Mitä tehdä kun ei vaan enää kiinnosta?

Olet täysin oikeassa, onnellisuus pitäisi löytyä omasta sisimmästä. Olisi väärin sanoa puolisolle, ettet tee minua onnelliseksi. Ehkä puoliso ei voi tehdä sinua onnelliseksi, mutta puoliso voi tehdäkin sinut onnettomaksi???

Kyllä suurin syy pettymyksiin ovat väärät odotukset. Kun rakastutaan nähdään puoliso ruusunpunaisten lasien läpi jalustalle nostettuna riisuttuna kaikesta mielipahaa tuottavasta. Todellisuus on vain toisenlainen. Meissä kaikissa on vikamme.

Ensimmäiset aviovuoteni olivat painajaista. Miten niin suloisesta, seurallisesta ja ihastuttavasta naisesta tuli sellainen vaimo??!! No meillä olikin hyvin erilaiset odotukset avioliitolta. Hänelle oli tärkeää, jättää silmittömästi suorittamalla oma jälki kaikkialle, että olen ollut täällä. Itselleni olisi ollut tärkeämpää saada paikka sydämestä ja tulla huomioduksi tunteentasolla arjessa. Pettymykseni oli valtava.

Lisäksi soppaan tulivat näkemyserot lasten kasvatuksesta, kodin ylläpitämisesta ja sen malleista erilaisista lähtökohdista johtuen. Hartiavoimin olen tehnyt töitä saadakseni huomioni ja hykäksyntäni hänen silmissään hänen arvoillaan, turhaan. Koskaan ei ollut hyvä, en muka ymmärtänyt, osannut tai yrittänyt kunnolla. Syyt olivat lukuisat, mutta kahdesti ei kuitenkaan peräkkäin sama. Eli se oma jälki piti jättää aivan joka tasolla kontroloimalla toisen tekemisisä ja olemisia.

Nyt hän syyllistää motivaation ja aktiivisuuden puutteesta ja vetäytyy suhteesta, kun ei kuulema minua??? kiinnosta. Hyvät veljet ja siskot. Toista pakottamalla ette saa aikaiseksi mitään hyvää. Jos tuntuu, että toinen ei ymmärrä kerta toisensa jälkeen, on käyttämänne menetelmä väärä. Jos pitää houkutella mehiläisiä tekemään jotain ja 20 vuoden kokemuksella toteatte, ettei se onnistu, niin täytyy etikan sijaan vaihtaa houkuttimeksi esim hunajan.

aisaa kirjoitti:

Olet täysin oikeassa, onnellisuus pitäisi löytyä omasta sisimmästä. Olisi väärin sanoa puolisolle, ettet tee minua onnelliseksi. Ehkä puoliso ei voi tehdä sinua onnelliseksi, mutta puoliso voi tehdäkin sinut onnettomaksi???

Kyllä suurin syy pettymyksiin ovat väärät odotukset. Kun rakastutaan nähdään puoliso ruusunpunaisten lasien läpi jalustalle nostettuna riisuttuna kaikesta mielipahaa tuottavasta. Todellisuus on vain toisenlainen. Meissä kaikissa on vikamme.

Ensimmäiset aviovuoteni olivat painajaista. Miten niin suloisesta, seurallisesta ja ihastuttavasta naisesta tuli sellainen vaimo??!! No meillä olikin hyvin erilaiset odotukset avioliitolta. Hänelle oli tärkeää, jättää silmittömästi suorittamalla oma jälki kaikkialle, että olen ollut täällä. Itselleni olisi ollut tärkeämpää saada paikka sydämestä ja tulla huomioduksi tunteentasolla arjessa. Pettymykseni oli valtava.

Lisäksi soppaan tulivat näkemyserot lasten kasvatuksesta, kodin ylläpitämisesta ja sen malleista erilaisista lähtökohdista johtuen. Hartiavoimin olen tehnyt töitä saadakseni huomioni ja hykäksyntäni hänen silmissään hänen arvoillaan, turhaan. Koskaan ei ollut hyvä, en muka ymmärtänyt, osannut tai yrittänyt kunnolla. Syyt olivat lukuisat, mutta kahdesti ei kuitenkaan peräkkäin sama. Eli se oma jälki piti jättää aivan joka tasolla kontroloimalla toisen tekemisisä ja olemisia.

Nyt hän syyllistää motivaation ja aktiivisuuden puutteesta ja vetäytyy suhteesta, kun ei kuulema minua??? kiinnosta. Hyvät veljet ja siskot. Toista pakottamalla ette saa aikaiseksi mitään hyvää. Jos tuntuu, että toinen ei ymmärrä kerta toisensa jälkeen, on käyttämänne menetelmä väärä. Jos pitää houkutella mehiläisiä tekemään jotain ja 20 vuoden kokemuksella toteatte, ettei se onnistu, niin täytyy etikan sijaan vaihtaa houkuttimeksi esim hunajan.

sinulla ja vaimollasi menee paremmin?

... kirjoitti:

sinulla ja vaimollasi menee paremmin?

Ei mene. Montaa sanaa ei meillä ole vaihdettu muutamaan kuukauteen. Olen ollut aivan ihmeissäni keskustelujen saamasta muodosta. Yleensä tilanne menee jotenkin seuraavasti. Ensin vaimo kertoo minulle mitä mieltä ole jostain asiasta ja sen jälkeen hän käyttää loppun ajan kertoakseen kuinka väärässä olen... En enää oikein jaksa vääntää rautalangasta, en edes sellaisesta ohuestakaan.

Kuullun ymmärtämisestä hän on siirtynyt luullun ymmärtämiseen. Ja hänen luulolla ei tunnu olevan edes mielikuvitus rajoitteena. Jos joskus edes kuuntelisi ihan rauhallisesti ja ihan loppuun asti, niin voisi selvitä monta asiaa ja ristiriitaa.

Ei tuulimyllyjä vastaan voi taistella, varsinkaan ilman aseita...

Mennään naimisiin, odotukset kovat. Sitten tulee arki, lapset, rutiinit. Ne hoidetaan mukisematta. Mikä unohtuu? Parisuhde.

Jos te vaan ootte ja möllötätte, se kertoo siitä, että ette tee parisuhteenne eteen mitään. Mitä tekemistä sinä olet viimeisen kuukauden aikana ehdottanut vaimollesi? Tai viimeisen puolen vuoden aikana?

Tekeekö teidän perhe ylipäätään mitään kivoja juttuja yhdessä? Pieniä päiväretkiä vaikka oman asuinalueenne lähistölle? Katsomaan eväskorin kanssa jotain kummallista kiveä. Tai koska viimeksi vietit vaimosi kanssa hotelliyön? Oletko järjestänyt lapsiasi koskaan yöksi hoitoon?

Mieti nyt hyvä ihminen valittamisen sijaan, että mitä MINÄ voin tehdä. Kohta tylsällä vaimollasi on toinen mies kun kanssasi on niin tylsää ja kaikki hajoaa, koska ette saaneet aikaiseksi mitään "kivaa".

Ja teillä voi olla menossa se kirottu seitsemäs vuosi (vuoden myöhässä). Siinä mitataan eroavat ja jatkavat avioliitot kun alkuhuuma ja innostus on haihtunut ja pitäisi oikeasti alkaa elää tätä elämää niin, että sen eteen näkee välillä jotain vaivaakin. Hyvät ja onnelliset avioliitot perustuvat yleensä muulle kuin sohvan pohjalla telkkarin töllöttämiselle.

Ja ihan ilmaiseksi sen töllön saa vaikka ensi alkuun viikoksi kiinni!

juttu tää kirjoitti:

Mennään naimisiin, odotukset kovat. Sitten tulee arki, lapset, rutiinit. Ne hoidetaan mukisematta. Mikä unohtuu? Parisuhde.

Jos te vaan ootte ja möllötätte, se kertoo siitä, että ette tee parisuhteenne eteen mitään. Mitä tekemistä sinä olet viimeisen kuukauden aikana ehdottanut vaimollesi? Tai viimeisen puolen vuoden aikana?

