Suosittelijat?

Kaksipiippuinen juttu. Tein itse äsken työhakemuksen, enkä laittanus suosittelijaa. Ongelmani on se, että yksi tuntemani pomo on sellainen, että jos hänet näkisin itse suosittelijana, näkisin hakijan hyvänä perseennuolijana ja heittäisin hakemuksen silppuriin. Samoin on tullut mieleen, että jotkut pomot eivät tule toistensa kanssa toimeen, mitä jos suosittelijaksi tulee laitettua pomon ylin vihamies, tietämättään? Muutoinkin itsellä on enemmän toki hyviä kokemuksia, mutta vuosien varrelta myös kokemusta siitä sivustakin seuraten, että nuolija saa annettua itsestään hyvän työntekijän kuvan muiden saavutuksilla. I

Itselläni olisi kyllä nyt töihini tyytyväinen hyvä suosittelija, mutta ongelma on siinä, että hän ei ollut varsinaisesti esimiesasemassa ja on lähtenyt jatkamaan opintojaan. Ottaako työnantaja tosissaan nuoren henkilön suosittelut, kun hakija on itse paljon vanhempi? Varsinainen pomoni oli ok tyyppi ja varmaan suosittelisi, mutta ongelma on siinä, että hän on luonut näkemyksensä täysin muiden kertomien pohjalta; toki se näkemys on käsittääkseni hyvä. Sitä edellinen esimieheni on painunut äippäloman kautta muihin hommiin, eikä entisessä työpaikassa enää tiedetä missä on. Sielläkin työparinani toiminut työkaveri tietäisi tekemisistäni eniten, on siellä yhä, mutta ei taida pomot perusduunarilta kysyä?
0384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Rea Listi kirjoitti:

Kaksipiippuinen juttu. Tein itse äsken työhakemuksen, enkä laittanus suosittelijaa. Ongelmani on se, että yksi tuntemani pomo on sellainen, että jos hänet näkisin itse suosittelijana, näkisin hakijan hyvänä perseennuolijana ja heittäisin hakemuksen silppuriin. Samoin on tullut mieleen, että jotkut pomot eivät tule toistensa kanssa toimeen, mitä jos suosittelijaksi tulee laitettua pomon ylin vihamies, tietämättään? Muutoinkin itsellä on enemmän toki hyviä kokemuksia, mutta vuosien varrelta myös kokemusta siitä sivustakin seuraten, että nuolija saa annettua itsestään hyvän työntekijän kuvan muiden saavutuksilla. I

Itselläni olisi kyllä nyt töihini tyytyväinen hyvä suosittelija, mutta ongelma on siinä, että hän ei ollut varsinaisesti esimiesasemassa ja on lähtenyt jatkamaan opintojaan. Ottaako työnantaja tosissaan nuoren henkilön suosittelut, kun hakija on itse paljon vanhempi? Varsinainen pomoni oli ok tyyppi ja varmaan suosittelisi, mutta ongelma on siinä, että hän on luonut näkemyksensä täysin muiden kertomien pohjalta; toki se näkemys on käsittääkseni hyvä. Sitä edellinen esimieheni on painunut äippäloman kautta muihin hommiin, eikä entisessä työpaikassa enää tiedetä missä on. Sielläkin työparinani toiminut työkaveri tietäisi tekemisistäni eniten, on siellä yhä, mutta ei taida pomot perusduunarilta kysyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu