Siinä kysymys kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Itse ajattelen, että voi antaa anteeksi. Jos minua petettäisiin, sensijaan, että syyttelisin itseäni tai toista osapuolta miettisin sitä, miksi emme ylipäänsä jaksaneet huolehtia omasta suhteestamme riittävän hyvin. Jos toinen ajatuisi pettämään, ei suhde voisi kaikkinensa silloin olla riittävän hyvä ja tyydyttävä.
Itseäni ei hyödyttäisi tipan vertaa, ellen kykenisi antamaan sitä anteeksi toiselle ja ennenkaikkea antamaan anteeksi itselleni.
Itse ajattelen, että voi antaa anteeksi. Jos minua petettäisiin, sensijaan, että syyttelisin itseäni tai toista osapuolta miettisin sitä, miksi emme ylipäänsä jaksaneet huolehtia omasta suhteestamme riittävän hyvin. Jos toinen ajatuisi pettämään, ei suhde voisi kaikkinensa silloin olla riittävän hyvä ja tyydyttävä.
Itseäni ei hyödyttäisi tipan vertaa, ellen kykenisi antamaan sitä anteeksi toiselle ja ennenkaikkea antamaan anteeksi itselleni.
Vastaukset 120
Vanhimmat
hankkia itsellesi naisystävän, erota hänestä ja sitten vasta tulisit ohjeistamaan muita ihmisiä...
Miksei sitä voisi anteeksi antaa, muttei unohtaa. Ja vaikka antaisi anteeksi, niin pitäisi puntaroida, miten suhde voi jatkua sen jälkeen. Muuttaisiko suhde siitä suuntaansa? Silläkin on eronsa, onko kyseessä kertapettäminen ventovieraan kanssa vai pitkäaikainen rakkaussuhde selän takana. Edellisen luulisin voivani antaa anteeksi, jälkimmäistä en. En näet usko, että kahta voi rakastaa yhtäaikaa ja jos puolisoni rakastaisi toista, niin silloin se ei rakastaisi enää minua. Silloin olisi turha selitellä, vaan pistää kipot ja kupit suosiolla jakoon.
pettää patologisesti, muttei rakasta ketään, kenen kanssa pettää :).
Suhtautumiseni pettämiseen on vähän sama kuin parisuhdeväkivaltaan. Kerran voi antaa anteeksi, mutta toinen kerta on jo tapa ja se on vain sitten katkaistava eroamalla. Muutenhan minä tavallaan antaisin luvan pettämiseen eikä se sitten enää pettämistä olisikaan vaan luvallista vieraissa virkistäytymistä.
omaa, parisuhteen tilaa sen varjossa. En voisi syyllistää siitä vain toista osapuolta.
eli histrioottinen luonne. Silloin ollaan suhteessa riippumattoman ja kyllästyvän ihmisen kanssa, jonka käsitys suhteesta "määrä korvaa laadun".
Pää pölkylle!
Onkohan oma näkemykseni pettämiseen/pettämisiin liian sallivaa ja avarakatseista?
Mä olen sitä mieltä, että sen minkä voi antaa anteeksi itselle, voi antaa anteeksi myös toiselle. Ja ihminen on erehtyväinen.
...sen ensimmäisen kiven heität...
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8633203/41056982
niin
ajautumisesta vakituisesta parisuhteesta vieraaseen sänkyyn.
niin minäkin teen eihän siinä mitään pahaa ole.
Mutta enpä tiedä, miksi joku haluaa elää ihmisen kanssa, joka tuottaa pahaa mieltä vaikkapa pettämällä.
toiseen, muuttaisi sen vuoksi muotoaankaan. Kaikkea ei tarvitse tietenkään hyväksyäkään toisessa, mutta jos rakastaa vahvasti, ei se rakkaus sen myötä katoakaan.
Silloinhan rakkauden kohde ei enää ole sen arvoinen? Eikö silloin rakasta vain rakastamisen illuusiota? Minusta se haiskahtaa enempi läheisriippuvaiselta kuin rakastavalta.
Täällä voi lueskella sitten niitä juttuja, kun on jääty riippumaan... Yksi elämä on liian lyhyt elettäväksi arvottoman kanssa.
läheisriippuvuutta? Ehkä silloin, jos annat toisen kävellä ylitsesi miten sattuu ... ja annat käyttää toisen itseäsi hyväksi. Minusta se ei kuitenkaan ole läheisriippuvuutta siitä näkökulmasta katsottuna, että avarakatseisuudestasi huolimatta, olet itsenäinen ja riippumaton ... vahva ihminen omine heikkouksinesikin. Rakastaa voi vahvasti, vaikka päästäisikin irti rakkauden kohteestaan ja antaisi hänelle janoamansa vapauden.
"Rakastaa voi vahvasti, vaikka päästäisikin irti rakkauden kohteestaan ja antaisi hänelle janoamansa vapauden."
Tällaista hurskautta usein ihaillaan, mutta minäpä konkretisoin vähän: "Että minä rakastan lopun elämäni exääni, vaikka hän ei rakastakaan minua vaan naapurin Penaa, joka myöskin rakastaa exääni." Minusta tuo on umpihullua roikkumista menneessä ja pelkässä rakkauden tunteessa eikä osoitus avarakatseisesta rakkaudesta. Mutta kukin tavallaan ja se heille suotakoon. Omapahan on elämänsä.
Vertauksena:
Sinulle rakas ihminen on kuolemansairas ja et ole hyväksynyt hänestä luopumista. Hoet kenties itsellesi, mitä hyvää hän vielä elämääni voisi tuoda, mikä on tietysti sangen itsekästä. Et osaa päästää irti, vaikka näet, miten toinen kärsii ja haluaa päästä jo pois tästä maailmasta. Suurinta rakkautta minusta tässä tilanteessa on se, että osaa rakkaudestaa huolimatta myös päästää toisesta irti, kun aika on ... kuoleman jälkeenkään rakkus ei kuitenkaan häviä minnekään, vaan se on.
Ymmärrätkö nyt, mitä tarkoitin?
Irti päästäminen ja toisesta luopuminen ei kadota sitä rakkauden tunnetta, mitä toista kohtaan voi tuntea ... siitä huolimatta se ei ole este todellisuuden hyväksymiselle, eikä elämän jatkumiselle täysipainoisena. Ei todellista rakkautta tarvitse koskaan haikailla. Se vaan on. Se ei myöskään estä sinua saavuttamasta sitä uudelleen, jonkun toisen kumppanin kanssa.
on aivan liian analyyttinen ja jeesusmainen. Setäkin on täti, jos sille kasvaa munat. Rakkaus on koti ja mun mielestä ei oo kotoisaa, jos toinen osapuoli janoaa "vapautta" muiden kodeista. Miksi ihmeessä viitsisin avartaa katsettani ja hyväksyä toisen janon vain saadakseni rakastaa? Oli miten oli. Nyt vien rakastamani persoonan saunomaan :)
No minä ymmärrän, että lesken rakkaus kuolleeseen puolisoonsa ei lakkaa, mutta sekin muuttaa muotoaan tehdäkseen tilaa uudelle, elävälle rakkaudelle ja suhteelle. Hyvät muistot yhteisestä historiasta voisi mennä tuohon kategoriaan.
