Olen ollut yhdessä mieheni kanssa 10-vuotta, meillä on lapsia, ja elämä tuntuu hyvältä. Paitsi siltä osin, että miehen perhe ei hyväksy minua ollenkaan. Minulle on pidetty mykkäkouluja, joiden syitä penäsin, enkä vastausta saanut. Minä en ole luonteeltani kynnysmatto, mutten voi sietää epäreiluutta. Nyt olen joutunut tilanteeseen, että oikeasti on olemassa ihmisiä, jotka eivät suostu mitään asioita selvittämään kasvotusten, vaan kaikki jauhetaan selän takana ja "panettelemalla". Mitään ei koskaan kyseenalaisteta, vaan se joka kyselee, on itse paska. Ja itse olen ollut ihan romuna tilanteeseen, ja pelottaa, etten pysty luovuttamaan, vaikka nyt jo vuosien kokemus on osoittanut, että minä en pysty enää heidän käsityksiinsä minusta vaikuttamaan. Epäreiluimmalta tuntuu, että aiemmin olimme tekemisissä, ja omasta mielestäni olen hyvä ystävä ja reilu suorapuheinen ihminen, mutta olenkin "hämmentäjä". En tiedä mitä tein, ja en tiedä pääsenkö eteenpäin...
Miehen suku!!
suolisolmu
61150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mä en pysty ymmärtämään tuollaisia sukuja joissa ei asioita puhuta selviksi. Minun mieheni sukulaiset ovat myös tälläisiä, kun taas itse koen erittäin tärkeäksi selvittää asiat ja jatkaa elämää eteenpäin. Olet hankalassa tilanteessa, mitä jos ihan vaan otat asian anopin kanssa puheeksi, tuskin se kehtaa siinä tuppisuunakaan möllöttää?
Meillä kävi niin että anoppi valehteli meille erinäisistä asioista ja kun peräsin syytä tähän käytökseen niin alkoi hyssyttely, "voi voi antaa nyt olla, ei mietitä sitä enää yms". Eipä siitä juuri hurskaammaksi tullut. Että voi risoa kun asioita ei selvitetä, miten niistä olisi muka tarkoitus päästä yli,jos ei koskaan saa tietää edes syytä outoon käytökseen. Tietysti pitäisi pystyä nousemaan tälläisen yläpuolelle ja ajatella asia niin, että itse on sen verran fiksumpi ettei tarvitse tuollaisilla asioilla päätään vaivata. Jos ei kerran haluta asioita selvittää niin antaa olla ja jatketaan elämää, sitten vaikka vähän kehnommissakin väleissä. Mutta itse en ainakaan ole niin vahva. Ja sitä paitsi ihmisen on pystyttävä perustelemaan tekemisesnsä. Ei kukaan voi olla toiselle ilkeä syyttä ja mitä ideaa on edes ilkeillä jos ei ilkeilyn kohteelle koskaan selitä mistä herneen nekkuunsa on vetässyt? Silloinhan toinen ei voi koskaan muuttaa käytöstään, kun ei koskaan saa tietää mitä on tehnyt väärin.
Mä ajattelen kanssasi ihan samalla tavalla! Mä en tajua, muuta kuin sen, että tässä vaiheessa ei enää auta kyselyt. Nyt mun on pakko vaan antaa mennä. Tuntuu pahalta, en ymmärrä miksi minua kohdellaan näin, mutta: suoraan kysymykseen, suoriin syytöksiin jne. Minä en vain ole ansainnut vastauksia. Ja minä en voi enää näin monen vuoden jälkeen heidän asennettaan minuun muuttaa. HARMI olla riidoissa, vaikken näistä ihmisistä itsekään pidä.
täytyy vain jättää keskeneräisinä taakseen.
On toden totta, että jos joku/jotkut päättävät, etteivät mistään hinnasta pidä jostain henkilöstä, niin mitään ei sille mahda.
Et mahda, vaikka nenälläsi kyntäisit heille pellon.
Unohtaminen on vaikea, mutta tärkeä taito. Unohda heidät kokonaan, sulje omaan lokeroonsa. Olkoot sellaisia kuin ovat, pitäkööt mielipiteensä.
Voisit tehdä symbolisesti pienoislähtijäiset heille. Laittaa vaikka valokuva suvusta laatikkoon, teipata laatikko kiinni ja polttaa se takassa tai saunan uunissa. Senjälkeen sytytät kynttilän ja juot hyvät kahvit ja vietät hauskan illan kavereiden kanssa.
haluat hyväksyntää mieshesi suvulta? Onko miehesi täysi tollukka, kun olette hänen 'mamman' kanssa niin paljon tekemisissä, että sinua häiritsee? Vai oletko itse oman äitisi kullanmussu, ja tuleeko miehesi hänen kansa toimeen? Sano miehellesi, että katkaisee napanuoran ja katkaise sinä itsekin napanuorasi omaan äitiisi.
Meillä kävi samoin. Mykkäkoulua appi ja anoppi pitivät mutta jos otti puheeksi, niin eivät he ikinä ole pitäneet jne. Kaikki lakaistiin maton alle eikä suostuttu puhumaan. Selän takaa kuului sitäkin enemmän. Oma vikani oli, että yritin viimeiseen saakka miellyttää. Itselleni oli vapahdus lopulta vuosikausien painiskelun tuloksena (pää asiassa painiskelin ihan itsekseni ajatustasolla) ottaa ero appivanhemmista. En käy, en soita, en vastaa miehen kännykkään, en laita kortteja. Jos kohtaan, kohtelen kohteliaasti, etäisesti ja lähes teititellen kuin ketä tahansa asiakasta itseäni sen kummemmin esille tuomatta tai tapauksesta syvällisemmin kiinnostumatta. Jos kysytään, vastaan ympäripyöreitä. Mielelläni katselen vähän ohi ja olen seuraavinani tv:tä tai kuuntelevani jotakuta muuta.
Varmaan se oli kasvun paikka itselle. Hyväksyin sen, etten voi kaikkia miellyttää eikä kaikki voi minua miellyttää. Toimeen on tultava mutta mitä vähäisemmin, sen parempi. Olisin toivonut läheisiä välejä appivanhempiin mutta heidän perheessään ei ollut enää tilaa ulkopuolelta tuleille.
Toivon, että itselläni on onnea omien miniöideni suhteen aikanaan ja pystymme juttelemaan puolin ja toisin.
juttusi tuntui niin todelta että melkein kauhistuin. No ei nyt kuitenkaan. Minuakaan ei varmaan koskaan hyväksytty sukuun miehen puolelta vaikka yritin olla mielyttävä yms. Sitten muutama vuosi sitten kaikki mielyttämiseni loppui kun huomasin miten tätä toista miniää kohdeltiin niin kauniisti ja minä olin se musta lammas. kun oti asian puheeksi niin sain kuulla kunniani ja vielä anoppi meinasi tuhota välini omiin vanhempiinikin haukkumalla minut. Sen jälkeen minua ei siellä talossa näkynyt. Eipä tarvi miettiä missä joulun viettää..eikä välillä tee mieli mennä omienkaan vanhempien luo kun siellä saa kuulla piilovittuilua koko joulun. Eli en todellakaan tiedä mitä teen jouluna.
Taidan olla ukkoni kanssa kotona joulun ja sulkea puhelimet. Ei kiinnosta yhtään mikään..