Vaimoni petti

petetty8

No tästä on aikaa pari vuotta ja en vieläkään ole yli päässyt moisesta,koska sattui olemaan kaverini ja itse
hoidin muijani tiettyyn firmaan töihin järjestin entisenä toimitusjohtajana myös työt heille.

Siitä huolimatta muijani meni nussimaan kaverini(toim,joht.) kanssa hän oli sihteerinä kyseisessä yrityksessä.

Lisäksi muijani kertoi kun vedi häntä turpaan,että missä olivat naineet niin saatana meidän auton takapenkillä 4 kertaa firman pakettiautossa 2kertaa kerran toimistossa heidän kotona 2 kerran kun hänen
vaimonsa oli lapsien kanssa pois kotoa.

Mitä teen?? rakastan häntä mutta vituttaa tosi paljon,kun kaverini oli vielä mennyt kertomaan kaikille tutuille ,ettähän taas lähtee panemaan sihteeriään,jopa vaimonsa veljelle!!!!!!!

Aikamoinen ex kaveri, no onneksi vaimoni tunnusti ja kertoi kaiken,jopa asennoista lähtien,mutta hän jäi kiinni sen vuoksi kun oli jättänyt spermaiset pikkuhounsuojat vessan roskiin ja ihmettelin kun ne olivat ihan mählässä,no kyllähän totuus tuli kun nyrkin kanssa keskustelin kaverini muijani kanssa.

65

2969

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miehen on tehtävä...

      enää kovinkaan montaa vaihtoehtoa.

      "kun kaverini oli vielä mennyt kertomaan kaikille tutuille ,ettähän taas lähtee panemaan sihteeriään,jopa vaimonsa veljelle!!!!!!!"

      Niin siis tuossa tilanteessahan ei oikeasti ole enää mitään muuta mahdollisuutta kuin ottaa miehestä mittaa.

      "no kyllähän totuus tuli kun nyrkin kanssa keskustelin kaverini muijani kanssa. "

      Niin sitä pitää. Jos puheet eivät lopu niin ei muuta kuin käsittely uusiksi.

      Toisaalta kyllä vähän tämän palstan munattomien miehien tekstejä lukiessa tuntuu, ettei kenelläkään täällä netissä voi oikeasti olla kanttia tehdä mitä miehen on tehtävä, eli jos et ole vain nähnyt päiväunia niin propsit sulle.

      • petetty8

        No kyllä tämä on totta,tosin itseäni pelottaa kun meinasin käyttää asetta,mutta linnaan en sentään halua
        asian vuoksi ,vaikka lähellä se oli.

        Tosin sain syytteen ja sakot asian johdosta ex kaverini toimesta.......

      • miehen on tehtävä...
        petetty8 kirjoitti:

        No kyllä tämä on totta,tosin itseäni pelottaa kun meinasin käyttää asetta,mutta linnaan en sentään halua
        asian vuoksi ,vaikka lähellä se oli.

        Tosin sain syytteen ja sakot asian johdosta ex kaverini toimesta.......

        "No kyllä tämä on totta,tosin itseäni pelottaa kun meinasin käyttää asetta,mutta linnaan en sentään halua
        asian vuoksi ,vaikka lähellä se oli."

        Kyllähän se niin on että ketään ei kannata ampua tai tappaa minkään asian takia.

        "Tosin sain syytteen ja sakot asian johdosta ex kaverini toimesta"

        No mitäpä sitten? Sehän on vain rahaa.

        Käske eukkoas ottamaan lopputilin.

        Minä tosin kävisin tommoisten puheiden jälkeen vetelemässä toisenkin kerran turpaan. Jos oikein asiasta tehden kaivaa verta nenästään, pitäisi olla valmis siihen että sitä myös tulee.

      • Kosto on suloinen
        miehen on tehtävä... kirjoitti:

        Joo, en minä kanssa kertaturpaanvetoon hommaa jättäisi. Vainoaisin pitkänkin ajan päästä, pitkänkin tauon jälkeen.

        Kuka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

        Se on ihan turha lähteä tätä kaveria tai pettäjähuoraa puolustamaan. Molemmat vastuuseen teoistaan. Se, että kaverisi oli valmis pilaamaan sinun vuosien yhteiselon kumppanisi kanssa, antaa sinulle oikeuden tehdä hänen elämästään maanpäällisen helvetin. Ei vittu kun pistää vihaksi tuollaset.

        Sanokaa vaan mielenvikaiseksi ja säälittäväksi ja itsetunnottomaksi luuseriksi. Ei hetkauta.

        Minä elän kostosta.

      • Petetty8
        Kosto on suloinen kirjoitti:

        Niin olen kyllä näin tehnytkin,en viitsi kaikkea kertoa,mutta kyseinen firma meni konkurssiin ja
        ehkä vähän vaikutin tähän asiaan.....heh heh hee.

        Joten vaimoni ei ole enää siellä duunissa.

        Mutta toimenpiteet tulevat jatkumaan vaikka asiasta on nyt 2 vuotta aikaa,eli eletään nyt juuri sitä aikaa mitä silloin tapahtui (suhde oli 1.11-2006-15.1-2007 välisenä aikana).

        Onnittelin vaimoani tästä 2 vuotis päivästä eilen ja meni vähän hiljaiseksi........

      • stop
        Petetty8 kirjoitti:

        monilla petetyksi tulleilla miehillä tuo nyrkki heilahtavan helposti ja vielä kehuskelette sillä., kuten sinäkin aloittaja. Tällainen kostaminen kertoo mielestäni melkoisesti käyttäytymisestäsi ja jopa luonteestasi, voin tietysti olla väärässäkin, mutta silti, ei tuollainen ole hyvän miehen toimintatapa. Olitko karkea myös vaimollesi? Väärin hän teki, mutta EI lyömistä, vaikka jotkut kahjot typerykset siitä antavat kehuja ja yllyttävät.

      • verta pakkiin!
        stop kirjoitti:

        "monilla petetyksi tulleilla miehillä tuo nyrkki heilahtavan helposti ja vielä kehuskelette sillä., kuten sinäkin aloittaja."

        Näinhän se on. Jos sitä rakastajaa pääsee kurittamaan, niin sehän osoittaa huoralle, ettei hänen uutensa pysty suojelemaan häntä turpaansaanti on aina henkisesti rankka kokemus. Siinä vähän kuin katsotaan miesten välinen nokkimisjärjestys.

        "Tällainen kostaminen kertoo mielestäni melkoisesti käyttäytymisestäsi ja jopa luonteestasi, voin tietysti olla väärässäkin, mutta silti, ei tuollainen ole hyvän miehen toimintatapa"

        Ja pettäminen ei ole hyvän vaimon toimintatapa, joten musta kylki kummallakin.

        "mutta EI lyömistä, vaikka jotkut kahjot typerykset siitä antavat kehuja ja yllyttävät."

        Kyllä se vain niin menee että se joka leikkiin ryhtyy, leikin kestäkööt.

        Jos loukkaa toista perinjuurin, kannattaa varautua siihen että myös omat leukaperät tulevat kipeiksi. Lisäksi tietenkin asennoituminen pettämiseen vaikuttaa, en yhtän ihmettele miestä joka vetää kaiken hyvän lisäksi asialla ilkkuvaa vaimoa lättyyn. Armoa ja anteeksiantoa anovaa vaimoa taas on paljon hankalampi hakata, mutta voin kyllä sanoa että jos minut petettäisiin ja päälle vielä naurettaisiin, niin silloin ihan satavarmasti tulisi turpaan kun taas oikeasti katuvaa tuskin voisin lyödä. Vittumaisesti käyttäytyvä oikein kaivaa verta nenästään ja jos sitä sitten saa, niin voi vain katsoa peiliin.

      • Anonyymi
        stop kirjoitti:

        monilla petetyksi tulleilla miehillä tuo nyrkki heilahtavan helposti ja vielä kehuskelette sillä., kuten sinäkin aloittaja. Tällainen kostaminen kertoo mielestäni melkoisesti käyttäytymisestäsi ja jopa luonteestasi, voin tietysti olla väärässäkin, mutta silti, ei tuollainen ole hyvän miehen toimintatapa. Olitko karkea myös vaimollesi? Väärin hän teki, mutta EI lyömistä, vaikka jotkut kahjot typerykset siitä antavat kehuja ja yllyttävät.

        Ampuakko olis pitänyt

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ampuakko olis pitänyt

        No tietysti

    • kakemake

      Tässä jutuss ydin on se, että olet väärinymmärtänyt tietyt asiat.
      Vaimosi on vapaa ihminen, etkä sinä omista häntä. Jostain syystä hän erehtyi intiimiin suhteeseen kaverisi kanssa, ja tietenkin se loukkaa sinua. Olet nyt kostanut mutta et ilmeisesti ole pystynyt anyamaan anteeksi. Sanot rakastavasi vaimoasi, mutta rakastatko niin paljon, että pystyt antamaan hänelle anteeksi? Pelolla ja kostolla voit hallita, mutta perustuuko suhteenne myös vaimosi puolelta todelliseen rakkauteen? Rakastaako hän myös sinua?
      Rakkautta ei voi pakottaa. Rakkaus ei herää lyömisellä, kostolla, uhoamisella ja kiusaamisella. Rakkaus pakenee sellaista, joten mikäli haluat pitää vaimosi niin vaihda taktiikkaa.. jos pystyt. Anna hänelle anteeksi uskottomuus, ja jatka elämääsi yhdessä vaimosi kanssa. Jos nöyryytys on ollut sinulle liian kova pala, niin hakeudu terapiaan. Jos et mene terapiaan, kannattaa miettiä eron mahdollisuutta. Uskottomuus nakertaa suhdettanne koko ajan ja syö luottamusta, ja kohta teistä on jäljellä vain kaksi ihmisrauniota.
      Joskus on hyvä erota, koska minä hiukan epäilen rakkauttasi vaimoasi kohtaan. Epäilen myös vaimosi rakkautta sinua kohtaan. Epäilen teidän kykyänne selvittää asiat, koska ainakin minä pelkäisin miestä, joka ratkoo nyrkillä asioita.

      • petetty8

        No meinasin vaimoni potkaista pihalle,mutta hän ei halunnut luopua minusta ja kävimme sitten perheterapiassa.

        Hänellä ei ollut syvällisiä tunteita ex kaverini kanssa,mutta pistää miettimään,koska hän teki nämä temput selvinpäin...

        No nyt alkaa olla jo rauha maassa ja tiedän ettei ketään voi omistaa!!!

        Olisin todella tyhmä jos sellaista kuvittelisin,mutta hän on itse ilmaissut haluavansa jatkaa kanssani!!
        Ei varmaan muuten olisi itse ehdottanut menemistä terapiaan...oltiin molemmat siellä.

        No nyt hän on vannonut jopa terapeutin kuullen,ettei tulisi mielenkään enää pettää.Vaimoni huomasi reaktioni kyseiseen asiaan.

        En tiedä mikä on oikein tai väärin,mutta oli aika törkeä temppu ja minulla paloi hihat.

        No kai tästä selvitään ja annan anteeksi,mutta unohtaa en voi.

