Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Hyvä perse!

Retkusmies

Hei kaikki naiset ja naisenmieliset!

Juolahti tuossa taannoin mieleeni sellainen asia, että miksi naiset (pääsääntöisin) loukkaantuu, jos niitten ulkonäköä oikopäätä joku tuntematon henkilö erehtyy kehaisemaan. Esimerkistä käyköön joku "hyvä perse", tai "kivat tissit". Tämähän on niin hyvin tunnettu ja selviönä pidetty asia, että minut varmasti haukutaan idiootiksi jo siitä hyvästä, että julkenen ottaa näinkin itsestäänselvän asian puheeksi.

Asia ei kuitenkaan ole mikään painovoimaan verrattava luonnonlaki. Ajatelkaapa sitä, jos pöytä käännetään toisinperin. Yleensä miehet ovat otettuja, jos ihan tuntematonkin nainen tulee kehumaan ulkonäköä, vaikka nyt sillä "hyvä perse"- lyriikan helmellä. Erohan menee niinkin pitkälle, että usein miehestä on ihan hauskaa, jos joku nainen vaikka kouraisee häntä pyllystä, kun taas miehen kouraistessa naisen pyllyä efekti on sama kuin suihkauttaisi naisen suuhun sitruunamehua ja samalla haukkuisi tämän äidin huoraksi. Tarkoitukseni ei ole kyseenalaistaa kenenkään ruumiillista koskemattomuutta, mutta otinpahan vain tämänkin mielenkiintoisen eron puheeksi.

Onko niin, että kun nainen kuulee korvissaan "hyvä perse", niin se tulkitaan jotensakin seuraavalla tavalla "haluaisin panna sinua; minua ei kiinnosta mistä olet ja mitä ajattelet, mutta onneksi sinulla on ulkonäkö kohdallaan"? Vai onko kyse niinkin yksinkertaisesta asiasta, että naiset kuulevat näitä kehuja niin usein, että ovat vain lopen kyllästyneitä niihin? Vai onko asia vieläkin yksinkertaisempi, eli naiset ovat kyllä otettuaja kehuista, mutta ikään kuin tilanteessa kuuluu näytellä pahastunutta?

51

3769

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksnainen...

      ainakin otettu jos kuulen jonkun kehuvan kiinteää takamustani tai rintojani! Toki siihen vaikuttaa, missä tilanteessa ja millä tavalla/äänellä sanotaan. Luulis sen vain kohottavan itsetuntoa:). Mitäs sitten vaikka sanoja tarkoittas,et olisin vain hyvä pano,olisin ainakin pantavan näkönen;)....eli mua ei haittaa

      • Retkusmies

        No niin, eli taas on tullut todistetuksi, että naisetkin ovat yksilöitä! =)

        Millaisessa tilanteessa sitten pahastuisit moisista kehuista? Arvatenkin esim. silloin, jos itse olisit vaikkapa töissä ja sitten joku humalainen ja epäsiisti herrasmies tulisi kehumaan ahterinmuotoa.

      • yksnainen...
        Retkusmies kirjoitti:

        tollasissa tilanteissa,et joku lipevä,epäsiisti,ehkä humalassa oleva nuori tai vanha tulisi noin lepertelemään ja ehkä kähmimäänkin,niin sillon kyllä huumori olis kaukana. Ja tietty ok ei ole,jos käydään kiinni,musta baarissakaan ei tarviis käydä kii. Mutta perään heitetty positiivinen kommentti ei ole paha asia, onhan se kivempaa kuulla kuin negatiiviset kommentit. Sanon ihan samoin mielelläni itsekin miehelle kivan kommentin vaikka takamuksesta,tukasta,tyylistä jos tykkään:)

    • -kaikkien tollasten "kohteliaisuuksien" kertominen, kuten hyvä perse tms, ni kielii ainoastaan sen kertojan junttiudesta! ..ja tämä sukupuoleen katsomatta....

      Jos tutulle sanoo noin leikkimielellä, ni toki se on eri asia. Mut mikä tarve on ilmotella tollasia asioita täysin ventovieraille?! Itse en näin ole koskaan tehnyt ja pidän hlöitä, jotka näin tekee, ni juntteina ja moukkina...sukupuoleen katsomatta.

      • Retkusmies

        Pidät juntteina... selvä. Tämä oli ihan mielenkiintoinen kommentti miehen suusta, mutta kysymys kuuluikin, että miksi? Itse en ole koskaan ajatellut pahaa kenestäkään, joka on (ilmeisesti) vilpittömästi minua kehunut.