Kiitos sinulle siitä, että ymmärsit, mitä tarkoitan :).
ole kysymys, kysymys on luottamuksesta. Pettäminen on luottamuksen pettämistä ja silloin punnitaan, voiko jatkaa elämistä toisen kanssa.
Jos petetty päättää, että jatkaa, silloin on periaatteessa annettu anteeksi, mutta samalla voitaisiin pohtia, miksi petetty hyväksyy petetyksi tulemisensa.
En usko, että pettäminen johtuu vain siitä että suhde ei ole riittävän hyvä tai tyydyttävä.
Sopivan tilaisuuden tullen hyvässäkin suhteessa olevat sen tekevät, jos ovat siihen taipuvaisia.
Voin antaa anteeksi.
yksiavioinen? Sorry, tykkään vaan pohdiskella asioita eri kanteilta. Minä vain mietin sitä, että onhan seurauksilla aina kuitenkin syynsä. Miksi?
Me ehkä haluamme olla yksiavioisia, koska olemme itsekkäitä ja omistushaluisia. Ja kun vielä Raamattukin kieltää huorinteon ja vapaan seksin...
omistaa. Kenenkään vapaan tahdon yli ei voi kävellä ja käyttää omaa valtaansa toiseen. Oma näkemys Raamattuun on taas se, että kaikkea voidaan tietysti kirjoittaa, jotta ihmiset pysyisivät herran pelossa :).
Ihmisellä on vapaa tahto, näennäisesti.
Uskonto on kuitenkin muokannut meitä kaikkia moraalimme suhteen. Millaista mahtoi olla silloin kun kristinusko ei ollut vielä saapunut lintukotoomme?
kärpäsenä katossa :).
Joskus Rooman valtakunnan aikanahan järjestettiin aina kerran vuodessa bakkanaalit, jolloin tietyn ajan puitteissa jokainen sai juhlia ja naida, kenen kanssa huvittaa ja kansa oli tyytyväinen :). Tässä kultturissa ei kenties tule enää kyseeseen moinen :).
että en halua tietää, jos vaimoni pettää minua hetken mielijohteesta, vaikka humalassa. Vain siinä tapauksessa, jos hän haluaa eron tai siitä on muuten selkeää haittaa liitollemme. Olen sen hänelle sanonutkin. En usko että hän on pettänyt. Hän ei ole pettävää tyyppiä. Mutta jos pettäisi, toivon totisesti, ettei kaataisi sitä likasankoa minun niskaani.
lieventävä asianhaara sittenkään, jos niikseen tulee? Omasta mielestäni juuri humalassa ihminen uskaltaa tehdä sen, mitä selvinpäin ei useinkaan kehtaisi/uskaltaisi. Humalatila rentouttaa ja vapauttaa.
Se on sillai et ikinä et voi tietää koska nainen pettää ei sulle sitä kerro edes parhaat kaverit.Se tulee kuin kuu taivaalle. Mut sen voin ennustaa sen menoista jos esim.lenkkireissut venyy tuntiin tai useampaan tulee reissuja tyttökavereiden kanssa jne. Ja kun soitat ja kysyt sanotaan ei me olla tänänään edes tavattu.(Itse otin eron heti kun totesin et mua ei tarvita siinä huussollissa ja maksoin elatusmaksut ajallaan nyt 7 vuotta ja uusi talo ja elämä en kadu koskaan vaikka silloin vi...ti.)
aika vitun typerää ois heittää kaikki helvettiin jonkun yhden hairahtamisen vuoksi. Toki tässä pitäis olla lieventäviä asianhaaroja kuten känni, tilanne (vaikka nyt sit risteily / ulkomaanreissu) ja muuta vastaavaa.
Se että nussii säännöllisesti 2 kertaa viikossa tennisvalmentajansa kanssa saattas olla jo vähän liikaa :-)
vaan pelkästä lihan himosta? :)
niin paha lihan himo voi olla. Sitäpaitsi jos pettää saman tyypin kanssa pitkään niin siinä on kyse jo jostain muustakin kuin lihan himosta. Kertalaakin voi vielä ymmärtää mutta 2 kertaa alkaa oleen jo liikaa, ainakin saman tyypin kanssa.
jos oma kumppani ei antaiskaan :) ... kai sitä sitten jotain kautta pitäis saada ne omat himot tyydytettyä. Ja, jos tennisope olis suostuvainen, niin mikäs siinä sitten, maila ja hole in one (jaa, toi taitaa olla kyllä joku golf-termi :)) sitten vain vinkumaan.
siihen tarvitaan munaa ja kykyä nähdä oma toimintansa kriittisesti.
olet, jos noin tyynesti siinä tilanteessa pystyisit analysoimaan tilanteen.
Anteeksi voin vuosien kuluessa antaa, mutten jatkaa sitä suhdetta.
elämänkokemuksen myötä oppii myös hahmottamaan kokonaisuutta selkeämmin, myös sitä omaa osuuttaan parisuhteessa. Jos on kohdannut omat vajavaisuutensa ja keskeneräisyytensä, sekä omat varjonsakin, kykenee näkemään ne myös toisessa.
olet vakaasti tota mieltä, toivottavasti sua ei koskaan petetä. Työkuvioissa on helppo sanoa niin tai noin, mutta kun kalikka kolahtaa omaan jalkaan, muuttuu invalidiksi kertaheitosta.
on. Toisaalta me ihmiset ei olla aina myöskään tehty samasta muotista, onneksi :). On niitä erilaisia tapoja myös reagoida asioihin ...
myös anteeksi. Mä olen näihin vastannut yleensä niin, että avoimuus on asioissa tärkeää ja mikäli asioista voidaan puhua, niin en pitäisi erityisen pahana suhteen jatkumisen kannalta, jos puolisoni pettäisi vaikkapa kahden vuoden aikana kahdesti ja molemmilla kerroilla olisi eri henkilö.
Jos hän pettäisi jatkuvasti ja kertoja tulisi tietooni esim. 5 saman vuoden aikana, niin keskustelisimme suhteen jatkumisesta ja ehkä jättäisin, koska alkais oleen sen merkki, ettei hän viihdy suhteessa.
Anteeksi on helppo antaa, mutta ei ole välttämättä järkevää hukata aikaa suhteessa, mikä ei ole kummallekaan hyväksi.
Kaikkein ideaaleintahan olisi, jos kaiken tarvitsemansa, jos näin voi sanoa, saisi tosiaan omalta kumppaniltaan :).
ja samankaltaisuus auttaa. Mutta mitä, jos on kaksi pettäävää, ovat samankaltaisia ja suhteessa... molemmat pettävät... olsiko suhdetta enää ollenkaan...
heillä olisi vain omanlaisensa säännöt parisuhteelleen.
Tosiaan... mut molemmat olis mustasukkaisia ja pettäviä, niin säännöt olis vissiin siinä, että "saa pettää, jos toinenkin niin tekee", tai että "petän, koska hänkin pettää". :D
..anteeksi annettavaa jos toinen pettää...ainoastaan laukkuja pakattavana ja ehkä naama tai pari murjottavana...
jos ei tajuta pyytää
Siteerasin runonlausuja Heli Laaksosta tuolla.
No systemaattista pettämistä ja muita selän takana luiruiluja en suhteessa voisi antaa anteeksi, mutta satunnaisen yksittäisen hairahduksen, jos mies olisi aidosti katuva, mahdollisesti kyllä. Systemaattisella pettämisellä suhteessa tarkoitan sitä, että jos ukon pöydälle puolihuolimattomasti jättämistä kuiteista alkaisi löytyä vaikkapa illalliskuitteja illallisista romanttisissa ravintoloissa kahdelle ja ukkeli vaan esittäisi pyhää naamaa, tai jos ukkelille ilmestyisi kummallisia pre paid-puhelinliittymiä, jotka paukuttaisivat Säkkijärven Polkkaa sen yötä päivää tai jos ukko tulisi pokerinaamalla himaan, haisten jatkuvasti vieraiden naisten hajuvesiltä, en sellaista tilannetta sulattaisi. Satunnaisella hairahduksella taas tarkoitan esimerkiksi tilannetta, joka olisi tapahtunut vain kerran ja sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa mies ei muuten elämässään jatkuvasti tekemisissä ole.
Toisaalta elämä ja eletyt suhteet ovat opettaneetkin jotakin. Nuorempana olin kovinkin ehdoton ja olen kyllä kerran katkaissut sellaisenkin suhteen sangen mitättömienkin seikkojen vuoksi, jolla olisi ehkä vielä ollut kehitysedellytyksiäkin. Ihminen ei ole täydellinen ja jollakin tasolla ymmärrän tänä päivänä ehkä paremmin ihmisiä, jotka eivät tosta vain halua laittaa bänks kaikkea sitä hyvää, mitä heillä keskenään pitkissä liitoissaan on ollut, esimerkiksi pelkkien satunnaisten seksuaalisten hairahdusten takia. Samalla kuitenkin yhä säälin niitä ihmisiä ja sikäli olen yhä hyvinkin ehdoton, jotka vuosia aina vain antavat anteeksi miestensä ( tai naistensa) syrjähypyt, vaikka on päivänselvää, että onnettominahan sitä niin kauan kärvistellään, kunnes laitetaan ei-toimivalle suhteelle rehellisesti se piste ja lähdetään eri teille...
Musta ihmisen on parempi mieluummin olla yksinkin, kuin sellaisen ihmisen kanssa, joka ei kumppaniaan rehellisyydellä ja avoimella toiminnalla kunnioita, enkä koskaan ole kyennyt käsittämään ainakaan niitä ihmisiä, jotka vaikkapa pelkkien materiaalisten seikkojen takia laskelmoiden pysyvät yhdessä. Sellainen on silkkaa nynnyyttä. Ja jos kyseessä on ei-toimiva liitto, jossa pariskunnalla olisi vielä vaikkapa lapsiakin, on varmasti usein oikeinkin paljon parempi ratkaisu myös lastenkin kannalta se, että vanhemmat rehdisti eroavat ja ottavat vastuun itsestään aikuisina, kuin että lapset joutuisivat kärsimään ja elämään vanhempien keskinäisen vihan ja välinpitämättömyyden ilmapiirissä.
Samaa mieltä olen siinä, että parempi sittenkin yksin kuin epäsopivan kumppanin kanssa.
Olen lukiessani hyvin kriittinen, mutta myös itsellesi kiitosta siitä, että olet useamman kerran tehnyt kiinnostavia ihmissuhdealoituksia.:)
minä en. ukko kiertoon eikä oo takasi tulemista, tulipahan tietoon.
Kiitos vastauksesta.
Ensinnäkin sanoisin, että tämä sukupolvi elää ajatuksessa: "Se on kerrasta poikki sanon suoraan sen", olkoonkin että muutoin eletään parisuhteessa usein välinpitämättömästi kumppania kohtaan. MINÄ ITSE, KAIKKI MINULLE on päivien motot. Yhteistä koko liitossa on enää siitetyt/synnytetyt lapset/lapsenlapset. Muuta yhteistä ei enää olekaan paitsi kulissit. Siinä sitten tuskaisina kuljetaan päivästä toiseen ainoana totuutena ja kiristysnuorana tuo "Se on kerrasta poikki sanon suoraan sen". Pelottelun politiikalla pidetään vielä liittoa keinotekoisesti pystyssä. Annetaan ymmärtää kumppanille, että olen korvaamaton ja jätän sinut jos vieraisiin eksyt. Antaminen on myös oiva kiristyskeino päämääriin pääsyssä. Saat kyllä jos olet kiltti poika ja teet aina kuten MINÄ haluan. Entäs sitten kun mielen erilaiset rasitteet kalvavat parisuhdetta edellisten lisäksi. Kun seksi loppuu mielenterveydellisistä syistä. Mitkä ovat vaihtoehdot? Onko silloinkin sopiva sanonta: "Se on kerrasta poikki sanon suoraan sen". Millä oikeudella ja kuka on luvallinen heittämään sen ensimmäisen kiven? Tällä kannanotollani en halua ruokkia käsitystä, että salasuhteet/salarakkaat ovat suositeltava vaihtoehto parisuhteessa. Kerroinpahan vain erään miehen tarinan, joka kävi vastaanotollani tänä aamuna.
kuvailemasi miehen kaltaisella avioliitolla ole enää rakkautta laisinkaan. Kuten sanoit, se on pelkkää kulissia ... elämää kuivassa autiomaassa. Jäljellä on enää vain tyhjyyttä ja onttoutta, läheisriippuvuutta ja kiristystä, velvollisuuksia. Mitä neuvoja annoit vastaanotollasi tälle kyseiselle miehelle? Miten hänen sinusta pitäisi toimia? Ja onko hänellä riittävästi omaa halua ja tahtoa toimia siten, kuin hänelle on hyväksi?
Vastaanotollani käynyt mies ei suoranaisesti kertonut itsestään tuota tarinaa. Siis yks yhteen omasta parisuhteestaan. Olkoonkin, että jotain tuttua tuossa tarinoinissa, jota mies mielikuvituksensa tuottamana kertoili, oli myös hänen omaan elämäänsäkin liittyvää. Koska ammattietikkani kieltää kertomasta yksityiskohtia miehen omasta parisuhde-elämästään, en voi sitä yksityiskohtaisesti palstallanne käydä läpi. Olkoonkin, että siitä useat kenties voisivatkin jotain oppia omaa itseään/parisuhde-elämäänsä silmälläpitäen. Vaitiolovelvollisuuteni, ymmärräthän. Sen verran voin sanoa, ettei minun juurikaan tarvinnut miehelle mitään uusia toiminta/käyttäytymismalleja tarjota, koska mies tuntui itsekin varsin hyvin ymmärtävän elämää/parisuhdettaan. Siis sitä miten pitäisi elää jatkossa tullakseen/ollakseen onnellinen parisuhteessa.