        Hän kertoi (terapeutin juttusilla)rakastavansa minua ja kerroin saman myös hänelle,mutta aina epätietuus kalvaa mieltäni.

      • selvisitte

        Kyllä puolison pettämisestä selviää, kun on yhteistä halua, kuten teillä on. Ilse olen kokenut lähes saman, mutta mieheni tekemänä. Aikaa on tapahtumaan pidempään. Naisena en tietenkään voinut ketään köniin antaa, vaikka mielessä kävi että pyydän jotain potkimaan naista perseelle.
        Minullekin naurettiin, juuri tämä suulas nainen. Mieheni kanssa tehtiin töitä suhteen eteen ja kyllä täytyy sanoa, että selätin hänet monta kertaa. Nyt tilanne on normalisoitunut. En palaa enää asiaan. Jotkut asiat tuovat joskus vihan tunteen, onneksi hetkellisesti.
        Ymmärrän kostosi. Minäkin tein niin. Voi tuntua joltain sairaalta, mutta iskin muutaman kuukauden kuluttua, kun voimani olivat palanneet. Kerroin koko stoorin tämän miehelle ja lähisuvulle., ystäville. Nainen sai lähteä aikamoisen nopsaan yhteisestä pesästä. Ja myös firmasta, jossa oli töissä, koska miehensä omisti siitä pääosan. Lisäksi hän lähti tiettyjen ehtojen vuoksi saamatta penniäkään- eli naisella oli lähtiessään henkilökohtainen omaisuus ja tuulen huuhtoma perse. Eikä harmita yhtään.

      • 456hfh
        selvisitte kirjoitti:

        "Nainen sai lähteä aikamoisen nopsaan yhteisestä pesästä. Ja myös firmasta, jossa oli töissä, koska miehensä omisti siitä pääosan. Lisäksi hän lähti tiettyjen ehtojen vuoksi saamatta penniäkään- eli naisella oli lähtiessään henkilökohtainen omaisuus ja tuulen huuhtoma perse. Eikä harmita yhtään."

        Nyt joku lutka-tiina* tai mummomuori vain paikalle ja jeesustelemaan, kuinka lapsellista ja ilkeää ja turhaa ja huonoa toimintaa on tuollainen kostaminen ja kuinka se petturi oli ainoa syyllinen tai itseasiassa vika taisikin olla sinussa kun ei kukaan onnellisessa suhteessa petä, ja niin edelleen ja niin edelleen valkopestään koko homma, eiks niin?

      • mummomuori*
        456hfh kirjoitti:

        Olihan tuo melkoista vallankäyttöä. Jos ajattelee tuota pettäjän kannalta, niin hän näemmä tuli huomanneeksi että teki mokan, ja alkoi tehdä työtä parisuhteensa eteen. Sai anteeksi. Sitten hänen vaimonsa pesi hänen likapyykkinsä, eli meni kertomaan sille toisen naisen aviopuolisolle asian. Sen kun katseli ja myhäili vierestä.

        Siis pettäjässä ei ollut varmaan mitään vikaa? Hänet vieteltiin pahaan. Hauska mielikuva, kaksi varattua viettelevät toisiaan ja ovat uhreja molemmat. Suhteissaan sekä molemmilla henkilökohtaisesti molemmilla kaikki oli todella hyvin. Hei haloo!

        Eikö muuten ole aika ihmeellistä ettei se toisen naisen mies kostanut millään tavalla takasin? Olihan hänelläkin ollut ”oikeus” siihen. Olisi vaikka käynyt tempaisemassa turpaan tätä pettäjää? Hänen näkökulmastaan se mies oli perheen hajottaja, kun tunki heidän liittonsa. Jos heillä oli lapsia, niin kuis suu sitten pannaan? Kuka se perheen hajottaja olikaan – se pettäjä mieskö? Näinhän täällä aina väitetään.

        On vähän eroa siinä, miten asian hoitaa. Itse kertoisin totuuden kun sitä minulta kysyttäisiin. Miksi alentua juoruilemaan ja mustamaalamaan, kun pelkkää totuus riittää? Kyllä se puolestaan puhuu. epäilen että tuolla naisella ei muutenkaan ole ollut kovin suurta luottamusta muutoinkaan enää mieheltään.

        Olen sitä mieltä että kyllä se elämä itsessään kostaa. Olen nähnyt sen niin monta kertaa. Joskus paras kosto on se, että toinen on vain pelkkää ilmaa – ei vaivan arvoinen.

      • että mustamaalasin
        mummomuori* kirjoitti:

        ja juoruilin. Kerroin niinkuin asiat ovat. En enempää, mutta en yhtään vähempääkään. Ja kyllä mieheni sai osansa ja jouduinhan minäkin kärsimään nöyryytyksen ja voimani olivat todella vähissä jonkin aikaa. Mutta selvitty on.
        Kerro miksi en olisi saanut kertoa miehelle?
        Mies on nyt uudessa suhteessa ja pidämme hänen kanssaan edelleen yhteyttä. Vertaistukea, heh!
        Tämä oli minun tehtävä ja oli hyvä, että tein sen ja kannustan muitakin tekemään samoin. Miksi suojella ihmistä, joka on sinulle aiheuttanut tuskaa. En puolusta miestäni, vaikka välit ovat nyt hyvät ja lämpimätkin, mutta kerroinhan, että vihantunne joskus nousee hetkeksi pintaan. Ja siksi varmaan käynkin tällä palstalla silloin tällöin.

      • mummomuori*
        että mustamaalasin kirjoitti:

        tein hätäisiä johtopäätöksiä, jotenkin vain tuo mihin vastasin, loi sellaisen mielikuvan.

        En sanonut, ettei saisi vaan sitä, että tuonkin voi tehdä monella tavalla. Asia on ok, jos se on tehty asiallisesti. Tarinasi vain kertoo kuitenkin muuta. Olen vain sitä mieltä, että miehesi olisi ollut parempi henkilö kertomaan ja näin siivoamaan omat sotkunsa. Jos vastapuolen aviomies olisi hermostunut ja läväyttänyt, niin eikö se olisi ollut ihan ok?

        Tätä koston logiikkaa vain ei kovin moni tunnu jatkavan loppuun saakka. Esimerkiksi nyt kun tilanne oli että kaksi varattua pettivät aviopuolisoitaan, on neljän eri ihmisen tarina.

        Kerroit: ”Kerroin koko stoorin tämän miehelle ja lähisuvulle., ystäville.”, niin myöskin tällä naisen miehellä olisi ollut oikeus samaan. Eli hän olisit kertonut miehesi lähisuvulle ja ystäville, millaisen miehen kanssa sinä oletkaan naimissa. Myös hän olisi saanut aiheuttaa vahinkoa niin miehesi työssä (kertomalla vaikka työnantajalle ja työtovereille?) kuin perhe-elämässä. Olisiko se vaikuttanut jollain tavalla päätökseenne jatkaa liitoa?

        Nythän miehesi säästyi tältä, taisit jopa vähän suojella häntä? Ei hän menettänyt työpaikkaansa, ei kotia eikä kasvojaan kuten olisi oikeudenmukaisesti pitänyt olla. Miksi sitä rangaistiin joka oli miehesi mielestä paras valinnan kohde, jonka kanssa pettää sinua? Vähän arvelen, että koit hänet niin pahaksi kilpailijaksi, että päätit korjata hänet kerralla pois, ettei miehesi vaan valitsisi häntä uudelleen? Kilpailua miehestäsi siis. Eikä siinä mitään pahaa, se vain on uskallettava reilusti tunnustaa.

        En tiedä on teillä molemmilla lapsia. Mutta jos oletetaan, niin kuinka lasten asema tällaisessa tilanteessa otetaan huomioon? Koston tarkoitus on aiheuttaa kärsimystä. On hyvä miettiä etukäteen, että kehen (tai keihin) se lopultakin osuu tuo kärsimys.

        Ja kun kostetaan, sekin on hyvä miettiä, minkälaisen rangaistuksen itse olisi ollut vastaan ottamaan

      • tukea ja tukea

        Taidat nauttia siitä, että saat näyttää miehesi kanssa pettäneelle naiselle, että näin homma hoidetaan sivistyneesti. Korotit itsesi muiden yläpuolelle. Olet muka joku vertaistuki. Miksi suojelet niin kovasti omaa miestäsi? Mielestäni sen naisen asia olisi ollut kertoa miehelleen, ei sinun. Olisit antanut heillekin mahdollisuuden jatkaa liittoa niinkuin tekin. Uskon, että näin toimien mies ei olisi laittanut hommaa kerrasta poikki, liitto olisi voinut jopa parantua. Ja miksi ihmeessä piti vetää mukaan sotkuun ystävät ja sukulaiset?

      • nainen 43

        on niin voimakasta, että mitenkähän tulet jatkossa selviämään? Toivottavasti olet tyytyväinen itseesi, kun toinen nainen on ns. poissa pelistä sinun toimiesi seurauksena. Tässä se taas nähdään, nainen on naiselle susi. Omaa pesää täytyy tietenkin puolustaa, mutta mielestäni teit sen jotenkin omituisesti. Taidat kuitenkin sulkea silmäsi siltä, että miehesi se sinua petti. Etkä todellakaan ole asiasta yli päässyt. Ei voi mitään, mutta säälin sitä toista naista. Ja miehesi on tossukka, kun ei saanut sinua kuriin vaan antoi sinun kostaa.

      • itkettää

        kädellä rangaissut naista, jonka kanssa miehesi sinua petti. Hän perheineen maksoi kovan hinnan suhteesta, jossa toinen osapuoli oli oma miehesi. Yhtä lailla tuolla naisella tai hänen entisellä miehellään olisi oikeus kostaa sinun miehellesi ja levitellä tiedot suhteesta miehesi suvulle, työpaikalle jne, eikö se olisi tasapuolista ja reilua? Millä oikeudella sinä esiinnyt tuomarina ja oikeuden jakajana. Olisit antanut naisen kertoa itse miehelleen ja heilleikin edes mahdollisuuden yrittää päästä asian kanssa eteenpäin, niin kuin tekin olette tehneet. Ja mikä on miehesi rooli tässä, miksi hän antoi sinun lyödä naista, johon hän kuitenkin on ollut ihastunut , näin kovalla kädellä. Veikkaanpa, että varjellakseen omaa nahkaansa. Hän onkin melkoinen pelkuri. Jos olisin tuo toinen nainen, sydämeni olisi särkynyt viimeistään tässä vaiheessa, kun minulle olisi selvinnyt, minkälaisen miehen kanssa olen ollut suhteessa. Toisen naisen avioliitto on särkynyt, teillä on avioliitto tallella - kaikki hyvin?

        Tässä on kostettu suhteen toiselle osapuolelle kohtuuttoman ankarasti, samalla väheksyen oman miehen osuutta suhteessa. Se suhde oli kahden kauppa ja mukana vielä molempien puolisot. Ala-arvoista tuo, että on mennyt levittämään katkeruudessaan, vihassaan ja kateuden tunteessaan kaikkialle juttua naisesta. Toki samalla on häpäissyt oman pesänsä, ja itsensä ennen kaikkea. Millä lailla tuon toisen naisen synti oli suurempi kuin miehen synti? Eikö molempien olisi pitänyt saada samanlainen rangaistus? Maailma on paha.