Tekeekö teidän perhe ylipäätään mitään kivoja juttuja yhdessä? Pieniä päiväretkiä vaikka oman asuinalueenne lähistölle? Katsomaan eväskorin kanssa jotain kummallista kiveä. Tai koska viimeksi vietit vaimosi kanssa hotelliyön? Oletko järjestänyt lapsiasi koskaan yöksi hoitoon?

Mieti nyt hyvä ihminen valittamisen sijaan, että mitä MINÄ voin tehdä. Kohta tylsällä vaimollasi on toinen mies kun kanssasi on niin tylsää ja kaikki hajoaa, koska ette saaneet aikaiseksi mitään "kivaa".

Ja teillä voi olla menossa se kirottu seitsemäs vuosi (vuoden myöhässä). Siinä mitataan eroavat ja jatkavat avioliitot kun alkuhuuma ja innostus on haihtunut ja pitäisi oikeasti alkaa elää tätä elämää niin, että sen eteen näkee välillä jotain vaivaakin. Hyvät ja onnelliset avioliitot perustuvat yleensä muulle kuin sohvan pohjalla telkkarin töllöttämiselle.

Ja ihan ilmaiseksi sen töllön saa vaikka ensi alkuun viikoksi kiinni!

Olen nainen ja mieheni kanssa meillä kaksi lasta (lapset 3v ja 1,5v.) olemme kolmikymppinen aviopari ja naimisissa ja yhdessä yhteensä 8 vuotta. Meillä ei ole enää mitään yhteistä pariskuntana ei hellyyttä muuta kuin seksin yhteydessä. Mieheni työnarkomaani ja käy kotona vain nukkumassa. Minä naisena hoidan kaiken kotijutut, lapset ym. Ikinä ei ole ollut yhteistä aikaa lasten syntymän jälkeen. Mieheni saa kyllä järjestettyä omaa aikaa harrastuksiinsa mutta kun ehdotan yhteistä aikaa ja hoitajan hankkimista lapsille, niin ei tapahdu mitään....turhaa kai kohta enää yrittää mitään. Olen niin hukassa ja väsynyt, että jos minun täytyisi kirjoittaa paperille mitä toivon tulevaisuudelta, niin en saisi piirrettyä viivaakaan paperille. Kuoleeko sitä väkisinkin sisäisesti näin ajan kanssa? Missä ja mikä minä enää olen?

Sisältä kuollut kirjoitti:

Olen nainen ja mieheni kanssa meillä kaksi lasta (lapset 3v ja 1,5v.) olemme kolmikymppinen aviopari ja naimisissa ja yhdessä yhteensä 8 vuotta. Meillä ei ole enää mitään yhteistä pariskuntana ei hellyyttä muuta kuin seksin yhteydessä. Mieheni työnarkomaani ja käy kotona vain nukkumassa. Minä naisena hoidan kaiken kotijutut, lapset ym. Ikinä ei ole ollut yhteistä aikaa lasten syntymän jälkeen. Mieheni saa kyllä järjestettyä omaa aikaa harrastuksiinsa mutta kun ehdotan yhteistä aikaa ja hoitajan hankkimista lapsille, niin ei tapahdu mitään....turhaa kai kohta enää yrittää mitään. Olen niin hukassa ja väsynyt, että jos minun täytyisi kirjoittaa paperille mitä toivon tulevaisuudelta, niin en saisi piirrettyä viivaakaan paperille. Kuoleeko sitä väkisinkin sisäisesti näin ajan kanssa? Missä ja mikä minä enää olen?

Sinun tarinasi on aivan kuin meillä, mutta toisin päin. Meillä olen minä se joka siivoa toisten jälkiä kun muut sitä itse tee, mä teen suurimmaksi osaksi pyykkiä. Mä herätän lapset ja puen ne aamuisin. Ja niin pois päin.

Meilläkään ei ole hellyyttä kuin harvoin seksin yhteydessä. Viimeisestä kerrasta kulunut jo kolmisen kuukautta. Muuten kun yrittää halitella tai silitellä niin tuntuu että teen sitä nukelle, vastakaikua ei tule. Autossakin jos yrittää oottaa kädestä kiinni niin pitää oikein yrittää että saa kätensä hänen käden alle.