Tuliko sinulle vastaanoton aikana kertaakaan oloa, että kyseinen mies olisikin vain leikitellyt kanssasi? Sanat ei ole niinkään olennaisia, vaan se, mitä niiden välissä piilee ...
ajatustesi johtotähteä. Voitko selventää hieman mitä tarkoitit tuolla miehen leikittelyllä kanssani/kustannuksellaniko?
oppiarvoa psykiatrian tohtori :P
voi ja ei voi...must se ois ihan siit kii mikä ajaa pettämään...=o)
jollekkin se on pelkästään elämäntapa..eikä siihin vaikuta sen enempää kenekä kanssa on suhteessa...
=o7
..kerran ehkäpä voisin antaa anteeksi..olenhan antannu useammankin kerran...mutten mä sitä ikinä unhoda..eikä sen jälkeen suhde ole koskaan entisellään..=oI
tosiaan voi varmaankaan aloittaa mitään suhdetta, jos luottamus toiseen menetetään. Anteeksi voi antaa, kuitenkin ihmismieli on sellainen, ettei se noin vain unohda kokemiaan vääryyksiäkään. Riippuu tietysti loukkauksen asteestakin. Pettäähän voi toista muullakin tavoin, kuin vieraisiin menemällä ja muullakin tavoin sen luottamuksen voi menettää ...
Kaikesta huolimatta rakkaus ei silti välttämättä katoa minnekään.
..sekin miten käy raukkaudelle pettämisen jälkeen on aika yksilökohtaista..toiselle voi antaa enemmän anteeksi, mitä toiselle samassa tilanteessa....siihin varmaan vaikuttaa koko suhteen laatu..omat tunteet ja kokemukset siinä suhteessa...
mitä olen ollu rakastunut ennenkin, niin olen sietänyt eri ihmisiltä tiettyjä juttuja erilailla..toiseen rakkaus on sammunut lähes samantien..kun toiseen se on kituen ja riipien epätoivoisesti jäänyt kytemään...hiipuen mutta silti olemassa..=o)
..mut kaikille olen antannu loppuviimeksi aikojen kuluttua anteeksi...tosin ikinä mun luottamus ei ole sen jälkeen palannut...eikä rakkaudestakaan ole mitään jäljellä..jollei se ole samantien siinä loppu, niin se rakkaus on alkanut kuolemaan vähitellen ja lopulta mennyt siihin pisteeseen että olen antannu periksi...koska luottamus saldo on ollu täysi nolla...siis suhde on slut..over.. loppus..
varmaan kestäisin tommosenkin, jos itse oisin ihan tunteeton kalikka miehelle enkä osottaisi tunteitani hälle..ja pihistelisin läheisyydessä..tavallaan silloin käsittäisin sen ettei hän loputtomiin jaksa odotella koska mä taas hänelle lämpenen jos lämpenen....mutta miten pitkään sitä sitten tarttis jatkua..hmm..
...ensinnäkin mun kohalla noin ei pääsis käymään, ellen olis vakavasti sairastunut ja siksi kyvytön jakamaan hellyyteni mieheni kanssa...siinä kohassa kun alkaisin käyttäytymään kylmästi mulla olis jo itellä tarve tehdä siitä kaikesta loppu...
anyweis..en mä oikeen hyvin kumminkaan sulata mitään pettämistä....mitään minkä varassa mun luottamus on....se jos lupaa tulla 14 kotiin ja tuleekin 15 niin ei haittaa....eikä semmoset mitkä estyy tapahtumasta jostakin loogisesta ja järkevästi perustellusta syystä..
toisen kanssa sänkyyn meneminen on kumminkin juttu joka ei musta ole oikeen millään loogisesti selitetty..ellei justiinsa tommonen pitkään jatkunut tunnekylmyys...mut siinäkin kohassa ois parempi selviä se tilanne kotona, kun lähteä sinne toisen sänkyyn...=o)
ymmärrän kummiskin mitä se on, kun ei tunteet sammu nappia painamalla...vaikka toiseen raskaasti pettyykin....
laatu on aika ratkaiseva osa siinä, kuinka paljon sallii toiselta, kuinka paljon ei. Katsotaan, mikä painaa vaakakupissa lopulta enemmän. Jos kaikesta huolimatta päätetään yhdessä jatkaa, on asia puhuttava alta pois siihen enää palaamatta. Muuten suhteella ei ehkä tulevaisuutta ole (?).
Ideaaleinta kuitenkin on, että kumpikin osapuoli antaa oman panoksensa parisuhteeseen tavalla, ettei sitä uupuvaa tarvitsisi muualtakaan hakea. Näin ei silti aina ole ja vaikeaa on ketään suoralta kädeltä mennä tuomitsemaankaan ...
osin tuollainki...jokaisella on kuitenkin omat rajansa joiden yli meneminen vaikuttaa aina jotenkin...toki siitä ideaalista mäkin tuossa puhuin ja kylmyydestä, joka musta ei kans kuulu toimivaan parisuhteeseen...
kaikista ideaalein tilanne on tarttua kuitenkin ajoissa korjattaviin juttuihin..monesti pettämisen jälkeen ei juuri jää korjattavaa...siksi mä suosittelen ajattelemaan ennen toimimista..=o)
ettei tarttis anteeksi pyydellä..siis ennakoi ja tarttuu heti kun on jotakin mihin tarttua...kaikki pettämiset mun mielestä voidaan sillä jo ennakolta estää, kun tiedetään missä mennään ja uskalletaan se kohdata ja toimia siten ettei tarvitse mennä pettämiseen...se olis must ideaaleinta..
mutta koska me ihmiset ei olla kaikki tasapuolisesti tunne tai järki ihmisiä, niin me tehdään mokia..joista sitten maksellaan....yks antaa liikaa periksi ja toinen ei yhtään..varmaan mahtavinta on just se kun kaksi saman väristä energia palloa kohtaa toisensa..eikä ajatusmaalimoita (uskollisuudenkaan suhteen) tarvitse sovittaa toisiinsa..kun neon jo valmiiksi yhtenevät..=o)
ja olen lopulta antanutkin. Mutta unohtaa en koskaan ja siksi hain avioeroa välittömästi toisen jäädessä kiinni. Mitä mieltä on roikkua liitossa, jossa muistoissa kaihertaa toisen petturuus. Ei mitään mieltä.
eikö jokaisella ole oikeus myös toiseen mahdollisuuteenkin? Kukaanhan ei ole virheetön tai erheetön.
mutta itse en enää olisi kelpo kumppani, jos hautoisin katkerana synkkiä fiiliksiä.
Siksi en nähnyt mitään mahdollisuuksia jatkaa liittoa.
jäisi kiinni siihen tunteeseen ja katkeruuteen, osaamatta jatkaa elämää eteenpäin. Nämä ei oikeastaan ole niin yksiselitteisiä asioita ja se, mikä sopii toiselle, ei taas sovi toiselle :).
Näin samoin ei kannata itse tuhota itseään petturin kanssa (Annoin muuten kerran anteeksi mut epäilys kasvoi et oliko se ainoa ).Puhutaan toisesta mahdollisuudesta , ei sen typerämpää asiaa ole mikä pettää kerran pettää aina ja jos annat anteeksi olet hyväksynyt sen .Sen katsoisin typeryydeksi jos on aviossa ja on sen liiton sanassa vahvistanut eikä pidä sanojaan . Toivottavasti HERRA armahtaa???
"Anteeksi voin antaa, mutta unohtaa en koskaan ja siksi hain avioeroa välittömästi toisen jäädessä kiinni. Mitä mieltä on roikkua liitossa, jossa muistoissa kaihertaa toisen petturuus. Ei mitään mieltä."
Ihan samaa mieltä. Petturuuden muisto ei häviä koskaan, ja se vaikuttaa aina taustalla, tahtoi sitä, tai ei.
kuulemma, noin ne ainakin väittää, minusta ei tuollaiseen olisi. Asian kanssa voi tulla noin suunnilleen toimeen, mutta anteeksi antamaan minusta ei ole. Eli akka mäkeen ->
Eikä sinne pettämään ikinä ajauduta. Se on ihan samanlainen valinta kuin mikä tahansa muukin valinta, housuun paskomisesta alkaen.
maailmassa niin mustavalkoista. Seurauksilla on myös aina syynsä ... miksi joku tekee niinkuin tekee.
Ainahan voi selitellä kaikenlaista ja kehitellä lieventäviä asianhaaroja, mutta eihän se tapahtunutta miksikään muuta. Liika selittely on vastuun siirtoa.
miksi annetaan kaiken ylipäänsä ajatua siihen pisteeseen, jolloin niitä syiden seurauksia tulee. Jos toista tosissaan rakastaa, välittää myös oman parisuhteensa tilasta tavalla, ettei mitään tämänkaltaista tule edes tapahtumaan. Molemmilla osapuolilla siinä kuitenkin loppuviimeksi siitä vastuu on kannettava.
Niin kyllä, vähintään kaksi ihmistä siinä parisuhteessa on, mutta kun on erilaista pettämistäkin. Kaikki on olevinaan hyvin, toisen mielestä onkin, ja silti toinen käy vieraissa. Sitten on sitä, jotta kauneimmat aamuruskot on jo tsiigailtu ja tuntuu jotta viimeisiä auringonlaskuja tässä taidetaan ihmetellä, ja toinen käy pettämässä. Sitten on sitä, jotta on niitä erimielisyyksiä ja toinen käy kostona nussiutumassa. Sitten on sitä, jotta kun kaikki ei mene niin kuin MINÄ haluan (eri syitä voipi olla monia), niin MINÄ käyn nussimassa mielenilmauksena tähän ne muut syyt, mitkä osin johtivat siihen.
Minusta on harvinaisen naiivia (ja yksioikoista) ajatella jotenkin noin, miten olit tuohon kirjoittanut. Yliymmärtäväistä selittelyä ehkäpä, siis minusta. Jos sen parisuhteen lähtökohtana on se, ettei vieraissa hypitä, niin siellä ei sitten hypitä. Ok, ompa typerän lapsellinen ajatusmalli tuokin kun AIKUISTEN hiekkalaatikollahan tässä kaikki leikitään, mutta uskollisuus kuitenkin lienee se yleisin periaate parisuhteissa.
Kun näin on, niin jokainen vähänkin kynnelle kykenevä, jopa minäkin, tajuaa sen, että ihmissuhteissa ja parisuhteissa tulee niitä ongelmiakin. Vaikka niitä ei itse järjestäisi, niin toisesta et voi mennä takuuseen. Niin tai näin, tuo nyt kuitenkin lienee se villakoiran ydin, ja kun tuosta lähdetään tarkastelemaan tilannetta, huomataankin jotta periaatteessa sellaista tilannetta ei pitäisi voida tulla, jossa sinne vieraisiin päädytään. Idealistista, kyllä, mutta noin se nyt vain on jos yksiavioisista suhteista puhutaan.
On myös niin, jotta toinen voi v-mäisellä käytöksellään ajaa toisen vieraan syliin, mutta jos sinne päädytään, on se vain mielen heikkoutta, ei osata/kyetä tekemään "oikeanlaisempia" ratkaisuja. Eli vaikka lähtisi hevonkuuseen siitä suhteesta. Tätä (miksi ei lähde suhteesta) voisi selitellä maailman tappiin, mutta en sitä tee kun se tekosyiden etsiminen ei muuta pohjimmaisia asioita miksikään.
Oli vielä jokin lause mielessä, mutta unohdin nyt sen hienoimman kun en sitä ekana kirjoittanut.
ajaudu vaan jokainen tekee ratkaisut itse ilman ajautumisia.
Ajautumisella syyllistetään ennenkaikkea uhria, kuuluu osana manipulointiin.
Voisinko minä antaa anteeksi niin riippuu vain ja ainoastaan tapauskohtaisesti, en osaa sanoa, luultavasti antaisin ja luultavasti en.
Jos toinen on kännissä, mutta ongelma tuleekin uusinta juomisesta ja varsinkin jos tekosyynä pettämisellä käytetään ajauduin sanontoja, kukaan tuskin on näissä kännissä pettämistapauksissa väkisin juottanut pettäjää känniin ja jos kännissä ei osaa kontrolloida itseään niin miksi osaisi tulevaisuudessakaan. Sama asia lyömisten suhteen jos kerran lyö niin tulee lyömään todennäköisesti uudestaan, ja siinäkin syyllistetään manipuloiden uhria -> ajauduin lyömään -> ajauduin pettämään.
molemmilla osapuolilla on myös vastuu oman parisuhteen tilasta, ilman kenenkään syyllistämisiä.
nyt vain yksinkertaisuudessaan toisen syyllistämistä, ja itse en lähde tuohon syyllistämisen kannalle.
Samaa mieltä olen kyllä tuosta vastuu kysymyksestä.
tai sitten haluat nähdä aloituksessa jotain oman maailmankuvasi puitteissa, mitä siinä ei edes ollut. Nimenomaan kenenkään syyllistämisestä siinä ei ollut kyse.
ollut nyt vikaa vaan kirjoitit seuraavasti:"Jos toinen ajatuisi pettämään, ei suhde voisi kaikkinensa silloin olla riittävän hyvä ja tyydyttävä. " joka kumoaa muuten viattoman tekstin ja molempien vastuun, syyllistäen enempi toista.