      • 13
        selvisitte kirjoitti:

        Kyllä puolison pettämisestä selviää, kun on yhteistä halua, kuten teillä on. Ilse olen kokenut lähes saman, mutta mieheni tekemänä. Aikaa on tapahtumaan pidempään. Naisena en tietenkään voinut ketään köniin antaa, vaikka mielessä kävi että pyydän jotain potkimaan naista perseelle.
        Minullekin naurettiin, juuri tämä suulas nainen. Mieheni kanssa tehtiin töitä suhteen eteen ja kyllä täytyy sanoa, että selätin hänet monta kertaa. Nyt tilanne on normalisoitunut. En palaa enää asiaan. Jotkut asiat tuovat joskus vihan tunteen, onneksi hetkellisesti.
        Ymmärrän kostosi. Minäkin tein niin. Voi tuntua joltain sairaalta, mutta iskin muutaman kuukauden kuluttua, kun voimani olivat palanneet. Kerroin koko stoorin tämän miehelle ja lähisuvulle., ystäville. Nainen sai lähteä aikamoisen nopsaan yhteisestä pesästä. Ja myös firmasta, jossa oli töissä, koska miehensä omisti siitä pääosan. Lisäksi hän lähti tiettyjen ehtojen vuoksi saamatta penniäkään- eli naisella oli lähtiessään henkilökohtainen omaisuus ja tuulen huuhtoma perse. Eikä harmita yhtään.

        että sydämesi pahuus sulaisi, pääsit katkeruudesta ja kaunasta ja voisit antaa anteeksi.

      • näin vastaavat
        itkettää kirjoitti:

        kädellä rangaissut naista, jonka kanssa miehesi sinua petti. Hän perheineen maksoi kovan hinnan suhteesta, jossa toinen osapuoli oli oma miehesi. Yhtä lailla tuolla naisella tai hänen entisellä miehellään olisi oikeus kostaa sinun miehellesi ja levitellä tiedot suhteesta miehesi suvulle, työpaikalle jne, eikö se olisi tasapuolista ja reilua? Millä oikeudella sinä esiinnyt tuomarina ja oikeuden jakajana. Olisit antanut naisen kertoa itse miehelleen ja heilleikin edes mahdollisuuden yrittää päästä asian kanssa eteenpäin, niin kuin tekin olette tehneet. Ja mikä on miehesi rooli tässä, miksi hän antoi sinun lyödä naista, johon hän kuitenkin on ollut ihastunut , näin kovalla kädellä. Veikkaanpa, että varjellakseen omaa nahkaansa. Hän onkin melkoinen pelkuri. Jos olisin tuo toinen nainen, sydämeni olisi särkynyt viimeistään tässä vaiheessa, kun minulle olisi selvinnyt, minkälaisen miehen kanssa olen ollut suhteessa. Toisen naisen avioliitto on särkynyt, teillä on avioliitto tallella - kaikki hyvin?

        Näin vastaavat naiset, jotka ovat sitä mieltä, että pettäminen täytyy saada tietoon puolisolle.
        Kukahan susi oli alunalkaen. Tämä toinen nainen ja myös mieheni. Mies kuitenkin pettämisestään huolimatta huolehti ja rakasti; näin ymmärsin, silloinkin kun makasi tätä naista.
        Puhuin totuuden tälle petetylle miehelle ja myös suvulle, en enempää. Ja myös kerroin omalle suvulleni, lapsilleni ja sisaruksilleni. En todellakaan pelastanut perheeni "kasvoja".
        Ja hyvä, että näin tein. Toipumiseni alkoi siitä. Puhuin suuni puhtaaksi. En enempää, en vähempää kuin mitä oli tapahtunut.
        Miksi minun olisi pitänyt nöyryytettynä olla hiljaa ja odottaa, onko muista miestä tai naista tehdä sitä.
        Kyllä, oma avioliittoni jatkuu ja eletään suhteellisen tasapainoista elämää, aivan kuin suurin osa pareista, pitkään yhdessä kulkeneista.
        Heillä olisi tietty ollut samat mahdollisuudet selvittää välinsä, mutta mies ajoi vaimonsa ulos elämästään. Heillä ei ollut lapsia. Meillä on, ovat aikuisia ja ymmärtävät. Tosin isä sai puhua ja paljon heidän kanssaan, ehkä se myös lähensi välejä.
        Tunnen tehneeni oikein. Ennenkaikkea itseäni kohtaan.
        Tämä toisen perheen mies olisi tietty voinut antaa selkäsaunan miehelleni, mutta fyysisesti se olisi ollut mahdoton tilanne ilman apuvoimia.
        Miehellä on uusi nainen, nuorehko. Voi olla , että hän saa vielä nauttia isyyden onnesta.
        Siitä vertaistuesta, olemme myös pareina jonkin verran tekemisissä.
        Olemme kaikki yrittäjiä. Jos miehestäni kerrottaisiin hänen työnantajalleen, olisi se hän itse ja minä.
        Toivon myös tälle suulaalle , aikoinaan mieheni kanssa pettäneelle, uutta hyvää suhdetta. Mutta susi en ollut minä tässä tapauksessa, se oli hän. Nyt ei ole enää vihattavaa, on sääli. Tein kuitenkin oikein. En jäänyt tuleen makaamaan.
        Ehkä harmittaa, että kirjoitin tänne, mutta ymmärrän hyvin näitä miesten kannanottoja.

      • muurrrr
        näin vastaavat kirjoitti:

        teit! Et sinä ole vastuussa toisen naisen avioliitosta mitenkään. Tämä on sellainen foorumi, missä kaikki niin ymmärtävät "kakkosten" touhuja. Pidä hyvää huolta avioliitostasi.

      • 14
        muurrrr kirjoitti:

        teit! Et sinä ole vastuussa toisen naisen avioliitosta mitenkään. Tämä on sellainen foorumi, missä kaikki niin ymmärtävät "kakkosten" touhuja. Pidä hyvää huolta avioliitostasi.

        'Et sinä ole vastuussa toisen naisen avioliitosta mitenkään.' Juuri siksi, sinäpä sen sanoit - hänen ei olisi pitänyt puuttua toisen naisen avioliittoon, eikö totta. Toisen naisen avioliitto ei kuulu hänelle. Ymmärrystä ei tosiaan riitä 'kakkosten' touhuille, kuten kirjoitat, mutta jännä juttu, mieskakkosen touhut ovat ihan jees.

      • hieno nainen
        14 kirjoitti:

        Joku älyää pitää puoliaan! Näiden nyyhkyttelijöiden rinnalla oleyYES!

      • nina42
        hieno nainen kirjoitti:

        Joku älyää pitää puoliaan! Näiden nyyhkyttelijöiden rinnalla oleyYES!

        vähän vähemmän punkkua, jotta saisi selville asiasi.

      • mummomuori*
        näin vastaavat kirjoitti:

        Näin vastaavat naiset, jotka ovat sitä mieltä, että pettäminen täytyy saada tietoon puolisolle.
        Kukahan susi oli alunalkaen. Tämä toinen nainen ja myös mieheni. Mies kuitenkin pettämisestään huolimatta huolehti ja rakasti; näin ymmärsin, silloinkin kun makasi tätä naista.
        Puhuin totuuden tälle petetylle miehelle ja myös suvulle, en enempää. Ja myös kerroin omalle suvulleni, lapsilleni ja sisaruksilleni. En todellakaan pelastanut perheeni "kasvoja".
        Ja hyvä, että näin tein. Toipumiseni alkoi siitä. Puhuin suuni puhtaaksi. En enempää, en vähempää kuin mitä oli tapahtunut.
        Miksi minun olisi pitänyt nöyryytettynä olla hiljaa ja odottaa, onko muista miestä tai naista tehdä sitä.
        Kyllä, oma avioliittoni jatkuu ja eletään suhteellisen tasapainoista elämää, aivan kuin suurin osa pareista, pitkään yhdessä kulkeneista.
        Heillä olisi tietty ollut samat mahdollisuudet selvittää välinsä, mutta mies ajoi vaimonsa ulos elämästään. Heillä ei ollut lapsia. Meillä on, ovat aikuisia ja ymmärtävät. Tosin isä sai puhua ja paljon heidän kanssaan, ehkä se myös lähensi välejä.
        Tunnen tehneeni oikein. Ennenkaikkea itseäni kohtaan.
        Tämä toisen perheen mies olisi tietty voinut antaa selkäsaunan miehelleni, mutta fyysisesti se olisi ollut mahdoton tilanne ilman apuvoimia.
        Miehellä on uusi nainen, nuorehko. Voi olla , että hän saa vielä nauttia isyyden onnesta.
        Siitä vertaistuesta, olemme myös pareina jonkin verran tekemisissä.
        Olemme kaikki yrittäjiä. Jos miehestäni kerrottaisiin hänen työnantajalleen, olisi se hän itse ja minä.
        Toivon myös tälle suulaalle , aikoinaan mieheni kanssa pettäneelle, uutta hyvää suhdetta. Mutta susi en ollut minä tässä tapauksessa, se oli hän. Nyt ei ole enää vihattavaa, on sääli. Tein kuitenkin oikein. En jäänyt tuleen makaamaan.
        Ehkä harmittaa, että kirjoitin tänne, mutta ymmärrän hyvin näitä miesten kannanottoja.

        sanan säilää.

        Asia on ok, jos on toimittu eli puhuttu asiallisesti. Silloin ymmärrän kyllä tilanteen. Kaikki asia tiedot kun eivät aina välity muutamasta lauseesta. Tätä pidän tärkeänä, että voidaan olla rehellisiä, mutta ei pureta pelkästään silmittömästi sitä omaa sappeaan kehen tahansa. Ikävä kyllä monelle tuo ”puhuminen” on juuri sitä.

        Teidän tilannetta mutkisti neliöasetelma. Tuolla naisella oli toinen mies (eli sinun miehesi), ja naisen tilannetta tulisi tarkastella hänen aviomiehensä näkökulmasta. Jotenkin tuli olo, että siinä liitossa ei tainnut kaikki olla kohdillaan? Sangen rankka oli miehen reagointi. Naisella on ollut omat motivaationsa ryhtyä pettämään.

        Myönnän että on persoonia jotka käyttävät pettämistä vain oman vallan käyttämiseen tai tavoitteluun. Heillä on ikään kuin käsitys, että he voivat tehdä mitä vain koska ovat niin ”päteviä” tai ”älykkäitä” ja muut alempia ja tyhmempiä. Tämä koskee muuten molempia sukupuolia!

        Oliko niin että tämä nainen kehui ja retosteli pettämisellään muille? Tarkoitus oli siis nöyryyttää sinua ja hänen miestään? Se näet muuttaa asetelmaa aika rajusti. Tämän kaltaisen tilanteen olen itsekin kokenut ja voin vakuuttaa, että silloin mennään jo muissa sfääreissä kuin tavanomaisessa pettämisessä.

        Sitten olitte te, jossa miehelläsi oli rakastajatar. Hänellä oli omat syynsä hakea toiselta naiselta seksiä. Toivottavasti hän on selvittänyt sen, miksi? Eikö hän huomannut mitä peliä nainen lopulta pelasi? Te olette kuitenkin selvittäneet oman tilanteenne ja se on hyvä.