Kasvatuksesta meillä aivan eri näkemykset ja niistä mä hänelle olen kovaan otteeseen sanonutkin, mutta kun ei mene perille. Jos mun pitää osata laittaa vessanpöntön kansi alas ja laittaa tupperin kipat oikeaan paikkaan kaapissa niin kai hänkin voi oppia olemaan lasten kanssa kärsivällinen eikä heti huutaa niille kun ei kahdessa sekunnissa hoidu joku asia?

Mä en niinkään väsynyt vaan sitä kaipaisi toiseltakin sitä panostusta. Joskus tuntuu siltä että hänelle tietokone on tärkeämpi kuin lasten päivän tapahtumat.

Jotenkin teillä on joku kuva siitä että mä oletan jotain pumpulia ja mansikoita avioliitolta. En todellakaan. Ainoastaan sitä että perheellä olisi myös äiti joka on muutakin kuin kiukkupäinen omissa ajatuksissaan leijaileva, pitkiä työpäiviä viettävä ihminen.

Näin meillä kirjoitti:

Sinun tarinasi on aivan kuin meillä, mutta toisin päin. Meillä olen minä se joka siivoa toisten jälkiä kun muut sitä itse tee, mä teen suurimmaksi osaksi pyykkiä. Mä herätän lapset ja puen ne aamuisin. Ja niin pois päin.

Meilläkään ei ole hellyyttä kuin harvoin seksin yhteydessä. Viimeisestä kerrasta kulunut jo kolmisen kuukautta. Muuten kun yrittää halitella tai silitellä niin tuntuu että teen sitä nukelle, vastakaikua ei tule. Autossakin jos yrittää oottaa kädestä kiinni niin pitää oikein yrittää että saa kätensä hänen käden alle.

Kasvatuksesta meillä aivan eri näkemykset ja niistä mä hänelle olen kovaan otteeseen sanonutkin, mutta kun ei mene perille. Jos mun pitää osata laittaa vessanpöntön kansi alas ja laittaa tupperin kipat oikeaan paikkaan kaapissa niin kai hänkin voi oppia olemaan lasten kanssa kärsivällinen eikä heti huutaa niille kun ei kahdessa sekunnissa hoidu joku asia?

Mä en niinkään väsynyt vaan sitä kaipaisi toiseltakin sitä panostusta. Joskus tuntuu siltä että hänelle tietokone on tärkeämpi kuin lasten päivän tapahtumat.

Jotenkin teillä on joku kuva siitä että mä oletan jotain pumpulia ja mansikoita avioliitolta. En todellakaan. Ainoastaan sitä että perheellä olisi myös äiti joka on muutakin kuin kiukkupäinen omissa ajatuksissaan leijaileva, pitkiä työpäiviä viettävä ihminen.

Oletko miettinyt että olisiko vaimosi ehkä masentunut tai että hänellä on suhde toiseen..? Ikävä sanoa näin, mutta pitkät työpäivät, ärtyneisyys, se ettei anna itsestään sinulle enää mitään kertoo omaa tarinaansa..Eli onko ollut merkkejä toisesta miehestä? Jos ei, niin ehkä teiltä puuttuu nyt jotain tärkeää elämästä. Ottakaa loma lapsista ja töistä ja sinä lakkaa olemasta vaimon palvelija..kunpa mulla olisi noin osallistuva mies!

Olipa hauska vinkki nyt Espanjaan golffaamaan, matka jonnekin siis. Kaikki eivät elele matkustellen ja kaikilla ei edes ole rahaa sellaiseen. Itse säästäisin vähemmistäkin rahoista jonkinmoisiin matkoihin, mutta kaikki näin eivät halua tai edes pysty tekemään. Minun mielestä sellainen ihminen, jonka pitää pystyä keksimään ties minkälaisia elämyksiä, jotta elämä maistuisi joltakin olisi hyvä opetella nauttimaan pienistä jutuista. Niillä eväillä pitää mennä mitä on saanut. Minulla on jo teini-ikäinen ja teini-ikää lähestyvä lapsi ja voisin tietysti pohtia, että onko parisuhteen viilenemiseen ja eroon vaikuttamassa sekin, että lasten hoito apua ei lasten ollessa pieniäkään helpolla mistään saanut. Mutta asiat eivät ole niin yksioikoisia ja toki syitä on lukuisia muitakin, mutta varmasti se etäännytti ja voisi sanoa, että oikeastaan vasta eron myötä tulee sitä omaa aikaa edes jonkin verran. Toki harrastamassa on voinut nytkin käydä, mutta niin että olisi esimerkiksi koko päivä vapaata aikaa. En toki tilannetta tähän halunnut menevän, mutta pitäähän asioista jotain positiivistakin löytää.