Etkä itse ymmärrätänyt kirjoitustasi? (ei nyt mitenkään pahalla että elä loukkaannu)
Esitän kysymyksen näin jos auttaa paremmin ymmärtämisessä, miksi se toinen ei "ajautunut" pettämään? Vai ajautuiko?
voiko toinen olla vastuussa siitä, että toinen on ollut tyytymätön suhteeseen, mutta ei ole sanallakaan siitä mitään maininnut. Meistä kukaan ei osaa lukea ajatuksia, eikä näin ollen pysty tekemään mitään suhteen tilan eteen, jollei yksinkertaisesti tiedä, että suhteessa on vikaa.
Exä kertoi vielä saman päivän aamuna, kuinka suunnattomasti minua rakastaa, kun illalla oli jo toisen sängyssä. Jälkikäteen kun olemme asiaa puineet, hän kertoi, että oli ollut täysin tyytyväinen suhteemme tilaan. Henkilö jonka kanssa hän meni sänkyyn oli nuoruuden suuri ihastus, joka oli jäänyt kaivertamaan. Ja kun tämä vihdoin näytti vihreää valoa, ei exän mielessä ollut muuta kuin revanssi. En kuulemma olisi voinut tehdä mitään toisin, jotta ko episodi olisi voitu vältää.
Molemmilla osapuolilla on myös vastuu siitä, että parisuhde pysyy riittävän hyvänä ja tyydyttävänä, ettei sitä uupuvaa tarvitsisi ulkopuoleltakaan hakea, eikö? Syillä on aina seurauksensa ja molempien on aina katsottava peiliin silloin, kun jompikumpi pettää, eikö? Ainoastaan toista ei voi syyllistää ja mieluiten ei kannattaisi syyllistää kumpaakaan, koska syyllisten etsiminen ei ole rakentavaa, eikö?
Sitä voi lähestyä monesta eri näkökulmasta, miksei toinen ajaudu pettämään suhteessa ... syyt voivat olla uskonnollisia, halutaan kenties olla marttyyri ja kohottaa itsensä toisen yläpuolelle, ei ole samankaltaisia seksuaalisia tarpeita kuin toisella, etc.
vaihtaa ajatuksia niin kauan kuin syyllistät toista. Ensin kirjoitat nätisti parisuhteesta ja nyt jo parissuhteen tangosta ja heti perään syyllistät osapuolen jota on petetty.
Älä loukkaannu seuraavasta kysymyksestä jonka kysyn, Onko sinua petetty tai oletko itse pettänyt? Tai vain jollain tavoin osallisena?
Eikö pettämisdraaman ongelma voi olla vain ettei toisella ole ollut oikeasti harmainta aavistusta toisen voimisesta pahoin suhteessa, ja jos kun toinen ei tee mitään asian suhteen, ja yhtenä kauniina päivänä ollaan vain tilanteessa oho toinen on "ajautunut" pettämiseen.
Miksi toinen ei ajautunut pettämiseen on vastaus silloin ettei toisella ollut harmainta aavistusta toisen pahasta olosta/tyytymättömyydestä.
Vielä on otettava huomioon ettei pettäjän tyytymättömyys suhteeseen ole todellinen syy vaan todellinen syy löytyy paljon syvemmältä menneisyydestä, ehkä jo ajasta ennen kyseistä suhdetta, ehkä se on vain toisen heikkous jolla toinen peittää jonkin syyn ja näin "ajautuu" vaikka nyt pettämiseen.
Pointti on kuitenkin tuolla mitä jo kirjoitin aikaisemmin.
pettänyt :).
Mutta itse ajattelen siitä noin ... itse voisin antaa anteeksi, jos minua petettäisiin. Ei se minulle mikään maailmanloppu olisi, jota pitäisi loppuelämänsä märehtiä ja siitä katkeroitua.
Edelleenkään en syyyllistä ketään, koska moinen on minusta ihan turhaa energiantuhlausta. Kaikessa, myös tässäkin, kannattaa aina keskittyä enemmän siihen tämänkaltaisten tilanteiden ennaltaehkäisyyn ...
Aloituksen puitteissa oli kuitenkin ensisijaisesti kyse siitä, kykeneekö antamaan pettämisen anteeksi vai ei :).
Edelleenkin olen myös sitä mieltä, että seurauksella on aina syynsä ... se, kenen mielestä parisuhteessa ei ole ollut mitään vialla, kun toinen ajautuu pettämiseen, huijaa itseään ... ummistaa silmänsä tehokkaasti siltä, mikä on todellisuutta, mikä ei.
miksi sinä sitten koko ajan syyllistät toista vaikka ensin kirjoitat muuta ja sitten syyllistät toisen ja se joka mielestäsi "ajautuu" pettämään nostat jalustalle, kuten taas.
kopio:
"Edelleenkin olen myös sitä mieltä, että seurauksella on aina syynsä ... se, kenen mielestä parisuhteessa ei ole ollut mitään vialla, kun toinen ajautuu pettämiseen, huijaa itseään ... ummistaa silmänsä tehokkaasti siltä, mikä on todellisuutta, mikä ei."
Mie en jaksa enää, nostan kädet pystyyn ja ihan sama minulle jos et huomaa kirjoittamassasi tekstissä ristiriitaa.
tätä arvioida yleismoraaliselta vai omakohtaiselta kannalta?
Omakohtaiselta arvioiden, ei. Se on sillä selvä ja förttiskröpö laakista.
...
Siispä jo tein sen, eli heitin omakohtaisen, tämän hetkisen, kokemuksiini perustuvan mielipiteen.
Mielenkiintoisempaa olisi keskittyä siltä toiselta kantilta, mutta ajettuani kaksitoista tuntia puoleen Suomeen ja takaisin huonoimmalla kuorma-autolla, mitä olisin voinut ikinä kuvitella ajavani, kaikki kolme harmaata soluani ovat menneet hieman hyhmeeseen, joten jätän sen nyt, ettei lipsahtele rupisammakoita...
Jos toinen muuttuu säälittäväksi limaksi niin kaippa mä aika nopsaan heltyisin hoksaan että ehkä se on ihan ok antaa anteeksi. Se nyt kuitenkin tarkoittaa että kumppani on tossa vaiheessa ottanut suhteeseen tietynlaisen kannan joten mä en oikein näe enää sitä kelpaavana kumppanina... joko se ei osaa arvostaa mua tai itseään tai suhdettamme. Jokainen on väärin ja pettäminen on liian kaukana muista vaihtoehdoista joita on ollut käytettävissä kokoajan.
Tossa vaiheessa en enää siis oikeastaan saavuttaisi ymmärrystä kumppanistani ja pidän tilannetta sellaisena etten ole koskaan oikeastaan tuntenutkaan häntä ja nyt kun koko kuva selviää niin musta tuntuisi että olen vain tykännyt kuvasta jonka olen kumppanistani saanut ja hän onkin sitten jotain muuta kuin odotin ja katkaissut suhteesta jotain niin olennaista että on päässyt tekeen mitä tekikin.