        Vahingonilon ymmärrän, siitä meistä ei kukaan ole vapaa. Toivon että ymmärrät myös että vaikka sinä selvisit vähäisin haavoin kostotoimista, ei kaikille käy niin. Liian usein ne johtavat vain tragediaan jota ei kukaan halunnut. Siksi en suosittele kostamista, siinä herkästi mopo karkaa käsistä.

      • nainen 43
        näin vastaavat kirjoitti:

        Näin vastaavat naiset, jotka ovat sitä mieltä, että pettäminen täytyy saada tietoon puolisolle.
        Kukahan susi oli alunalkaen. Tämä toinen nainen ja myös mieheni. Mies kuitenkin pettämisestään huolimatta huolehti ja rakasti; näin ymmärsin, silloinkin kun makasi tätä naista.
        Puhuin totuuden tälle petetylle miehelle ja myös suvulle, en enempää. Ja myös kerroin omalle suvulleni, lapsilleni ja sisaruksilleni. En todellakaan pelastanut perheeni "kasvoja".
        Ja hyvä, että näin tein. Toipumiseni alkoi siitä. Puhuin suuni puhtaaksi. En enempää, en vähempää kuin mitä oli tapahtunut.
        Miksi minun olisi pitänyt nöyryytettynä olla hiljaa ja odottaa, onko muista miestä tai naista tehdä sitä.
        Kyllä, oma avioliittoni jatkuu ja eletään suhteellisen tasapainoista elämää, aivan kuin suurin osa pareista, pitkään yhdessä kulkeneista.
        Heillä olisi tietty ollut samat mahdollisuudet selvittää välinsä, mutta mies ajoi vaimonsa ulos elämästään. Heillä ei ollut lapsia. Meillä on, ovat aikuisia ja ymmärtävät. Tosin isä sai puhua ja paljon heidän kanssaan, ehkä se myös lähensi välejä.
        Tunnen tehneeni oikein. Ennenkaikkea itseäni kohtaan.
        Tämä toisen perheen mies olisi tietty voinut antaa selkäsaunan miehelleni, mutta fyysisesti se olisi ollut mahdoton tilanne ilman apuvoimia.
        Miehellä on uusi nainen, nuorehko. Voi olla , että hän saa vielä nauttia isyyden onnesta.
        Siitä vertaistuesta, olemme myös pareina jonkin verran tekemisissä.
        Olemme kaikki yrittäjiä. Jos miehestäni kerrottaisiin hänen työnantajalleen, olisi se hän itse ja minä.
        Toivon myös tälle suulaalle , aikoinaan mieheni kanssa pettäneelle, uutta hyvää suhdetta. Mutta susi en ollut minä tässä tapauksessa, se oli hän. Nyt ei ole enää vihattavaa, on sääli. Tein kuitenkin oikein. En jäänyt tuleen makaamaan.
        Ehkä harmittaa, että kirjoitin tänne, mutta ymmärrän hyvin näitä miesten kannanottoja.

        tuota logiikkaasi. Puolustat miestäsi henkeen ja vereen, vaikka hän se susi oli. Miten ihmeessä koet tehneesi oikein kertomalla asiasta naisen puolison lisäksi puolelle kylälle? Vedit lapsetkin mukaan sotkuun. Ei mene jakeluun minulle. Mitä esim. työnantajalle kuuluu, mitä työntekijät puuhaa vapaa-ajallaan? Olosi on nyt varmasti tosi hyvä, sinua säälitään ja saat myötätuntoa? Miehesi tehtävä oli kertoa asia sinulle. Tämän toisen naisen tehtävä oli kertoa puolisolleen, ei sinun. Oletko ajatellut mahdollisuutta, että asiasta tietävät puoli kylää kyllä säälivät sinua ja kurjaa kohtaloasi, mutta siltikin miettivät koko ajan, että pettääkö puolisosi uudestaan ja miten kauan jatkat sinisilmäisenä liittoanne? Kohta tietysti kerrot, että miehesi mielestä tämä nainen oli pelkkä surkea pano? Eikä merkinnyt mitään. Niinhän ne sanovat, että oma nahka pelastuu. Kysyitkö muuten mieheltäsi, miten toimitaan? Halusiko hän asiasta tiedotettavan kaikille?

      • tapahtumasta
        nainen 43 kirjoitti:

        Tästä elämänvaiheesta on jo aikaa, joten avaruuttakin ajatteluun on tullut.
        No kerron kuitenkin sinulle, että hän joka kertoi asian minulle, oli juuri tämä toisen perheen nainen. Ja todella, hän pilkkasi ja nauroi silloin kun minä olin tavallaan kontallani.
        Tiesin kyllä, että selviän, olinhan selvinnyt 90-luvun alunkin, jolloin minun oma yritykseni meni konkurssiin ja se , jos mikä oli silloin sosiaalinen häpeä.
        Teet kovin omia johtopäätöksiä. En olisi voinut kertoa hänen työnantajalleen, koska heillä oli ja miehellä edelleen on se sama yritys. Itse tein tuon tapahtuman aikaa töitä suunnilleen 24h/7pv ja niin teki miehenikin.
        Lapsia ei sotkettu asiaan, heille kerroin vain totuuden. He olivat jo silloin aikuisia ja ovat älykkäitä, fiksuja ihmisiä, osasivat suhtautua asiaa ja välit heidän perheisiinsä ovat avoimet ja lämpimät meillä molemmilla, nyt jo ukilla ja mummulla.
        Se tietääkö puoli kylää asiasta, ei hetkauta minua, eikä miestäni. Tosin naurattaa, koska asumme aika isossa kaupungissa.
        Ei ole tarvetta sanoa ketään panoksi ja asiasta ei keskustella enää perheessä. Siinä tilanteessa ei kyselty, voinko puhua. Purin asiaa luottoihmisten kanssa. Muuten tämä toisen perheen mies kertoi aavistaneensa asian. Tiesi, että jotain on vialla.
        Häivyn nyt tältä foorumilta. Haluan sanoa sisarille ja veljille, jotka ovat kokenet sama, että puhukaa asiasta, ei ole syytä suojella pettäjiä. Olemalla hiljaa muka sivistyneesti, voi häpeä viedä voimat itseltä. Kaikille kaunista joulun odotusta! Niin ja pistäkää mahdollisuuksien mukaan rahaa kiertämään.

      • 11
        tapahtumasta kirjoitti:

        sivistyneesti, mutta ei tarvitse myöskään kylvää tuhoa. Häviät tältä foorumilta, koska tiedät toimineesi väärin.

      • tuo vaimohan
        11 kirjoitti:

        sivistyneesti, mutta ei tarvitse myöskään kylvää tuhoa. Häviät tältä foorumilta, koska tiedät toimineesi väärin.

        toimi oikein. Kuka kylvi ensin tuhoa?? Suoraselkäinen ihminen, ihailtavaa!!

      • mummomuori*
        tapahtumasta kirjoitti:

        Tästä elämänvaiheesta on jo aikaa, joten avaruuttakin ajatteluun on tullut.
        No kerron kuitenkin sinulle, että hän joka kertoi asian minulle, oli juuri tämä toisen perheen nainen. Ja todella, hän pilkkasi ja nauroi silloin kun minä olin tavallaan kontallani.
        Tiesin kyllä, että selviän, olinhan selvinnyt 90-luvun alunkin, jolloin minun oma yritykseni meni konkurssiin ja se , jos mikä oli silloin sosiaalinen häpeä.
        Teet kovin omia johtopäätöksiä. En olisi voinut kertoa hänen työnantajalleen, koska heillä oli ja miehellä edelleen on se sama yritys. Itse tein tuon tapahtuman aikaa töitä suunnilleen 24h/7pv ja niin teki miehenikin.
        Lapsia ei sotkettu asiaan, heille kerroin vain totuuden. He olivat jo silloin aikuisia ja ovat älykkäitä, fiksuja ihmisiä, osasivat suhtautua asiaa ja välit heidän perheisiinsä ovat avoimet ja lämpimät meillä molemmilla, nyt jo ukilla ja mummulla.
        Se tietääkö puoli kylää asiasta, ei hetkauta minua, eikä miestäni. Tosin naurattaa, koska asumme aika isossa kaupungissa.
        Ei ole tarvetta sanoa ketään panoksi ja asiasta ei keskustella enää perheessä. Siinä tilanteessa ei kyselty, voinko puhua. Purin asiaa luottoihmisten kanssa. Muuten tämä toisen perheen mies kertoi aavistaneensa asian. Tiesi, että jotain on vialla.
        Häivyn nyt tältä foorumilta. Haluan sanoa sisarille ja veljille, jotka ovat kokenet sama, että puhukaa asiasta, ei ole syytä suojella pettäjiä. Olemalla hiljaa muka sivistyneesti, voi häpeä viedä voimat itseltä. Kaikille kaunista joulun odotusta! Niin ja pistäkää mahdollisuuksien mukaan rahaa kiertämään.

        puhuitko asiallisesti vai et?

        Kiillotitko omaa kuvaasi kertomalla että olit asialinjalla vaikka tosiasiassa juoruilit ja provosoit ihan kostoksi? ei muuten mutta tuo kommentti että pettäjää ei pidä suojella, ihmetyttää vähän. Miehesi oli kuitenkin pettäjä, ja hän peti sinun luottamuksen.

        Ei ainakaan minä aja takaa, että täytyy olla hiljaa. Se ei todellakaan ole oikein ja syö ihmistä sisältä.

      • mikä pelottaa

        Luin tuon ketjun. Miksi tämä vaimo ei olisi saanut kertoa miehelle, kuinka tätäkin kusetettiin. Tämä toinen nainenhan kertoi ensin ja pilkkasi päälle. Täällä älähdetään heti, jos vaimot ottavat ja pistävät vastaan ja pitävät puoliaan. Uskon että tämänkin tapauksen mies on saanut osansa mutta jos avioliitto jatkuu ja toimii, täytyy yhteen hiileen puhaltaa. Etenkin kun ovat yrittäjiä. Olisihan voinut käydä toisinpäin, että tämä pari olisi eronnut ja toinen jatkanut. Kirjottaja kirjoitti että aikaa kulunut. näinhän pitää olla, että antaa anteeksi, ei kai muuten kannata jatkaa yhdessä.

      • miimu33
        mikä pelottaa kirjoitti:

        ompa mukava lukea välillä fiksujen ihmisten mielipiteitä. Kiitos!

      • mummomuori*
        mikä pelottaa kirjoitti:

        Luin tuon ketjun. Miksi tämä vaimo ei olisi saanut kertoa miehelle, kuinka tätäkin kusetettiin. Tämä toinen nainenhan kertoi ensin ja pilkkasi päälle. Täällä älähdetään heti, jos vaimot ottavat ja pistävät vastaan ja pitävät puoliaan. Uskon että tämänkin tapauksen mies on saanut osansa mutta jos avioliitto jatkuu ja toimii, täytyy yhteen hiileen puhaltaa. Etenkin kun ovat yrittäjiä. Olisihan voinut käydä toisinpäin, että tämä pari olisi eronnut ja toinen jatkanut. Kirjottaja kirjoitti että aikaa kulunut. näinhän pitää olla, että antaa anteeksi, ei kai muuten kannata jatkaa yhdessä.

        pitää

        en sitä ole kieltänytkään. On ihmisiä jotka osaavat sen ihan asiallisesti. Mutta vastaavasti on ihmisiä joille tuo kosto tavallaan hirttää kiinni, ja käytös on sen mukaista.

