Mistä tietää onko aidosti rakastunut? Maailman vaikein kysymys. Olen 22-vuotias nainen ja seurustellut reilut kaksi vuotta. Silti en osaa vastata rehellisesti itselleni rakastanko poikaystävääni.
rakastanko??
tellme87
10850
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
.. joe epäilet niin tuskin rakastat. Rakkaus on sellainen tunne, että sen kyllä tietää kokeneensa jos on kokenut. Jos epäilet, lähde suhteesta.
Ikävä. Se määrittelee hiukan tunnetta. Kai olette edes joskus ollut erossa toisistanne, silloinhan se selviää kuinka toista kaipaa.
Kun rakastaa, niin myös kunnioittaa toista. Rakastaessaan ei voi myöskään ajatella miestä toisen kanssa. Parinvaihto on eri juttu.
Punnitsin itse samaa aikoinaan kun aloin seurustella mieheni kanssa. Ei mennyt jalat alta, mutta halusin koko ajan hänen vierelleen ja pitää kädestä kiinni. Nyt kun tunteet on off, en siedä kosketustaan, en arvosta häntä samalla tavoin, enkä todellakaan kaipaa kipeästi jos on pitkiäkin aikoja poissa. Mutta edelleen voin välittää hänestä, jos en muuta niin kämppiksenä.
Ikävöin poikaystävääni kyllä, mutta minusta tuntuu etten ikävöi nimenomaan häntä vaan läheisyyttä ylipäätään..
Toi on niin vaikea määritellä jos ei tiedä niin sanotusti mitä rakkaus on. Moni ihminen kuvittelee, että on rakastunut kun voi olla esim. läheisriippuvainen ja kaipaa vain toisen huomiota jne.
Itselläni 6kk sitten tapahtui tämä ihme ja koin rakkauden ekaa kertaa ja joka päivä olen vain entistä enempi ollut rakastunut. En kyllä itsekkään osaa kuvailla mitä se rakkaus on, se vaan pitää itse kokea.
Kun ajattelet miestäsi, oletko ihan haltioissasi? vai ajatteletko häntä edes kovinkaan usein?
Olen itsekin ajatellut olevani läheisriippuvainen, en ole ollut kovinkaan pitkiä aikoja itsekseni...tekisi varmaan ihan hyvää. Ajattelen miestäni, mutta negatiivisia puolia ehkä positiivisia useammin, mm. riitoja ja hänen vuoden takaista uskottomuuttaan.
Varmasti tekee hyvää sitten olla yksin, jos tosiaan ainoat asiat suurinpiirtein on negatiivisia mitä ajattelet miehestäsi. Jos ei edes hieman tule mieleen mitään ihanaa ja positiivista niin melkein varma voit olla, että yksin voisi olla kivempi olla ja miettiä asioita.
Hyvä pointti. Luulen, että itselläni oli sama juttu silloin alkuaikoina. Nyt mietin olenko koskaan rakastanutkaan. Ehkä en. Pikkasen harmittaa kun tietää että meni monta vuotta "hukkaan" ja olo on tämä.
Suosittelen, että et kuitenkaan lähde sille linjalle, että mietit "hukkaan" menetettyjä vuosia. Ajattele se vaikka siltä kannalta, että mitä ihanaa edessä onkaan kun pääsin vanhasta irti ;) Tiedän, että on se helpommin sanottu kuin tehty, mutta jos yrittää edes jotain positiivista hakea.
En toisaalta usko siihenkään että löydän ikinä "sen oikean" kenen kanssa elämä on yhtä juhlaa ilman mitään riitoja. Onko vaan "tyydyttävä" siihen mitä on? Vai jatkettava etsimistä kaikessa rauhassa sen jälkeen kun on ensin opetellut olemaan yksin?
"jatkettava etsimistä kaikessa rauhassa sen jälkeen kun on ensin opetellut olemaan yksin?"
Juuri näin, etsi ensin itsesi ja sitten se kumppanikin löytyy! Oikean rakkaan kanssa elämä on juhlaa riitojenkin kanssa:-) Sinä tapauksessa riidat ovat nimittäin aina rakentavia ja johtavat entistä parempaan toisen ymmärtämiseen!