Joskus rakkautta on kuvattu kämmeniksi jotka on liitetty yhteen kupiksi. Se antaa toisen olla siellä, luo rajan - josta pääsee kiipeämään yli. Tahto rakkaudessa on sitä että tahtoo pitää ne kädet yhdessä ettei toinen putoa pois. Ei pettämisen jälkeen mun käteni mene nyrkkiin, kun kipuaa pois sieltä kämmenkupista loppuu mun tahtoni pitää niitä kämmeniä yhdessä. Ei mitään sen dramaattisempaa, kumppani on ollut kokoajan vapaa, aina pystynyt nousemaan pois kyydistä - ja kun hän tekee niin hän asettaa sen mitä on toisaalla mua tärkeämmäksi. Jos kumppani on valinnut sen muun on se silloin hänelle oikea valinta. Jos se sattuu muhun niin sitten sattuu, anteeksi annan jos hoksaan että toinen on pahoillaan siitä miten mulle kävi kuviossa.
Elämä on aika murha.
antaisit anteeksi vai et antaisi anteeksi?
Tarvii tutkiskella sielua paremmin. Suhdetta en jatkaisi, anteeksiannon mahdollisuudesta (eli onko se vain sanoja ts. typerää teatteria teatterin takia että sosiaalinen tarve täyttyisi...).
...
Jep. Haistakoon paskan ja painukoon helvettiin. Ellei pysty samaan kuin mä ei tarvi olla mun kanssa saati sitten ruikuttaa anteeksi, enköhän mä siinä vaiheessa ole jo antanut ihan tarpeeksi asioita ja jos ne ei riitä niin tuskin alan miksikään karkkiautomaatiksi.
Jos en ole antanut tarpeeksi niin mitä helvettiä se mun kanssa vielä säätää? Jos se ei keksi mitään muuta tapaa hoitaa asiaa kuin pettämällä niin kärsiköön, ei ole minun valintani tai murheeni enää siinä vaiheessa.
kumppanisi kärsisi suhteessa sinun kanssasi, vaikkei menisikään pettämään, koska ei olisi luonteeltaan sellainen?
Suhteessa mun kanssa jos se kärsii?
Vaikeudet on eri asia kuin kärsimys. Minä haluan välttää sekä omaani että kumppanin kärsimystä ja jos olen syy kärsimykseen niin voin poistaa itseni, se on kaiten rakkaudenmukainen teko.
kärsimystä? Mikä logiikka tuossa on? Jos kumppanisi rakastaisi sinua valtavasti, mutta kärsisi kovasti jostain huonosta ominaisuudestasi kentien, niin mieluummin siis lähtisit pois siitä liitosta, kun katsoisit itseäsi peiliin ja yrittäisit toimia toisin? Vai ymmärsinkö jotain olennaista väärin?
Suoraansanottuna en tiedä. Mä olen 34v ja sinkku joten se varmaan kertoo ihan tarpeeksi mun skillistä parisuhteissani joita kuitenkin on ollut?
Itseään ei ole välttis valmis muuttamaan, vaikka juuri itsestä sen muutoksen pitäisi ensisijaisesti lähteä. Perseelleen yleensä menee, jos toista alkaa muuttamaan oman mielensä mukaiseksi ...
Toisen uskollisuudesta on siis kohtuuton koska yksilöllä on myös mahdollisuus muuttaa itseään suvaitsemaan pettämistä tai jopa näkemään sen positiivisena ja rakentavana asiana, suorastaan toivottavan ja kannustaa kumppania tekemään niin joka käänteessä?
HV.
uskollisuudesta, vaan siitä, että ylipäänsä toista ei voi muuttaa, mutta itteään voi.
Ikävää, että olet tullut joka suhteessa petetyksi tai jätetyksi.
Tää ketju koskee pettämisen anteeksiantamista ensisijaisesti.
Itseään voi muuttaa mutta onko tarpeen tai järkevää lähteä sille tielle vaiko vain heittää kumppani kelvottomana mäkeen kun se ei ole sinut asioiden kanssa jotka itselle ovat kohtuullsiia odotuksina tai omana elämänmallina. Se riippuu ihan siitä mistä on kyse, tässä ei ole mitään periaatekysymystä koska kyse on asiasta johon liittyy niin paljon erilaisia juttuja ja mahdollisuuksia sekä ihan vaikka ihmisten erilaiset luonteetkin.
Tän takia kumppaniksi ei ihan ketä tahansa eikä ihan millä tahansa ehdoilla kannatakaan poimia. Mielummin ilman.
Pettämisen itse tapahtumana saattaa vielä pystyä antamaan anteeksi. Mutta mitä pettäminen todella tarkoittaa?
Kun ihmistä loukataan lähimpien taholta, on se niin kova kolaus, että se monesti vie itsetunnon, luottamuksen toisiin ihmisiin ja uskon tulevaisuuteen pitkäksi aikaa. Joskus nämä haavat eivät parane milloinkaan. Voiko sellaista oikeasti antaa anteeksi tai unohtaa?
Tuollaiset perusturvallisuuteen liittyvät traumat eivät parane sillä, että elämä palaa päällisin puolin ennalleen, sillä syvälle sisimpään jää ikuisiksi ajoiksi pelko siitä, että jos se tapahtui kerran, se voi tapahtua koska tahansa uudelleen. Ja erityisesti, jos tapahtumat sattuivat riippumatta siitä, mitä itse teki tai jätti tekemättä, on pelko vielä suurempi. Sillä maailma, johon ei voi vaikuttaa omalla toiminnallaan on todella pelottava paikka.
Luulisin etten pysty siihen
Tämä on mielestäni sellainen kysymys, mihin jokaisella on henkilökohtainen vastaus. Yhteisymmärrystä tästä ei varmasti tule olemaan.
Anteeksi voin kyllä antaa, mutta se suhde on kyllä minun kohdaltani ohi tuon jälkeen. Tiedän millaisessa suhteessa minä haluan olla, siinä minun ei tarvitse ajatella tuollaisia asioita. Molempien pitää haluta toisiaan, yksipuolinen suhde ei ole minua varten.
Oikein kova ymmärtäjä antaa anteeksi vaikka toinen olisi tappanut ymmärtäjän lapsen/vanhemmat/siskon ja/tai hakannut ymmärtäjän sairaalaan ja/tai polttanut sen talon ja vaikka mitä.
Pääsääntöisesti en anna pettämistä anteeksi. Pettämisen logiikkaa olen alkanut jo ymmärtämään sen verran että tiedän ettei sitä voi omalle kontolle ottaa, vaan se on todellakin pettäjän oma juttu ja syy. Pettäjän syystä taikka toisesta haluaa mennä vieraiden sänkyyn, ja selittää sitten omaa selkärangattomuuttaan vaikka millä syyllä. Hyvin yleistä ja suosittua on alkaa syyttään toista vaikkei se toinen ole pakottanut sitä pettäjää toisten sänkyihin, vaan pettäjä on itse halunnut mennä. Hän ei halua puida ongelmaansa petetyn kanssa, eikä sille etukäteen mitään kerro. Kuhan vaan panee muita.