        Itse kyllä olisi laittanut sen miehen selvittämään sotkut. Hän olisi ollut se joka kertoo naisen miehelle. Olisin voinut olla miehen tukena tässä. Samoin voi olla rehellinen kun tulee juttua muualla, ja voi kertoa mitä tapahtui.

        Ei aina pidä olla noin mustavalkoinen, joko ei mitään tai sitten kaikki on sallitua.
        Muutin olen samaa mieltä.

      • gfdfgf
        mummomuori* kirjoitti:

        tein hätäisiä johtopäätöksiä, jotenkin vain tuo mihin vastasin, loi sellaisen mielikuvan.

        En sanonut, ettei saisi vaan sitä, että tuonkin voi tehdä monella tavalla. Asia on ok, jos se on tehty asiallisesti. Tarinasi vain kertoo kuitenkin muuta. Olen vain sitä mieltä, että miehesi olisi ollut parempi henkilö kertomaan ja näin siivoamaan omat sotkunsa. Jos vastapuolen aviomies olisi hermostunut ja läväyttänyt, niin eikö se olisi ollut ihan ok?

        Tätä koston logiikkaa vain ei kovin moni tunnu jatkavan loppuun saakka. Esimerkiksi nyt kun tilanne oli että kaksi varattua pettivät aviopuolisoitaan, on neljän eri ihmisen tarina.

        Kerroit: ”Kerroin koko stoorin tämän miehelle ja lähisuvulle., ystäville.”, niin myöskin tällä naisen miehellä olisi ollut oikeus samaan. Eli hän olisit kertonut miehesi lähisuvulle ja ystäville, millaisen miehen kanssa sinä oletkaan naimissa. Myös hän olisi saanut aiheuttaa vahinkoa niin miehesi työssä (kertomalla vaikka työnantajalle ja työtovereille?) kuin perhe-elämässä. Olisiko se vaikuttanut jollain tavalla päätökseenne jatkaa liitoa?

        Nythän miehesi säästyi tältä, taisit jopa vähän suojella häntä? Ei hän menettänyt työpaikkaansa, ei kotia eikä kasvojaan kuten olisi oikeudenmukaisesti pitänyt olla. Miksi sitä rangaistiin joka oli miehesi mielestä paras valinnan kohde, jonka kanssa pettää sinua? Vähän arvelen, että koit hänet niin pahaksi kilpailijaksi, että päätit korjata hänet kerralla pois, ettei miehesi vaan valitsisi häntä uudelleen? Kilpailua miehestäsi siis. Eikä siinä mitään pahaa, se vain on uskallettava reilusti tunnustaa.

        En tiedä on teillä molemmilla lapsia. Mutta jos oletetaan, niin kuinka lasten asema tällaisessa tilanteessa otetaan huomioon? Koston tarkoitus on aiheuttaa kärsimystä. On hyvä miettiä etukäteen, että kehen (tai keihin) se lopultakin osuu tuo kärsimys.

        Ja kun kostetaan, sekin on hyvä miettiä, minkälaisen rangaistuksen itse olisi ollut vastaan ottamaan

        "Nythän miehesi säästyi tältä, taisit jopa vähän suojella häntä? Ei hän menettänyt työpaikkaansa, ei kotia eikä kasvojaan kuten olisi oikeudenmukaisesti pitänyt olla. Miksi sitä rangaistiin joka oli miehesi mielestä paras valinnan kohde, jonka kanssa pettää sinua?"

        Oletko sinä ihan täysi torvi? Miestä ei voi vahingoittaa liikaa, se kun napsahtaa omaan nilkkaan kun edellinen kirjoittaja kuitenkin aikoi jatkaa hänen kanssaan. Sitä toista voi taas lyödä senkin edestä, siitä kun ei ole mitään haittaa.

        Reaalipolitiikkaa.

        "Ja kun kostetaan, sekin on hyvä miettiä, minkälaisen rangaistuksen itse olisi ollut vastaan ottamaan "

        Mitäs väliä tuolla on? Minun mielestäni pitää miettiä ainoastaan sitä, minkälaisen rangaistuksen toinen voi ottaa vastaan. Etenkin jos ollaan jatkamassa suhdetta. Toisia kun voi mättää vaikka turpaan ja toisille sellainen käsittely on aivan liian ronski.

      • Varajeesus is dead
        itkettää kirjoitti:

        kädellä rangaissut naista, jonka kanssa miehesi sinua petti. Hän perheineen maksoi kovan hinnan suhteesta, jossa toinen osapuoli oli oma miehesi. Yhtä lailla tuolla naisella tai hänen entisellä miehellään olisi oikeus kostaa sinun miehellesi ja levitellä tiedot suhteesta miehesi suvulle, työpaikalle jne, eikö se olisi tasapuolista ja reilua? Millä oikeudella sinä esiinnyt tuomarina ja oikeuden jakajana. Olisit antanut naisen kertoa itse miehelleen ja heilleikin edes mahdollisuuden yrittää päästä asian kanssa eteenpäin, niin kuin tekin olette tehneet. Ja mikä on miehesi rooli tässä, miksi hän antoi sinun lyödä naista, johon hän kuitenkin on ollut ihastunut , näin kovalla kädellä. Veikkaanpa, että varjellakseen omaa nahkaansa. Hän onkin melkoinen pelkuri. Jos olisin tuo toinen nainen, sydämeni olisi särkynyt viimeistään tässä vaiheessa, kun minulle olisi selvinnyt, minkälaisen miehen kanssa olen ollut suhteessa. Toisen naisen avioliitto on särkynyt, teillä on avioliitto tallella - kaikki hyvin?

        Tuskinpa se on petetyn naisen vika, jos hänen miehensä rakastajattaren puoliso ei hyväksy syrjähyppyjä!

        EI VOI OLLA PETETYN VELVOLLISUUS JÄRJESTÄÄ RAKASTAJATTAREN ASIOITA KAIKIN PUOLIN HYVIN!!!!

        Mistä vitusta nainen olisi voinut tietää, vaikka mies olisi painanut koko asian villaisella?

        Voi vittu näitä jeesustelijoita tällä palstalla...voi elämän kevät.

        "Yhtä lailla tuolla naisella tai hänen entisellä miehellään olisi oikeus kostaa sinun miehellesi ja levitellä tiedot suhteesta miehesi suvulle, työpaikalle jne, eikö se olisi tasapuolista ja reilua?"

        Oletko sinäkin ihan vajakki? Eihän kirjoittajalla ole siihen mitään sanomista, jos petetty mies olisi hyvinkin voinut käydä pyhkimässä kirjoittajan aviomiestä turpaan. "Voi, voi elä kuule hermostu" ei auta mitään siinä vaiheessa kun toinen rynnii nyrkit pystyssä ja ovenkarmit kaulassa etuovesta sisään.

        "Ja mikä on miehesi rooli tässä, miksi hän antoi sinun lyödä naista, johon hän kuitenkin on ollut ihastunut , näin kovalla kädellä."

        Voi hyvä jumala sentään näitä juttuja.

        "Toisen naisen avioliitto on särkynyt, teillä on avioliitto tallella - kaikki hyvin? "

        Voi hyvä jumala sentään näitä palstan jeesuksia! TASAN EIVÄT KÄY ONNENLAHJAT! ELÄMÄ ON EPÄREILUA!

      • helppoheikki56456
        hieno nainen kirjoitti:

        Joku älyää pitää puoliaan! Näiden nyyhkyttelijöiden rinnalla oleyYES!

        On se nyt vittu ihan hirveätä kun petetty ei lähetä kirjettä rakastajattarelle, jossa kiittää häntä koska ei ilman tätä herätystä olisi ymmärtänyt avioliitossa olevan ongelmia.

        Voi hyvä Jumala sentään, kuinka nössöjä ja munattomia ihmisiä täällä oikein onkaan...vai että petetyn pitää varmistaa pettäjien tasapuolinen kohtalo...ei saatana sentään missä on tämänpäivän ihmisten järki ja moraali...? Just oli hesarissa juttua että häpeä puuttuu länsimaista ja se on kyllä aivan saatana taivahan tosi.

        Minusta pettureita saa kohdella tasan sellaisella tavalla kuin haluaa, vaikka hakata jos siltä tuntuu. Silloin pitää antaa mennä, sillä "kerranhan täällä vain eletään" ja "carpe diem" ja "älä mieti mitä muut sanoo" ja "tee niin kuin sydämesi läskee". Jos se sydän ja tunteet sanoo että laitetaan toinen kärsimään, niin sitten vittu laitetaan ja sillä selvä.

      • petetty8
        mummomuori* kirjoitti:

        tein hätäisiä johtopäätöksiä, jotenkin vain tuo mihin vastasin, loi sellaisen mielikuvan.

        En sanonut, ettei saisi vaan sitä, että tuonkin voi tehdä monella tavalla. Asia on ok, jos se on tehty asiallisesti. Tarinasi vain kertoo kuitenkin muuta. Olen vain sitä mieltä, että miehesi olisi ollut parempi henkilö kertomaan ja näin siivoamaan omat sotkunsa. Jos vastapuolen aviomies olisi hermostunut ja läväyttänyt, niin eikö se olisi ollut ihan ok?

        Tätä koston logiikkaa vain ei kovin moni tunnu jatkavan loppuun saakka. Esimerkiksi nyt kun tilanne oli että kaksi varattua pettivät aviopuolisoitaan, on neljän eri ihmisen tarina.

        Kerroit: ”Kerroin koko stoorin tämän miehelle ja lähisuvulle., ystäville.”, niin myöskin tällä naisen miehellä olisi ollut oikeus samaan. Eli hän olisit kertonut miehesi lähisuvulle ja ystäville, millaisen miehen kanssa sinä oletkaan naimissa. Myös hän olisi saanut aiheuttaa vahinkoa niin miehesi työssä (kertomalla vaikka työnantajalle ja työtovereille?) kuin perhe-elämässä. Olisiko se vaikuttanut jollain tavalla päätökseenne jatkaa liitoa?

        Nythän miehesi säästyi tältä, taisit jopa vähän suojella häntä? Ei hän menettänyt työpaikkaansa, ei kotia eikä kasvojaan kuten olisi oikeudenmukaisesti pitänyt olla. Miksi sitä rangaistiin joka oli miehesi mielestä paras valinnan kohde, jonka kanssa pettää sinua? Vähän arvelen, että koit hänet niin pahaksi kilpailijaksi, että päätit korjata hänet kerralla pois, ettei miehesi vaan valitsisi häntä uudelleen? Kilpailua miehestäsi siis. Eikä siinä mitään pahaa, se vain on uskallettava reilusti tunnustaa.

        En tiedä on teillä molemmilla lapsia. Mutta jos oletetaan, niin kuinka lasten asema tällaisessa tilanteessa otetaan huomioon? Koston tarkoitus on aiheuttaa kärsimystä. On hyvä miettiä etukäteen, että kehen (tai keihin) se lopultakin osuu tuo kärsimys.

        Ja kun kostetaan, sekin on hyvä miettiä, minkälaisen rangaistuksen itse olisi ollut vastaan ottamaan

        No nyt täytyy lopettaa tällaiset kommentit heti alkuunsa!!kyllä mielestäni miehellä ja naisella
        on oikeus kostaa jos näin tekee....

        Tämä asia on niin paha ja arkaluontoinen,ettei pahempaa toivo edes pahimmalle vihamiehelle.

        Tämä on tapahtunut ja sillä siisti ja olen kertonut kaiken jopa lähisuvulleni vaimon samaan piiriin kuuluville.Enkä kehuskele väkivallalla,mutta siinä kohtaa kun tieto tulee,niin rupeaa
        adrealiini suonissa jylläämään ja lopputulos on valitettavasti tällainen...Varsinkin kun otin silloin
        2v sitten vitutuksee potun viinaa,niin oksat pois ja männynkävyt.

        Leikkasin vaimoltani mm.hiukset vähän eri tavalla mitä kampaajat tekee jouduin hoitamaan kauppareissut vähän aikaa yksin(n,6kk),no en kerro kaikkea julkisesti joten antaa olla,koska olemme jo sopineet asian...suurimmaksi osaksi ,mutta kyllä se edelleen tulee mieleen välillä.

      • niinpä niin...
        tukea ja tukea kirjoitti:

        Taidat nauttia siitä, että saat näyttää miehesi kanssa pettäneelle naiselle, että näin homma hoidetaan sivistyneesti. Korotit itsesi muiden yläpuolelle. Olet muka joku vertaistuki. Miksi suojelet niin kovasti omaa miestäsi? Mielestäni sen naisen asia olisi ollut kertoa miehelleen, ei sinun. Olisit antanut heillekin mahdollisuuden jatkaa liittoa niinkuin tekin. Uskon, että näin toimien mies ei olisi laittanut hommaa kerrasta poikki, liitto olisi voinut jopa parantua. Ja miksi ihmeessä piti vetää mukaan sotkuun ystävät ja sukulaiset?

        "Olisit antanut heillekin mahdollisuuden jatkaa liittoa niinkuin tekin. "#

        Haloo pässi! Mitä vittua se kertominen siihen vaikuttaa? Jotkut nyt vain eivät suostu katselemaan huoraavaa vaimoa, vaikka tämä fakta esitettäisiin heille hopetarjottimella silkkihanskat kädessä pahoitellen.

      • varajeesuksen aika
        nainen 43 kirjoitti:

        on niin voimakasta, että mitenkähän tulet jatkossa selviämään? Toivottavasti olet tyytyväinen itseesi, kun toinen nainen on ns. poissa pelistä sinun toimiesi seurauksena. Tässä se taas nähdään, nainen on naiselle susi. Omaa pesää täytyy tietenkin puolustaa, mutta mielestäni teit sen jotenkin omituisesti. Taidat kuitenkin sulkea silmäsi siltä, että miehesi se sinua petti. Etkä todellakaan ole asiasta yli päässyt. Ei voi mitään, mutta säälin sitä toista naista. Ja miehesi on tossukka, kun ei saanut sinua kuriin vaan antoi sinun kostaa.

        "Toivottavasti olet tyytyväinen itseesi, kun toinen nainen on ns. poissa pelistä sinun toimiesi seurauksena."

        No eiköhän tuo ole jumalauta ensimmäinen järkevä temppu??? ei kai sitä toista naista (tai miestä, miten vaan) voi jättää rauhassa pyörimään ympärille ja kutomaan omia verkkojaan? Eivät ne kakkoset aina luovuta sillä että niille kiltisti sanoo, että soo soo, minä tiedän teistä ja olisitko niin ystävällinen, että jättäisit mieheni rauhaan.

        "Tässä se taas nähdään, nainen on naiselle susi."

        No sitä on ihan turha enää siinä vaiheessa itkeä, kun on käynyt puksuttelemassa toisen aviomiestä. Siinä vaiheessa ollaan kyllä ihan elokuvien arkkivihollisten tasolla ja kaikenmaailman jeesustelut suseista voi kyllä unohtaa.

        "Taidat kuitenkin sulkea silmäsi siltä, että miehesi se sinua petti."

        Petturin kurittamisessa on vain semmoinen ongelma, että jos sen kanssa aikoo jatkaa elämistä, niin siinä' pitää vähän miettiä niitä rajoja. Sen toisen kanssa tällaista ongelmaa ei ole, joten voi antaa palaa. Vastaavasti jos aikoo lopettaa suhteet, silloin ei tietenkään ole mitään pidäkkeitä mätkiä petturia.

        "Ja miehesi on tossukka, kun ei saanut sinua kuriin vaan antoi sinun kostaa. "

        Jos miehelle antaa kaksi vaihtoehtoa:
        1) teen kakkoselle mitä haluan ja suhde jatkuu
        2) yrität estellä, suhde katkeaa ja teen silti samat jutut kakkoselle
        niin mitä veikkaat, kumpi miehen kannattaa valita? Kyllä miehellä pitäisi sen verran olla häpyä, ettei ala kakkosta enää tuossa vaiheessa puolustelemaan.

        Taidat olla itse kakkonen, vai miksi tunnet noin paljon sympatiaa?

      • entäpä jos
        mummomuori* kirjoitti:

        pitää

        en sitä ole kieltänytkään. On ihmisiä jotka osaavat sen ihan asiallisesti. Mutta vastaavasti on ihmisiä joille tuo kosto tavallaan hirttää kiinni, ja käytös on sen mukaista.

        Itse kyllä olisi laittanut sen miehen selvittämään sotkut. Hän olisi ollut se joka kertoo naisen miehelle. Olisin voinut olla miehen tukena tässä. Samoin voi olla rehellinen kun tulee juttua muualla, ja voi kertoa mitä tapahtui.

        Ei aina pidä olla noin mustavalkoinen, joko ei mitään tai sitten kaikki on sallitua.
        Muutin olen samaa mieltä.

        Jos mies ja tämä toisen miehen vaimo olisivat olleet hiljaa. Vaikka tämä suoraselkäinen vaimo olisi vaatinut heitä itseään kertomaan asian petetylle miehelle. Mikä siinä on on mustavalkoista, että petetty vaimo sen teki kun sai voimansa takaisin. Jotakin kertoo se että tämä pariskunta jatkoi, ehkä se oli yhdessä omistettu yritys mutta varmaan paljon muutakin. Aina täällä pidetään petettyjä vaimoja osasyyllisinä. Voi olla , että niin onkin, mutta kun vaimo toimii se onkin kostoa ja epäoikeudenmukaista. Minusta vaimo teki oikein katsoen omaa avioliittoaan ja myös tätä petettyä miestä, onhan hänelläkin nyt mahdollisuus onneen. Tämä yrittäjänainen olisi kyllä selvinnyt vaikka hänen avioliittonsa olisi loppunut. Luulen että on vahva nainen.

      • mummomuori*
        entäpä jos kirjoitti:

        jossittelujen maailmaan, missä kaikki on siis mahdollista, voidaan heitellä oletuksia puoleen ja toiseen.

        En pidä osasyyllisenä puolisoita, kumpaakaan. Juuri siksi miehen itsensä olisi pitänyt kohdata tekojensa seuraus myös sen toisen osapuolen taholta – mitä hän teki tuon naisen perheelle? Katsoa silmästä silmään.
        Miksi hän sai vaieta ja tuo työ tehtiin hänen puolestaan?

        Miksi tuo toinen pariskunta ei olisi saanut olla hiljaa? Se olisi ollut heidän ratkaisunsa ja ilmeisesti tähdännyt siihen ettei eroa tulisi. Mikä silloin olisi ollut tämän ap:n ”kosto”?

        Mitenkä asetelma olisi muuttunut jos tuo toinen nainen olisi ensin paljastunut? Mikä silloin olisi ollut tämän ap:n ”kosto”?

        Olisiko tuon toisen naisen mies toiminut vastaavalla tavalla? Jos olisi, niin mikä silloin olisi ollut tämän ap:n ”kosto”?

        Entä jos tuolla toisella naisella ei olisi ollut mitään miestä? Mikä silloin olisi ollut tämän ap:n ”kosto”?

        Mies petti häntä, mies katui tekoaan. Puolisot päättivät jatkaa, ja puivat asiaa. Se on oikein, ettei petetty jäänyt tuleen makaaman ja uskalsi olla avoin muille ihmisille. Se ei ole kostamista, vaan asian toteamista, näin meille kävi ja tältä tuntuu.

        Se taas on kostamista, kun miettii kuinka paljon vahinkoa voisi saada aikaiseksi sille toisella osapuolelle ja suunnittelee tekonsa sen mukaan. (Sen toisen mies kosti muuten oman vaimonsa pettämisen eroamalla ja nöyryyttämällä julkisesti. Samoin ap nöyryytti naista. Kuka nöyryytti pettänyttä miestä?). Samalla tietysti suojaa oman selustansa että itselle vahinkoa tulisi mahdollisimman vähän.

        Kritisoin siis tapaa, jolla noita kostoja tehdään. En sitä että asiasta puhutaan.

      • seli seli

        Tämä on hyvä ketju petetyn miehen ja naisen näkökulmasta. Aloittaja oli petetty mies, ketjuun tuli petetty nainen.
        En ymmärrä naisena miksi tää nainen ei olisi saanut toimia niinkuin toimi. Minunkin olisi pitänyt tehdä aikoinaan juuri noin. Uskon että ei tuo aviomies ole päässyt helpoilla. Kyllä vaimo on hänet kurittanut ja lapsillekin on joutunut selvittelemään tapahtumaa, Ja myös toinen yrittäjä on osansa antanut. Mutta kypsät ihmiset jatkavat. ja ovat edelleen perheittäänkin tekemisissä, jos ymmärsin oikein. Näin voi selviytyä ja jatkaa. Lähdön saanut nainen on oman onnensa seppä jatkossa. Joku toimii ja jatkaa pää pystyssä. Toimissa kannattaa olla sillälailla itsekäs että ei tee mitään sellaista, että joutuu esim. oikeuteen. Tämä muori nimimerkki selittelee kaikkia asioita ja vähän ristiin eri ketjuissa. Terveisiä, jos luet tätä palstää, tälle naiselle joka toimi ihan oikein.

      • kapasiteettiyksiö

        "Se taas on kostamista, kun miettii kuinka paljon vahinkoa voisi saada aikaiseksi sille toisella osapuolelle ja suunnittelee tekonsa sen mukaan. ("

        No shit, Sherlock?

        "(Sen toisen mies kosti muuten oman vaimonsa pettämisen eroamalla ja nöyryyttämällä julkisesti."

        Aivan oikein.

        "Samoin ap nöyryytti naista."

        Edelleenkin aivan oikein.

        "Kuka nöyryytti pettänyttä miestä?)."

