Sorry, tämä myös laki-ja oikeus-sivulla, kun en tiennyt kumpaan enemmän kuuluu..
Ihmissuhde-ongelmahan tämä on myös..
Joo, ollaan erottu virallisesti heinäkuussa 2009. Asuntoa olen hakenut jo vuoden päivät,
mutta sopivaa oikeasti ei ole tupsahtanut kunnalta, useiden soittelujen jälkeenkään.
Kesä meni muualla, ulkomailla ja sisarusten mökeillä, nyt syyskuusta paluu helvettiin on
konkretisoitunut. Tässä syksyn myötä olemme käyneet myös lastensuojeluviranomaisella
neuvottelemassa lasten asemasta. Periaatteessa olemme samaa mieltä, että yhteishuoltajuus on ok
ja se, että poika haluaa mennä "kokeilemaan" isän kanssa asumista ja tytär minun kanssa.
En pistä vastaan, vaikka molemmat asuisivat isänsä kanssa konkreettisesti tai minunkin kanssa.
Kun meillä oli hyvät välit vielä, ajateltiin niinkin, että hommataan vuokra-asunto ja asutaan vaikka
kahden viikon pätkä siellä erikseen ja sitten vaihdetaan. Siis lapset yhdessä paikassa ja vanhemmat
muuttavat. Mies älysi, että hetkinen, ei pääse etsimään sitä elämänsä naista, jota nyt haluaa etsiä :)
Siksi järjestely ei sopinutkaan loppupeleissä.
Mun ongelmat:
1) Vuorka-asuntoa ei ole. Kun sen saan, tyydyn hyvin pieneenkin asuntoon, sillä esim. Kelalla on laskettu, että rahat riittää 450 euron asuntoon, josta saisin 150 euroa asumistukea.
2) Tienaan kolme kertaa vähemmän (1400 e/brutto), tosin toiveita on, että saan parannuksen tulotasoon "joskus" --> lastensuojelussa ei haluttu asiaa ottaa esille elatusapuna, koska tilanne voi muuttua. Tai sitten ei. Pyysin 10 % vuosittaisesta ansiotuloista siihen asti, kun homma etenee.
3) Mies haluaa muuttaa niin kauas kuin mahdollista minusta. Olen kaiken pahan alku ja juuri. Poika hengaa isänsä kanssa siksi, että hänellä on rahaa, on pelit ja vehkeet ja vielä kilpikonna tulee kaupanpäälle.
Hänellä on kuulemma koulussa huono maine (nörtti), joten siksi haluaisi vaihtaa maisemaa. ja isä ei patista läksyjen tekoon, ei telkkarikieltoa eikä muutakaan kurjaa. Ja siskokin on tosi kurja.
Kuvio sopii minulle hyvin, mutta lastensuojelussa asia kirjattiin niin, että sopimus astuu voimaan, kun muutamme erilleen. Miksi lyödä asiaa etukäteen lukkoon, kun ei tiedä, milloin muutto tapahtuu??
En suostunut allekirjoittamaan paperia, joka tuli viime viikon tiistaina. Nyt maanantaina 6 pv myöhemmin se olisi exän mielestä pitänyt jo kirjoittaa. Sanoin, että odotellaan siihen asti, kun olen muuttanut. Ja mun puolesta senkin jälkeen voidaan odottaa, sillä muutan vain 3 km:n päähän keskustaan.
4) Nyt asumme aika kaukana kaupoista ja muista peruspalveluista. Mies kiristää minua sillä, että koska en allekirjoittanut paperia (lasten asumisjärjestelyä), hän ei vie minua enää mihinkään, edes samaa matkaa, vaikka samaan suuntaan ollaan menossa. Auto on minun 50 %, mutta minä en saa ajaa terveydellisten syiden takia. Toista autoa ei sen takia ole. Raivoaminen/mykkäkoulu on meneillään. Jos jotain täytyy sanoa, hän kiroilee, ämmittelee ja loppulauseena on suksi vittuun täältä - oli asia mikä tahansa.
5) käräjäoikeuteen hän on asiaa viemässä, ositusta (talokin on kimppa) ja pesänjakajallakin uhkaillaan.
Ja sillä, että talo myydään aivan hinnalla millä tahansa.
Varsinaiset kysymykset; miten tässä asiassa kannattaa edetä?? Olisiko kannattanut paperi, joka astuu voimaan sitten joskus, allekirjoittaa, vaikkei sitä tilannetta tiedä, minne lapsi muuttaa? Onko asuinpaikkana vanha koti, Utsjoki vai Hanko?? Ja tuleeko lapsi toimeen oikeasti isänsä kanssa seuraavat 4 vuotta.
Kyse siis vaille 14 vuotiaasta seiskaluokkalaisesta.
Koska kyseessä on myös hyvin iso omaisuus (talo 30 km päässä helsingistä), voiko toinen myydä asunnon
pilkkahinnalla ensimmäiselle ostajalle, joka en ole minä?
Aika mitätön asia, mutta miten sen auton kanssa, auto oli eron eka vaiheessa vasta puoli vuotta vanha,
nyt kakkosvaiheen lopussa päälle vuoden vanha. En voi itse ajaa autoa, mutta ei hänen tarvitse minua kuskatakkaan. Pyysin autosta 15 000 euroa (Rellu Laguna, ovh tais olla 34000, en ihan tarkkaan muista..)
Kaikesta vinkistä ja kokemuksesta olen kiitollinen. Varsinkin siitä, olenko ilkeä akka vai päättämätön kananen vai ihan oikeilla jäljillä. Ehkä vielä pitäisi kertoa, että mies on todellinen jyrä, minäkin olen ollut vähemmän jyrä, ehkä kevyempi puskutraktori, mutta sairauden (joka kieltää autolla ajonkin) myötä olen muuttunut jollain lailla. En pysty enää jyrää vastustamaan ja olen muutenkin pihalla. Tästä puhuttiin
myös lastensuojelussa, ettei kaikki asiat pysy hanskassa tehokkaasti kuten ennen.
Ihmissuhde-ongelmahan tämä on myös..
Joo, ollaan erottu virallisesti heinäkuussa 2009. Asuntoa olen hakenut jo vuoden päivät,
mutta sopivaa oikeasti ei ole tupsahtanut kunnalta, useiden soittelujen jälkeenkään.
Kesä meni muualla, ulkomailla ja sisarusten mökeillä, nyt syyskuusta paluu helvettiin on
konkretisoitunut. Tässä syksyn myötä olemme käyneet myös lastensuojeluviranomaisella
neuvottelemassa lasten asemasta. Periaatteessa olemme samaa mieltä, että yhteishuoltajuus on ok
ja se, että poika haluaa mennä "kokeilemaan" isän kanssa asumista ja tytär minun kanssa.
En pistä vastaan, vaikka molemmat asuisivat isänsä kanssa konkreettisesti tai minunkin kanssa.
Kun meillä oli hyvät välit vielä, ajateltiin niinkin, että hommataan vuokra-asunto ja asutaan vaikka
kahden viikon pätkä siellä erikseen ja sitten vaihdetaan. Siis lapset yhdessä paikassa ja vanhemmat
muuttavat. Mies älysi, että hetkinen, ei pääse etsimään sitä elämänsä naista, jota nyt haluaa etsiä :)
Siksi järjestely ei sopinutkaan loppupeleissä.
Mun ongelmat:
1) Vuorka-asuntoa ei ole. Kun sen saan, tyydyn hyvin pieneenkin asuntoon, sillä esim. Kelalla on laskettu, että rahat riittää 450 euron asuntoon, josta saisin 150 euroa asumistukea.
2) Tienaan kolme kertaa vähemmän (1400 e/brutto), tosin toiveita on, että saan parannuksen tulotasoon "joskus" --> lastensuojelussa ei haluttu asiaa ottaa esille elatusapuna, koska tilanne voi muuttua. Tai sitten ei. Pyysin 10 % vuosittaisesta ansiotuloista siihen asti, kun homma etenee.
3) Mies haluaa muuttaa niin kauas kuin mahdollista minusta. Olen kaiken pahan alku ja juuri. Poika hengaa isänsä kanssa siksi, että hänellä on rahaa, on pelit ja vehkeet ja vielä kilpikonna tulee kaupanpäälle.
Hänellä on kuulemma koulussa huono maine (nörtti), joten siksi haluaisi vaihtaa maisemaa. ja isä ei patista läksyjen tekoon, ei telkkarikieltoa eikä muutakaan kurjaa. Ja siskokin on tosi kurja.
Kuvio sopii minulle hyvin, mutta lastensuojelussa asia kirjattiin niin, että sopimus astuu voimaan, kun muutamme erilleen. Miksi lyödä asiaa etukäteen lukkoon, kun ei tiedä, milloin muutto tapahtuu??
En suostunut allekirjoittamaan paperia, joka tuli viime viikon tiistaina. Nyt maanantaina 6 pv myöhemmin se olisi exän mielestä pitänyt jo kirjoittaa. Sanoin, että odotellaan siihen asti, kun olen muuttanut. Ja mun puolesta senkin jälkeen voidaan odottaa, sillä muutan vain 3 km:n päähän keskustaan.
4) Nyt asumme aika kaukana kaupoista ja muista peruspalveluista. Mies kiristää minua sillä, että koska en allekirjoittanut paperia (lasten asumisjärjestelyä), hän ei vie minua enää mihinkään, edes samaa matkaa, vaikka samaan suuntaan ollaan menossa. Auto on minun 50 %, mutta minä en saa ajaa terveydellisten syiden takia. Toista autoa ei sen takia ole. Raivoaminen/mykkäkoulu on meneillään. Jos jotain täytyy sanoa, hän kiroilee, ämmittelee ja loppulauseena on suksi vittuun täältä - oli asia mikä tahansa.
5) käräjäoikeuteen hän on asiaa viemässä, ositusta (talokin on kimppa) ja pesänjakajallakin uhkaillaan.
Ja sillä, että talo myydään aivan hinnalla millä tahansa.
Varsinaiset kysymykset; miten tässä asiassa kannattaa edetä?? Olisiko kannattanut paperi, joka astuu voimaan sitten joskus, allekirjoittaa, vaikkei sitä tilannetta tiedä, minne lapsi muuttaa? Onko asuinpaikkana vanha koti, Utsjoki vai Hanko?? Ja tuleeko lapsi toimeen oikeasti isänsä kanssa seuraavat 4 vuotta.
Kyse siis vaille 14 vuotiaasta seiskaluokkalaisesta.
Koska kyseessä on myös hyvin iso omaisuus (talo 30 km päässä helsingistä), voiko toinen myydä asunnon
pilkkahinnalla ensimmäiselle ostajalle, joka en ole minä?
Aika mitätön asia, mutta miten sen auton kanssa, auto oli eron eka vaiheessa vasta puoli vuotta vanha,
nyt kakkosvaiheen lopussa päälle vuoden vanha. En voi itse ajaa autoa, mutta ei hänen tarvitse minua kuskatakkaan. Pyysin autosta 15 000 euroa (Rellu Laguna, ovh tais olla 34000, en ihan tarkkaan muista..)
Kaikesta vinkistä ja kokemuksesta olen kiitollinen. Varsinkin siitä, olenko ilkeä akka vai päättämätön kananen vai ihan oikeilla jäljillä. Ehkä vielä pitäisi kertoa, että mies on todellinen jyrä, minäkin olen ollut vähemmän jyrä, ehkä kevyempi puskutraktori, mutta sairauden (joka kieltää autolla ajonkin) myötä olen muuttunut jollain lailla. En pysty enää jyrää vastustamaan ja olen muutenkin pihalla. Tästä puhuttiin
myös lastensuojelussa, ettei kaikki asiat pysy hanskassa tehokkaasti kuten ennen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Poika ainakin pärjää isänsä kanssa, jos molemmat niin haluaa, siitä ei ole pelkoa. Meilläkin jaettiin poika isälle, tytöt minulle ja hyvin menee edelleen. Vuokra-asunto nyt on kyllä huolittava sellainen kuin sattuu saamaan ja sehän on väliaikainen, koska kun saat osuutesi talorahoista, voit ostaa halvan oman asunnon, niin minäkin tein, se myös pitää asumiskustannukset kurissa. Eli jos kunnalta ei heru sopivaa asuntoa, etsi se vapailta markkinoilta jostain lähiöstä ja halvalta alueelta, ei aina voi nirsoilla. Niin ja helpota asioitasi ja allekirjoita asumisjärjestelypaperi, niin asia etenee muutenkin.. ei teidän taideta katsoa eronneen oikeasti kun edelleen puolentoista vuoden jälkeen asumiseron hausta asutte yhdessä, se ei ole ensimmäinen kerta kun erotaan paperilla esim taloudellisista syistä
Niin se tasinko määräytyy siitä päivästä milloin avioerohakemus on jätetty ja auto pitäisi laitta sinä päivänä myyntiin ja silloin saisit rahasi pois. Tällä hetkellä ex miehesi pitäisi maksaa sinulle autosta puolet sen arvon mukaan mikä oli kun avioero paperi laitettiin sisään. pidä oikeuksistasi kiinni ja vaadi mitä sinulle kuuluu.
Kummasta kerrasta on kysymys, esim. autosta.
Silloin kuin I vaihe käynnistyi vai II vai silloin kuin
avioero on tullut lainvoimaan??