        Missä menee raja? Voiko esim. toisen silmiä, kampausta tai vaatteita kehua?

    • Tykkäisitkö ihan todella jos vaikka kassajonossa sun takana seisova kuusikymppinen rehevä rouva pikkuhiprakassa hönkisi sun korvaasi että sulla puristeltavan näköinen perse? Tai jos se perseen kehuja ois kaksmetrinen, satakiloinen ja homo?

      Ulkonäön kehumisessa raja menee siinä, onko kehu tulkittavissa seksuaaliseksi vai ei. Miehet kai haluais tulla enemmänkin ahdistelluiksi. :P

      • Retkusmies

        Kyllä se molemmissa tapauksissa varmaan jollain tavalla itsetuntoa hivelisi. Siihen voisi sanoa, että "kiitoksia vaan". Toisaalta molemmissa tapauksissa olo olisi nuorena heteromiehenä varmasti vaivaantunut, jos kehuja alkaisi vielä enemmän tekemään itseään tykö. Tokihan se näin on.

        Mielessäni oli kuitenkin hieman vähemmän epäsuhtainen parivaljakko. Vaikkapa kaksi nuorta eri sukupuolta olevaa heteroa. Sen lisäksi omissa mielikuvissani ajattelin lähinnä jotain baariympäristöä, jossa kaikki ottavat rennommin. Ei tulisi mieleenikään ruveta kassajonossa kenenkään persettä kehumaan, enkä myöskään baareissa kehu, koska tiedän, että useimmat loukkaantuvat siitä.

      • Retkusmies kirjoitti:

        ..on se, että haluaako ihminen kuulla kommentteja perseestään just kyseiseltä ihmiseltä. Jos ei halua, kehusta vähintäänkin vaivaantuu, aivan kuten sinäkin, ellei kehuja ole sellainen jonka nimenomaan toivot pitävän itseäsi pantavan näköisenä.

        Kyse on myös muiden kunnioittamisesta. Entä jos olisit jonkun perheesi naisen kanssa kassajonossa ja takana jonottava setä kehuisi perheenjäsenesi perseen herkullista olemusta? Veikkaan että sinunkin moraalikoodistosi todellisuudessa sanoo, että tuntemattoman ihmisen perseen kehuminen on jollain tapaa halventavaa (hypoteettisena poikkeuksena vaikkapa joku "persemalli" joka työksen esittelee hienoa persettään).

        Se, että ihmistä kohtelee seksistisesti, on useimmassa tapauksessa loukkaavaa > seksistisellä käytöksellä viestität, että pidät itseäsi arvokkaampana, subjektina, ja persekommentin kohdetta vähemmän arvokkaana, objektina.

        Ihan varmasti on niitäkin (myös naisia) jotka mielellään kuulevat kehuja perseestään ihan tuntematomiltakin, mutta kun et voi tietää kuka haluaa seksuaalista olemustaan ääneen kommentoitavan ja kuka ei, kannattaa keskittää kehut ennemmin vaikka siihen kampaukseen tai silmien säihkeeseen, tai sitten vaikka - jos oikein hurjaksi heittäydyt - naisen ei-fyysisiin avuihin.

      • Retkusmies
        katarzyna kirjoitti:

        Taisit osua Juhaa leukaan tuolla ensimmäisellä väittämälläsi. Aivan kuten flirttailun ja seksuaalisen häirinnänkin välinen ero, jossa merkitystä ei ole sillä, että mitä tehdään ja miten tehdään, vaan sillä kuka tekee.

        Viestin loppuosan paatokselle joudun kuitenkin esittämään vastalauseen! Miksi ihmeessä kehu pitää ylianalysoida ja kääntää omassa päässään halveeraukseksi.

      • slkdjfslkdjf

        Se "ylianalysointi" ei ole tietoista. Siltä se vaan tuntuu, halventamiselta.

        Enkä mitenkään kyllä usko, että tuntemattomalle naiselle heitetty hyvä perse -kommentti olisi useinkaan sanottu siksi, että haluttaisiin naiselle hyvä mieli kehuista... Ennemminkin halutaan nähdä sen naisen hämmentyvän.

      • samaa mieltä
        slkdjfslkdjf kirjoitti:

        Se "ylianalysointi" ei ole tietoista. Siltä se vaan tuntuu, halventamiselta.

        Enkä mitenkään kyllä usko, että tuntemattomalle naiselle heitetty hyvä perse -kommentti olisi useinkaan sanottu siksi, että haluttaisiin naiselle hyvä mieli kehuista... Ennemminkin halutaan nähdä sen naisen hämmentyvän.