        Mummomuori-ressukka-kulta-hanipuppeli, et nyt taida tajuta elämän realiteetteja. Varmasti kirjoittaja on hänellekin raivonnut, mutta jos aikoo jatkaa liittoa, niin petturia nyt vaan ei voi nöyryyttää samalla tavalla kuin henkilöä, joka jätetään tai joka ei edes kuulu perheeseen.

        "Samalla tietysti suojaa oman selustansa että itselle vahinkoa tulisi mahdollisimman vähän. "

        Kuka idiootti ei toimisi noin?

        "Kritisoin siis tapaa, jolla noita kostoja tehdään."

        Joka leikkiin ryhtyy, seleikin kestäkööt. Olen aina sanonut vaimolle, että jos pettää, opetelkoot etukäteen tekemään pillilla imettävää ruokaa, nimittäin muuta ei itselle tai rakastajalle tarvi vähään aikaan tehdä. Kyllä jämpti on niin, että elämässä on tietyt rajat ja niiden ylittämisestä rangaistaan. Jotkut rankaisevat vähän kovemmalla kädellä kuin toiset.

      • mummomuori*
        seli seli kirjoitti:

        Tämä on hyvä ketju petetyn miehen ja naisen näkökulmasta. Aloittaja oli petetty mies, ketjuun tuli petetty nainen.
        En ymmärrä naisena miksi tää nainen ei olisi saanut toimia niinkuin toimi. Minunkin olisi pitänyt tehdä aikoinaan juuri noin. Uskon että ei tuo aviomies ole päässyt helpoilla. Kyllä vaimo on hänet kurittanut ja lapsillekin on joutunut selvittelemään tapahtumaa, Ja myös toinen yrittäjä on osansa antanut. Mutta kypsät ihmiset jatkavat. ja ovat edelleen perheittäänkin tekemisissä, jos ymmärsin oikein. Näin voi selviytyä ja jatkaa. Lähdön saanut nainen on oman onnensa seppä jatkossa. Joku toimii ja jatkaa pää pystyssä. Toimissa kannattaa olla sillälailla itsekäs että ei tee mitään sellaista, että joutuu esim. oikeuteen. Tämä muori nimimerkki selittelee kaikkia asioita ja vähän ristiin eri ketjuissa. Terveisiä, jos luet tätä palstää, tälle naiselle joka toimi ihan oikein.

        huomaatteko te mikä ero on näissä tilanteissa?

        Naiselle kostetaan enemmän kuin miehelle!

        Onko siis näin että nainen on se joka viettelee uhrin eli miehen – ei toisinpäin?

        Mies kostaa pettäjälle, nainen sille toiselle osapuolelle.

        Niin, ikävä kyllä minusta tällainen on melkoista ”hevosenleikkiä”. Mutta niinhän moni pettäjä puolustelee, että se on pelkkää leikkiä – seksiä – eikä sitä pitäisi niin tosissaan ottaa.

        Voin kertoa että olen tuntenut vihaa, kylmää jäätävää vihaa. Olen mielessäni pahoinpidellyt jne. mutta kohdetta – en sitä toista osapuolta. Kyse ei ollut perinteisestä pettämisestä vaan ihan pelkästä nöyryyttämisen halusta miehen puolelta. Voin sanoa että koston ajatukset pyörivät vahvasti mielessä. Silloin mietin, mikä on paras tapa kostaa sille pettäjälle, en uhrannut aikaani sille toiselle naiselle. Hän oli se ulkopuolinen, hän vihasi minua koska mies provosoi häntä.

        Mielestäni mies pettäjät ovat typeriä, koska eivät ymmärrä että antavat melkoiset vallan avaimet sen toisen naisen käyttöön. Hehän ovat itse omalla toiminnallaan ja päätöksilläkään aikaan saaneet tilanteen, jossa se ulkopuolinen pääsee nöyryyttämään omaa puolisoa. Naiset nyt vain eivät voi olla ottamatta mittaa toisistaan.

        Kun nainen pettää hän tekee samoin, mutta yllätys! hän voi luottaa siihen ettei miehet teekkään samoin. He eivät mieti sitä kuinka kostaa toiselle miehelle, vaan he miettivät sitä - miten kostaa tuolle naiselle.

        Pahimmillaan mies voi saada sellaisen draamavyöryn aikaiseksi kun kaksi naista alkaa otella keskenään, että lopulta istutaan koko sakki oikeudessa. Onhan se toki itsetuntoa kohottavaa kun itsestä tapellaan - eikö vain? Sen kun katselee vierestä ja hyppää sen voittajan völjyyn.

        Ehkä minussa on joku vika etten ymmärrä sitä, että miehestä täytyy taistella? Jos mies ei osaa hoitaa omaa tonttiaan ei hän ole minun mieheni. Ymmärrän sen että miesmakujakin on monenlaisia. Jotkut tykkää olla justiina/äiti perheessä sille miehellekin.

      • samaa selipeliä

        Kuka ketjun naisen tapauksessa kosti, se oli loukattu aviomies joka lähetti matkaan huoraavan vaimonsa tuulen huuhtoma perse mukanaan. Petetty nainen puhui suunsa puhtaaksi huom senjälkeen kun oli mennyt vähän aikaa siitä kun huora itse pilkaten kertoi tälle asiasta. Hän ei päästänyt miestä helpolla vaan kertoi myös omille läheisilleen ja luulenpa että mies kirosi ja katui tekoaan. Vaimo oli viisas ja vahva. Enemmän vain tämmösiä naisia kehiin kaikkien ensimäistä kertaa petetyksi tulleiden . tästä poikki ja pinoon. tilalle. toivoopi petetty ja pettänyt mies.

      • mummomuori*
        samaa selipeliä kirjoitti:

        tästä olen samaa mieltä, jos nyt ihan ajatuksella luet!

        Eli tilanne oli että se toinen nainen juhli voittoaan, joka oli mahdollista, koska ap:n mies jakoi itseään - eikö vain?

        Ap lähti sotimaan tuota vaista vastaan - saadakseen oman voittonsa - eikö vain?

        Mies kärsi mitä?

        Kyllä, kun asialinjalla puhutaan, kaikki on ok.

      • Parempihan se on tehdä kuitenkin pettäjästäkin se "ihmisraunio" kuin vain jäädä itse sellaisiksi. Paskat mistää terapioista ole mitään hyötyä. Kuunnella jonkun typerän sossuhiekkatussun lässytyksiä. Vetää asianosaiset pandakarhuiksi ja lähtee litomaan!

      • näin vastaavat kirjoitti:

        Näin vastaavat naiset, jotka ovat sitä mieltä, että pettäminen täytyy saada tietoon puolisolle.
        Kukahan susi oli alunalkaen. Tämä toinen nainen ja myös mieheni. Mies kuitenkin pettämisestään huolimatta huolehti ja rakasti; näin ymmärsin, silloinkin kun makasi tätä naista.
        Puhuin totuuden tälle petetylle miehelle ja myös suvulle, en enempää. Ja myös kerroin omalle suvulleni, lapsilleni ja sisaruksilleni. En todellakaan pelastanut perheeni "kasvoja".
        Ja hyvä, että näin tein. Toipumiseni alkoi siitä. Puhuin suuni puhtaaksi. En enempää, en vähempää kuin mitä oli tapahtunut.
        Miksi minun olisi pitänyt nöyryytettynä olla hiljaa ja odottaa, onko muista miestä tai naista tehdä sitä.
        Kyllä, oma avioliittoni jatkuu ja eletään suhteellisen tasapainoista elämää, aivan kuin suurin osa pareista, pitkään yhdessä kulkeneista.
        Heillä olisi tietty ollut samat mahdollisuudet selvittää välinsä, mutta mies ajoi vaimonsa ulos elämästään. Heillä ei ollut lapsia. Meillä on, ovat aikuisia ja ymmärtävät. Tosin isä sai puhua ja paljon heidän kanssaan, ehkä se myös lähensi välejä.
        Tunnen tehneeni oikein. Ennenkaikkea itseäni kohtaan.
        Tämä toisen perheen mies olisi tietty voinut antaa selkäsaunan miehelleni, mutta fyysisesti se olisi ollut mahdoton tilanne ilman apuvoimia.
        Miehellä on uusi nainen, nuorehko. Voi olla , että hän saa vielä nauttia isyyden onnesta.
        Siitä vertaistuesta, olemme myös pareina jonkin verran tekemisissä.
        Olemme kaikki yrittäjiä. Jos miehestäni kerrottaisiin hänen työnantajalleen, olisi se hän itse ja minä.
        Toivon myös tälle suulaalle , aikoinaan mieheni kanssa pettäneelle, uutta hyvää suhdetta. Mutta susi en ollut minä tässä tapauksessa, se oli hän. Nyt ei ole enää vihattavaa, on sääli. Tein kuitenkin oikein. En jäänyt tuleen makaamaan.
        Ehkä harmittaa, että kirjoitin tänne, mutta ymmärrän hyvin näitä miesten kannanottoja.

        Olette kaikki yrittäjiä mille "työnantajalle" siis edes kerrottaisiin...

    • kiweuwe

      tuo on. Saisimpa joskus itsekin meidän toimarilta kullia.

    • lyyli*

      Tuossa nyt nähdään, ettei avoimuus aina kannata. Mieheni voisi mieluummin olla vaikka miljoonasti uskoton, mutta jos kerrankin löisi minua, nimittelisi tai haukkuisi, tekisin eron siihen paikkaan. Lyömisestä tekisin poliisille ilmoituksen.

      • Puumasex

        Juu..täällä setvitään vain jo tapahtunutta, mutta ei itse asiaa. Pitkässä liitossa tahtoo se intohimo laantua,läskiä ja rupsahdusta ontullut ja rakkauskin laimenee..niin se menee..Jos seksi pysyy hyvänä,ei se vieras vehe viehätä, mutta arkisessa "hohhoijaa"velvollisuuspanossa ei paljon intohimot jyllää'eikä sitä kumppaniakaan tule paljon kehuttua..Varsinkin joku" yrittäjäpariskunta" on niin työn lumossa ettei varmaan sexiä edes ajattele,ennen kuin huomaa harrastavansa sitä jonkun toisen kanssa..Pitäskö tuollaisten kostohommien tilalle yrittää viritellä keskustelua, mikä mättää omassa makuuhuoneessa?

      • tiina*
        Puumasex kirjoitti:

        mättää se koko suhde. Siksi seksi on väljähtynyt. Seksielämää ei voi elvyttää, ellei elvytä koko suhdetta. Se on melko suuressa osassa tapauksista mahdotonta. Etenkin jos toinen tai molemmat puolisot näkevät suhteen pelkän seksin kautta.

      • jeposisi
        tiina* kirjoitti:

        mättää se koko suhde. Siksi seksi on väljähtynyt. Seksielämää ei voi elvyttää, ellei elvytä koko suhdetta. Se on melko suuressa osassa tapauksista mahdotonta. Etenkin jos toinen tai molemmat puolisot näkevät suhteen pelkän seksin kautta.

        itse ainakin omistan selkärankaa sen verran,et jätän ja panen sit vapaana uutta.

      • konservatiivi.....
        jeposisi kirjoitti:

        itse ainakin omistan selkärankaa sen verran,et jätän ja panen sit vapaana uutta.

