kauaa kestä.
sitten sinkkuus vai parisuhde? No yhteiskunta tukee parisuhteessa eläviä ja onhan se edullisempaa. Sinkkuudessa tosiaan jää moni turha mientintä pois. Tämä valinta on kuitenkin niin yksilöllistä ettei siihen ole suoraa vastausta. On ihmisiä jotka viihtyvät yksin ja harkitsevat tarkkaan haluavatko mitään. Sitten on ihmisiä jotka tuntevat yksin olonsa ahdistuneeksi ja yksinäiseksi vaikka omaisivat kavereita. Nämä ihmiset eivät näe sinkkuutta mitenkään hyvässä valossa. Ei kuitenkaan pidä silti hätiköidä ja valita vastaan ihan ketä vaan vain sillä perusteella ettei halua olla yksin. Näin vain satuttaa itseään lisää toimimattomilla suhteilla.
parisuhteen kannalla olen. Mukavaa ajatuksia ja arjen asioita on jakaa jonkun kanssa kenestä välittää. Kokee toisen sekä itsensä tärkeäksi. Itsellä ainakin sietoraja ylittyy vähän väliä kun kaipaa niin paljon fyysistä läheisyyttä eikä kuitenkaa ole valmis päästämään ketä tahansa oikeasti lähelle. Sillä on todella merkitystä kenet haluaa vierellensä. Siihen ei yhden yön jutut riitä.
lisäys äskeiseen
lähes kuitenkin ko. ihminen löytää mistään koska elämä menee rataa töihin kauppaan lenkille kotona ilta tyyliin
eikä tapaa mistään ehdokkaita....