Terve. Oon siis kolmikymppinen, yksin asuva, ja yksin lähes aina oleva mies. Miksi? Koitan listata tähän tärkeimpiä syitä. Ennenkaikkea suhteessa muihin ihmisiin.
En juo alkoholia. Tämä sulkee pois baarit, kuin myös muut alkoholipitoiset riennot, ja täten paljon mahdollisia tuttavuuksia. En ole edes absolutisti, mutta ei huvita mennä tuollaiseen touhuun mukaan. Suomessahan tämä on (etenkin nuorelle) likimain kuolemansynti, ja nuorinahan sitä suhteetkin pitkälti luodaan tai sitten ei. Tähän voi mainita myös tupakoimattomuuden sivutekijänä. En myöskään oikein siedä juovia enkä polttavia ihmisiä, luonnollisista syistä. Mitään ei kenenkään juomista vastaan ole, mutta seuran kannalta..
Olen rauhallinen, äärimmäisen kärsivällinen, ja kylmän järkevästi asioista ajatteleva ja niihin (myös muihin ihmisiin) suhtautuva tyyppi (huom. tämä ei sulje tunteita pois, mutta asenteen kannalta. Itse asiassa tunteellisestikin taidan erota muista, olen varmaan keskimääräistä herkempi tyyppi). Suurin osa ihmisistä ei ole joko mitään noista, tai ei ainakaan kaikkia, joten yhteenkuuluvuutta vaikeaa tuntea, puolin ja toisin. Olen kuitenkin suvaitsevainen yms. Mutta muut kai yleensä pitävät minua tylsänä tms.?
Käyttäydyn hyvin. Olen todellakin asiallinen (hauskanpidosta kuitenkin paljon nauttiva), en kiroile, enkä käytä alatyylistä kieltä, enkä ajattele ikäviä asioita, etenkään muista ihmisistä. En myöskään juoruile. Nämä tekijät tekevät minusta ilmeisesti kovin erikoisen ja taas, se samankaltaisuus on monien osalta pois suljettu.
Viihdyn hyvin, minulla ei ole juuri ikinä varsinaisesti tylsää. En tarvitse välttämättä mitään tekemistä aina. Mielikuvitukseni ja mieleni pitää minut aina kiinnostuneena. Olen toki täten myös usein, etenkin alkuvaiheissa, hieman passiivinenkin, mutta noin muuten ihan normaalisti aktiivinen. Mutta en pakotetusti, kun en koe sellaiseen tarvetta. Ts. minua tuntuu kiinnostavan kovin erilaiset, usein henkiset, asiat kuin useimpia ihmisiä. Ja aidot jutut, small talkkin sujuu välillä mutta pitemmän päälle kaipaa merkityksellisiä asioita..
Ymmärrän ihmisiä, myös itseäni, ja olen todella kiltti ja hyväsydäminen enkä ajattele muista ilkeästi tai itsekkäästi. Aina valmiina kuuntelemaan yms. Suurin osa ihmisistä taas, noh..
En ole pinnallinen, minulla ei ole juuri mitään vaatimuksia ihmisten suhteen (perusrehellisyydet ja kunnioittaminen yms. toki). Jokainen ihminen kiinnostaa minua omana itsenään, jos kiinnostaa. Tykkään jutella asioista kuin asioista, tosin kaikkea yksityistä ei ole tapana kenen tahansa kanssa jakaa. Tämäkin sitten erottaa minut muista, juoruilijoista ja oman itsensä esittelijöistä.
Asun yksin, työskentelen yksin, en siis tapaa ihmisiä pakosti kuin lähikaupassa yms. En myöskään tunge itseäni väkisin toisten seuraan, yritän välillä aktiivisestikin mutta jos ei niin ei. Tai jos joku juttu ei kiinnosta niin ei pelota sitä sanoa.
Huomasitte varmaan tuosta (sekavastakin) jaottelusta tietyn logiikan. Olen erilainen, kuin muut. Vaikka, tosin omasta mielestäni ja varmaan oikeastikin hyvinkin tavallinen myös, ja pidän ihan tavallisistakin asioista ja harrastuksetkin aika yleisiäkin. Missä sitten vika? Jaa-a. Minä olen valmis katsomaan pelin loppuun asti, tutustumaan ihmiseen, oikeasti, ja saamaan uusia ystäviä. Mutta johonkin he aina jäävät tai sitten ei ole kiinnostusta tms. Osittain tuo johtuu mielipiteistänikin, joita monet kavahtavat tai eivät siedä, kun en ajattele ihan kaikesta niinkuin useimmat, luulen. Silti itse suvaitsen aidosti kaikenlaiset mielipiteet, ajatuksiahan ne vain ovat.
Mahdollisilta ystäviltä ja parisuhteelta vaadin hyvin pitkälti samoja asioita. Mitä nyt tuli tuossa lueteltua ja omia taipumuksiani selitettyä. Olen siis pitkälti periaatteen mies, jolle yksityiskohdat ovat tärkeitä, mutta eivät ollenkaan ratkaisevia. Sanokaa te olenko oikeasti niin erilainen, onko kenties muita, vai miten? En siis välttämättä kaipaa edes samanlaista ystäväkseni, mutta alkaa olemaan aikas vahva teoria että tuo erilaisuus se ihmisiä pelottaa ja pitää kaukana...
Ulkonäöltä olen aika tavallisen oloinen, suomalainen mies, suht normipainoinen ja sellasta. En tosin erityisen komea, mikä lienee selvää. Niin ja henkisesti pyrin pitkiin suhteisiin, olen sitoutuvaa ja äärimmäisen (täydellisen) lojaalia tyyppiä. Suurin osa ei taida tuota testiä läpäistä.
Ajatuksia?
Saa ottaa yhteyttä: kommenttia, mailiseuraa, meseä tms. : [email protected].
En juo alkoholia. Tämä sulkee pois baarit, kuin myös muut alkoholipitoiset riennot, ja täten paljon mahdollisia tuttavuuksia. En ole edes absolutisti, mutta ei huvita mennä tuollaiseen touhuun mukaan. Suomessahan tämä on (etenkin nuorelle) likimain kuolemansynti, ja nuorinahan sitä suhteetkin pitkälti luodaan tai sitten ei. Tähän voi mainita myös tupakoimattomuuden sivutekijänä. En myöskään oikein siedä juovia enkä polttavia ihmisiä, luonnollisista syistä. Mitään ei kenenkään juomista vastaan ole, mutta seuran kannalta..
Olen rauhallinen, äärimmäisen kärsivällinen, ja kylmän järkevästi asioista ajatteleva ja niihin (myös muihin ihmisiin) suhtautuva tyyppi (huom. tämä ei sulje tunteita pois, mutta asenteen kannalta. Itse asiassa tunteellisestikin taidan erota muista, olen varmaan keskimääräistä herkempi tyyppi). Suurin osa ihmisistä ei ole joko mitään noista, tai ei ainakaan kaikkia, joten yhteenkuuluvuutta vaikeaa tuntea, puolin ja toisin. Olen kuitenkin suvaitsevainen yms. Mutta muut kai yleensä pitävät minua tylsänä tms.?
Käyttäydyn hyvin. Olen todellakin asiallinen (hauskanpidosta kuitenkin paljon nauttiva), en kiroile, enkä käytä alatyylistä kieltä, enkä ajattele ikäviä asioita, etenkään muista ihmisistä. En myöskään juoruile. Nämä tekijät tekevät minusta ilmeisesti kovin erikoisen ja taas, se samankaltaisuus on monien osalta pois suljettu.
Viihdyn hyvin, minulla ei ole juuri ikinä varsinaisesti tylsää. En tarvitse välttämättä mitään tekemistä aina. Mielikuvitukseni ja mieleni pitää minut aina kiinnostuneena. Olen toki täten myös usein, etenkin alkuvaiheissa, hieman passiivinenkin, mutta noin muuten ihan normaalisti aktiivinen. Mutta en pakotetusti, kun en koe sellaiseen tarvetta. Ts. minua tuntuu kiinnostavan kovin erilaiset, usein henkiset, asiat kuin useimpia ihmisiä. Ja aidot jutut, small talkkin sujuu välillä mutta pitemmän päälle kaipaa merkityksellisiä asioita..
Ymmärrän ihmisiä, myös itseäni, ja olen todella kiltti ja hyväsydäminen enkä ajattele muista ilkeästi tai itsekkäästi. Aina valmiina kuuntelemaan yms. Suurin osa ihmisistä taas, noh..
En ole pinnallinen, minulla ei ole juuri mitään vaatimuksia ihmisten suhteen (perusrehellisyydet ja kunnioittaminen yms. toki). Jokainen ihminen kiinnostaa minua omana itsenään, jos kiinnostaa. Tykkään jutella asioista kuin asioista, tosin kaikkea yksityistä ei ole tapana kenen tahansa kanssa jakaa. Tämäkin sitten erottaa minut muista, juoruilijoista ja oman itsensä esittelijöistä.
Asun yksin, työskentelen yksin, en siis tapaa ihmisiä pakosti kuin lähikaupassa yms. En myöskään tunge itseäni väkisin toisten seuraan, yritän välillä aktiivisestikin mutta jos ei niin ei. Tai jos joku juttu ei kiinnosta niin ei pelota sitä sanoa.
Huomasitte varmaan tuosta (sekavastakin) jaottelusta tietyn logiikan. Olen erilainen, kuin muut. Vaikka, tosin omasta mielestäni ja varmaan oikeastikin hyvinkin tavallinen myös, ja pidän ihan tavallisistakin asioista ja harrastuksetkin aika yleisiäkin. Missä sitten vika? Jaa-a. Minä olen valmis katsomaan pelin loppuun asti, tutustumaan ihmiseen, oikeasti, ja saamaan uusia ystäviä. Mutta johonkin he aina jäävät tai sitten ei ole kiinnostusta tms. Osittain tuo johtuu mielipiteistänikin, joita monet kavahtavat tai eivät siedä, kun en ajattele ihan kaikesta niinkuin useimmat, luulen. Silti itse suvaitsen aidosti kaikenlaiset mielipiteet, ajatuksiahan ne vain ovat.
Mahdollisilta ystäviltä ja parisuhteelta vaadin hyvin pitkälti samoja asioita. Mitä nyt tuli tuossa lueteltua ja omia taipumuksiani selitettyä. Olen siis pitkälti periaatteen mies, jolle yksityiskohdat ovat tärkeitä, mutta eivät ollenkaan ratkaisevia. Sanokaa te olenko oikeasti niin erilainen, onko kenties muita, vai miten? En siis välttämättä kaipaa edes samanlaista ystäväkseni, mutta alkaa olemaan aikas vahva teoria että tuo erilaisuus se ihmisiä pelottaa ja pitää kaukana...
Ulkonäöltä olen aika tavallisen oloinen, suomalainen mies, suht normipainoinen ja sellasta. En tosin erityisen komea, mikä lienee selvää. Niin ja henkisesti pyrin pitkiin suhteisiin, olen sitoutuvaa ja äärimmäisen (täydellisen) lojaalia tyyppiä. Suurin osa ei taida tuota testiä läpäistä.
Ajatuksia?
Saa ottaa yhteyttä: kommenttia, mailiseuraa, meseä tms. : [email protected].
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllähän nyky mittapuulla sinä olet noista pintaliitäjistä tylsätyyppi kun nykyään vaaditaan jännitystä elämään joka asiassa. Mutta voin sanoa että näin tekstissäsi paljon itseänikin. Minä kun kiinnostun ihmisistä ykislöinä ja arvostan sitä mitä jokainen voi tuoda keskusteluun.Jostakin syystä harmaasta masasta poikkeavat tyypit kiinnostavat minua ihmisinä koska heillä on yleensä erilaisia ja mielenkkintoisia juttuja kerrottavanaan. Inhoan noita pintaliitäjä porukoita, joissa kukaan ei juuri jaksa tutustua ihmiseen pintaa syvemmälle, en jaksa keskustella vatteista, hiuksista tai rakennekynsistä. Olen ulkonäöltäni ihan perusiisisti naisihminen.