Tuomiopäivästä voi vielä tulla tottakin

Mutta ei siksi, että niin sanotaan Raamatussa vaan siksi, että maailma on käymässä entistä vaarallisemmaksi paikaksi. Yhä useampi kiihkouskovainen maa yrittää tuottaa ydinaseen, niistä maista erityisesti Iran on äärimmäisen vaarallinen koska Ahmadinejad on sanonut, että Israel ja sen liittolaiset (käytännössä koko länsimaailma) hävitetään maailmankartalta.

Samalla erinäiset ääriuskovaiset "Jumalan asialla" olevat järjestöt yrittävät saada ydinaseen, niiden mukana Al-Qaida tietysti etunenässä. Kristitytkin äärilahkot ovat koettaneet hankkia joukkotuhoaseita, Daavidin oksan tapaus muistetaan vielä hyvin.

Jep, ydinsota saadaan kyllä aikaiseksi - ellette te uskovaiset jonakin päivänä opi miksi ihmiselämä on korvaamaton ja miksi myös ei uskovaisilla on oikeus elämäänsä. Ennen sitä teille täytyy jonkun saada aikaiseksi se älynväläys, että Jumalaa ei todellakaan ole olemassa. Kaikissa muissa tapauksissa tämä maailma on todellakin tuhoonsa tuomittu koska Ahmadinejadin kaltaisia Jumalaa eniten rakastavia terroristeja löytyy aina.

"The judgement day in inevitable.", sanoo T850 elokuvassa Terminator 3 the rise of the machines.

Kenties, mutta taistellaksemme tuomiopäivää vastaan on ymmärrettävä, että vihollinen on lauma uskovaisia joille ihmiselämä ei ole sinänsä minkään arvoinen. Syyskuun 11. päivä kertoo kaiken tarpeellisen siitä mitä tarkoittaa kun joku uskoo tosissaan Jumalaan. Silloin kaikki muut ovat vihollisia, etenkin normaalia elämäänsä elävät siviilit. Te uskovaiset olette uskon kaikissa muodoissa suurin vaara maailmanrauhalle ja olette ajamassa maailmaa kovaa vauhtia kohti ydinsotaa. USA on äärikristittyjen johtama maa jolla on riittävä ydinasearsenaali koko planeetan tuhoamiseen moninkertaisesti. Venäjällä on samanlainen arsenaali, mutta sitä maata sentään johtaa entinen KGB:n agentti ja de facto ateisti. Venäjää uhkaa ydintuho vasta kun muslimien määrä nousee maassa kriittiseksi.

Tuomiopäivä on vältettävissä, mutta vain maailmanlaajuisella ateismilla ja aseistariisunnalla. Toisaalta vain uskovainen tarvitsee aseita voidakseen taistella niitä vastaan jotka eivät usko, jolloin aseistariisunta tapahtuisi itsestään koska ateistin ei tarvitse toteuttaa Jumalan tehtävää koska ateisti ei usko Jumalaan. Uskovaiset ovat ihmiskunnan pahin vihollinen.
190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Tuomiopäivä on vältettävissä, mutta vain maailmanlaajuisella ateismilla ja aseistariisunnalla. Toisaalta vain uskovainen tarvitsee aseita voidakseen taistella niitä vastaan jotka eivät usko, jolloin aseistariisunta tapahtuisi itsestään koska ateistin ei tarvitse toteuttaa Jumalan tehtävää koska ateisti ei usko Jumalaan. Uskovaiset ovat ihmiskunnan pahin vihollinen."

Olenkin miettinyt tuota pedonmerkkiä ja millaisella ideologialla se mahtaa tulla. Nyt taidan olla kuninkaitten jäljillä, siis tämähän siinä on mottona:" Tuomiopäivä on vältettävissä, maailmanlaajuisella ateismilla."

Valitettavasti tämä tuomiopäivä kuitenkin koittaa, kun se luciferinkin Jumala on sellaisen päättänyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


John Connor? kirjoitti:

Mutta ei siksi, että niin sanotaan Raamatussa vaan siksi, että maailma on käymässä entistä vaarallisemmaksi paikaksi. Yhä useampi kiihkouskovainen maa yrittää tuottaa ydinaseen, niistä maista erityisesti Iran on äärimmäisen vaarallinen koska Ahmadinejad on sanonut, että Israel ja sen liittolaiset (käytännössä koko länsimaailma) hävitetään maailmankartalta.

Samalla erinäiset ääriuskovaiset "Jumalan asialla" olevat järjestöt yrittävät saada ydinaseen, niiden mukana Al-Qaida tietysti etunenässä. Kristitytkin äärilahkot ovat koettaneet hankkia joukkotuhoaseita, Daavidin oksan tapaus muistetaan vielä hyvin.

Jep, ydinsota saadaan kyllä aikaiseksi - ellette te uskovaiset jonakin päivänä opi miksi ihmiselämä on korvaamaton ja miksi myös ei uskovaisilla on oikeus elämäänsä. Ennen sitä teille täytyy jonkun saada aikaiseksi se älynväläys, että Jumalaa ei todellakaan ole olemassa. Kaikissa muissa tapauksissa tämä maailma on todellakin tuhoonsa tuomittu koska Ahmadinejadin kaltaisia Jumalaa eniten rakastavia terroristeja löytyy aina.

"The judgement day in inevitable.", sanoo T850 elokuvassa Terminator 3 the rise of the machines.

Kenties, mutta taistellaksemme tuomiopäivää vastaan on ymmärrettävä, että vihollinen on lauma uskovaisia joille ihmiselämä ei ole sinänsä minkään arvoinen. Syyskuun 11. päivä kertoo kaiken tarpeellisen siitä mitä tarkoittaa kun joku uskoo tosissaan Jumalaan. Silloin kaikki muut ovat vihollisia, etenkin normaalia elämäänsä elävät siviilit. Te uskovaiset olette uskon kaikissa muodoissa suurin vaara maailmanrauhalle ja olette ajamassa maailmaa kovaa vauhtia kohti ydinsotaa. USA on äärikristittyjen johtama maa jolla on riittävä ydinasearsenaali koko planeetan tuhoamiseen moninkertaisesti. Venäjällä on samanlainen arsenaali, mutta sitä maata sentään johtaa entinen KGB:n agentti ja de facto ateisti. Venäjää uhkaa ydintuho vasta kun muslimien määrä nousee maassa kriittiseksi.

Tuomiopäivä on vältettävissä, mutta vain maailmanlaajuisella ateismilla ja aseistariisunnalla. Toisaalta vain uskovainen tarvitsee aseita voidakseen taistella niitä vastaan jotka eivät usko, jolloin aseistariisunta tapahtuisi itsestään koska ateistin ei tarvitse toteuttaa Jumalan tehtävää koska ateisti ei usko Jumalaan. Uskovaiset ovat ihmiskunnan pahin vihollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu