Luulin vihdoin pääseväni mammanpojista eroon, kun tapasin nykyisen mieheni. Kuitenkin mitä pidemmälle seurustelumme etenee olen huomannut että yhä kiintyneempi hän on äitiinsä. Edellisessä suhteessani mies osoittautui varsinaiseksi mammanpojaksi, joten suhteemme kaatui osittain siitä syystä. Olenko vain mustasukkainen, enkä ymmärrä tätä äiti- poika suhdetta? Pelkään että suhteemme kaatuu taas siihen kun en jaksa ainaista paapomista äidistä ja sen asioista. Olemme suhteellisen nuoria ja olemme puhuneet yhteiseen kotiin muuttamisesta, asia kuitenkin pelottaa, koska en halua tuntea itseäni toiseksi naiseksi mieheni rinnalla. Nykyinen mies on kuitenkin hyvin huomaavainen, kiltti, ja todella ihana kaikin puolin, pelottaa kuitenkin mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mies asuu vielä kotona, sillä olemme hieman päälle parikymppisiä nuoria, mies vierailee joka viikonloppu luonani, ja meillä on aivan mahtavaa yhdessä, huomaan hänestä kuitenkin usein sunnuntai iltaisin, että hän alkaa puhumaan yhä enemmän äitistään, ja potee kenties pientä koti-ikävää.
Kaikki miehet mammanpoikia?
tytteli!
10837
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Miehesi tuskin tietää olevansa mammanpoika. Kerroit, että hän on kiltti, joten hän todennäköisesti ei vain viitsi olla tyly äidilleen ilman mitään syytä. Sinä näet asian niin, että hän tekee kaiken, mitä äiti sanoo ja äiti on hänelle kaikki kaikessa. Tuskinpa on hän ei vaan yksinkertaisesti ymmärrä asiaa sinun kannaltasi.
Ei ole vielä vieroittautunut lapsuudenkodista. Itselläni ei ollut mitään ongelmia koska ei teini-iässä sietänyt sitä hirveää kontrollia mitä äitini harrasti eikä luottanut pätkääkään ja kun 18 täytin niin sanoin suoraan että nyt teen mitä lystään ja niin edelleen. Kun muutin pois niin ei vanhemmillani ole mitään nokan koputtamista asioihini mutta eivät ole kyllä mitenkään puutunut kun muutin aikanani kotoa pois. Joillakin vanhemmilla on tarve puuttua lapsiensa elämään senkin jälkeen kun ovat muuttaneet omilleen mutta siihen täytyy pitää toppi että saa elää omaa elämää. Nykyjään ikää jo 49v ja oma lapsi 14v niin omat kasvatusmetodit ovat paljon asiallisemmat koska 60-80 luvulla ei paljon lasten mielipiteitä kysytty mutta tänä aikan aminä ainakin kysyn asiassa kuin asiassa lapsen mielipiteen ja hyvin menee. Lapsi oppii kun puhumalla tekee kaiken mutta rajat pitää lapsella olla.
Laita tytteli! mies testiin.
Katso vähän pitempi aika, kuinka tulette toimeen keskenänne. Teidän elämästänne tässä on kysymys, ei niinkään kumppanisi äidistä. Jotkut miehet ovat ihan kehityskelpoisia saadessaan siihen tilaisuuden. Joistain taas ei *ikinä* tule niin isoja, etteivät olisi äidin poikia. Ainakin jo se äiti saa päättää.
Lähtekää vaikka viikoksi jonnekin, missä pitää itse selvitä elämisestä. Vuokratkaa kämppä jostain metsän keskeltä, laittakaa kännykät kiinni ja eläkää keskenänne mukava viikko tehden mitä mieleen juolahtaa. Siinä näkee, kuinka toisen kanssa tulee toimeen ja kuinka toinen pitää huolta sinusta ja itsestään. Jos se ei onnistu ilman äitiä, kannattaa vakavasti harkita suhteen jatkoa.
Tietysti asiasta voisi keskustella. Oletko kokeillut? Jotkut miehet ymmärtävät ihan puhettakin.
tyttöystävän tykönä, mutta aina on mukava palata kotiin. Olipa se sitten lapsuudenkoti tai ihan oma poikamiesboksi. Toisten nurkissa ei ole koskaan mukava punkata pitempään.
En todellakaan suosittele yhteenmuuttamista ennenkuin on asunut omillaan. Omillaan asuminen opettaa järkevää suhtautumista mm. kotitöihin, ne kun eivät itsekseen hoidu. Jos suoraan muuttaa lapsuudenkodista avoliittoon, voi käydä niin että tärkeä itsenäistymisen vaihe jää välistä -> ongelmia
Eli suosittelisin että paitstat poikaystäväsi muuttamaan ensin omaan asuntoonsa ja sitten noin vuoden omillaanasumisen jälkeen vasta yhteiseen kämppään.
Nyt on niin, että on kahdenlaisia mammanpoikuutta.Hyvää ja kieroutunutta.
Se, että mies on ovet paiskoen ja repäisemällä irrottautunut äidistään alle kaksikymppisenä, ei todista sitä, että parisuhde onnistuu. Mies saattaa emotionaalisesti olla sitli kasvamaton aikuisuuteen, ikuinen murrosikäinen, jopa lapsellinen. Mies saattaa tällöin parisuhteen arjen tullessa esiin, suhtautua puolisoon kuin kapinallinen teini. Hän tekee naisestaan "pahan äidin" kuvajaisen.
Aito mammanpoikuus, jossa äiti on tehnyt pojastaan puolisonsa korvikkeen ja suhde on jollain tasolla liian intiimi, ja jossa äiti roikkuu pojassaan tyttöystävän lailla ei ennusta sekään hyvää.