        "Enkä mitenkään kyllä usko, että tuntemattomalle naiselle heitetty hyvä perse -kommentti olisi useinkaan sanottu siksi, että haluttaisiin naiselle hyvä mieli kehuista... Ennemminkin halutaan nähdä sen naisen hämmentyvän." ....Juu: hämmentyvän, suuttuvan, punastuvan, kimpaantuvan, jopa purskahtavan itkuun (silloin kun keski-ikäinen setä esittää kommentin varhaisteinille) jne. mutta EI TODELLAKAAN ole tarkoitus että nainen saisi hyvän mielen itselleen.

      • yksnainen...
        samaa mieltä kirjoitti:

        'hyvä perse' voidaan sanoa siinä missä 'kiva hymy sulla', 'kiva kampaus' jne.. käsiksi käyminen tai muu ehdottelu on sitten asia erikseen. Mutta näissäkin, mistä loukkaantuu on eri ihmisillä omat rajansa, niinhän se on......

      • Retkusmies
        samaa mieltä kirjoitti:

        "Enkä mitenkään kyllä usko, että tuntemattomalle naiselle heitetty hyvä perse -kommentti olisi useinkaan sanottu siksi, että haluttaisiin naiselle hyvä mieli kehuista... Ennemminkin halutaan nähdä sen naisen hämmentyvän." ....Juu: hämmentyvän, suuttuvan, punastuvan, kimpaantuvan, jopa purskahtavan itkuun (silloin kun keski-ikäinen setä esittää kommentin varhaisteinille) jne. mutta EI TODELLAKAAN ole tarkoitus että nainen saisi hyvän mielen itselleen.

        Seuraavan kerran kun joku (surkea ihmisraunio) sanoo sinulle "Hyvä perse", niin vastaa takaisin "Kiitos". Sitähän voi vaikka mielessään harjoitella etukäteen, niin ei tarvitse sitten tilanteen koittaessa hämmentyä. Onpahan aikamoinen luu kurkkuun sille miekkoselle, jos tosiaan tarkoituksena oli sinua loukata. Jos taa kyseessä oli ihan aito kohteliaisuus, niin vastaus sopii siitä huolimatta tilanteeseen.

        Minä kyllä sanon aika usein kohteliaisuuksia ihmisille, ihan vain siksi, että he saisivat siitä hyvän mielen. Koska itselleni tulee siitä hyvä mieli, jos olen piristänyt jotakuta. Samoten ravintoloissa aika usein pyydän jotain happaman näköistä yksinään istuskelevaa naista tanssimaan, vaikka hän ei olisi fyysisesti mitenkään puoleensavetävä (tai aika usein sen takia yksinään istuvatkin). Ihan vaan piristääkseni moista henkilöä. Useimmiten tälläiset happamat tädit eivät tietenkään lähde tanssimaan, mutta luulisin, että jo se ilahduttaa hieman, kun joku osoittaa huomiota.

        Retkusmies;)...kaikki ei vaan ymmärrä ja toiset ei osaa sanoa kyllä koskaan mitään positiivista tai jos osaisivatkin,eivät vaan sano....piristystä ja iloisia ilmeitä kyl tarvii...

      • ---
        katarzyna kirjoitti:

        ..on se, että haluaako ihminen kuulla kommentteja perseestään just kyseiseltä ihmiseltä. Jos ei halua, kehusta vähintäänkin vaivaantuu, aivan kuten sinäkin, ellei kehuja ole sellainen jonka nimenomaan toivot pitävän itseäsi pantavan näköisenä.

        Kyse on myös muiden kunnioittamisesta. Entä jos olisit jonkun perheesi naisen kanssa kassajonossa ja takana jonottava setä kehuisi perheenjäsenesi perseen herkullista olemusta? Veikkaan että sinunkin moraalikoodistosi todellisuudessa sanoo, että tuntemattoman ihmisen perseen kehuminen on jollain tapaa halventavaa (hypoteettisena poikkeuksena vaikkapa joku "persemalli" joka työksen esittelee hienoa persettään).

        Se, että ihmistä kohtelee seksistisesti, on useimmassa tapauksessa loukkaavaa > seksistisellä käytöksellä viestität, että pidät itseäsi arvokkaampana, subjektina, ja persekommentin kohdetta vähemmän arvokkaana, objektina.