Itse en antaisi anteeksi, koska pettäminen on ensinnäkin luottamuksen ja sopimusten rikkomista, ja sitä en hyvällä katso. En voi kunnioittaa sellaista ihmistä eikä siihen voi enää luottaa. En myöskään halua ola ihmisen kanssa, joka ei pysty ongelmistaan kertoon toiselle, vaan menee paneen vieraita. Suhteissa tulee onglemia ennemmin tai myöhemmin, ja itse pystyn tekemään päätöksiä ja vaikka lopettamaan suhteen, jos se ei vastaa mun tarpeita. Ei mun tarvi lähteä paneen salaa vieraita. Sitä samaa vaadin toiselta. Omaan myös riittävän hyvän itsetunnon jota ei tarvi lääkitä, iskemällä vieraita baareista. Sitä samaa vaadin toiselta.
Pienen pieni mahdollisuus pettämistä sormien läpi katsomiseen voisi olla, jos suhde olisi kestänyt kauan yli 10v, mies tunnustaa pettämisensä heti ja myöntää että syy oli hänessä ja hänen halussaan maistaa välillä vierasta. Jos taas se alkaa yhtään syyttään mua tai suhdetta, niin eipä ole muuta vaihtoehtoa kuin heittää se pihalle. Jos toinen reppana on niin surkea että joutuu huonossa suhteessa oleen eikä pysty itse tekeen asialle muuta kuin paneen vieraita, niin mä kyllä autan sitä sitten. Multa löytyy tarvittavaa selkärankaa ja kykyä tehdä asioille jotain. Ei mun kanssa tarvi olla jos on niin paha olla että oikein joutuu vieraitakin metsästään baareissa, ja kaikenmaailman sutturoita paneskeleen. Niin.. enkä mä halua olla ihmisen kanssa joka joutuu kaikinvoimin elään kaksoiselämää ja pitään salassa sen että sen on niin paha olla että joutuu vieraita paneen ja mulle samalla esittää kuinka kaikki on hyvin eikä hän ikinä pettäisi..
Muille voin sanoa vinkiksi että yhden kerran voi joku antaa anteeksi mutta ei enempää. Valitettavasti on myös ihan kroonisia pettäjiä, ja niille toi anteeksianto on vain lupa jatkaa vieraissavirkistymistä. Jos antaa pettämisen anteeksi, voi varautua siihen että sitä lajia voi tulla sitten enemmänkin ja siihen pitää sitten asennoitua vaikkapa hyväksymällä sen että toinen ramppaa vieraissa. Sen ekan kerran anteeksiannon jälkeen menettää jo itekkin sitten oikeuttaan valittaa asiasta seuraavilla kerroilla. Se ei ole enää yllätys ja tiedossa on että miten toinen käyttäytyy, kuin myös se että itse on siihen mahdollisuuden antanut (hyväksynyt sen edellisen)
Sopisikohan aihepiiriltään aloitukseen?
KOSKETUS
Kuka mua koskettaisi,
sylissänsä lämmittäisi.
Kylmyydestä kärsin minä,
jääksikö mä jähmettynen?
Yksin ei oo hyvä olla,
kylmiks` käynein tuntehinsa.
Kädet kylmät, kuten jalat,
kaihertaapi sydänalaa.
Kiristää myös panta mainen,
aseteltu pääni päälle.
Pettymysten sädekehä,
kertoo tiedost` vajavaisen.
Etsinkö mä jostain toisen,
kohtalossaan samanmoisen.
Tunne syvä, lämmin meillä,
elämässään eksyneillä.
Sulaudumme toinen toiseen,
kokemukseen, kosketukseen.
Silloinko on hyvä meillä,
vai lienemmekö harhateillä.
Hetken huuma eksytyksen,
tuottaa suuren jännityksen.
Kädet kuumat, tunne myöskin,
jäätyy jääksi lohdutuksen,
tai kenties uuden oivalluksen.
Kosketuksella on voimaa ... se eheyttää ja voimistaa.
se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että unohtaisi mitä on tapahtunut.
Aina siis on mahdollisuus, että hän tekee saman uudelleen. Viisastuneena erheistään.
myös toiseen mahdollisuuteen. Yhtään erheetöntä ja virheetöntäkään ihmistä en vielä ole tavannut :). Moni oppii virheistään, eikä tee samaa koskaan kahdesti ... osa oppii vasta myöhemmin, kuin yleensä ja se pieni osa ei opi koskaan, vaan hakkaa päätään seinään jatkuvalla syötöllä.
pettäminen on aina väärin,ei anteeksi,suhde pitää lopettaa ennenkuin ottaa uuden
Mutta sen toisen tarvii olla hyvä ja uskottava "selittelijä". Sen pitää pystyä uskottavasti kertomaan ne perimmäiset juurisyyt siihen miksi meni pettämään. Mitkään "mä olin kännissä" selitykset ei toimi. Pitää puhua tunteista ja parisuhteesta....
kumminkaan mitään selityksiä hyväksyisi, ei kä ne olis sulle kyllin uskottavia. Mutt ymmärtää sen valossa, kun oot kertonu, ettet saa kotona sitä piltsuu mitenkään useesti.
...että kyllä sen pitää mennä itkun ja rukoilun puolelle aika monta kertaa ennen kuin on uskottavuutta tarpeeksi.
sillain päin, ett miks sun vaimo pihtaa sulta? Jospa se ei vaan oo tyytyväinen, mutt ei osaa sanoo sitä sulle.
...oo kyllä koskaan käynyt mielessä.
Voi elämä....
Pettäminen on aina pettämistä, eikä siinä ole mitään lieventäviä asiahaaroja. Ei humalatila, ei oma "huono" parisuhde, ei mikään.
Koska asiahan menee niin, että jos et ole tyytyväinen suhteeseesi (et saa huomiota/seksiä/tappelette/what ever), sinun tulee SANOA SE ÄÄNEEN KUMPPANILLESI ja jopa VAATIA MUUTOKSIA SUHTEESSANNE, jotta asiat järjestäytyvät.
Jos et sano mitään, niin ei mitään muutoksia varmaan tapahdukaan. Raukkamaiset ihmiset pitävät päänsä kiinni suhteen ongelmista, menevät panemaan muita ja selittävät jälkeenpäin kun "mä olin vaan niin onneton..". VITUT.
Jokainen on oman onnensa seppä, niin klishee kuin se onkin. Mutta näin se menee.
Et voi sanoa, että "ajauduin pettämään, koska suhteemme on niin huonoilla kantimilla..". Miksi vitussa se on huonoilla kantimilla? Miksi ette puhu? Miksi et ole JO LÄHTENYT?!, jos se oma kumppani ei nappaa?
Pettäminen on luonteenheikkoutta ja tyhmintä koskaan.
Veit sanat suustani.