Hyvä mammanpoikuus löytyy pojan äitiä tarkkailemalla. Jos äidillä on hyvä suhde omaan puolisoonsa tai miesystävään, äidillä on harrastuksia ja ystäviä, niin hellyys omaa poikaansa kohtaan ei ole pahasta. Jos äiti ja poika ovat ystävät ja äiti jopa "hoitaa" poikaansa, niin se ennustaa pojan tulevaan parisuhteeseen lämpöä ja rakkautta.
Suhteen onnistumisen ennuste löytyy siis äitiä tarkkailemalla.
Kyllä sinun "Tytteli" poikaystäväsi on vielä aika nuori, joten ei hänen kotona asumisensa vielä kieroutunutta riippuvaisuutta todista. Ehkä poika paremminkin ikävöi omillaan olemista kuin äitiä. Sinun luonasi käynti ON kuin kylässä käyntiä, kämppähän on sinun, ei hänen.
Ja ihan kannattaisi miettiä, mitä pelkoja mustasukkaisuuden tunteet pojan äitiä kohtaan on. Ei ketään, edes aviopuolisoa voi OMISTAA, eikä vaatia 100% itselleen.
Minunkin puolisollani on ihan ikioma äitinsä, ikiomat harrastuksensa, jotka eivät minulle kuulu. Hänellä on ikiomat menonsa, ja vapaus mennä kavereidensa kanssa ilman minua.
Ketään ei voi vangita täysin itselleen, on hyväksyttävä äidit poikiensa mukana. Ja on kiva, että sattuu saamaan siedettävän anopin.
Itselläni ainakin on. Ja anoppi vielä pitää meidät kaikki lapasissa ja sukissa. Neuloi minullekin villapaidan. :D
Oli ilo lukea viestiäsi, viestisi herätti monenlaisia ajatuksia. Olen ehkä turhaan miettinyt moisia asioita, sillä uskon että mieheni ja hänen äitinsä suhde on pelkästään lämmin ja aivan normaali äiti-poika suhde. Miehen äidin " paapominen" johtuu osittain varmasti siitä että hän on ainut lapsi, kuka vielä asuu kotona.
En ole yrittänyt millään tavalla kahlia miestäni, hänellä saa olla omat harrastuksensa ja omat menonsa aivan niin kuin minullakin. Olen melko sosiaalinen ihminen, ja olenkin aina menossa milloin minnekin.
Joskus tulee vain tunne, että en halua kuulla hänen ja äitinsä tekemisistä. Sillä juttelemme usein mesessä iltaisin, ja hän mainitsee usein äitinsä ja mitä hän nyt teki tai sanoi. Tulee tunne,että hänen äitinsä on ykkösnainen hänen elämässään, mutta koska olemme melko nuoria tilanne varmasti on aivan erilainen esimerkiksi 10 vuoden päästä. Täytyykin olla positiivisella mielellä, ja tarkkailla miten tilanne kehittyy.
Se edelline kaveri myös äitinsä kanssa?
jääny johonki lastensängyn lakanoitten väliin ja ilman ei tuletoimeen
Mieheni oli kiintynyt äitiinsä ja perheseensä. Heillä oli kaikilla hyvät välit, ja olin iloinen, että mahduin siihen sakkiin.
Vuosien kuluessa olen huomannut, että mieheni vaihtoi äidin sukupolvea nuorempaan, eli minuun.
Hän pimittää minulta samalla tavalla asioita kuin äidiltä pimitetään, luvataan eikä tehdä, karataan "poikien" kanssa luvattomille teille, valehdellaan, että jokin työ on tehty, lasku maksettu jne. Kun siitä tulee sitten selvittelyä, hän ottaa mutruasenteen ja valittaa, että olen niin pikkumainen kaikessa. "Mitäs toi nyt on! Lasku sinne tai tänne. Mä maksan sen ensi kuussa". Ensi kuussa sama laulu, ja "äiti" maksaa.
Napanterit äidiltä salaa, pulo eteisessä saappaan varressa. Naurattaa, kun se ei arvaa! Kielletään eh-dot-to-mas-ti, vaikka jäädään kiinni.
Niinpä suosittelen, että mietit tarkkaan, ennen kuin liität kohtalosi mammanpoikaan, kuinka ihanaan tahansa. Ensin pois kotoa, itsenäistymään. Niinhän tyttäretkin hyvin usein tekevät. Omilleen muuttavat parikymppisinä.
Pojilta se ei käy niin helposti. Heille äidin huolenpito on tärkeää, ja ennen kuin he lähtevät, pitää huolenpitäjä löytää,
Puhut alkoholistista! Miehesi saattaa kyllä olla mammanpoikakin, mutta ensisijassa hän on alkoholisti, jos pulloja piilotellaan.
En ihan näin yleistäisi, että naiset ovat itsenäisempiä kaiken kaikkiaan. Epäitsenäisten naisten vain on helpompi piilouttaa se, kun itse menevät naimisiin ja sitä myöten lasten siivellä olemaan itsekin pikku rinsessoja.
Olen nähnyt NIIN äärettömän uusavuttomia nuoria tyttöjä sekä ikäisiäni että hirvittää. Arki aivan hukassa, avioliitossa eletään kuin sinkkulassa, ruoka haetaan mäkistä tai tilataan kotipitsa. Kyllä meissä naisissakin on niitä, että laskut jätetään kylmästi maksamatta. Työssäni olen sen nähnyt. Ja jos nainen on katumaton ja huolimaton ääliö, on hän sitä todella. Sellaiselle ei ukkokullat pärjää ollenkaan.