tämäkintulimieleen kirjoitti:

Olipa hauska vinkki nyt Espanjaan golffaamaan, matka jonnekin siis. Kaikki eivät elele matkustellen ja kaikilla ei edes ole rahaa sellaiseen. Itse säästäisin vähemmistäkin rahoista jonkinmoisiin matkoihin, mutta kaikki näin eivät halua tai edes pysty tekemään. Minun mielestä sellainen ihminen, jonka pitää pystyä keksimään ties minkälaisia elämyksiä, jotta elämä maistuisi joltakin olisi hyvä opetella nauttimaan pienistä jutuista. Niillä eväillä pitää mennä mitä on saanut. Minulla on jo teini-ikäinen ja teini-ikää lähestyvä lapsi ja voisin tietysti pohtia, että onko parisuhteen viilenemiseen ja eroon vaikuttamassa sekin, että lasten hoito apua ei lasten ollessa pieniäkään helpolla mistään saanut. Mutta asiat eivät ole niin yksioikoisia ja toki syitä on lukuisia muitakin, mutta varmasti se etäännytti ja voisi sanoa, että oikeastaan vasta eron myötä tulee sitä omaa aikaa edes jonkin verran. Toki harrastamassa on voinut nytkin käydä, mutta niin että olisi esimerkiksi koko päivä vapaata aikaa. En toki tilannetta tähän halunnut menevän, mutta pitäähän asioista jotain positiivistakin löytää.

Ai, se on lasten vika, kun sun parisuhde on näivettynyt.......

tämäkintulimieleen kirjoitti:

Olipa hauska vinkki nyt Espanjaan golffaamaan, matka jonnekin siis. Kaikki eivät elele matkustellen ja kaikilla ei edes ole rahaa sellaiseen. Itse säästäisin vähemmistäkin rahoista jonkinmoisiin matkoihin, mutta kaikki näin eivät halua tai edes pysty tekemään. Minun mielestä sellainen ihminen, jonka pitää pystyä keksimään ties minkälaisia elämyksiä, jotta elämä maistuisi joltakin olisi hyvä opetella nauttimaan pienistä jutuista. Niillä eväillä pitää mennä mitä on saanut. Minulla on jo teini-ikäinen ja teini-ikää lähestyvä lapsi ja voisin tietysti pohtia, että onko parisuhteen viilenemiseen ja eroon vaikuttamassa sekin, että lasten hoito apua ei lasten ollessa pieniäkään helpolla mistään saanut. Mutta asiat eivät ole niin yksioikoisia ja toki syitä on lukuisia muitakin, mutta varmasti se etäännytti ja voisi sanoa, että oikeastaan vasta eron myötä tulee sitä omaa aikaa edes jonkin verran. Toki harrastamassa on voinut nytkin käydä, mutta niin että olisi esimerkiksi koko päivä vapaata aikaa. En toki tilannetta tähän halunnut menevän, mutta pitäähän asioista jotain positiivistakin löytää.

Mitäs sitte pyydät neuvoja, kun mikään ei kelpaa, jatka sitte samaa rataa.......

Ei kiinnosta liikaa vaivaa.....

Kuule. Joskus vaan pitää ymmärtää luovuttaa. Etenkin silloin, kun on toiselle seksilelun asemassa. Joskin harva varmasti tuntee itseään kolmanneksi pyöräksi tulkitsemalla puolisonsa unia! Tuohan on ihan sairasta. Samoin kuin se, että toinen kieltäytyy juttelemasta.