        Hän on kehuskellut pillunjakamisillaan täälläkin moneen otteeseen ja siksi ymmärtää huoria, kun on nimittäin itsekin sellainen.

        Hyi vittu mikä HUORA!

      • tuure33
        Puumasex kirjoitti:

        Juu..täällä setvitään vain jo tapahtunutta, mutta ei itse asiaa. Pitkässä liitossa tahtoo se intohimo laantua,läskiä ja rupsahdusta ontullut ja rakkauskin laimenee..niin se menee..Jos seksi pysyy hyvänä,ei se vieras vehe viehätä, mutta arkisessa "hohhoijaa"velvollisuuspanossa ei paljon intohimot jyllää'eikä sitä kumppaniakaan tule paljon kehuttua..Varsinkin joku" yrittäjäpariskunta" on niin työn lumossa ettei varmaan sexiä edes ajattele,ennen kuin huomaa harrastavansa sitä jonkun toisen kanssa..Pitäskö tuollaisten kostohommien tilalle yrittää viritellä keskustelua, mikä mättää omassa makuuhuoneessa?

        roikut "viisauksinesi" täällä.. Vika kun löytyy päänsisältä.. Ei makkarista.

      • petetty8
        tuure33 kirjoitti:

        roikut "viisauksinesi" täällä.. Vika kun löytyy päänsisältä.. Ei makkarista.

        No nyt on käynyt niin,että naimme jopa 5 kertaa/pvä viikonloppuisin ja arkipäivinä 2kertaa/pvä

        Hain Cialis reseptin lääkäriltä,koska ennenkuin pettäminen tuli ilmi,niin kaverini kertoi käyttävänsä viagraa testosteronia suoraan suoneen piikitettynä ja vaimoni kertoi,että hän ihmetteli kaverini kovuutta innokkuutta seksin suhteen....'No nyt tiedän ja en uskonut hänen käyttävän näitä muijaani varten!!!Heillä on 3 lasta ja hän on 10vuotta nuorempi meitä eli 29v

        Revi tästä sitten huumoria.

        Mitä teen olen vieläkin kahden vaiheilla,että potkaisen vaimoni pihalle kodistamme.Oli meinaan sen verran törkeä temppu lisäksi sain sukupuolitaudin(tippurin) joka onneksi hoitui antibioottikuurilla

        On se saatana, ettei edes kortsua käyttänyt oli sentään 36v silloin.No vaimoni onneksi lähetti kirjeen
        ex kaverilleni ja hän oli sanonut,ettei hänellä ole mitään tauteja,mutta totuus oli toinen....Ja nyt vaimoni on katkera kun sai tietää ex kaverini kehuskelleen kaikille panevansa sihteeriään......Heh Hee.

        No toivottavasti oppi meni perille,koska leukaperät tulevat kipeiksi kun suutun,no tosin en enää käytä väkivaltaa ja rauhoitun jo,mutta muijani antoi luvan siihen.Eli jos vielä pettää,niin saan kuulemma vapaat kädet vaikka tappaa hänet. Eli lupaus oli tärkeä, jotta voin olla varma ettei sama toistu enää.

      • vaihtoon !!!!!!!!

        Naisesi ei vain ole arvoisesi.

        Että oikein tautiakin muun nöyryytyksen lisäksi.

        Löydät parempaa, kun kävelet 100 m eteenpäin. Älä jää tuon naisen kanssa elelemään. Saattaa sillä alkaa taas kohta pimppa kutajamaan, kunhan seuraava mies ilmestyy piristämään elämäänsä.

      • petetty8
        vaihtoon !!!!!!!! kirjoitti:

        Naisesi ei vain ole arvoisesi.

        Että oikein tautiakin muun nöyryytyksen lisäksi.

        Löydät parempaa, kun kävelet 100 m eteenpäin. Älä jää tuon naisen kanssa elelemään. Saattaa sillä alkaa taas kohta pimppa kutajamaan, kunhan seuraava mies ilmestyy piristämään elämäänsä.

        Niin ei se ole noin helppoa,kun saman naisen kanssa ollaan oltu yhdessä 19 vuotta!Kyllähän siinä ajassa tulee nousuja ja laskuja aina välillä..

        No mutta kyllä tästä selvitään,olenhan jo kostoni saanut perille muijani ja ex kaverini katuvat oikeasti tekoaan!!(ei varmaan muuten olisi pyytänyt anteeksi),mutta nyt se on myöhäistä,ainakin kaverini osalta.. Vaimostani en tiedä varmuutta, vaikka sanookin vihaavansa tuota vanhaa ex kaveriani/seksikumppaniaan.

        On se kumma kun itse aikoinaan jäin kiinni ja tunnustin(10 vuotta sitten) kännipäissään pettäneeni,
        niin muijani tekee selvinpäin vastaavan ja lisäksi itselläni oli ns.yhden illan juttu,mutta vaimollani oli n.3kk jatkunut suhde!!Se on vähän eri asia,eikä edes kortsua käyttänyt ja tartutti minuun tämän sukupuolitaudin.No se on nyt hoidettu,mutta vieläkin sieppaa,koska kyseessä oli perhetuttumme..

        Vaimoni lähetti kirjeen kaverini vaimolle,mutta tästä on aikaa ja en tiedä mitä heidän perheelleen
        tapahtui,koska numerotiedostojen kyselyn perusteella asuvat eri osoitteessa kumpikin.

        Että näin se menee,kun kaivaa verta nenästään ja sitä saa mitä tilaa.Ja tämä oli ilmainen tilaus lähete numeroa en juuri nyt muista,mutta lasku tuli perille 40vuoden maksuajalla-2%...

        Ja lisäksi hän, kertoi että olivat kävelleet käsi kädessä rannalla ja ties missä,joten ei hyvältä kuulostanut....Vaimoni kertoi selityksenä,että mitä tästä olivathan he jo naineetkin muutaman kerran ennen tätä,ei jumalauta.Älkää ihmetelkö jos kirves voi siinä tilanteessa heilahtaa!!!!

        Tisin en tehnyt muuta kuin vedin kumpaakin ihan omin käsin nokkaan ja vaimoni vanhemmat ihmettelivät,kun oli mustelmia ja silmä lähes muurautunut umpeen,no elämä voitti ja en enää tee tälläaista ellei taas tule syytä vastaavaan.

        Tämä oli senkin vuoksi loukkaava asia,että oma äitini petti aikoinaan isäni ja heille tuli ero,olin silloin 7 vuotias ja sitä ennen muistan, että meillä minua kohtaan käytettiin remmiä sähköjohdon
        pätkää persuukseni...Jos olin tehnyt jotain väärin.No se joka vitsaa säästää ei lastansa rakasta?Tämä oli se kommentti jonka pikkupoikana sain usein kuulla,eikä ollut mitään terapeutteja siihen aikaan....

        että nuo vanhat tunteet nousevat pintaan, joita et ehkä lapsena osannut käsitellä ollenkaan? Rakkaus oli yhtä kuin pahoinpitely?

        Olen saanut itsekin remmiä ihan kunnolla. Minulle se sai aikaan vain sen että kapina yltyi. Yhä edelleen reagoin väkivaltaan kahdella tavalla. Jos minua härnätään äärimmilleen, en enää vastaa teoistani.

        Niinpä olen opetellut tuntemaan tuon rajan, jolloin vintti pimenee. Osaa lähteä pois ja osaan tehdä sille nyt aikuisena jotakin, etten tee mitään typerää. Hallitsen siis älyllä vihaani, ja puran sen vähemmän rikkovasti. Työtä se toki vaatii. Vain niin voin itse kunnioittaa itseäni.

        Toinen on että kukaan ei minua lyö enää. Mutta pyrin niin kauan henkisesti nousemaan ylemmäs kuin se, joka uhkailee minua. Mielenkiintoista on että se toimii paremmin kuin se että käy fyysisesti kiinni.

        Toisaalta ymmärrän sitä, jota on lyöty ja joka lyö. Se on oma juttunsa, kun ollaan hyvin alkukantaisessa tilassa. Näinhän mm. rikollinen maailma pelaa, hyvin alkukantaisilla säännöillä. Kun ei ole ketään kuka auttaa (ei lakia, ei esivaltaa) palaudutaan melkein kivikauteen. Vähän niin kuin seksielämäkin toimii. Liskoaivot toimivat.

        En ehkä ole kovin tavallinen nainen, mutta jollain tasolla tajuan väkivallan käytön. En hyväksy sitä kuitenkaan. Tiedän että kun olen kokenut sen äärimmäisen nöyryytyksen, eli ruumiiseeni on kajottu monin tavoin, antaa se myös voimaa. En pelkää elämää, en äärimmäisiä tilanteita. Minulla on kanttia antaa periksi ja anteeksi. En pelkää häpeää etenkään muiden käsitysten takia. Tiedän että jos joku vie minut siihen tilanteeseen, jossa ei ole poispääsyä, en epäröi käyttää fyysisiä keinoja.

        No, tämä on tällaista ”intiaanikasvatusta”, minkä itse olen saanut. Älä elä muiden ehdoilla. Elä sen arvomaailman mukaan mikä itselläsi on. Mutta puntaroi, onko suhteesi väkivaltaan heikkoutta ja osaamattomuutta? Pienen lapset voimatonta raivoa, jonka nyt aikuisena kostat?

        Kyllähän siinä voi olla totta toinen puoli,mutta syytöntä en koskaan kohtele kaltoin ja jos vaimoni tiesi luonteeni etukäteen, niin aikaimoisen riskin hän otti,tosin jälkeenpäin hän myönsikin,mutta ei himoilleen mahtanut mitään??Kyllä pitäisi 2 kertaa ajatella ennenkuin toteuttaa asiat.......

    • sama tilanne

      Minun vaimo on pettänytnainakin 100 kertaa. En viitsi niistä pettämisistä muuta kirjoitta kuin että hän on aika julma nainen ja meillä on pieniä lapsiakin. Kyllä tulee välillä mieleen että tapanko sen huoran.... Sika on aina sika ja en osaa vastata kysymykseesi mmuta kuin että olen melkein samassa tilanteessa kuin sinä. Yritetään vain kestää meidän lutkat vaikka ei se helppoa olekaan.

      • aaah!

        Hei kultsi, aattelin tässä siulle ilimottaa,että taas pimpissä syyhyttää siihen malliin, että on pakko lähtee rannalle käsi kädessä taas kulukeen ja paneskeleen..ei millään pahalla,mutta niinku tiiät, mie oon sellanen ,et miun on vaan päästävä naimaan sun kavereittes kans..
        Älä ny sen kirveen kans kiirehi,että ehin kunnon orkut ensin saaha, on se niin nannaa..nam nam!

      • petetty8
        aaah! kirjoitti:

        Niin minullakin kulli syyhyttää,ja kai minunkin on pakko päästä naimaan sinun kavereitten kanssa..

        No leikki leikkinä ja kyllä meinaan naida useampaa naista kun pääsen vauhtiin.

        Muijani tilasi tämän ja sitä saa mitä tilaa? Eikös juu.

        Enää en välitä toisen tunteista pätkän vertaa.....

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      167
      2069
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1921
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      56
      1596
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      179
      1482
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      161
      1409
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      177
      1395
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1238
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1193
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1178
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1075
    Aihe