        Ihan varmasti on niitäkin (myös naisia) jotka mielellään kuulevat kehuja perseestään ihan tuntematomiltakin, mutta kun et voi tietää kuka haluaa seksuaalista olemustaan ääneen kommentoitavan ja kuka ei, kannattaa keskittää kehut ennemmin vaikka siihen kampaukseen tai silmien säihkeeseen, tai sitten vaikka - jos oikein hurjaksi heittäydyt - naisen ei-fyysisiin avuihin.

        Se on hienoa että joku viitsii puupäille asian tavata :D

      • 12
        Retkusmies kirjoitti:

        Seuraavan kerran kun joku (surkea ihmisraunio) sanoo sinulle "Hyvä perse", niin vastaa takaisin "Kiitos". Sitähän voi vaikka mielessään harjoitella etukäteen, niin ei tarvitse sitten tilanteen koittaessa hämmentyä. Onpahan aikamoinen luu kurkkuun sille miekkoselle, jos tosiaan tarkoituksena oli sinua loukata. Jos taa kyseessä oli ihan aito kohteliaisuus, niin vastaus sopii siitä huolimatta tilanteeseen.

        Minä kyllä sanon aika usein kohteliaisuuksia ihmisille, ihan vain siksi, että he saisivat siitä hyvän mielen. Koska itselleni tulee siitä hyvä mieli, jos olen piristänyt jotakuta. Samoten ravintoloissa aika usein pyydän jotain happaman näköistä yksinään istuskelevaa naista tanssimaan, vaikka hän ei olisi fyysisesti mitenkään puoleensavetävä (tai aika usein sen takia yksinään istuvatkin). Ihan vaan piristääkseni moista henkilöä. Useimmiten tälläiset happamat tädit eivät tietenkään lähde tanssimaan, mutta luulisin, että jo se ilahduttaa hieman, kun joku osoittaa huomiota.

        "Tiedän että on." :D

      • ed.

        just joo...hohohohoohehhehhee...

      • Tyhjän hekottelija
        ed. kirjoitti:

        just joo...hohohohoohehhehhee...

        Se että nainen ei koskaan ota "hyvää persettä" kohteliaisuutena, ei tarkoita ettei sitä milloinkaan olisi sellaiseksi tarkoitettu. :D

      • .
        Tyhjän hekottelija kirjoitti:

        Se että nainen ei koskaan ota "hyvää persettä" kohteliaisuutena, ei tarkoita ettei sitä milloinkaan olisi sellaiseksi tarkoitettu. :D

        narrata.
        Tiedät ihan hyvin, että halutessaan OIKEASTI lausua kohteliaisuuden naiselle, mies käyttää kohteliaita sanakäänteitä. Typeryyksiä laukoessaan hänen tarkoituksensa on loukata.

    • pilkku,

      non nii..taas yksi epeli lisää..Sulle ei merkkaa varmaan yhtään mitään se, mitä on sisäinen kauneus..vaan pinta, muodot, seksikkyys ylipäätänsä...nostaa sun silmissä naisen arvon..hmm..tasollesi..joka nyt naisen silmissä voi olla aika luotaantyöntävä `isku`-yritys, josta paistaa läpi, miehen taso, vaikka olisi kuinka viimeisen päälle, muodikas..pukeutumisineen, käyttäytymisineen yms...ja kaikki tää yhteen pötkyyn, ilman pisteitä.

      • Retkusmies

        Millä tavalla päättelit asettelemastani retorisesta kysymyksestä, että sisäinen kauneus ei merkitse minulle mitään? Olkoon kyse naisista tai miehistä, niin eniten minulle merkitsee se, että ihmisellä on sydän paikallaan. En kuitenkaan ole mikään selvänäkijä. Mitä jos haluaisin vaikkapa baarissa sanoa kohteliaisuuden jollekkin naishenkilölle. Tuskinpa voisin kovinkaan vakuuttavasti sanoa, että "sinä olet todella mukava ihminen", jos en häntä paremmin tunne. Sen sijaan hyvän pyllyn kuulee sokeakin kilometrin päähän vastatuuleen.

        Itse en ole mikään alusvaatemalli, vaan ihan tavallinen kiva maalaispoika.

      • haukotus.

        itsestäsi. "Kiva" maalaispoika ei esitä noin tahdittomia huomautuksia kenellekään. Niin tekevät vain täysääliöt.

      • Retkusmies
        haukotus. kirjoitti:

        itsestäsi. "Kiva" maalaispoika ei esitä noin tahdittomia huomautuksia kenellekään. Niin tekevät vain täysääliöt.

        Aikamoista lyttäämistä, jos kerran itseään kivana pitäminen on liikojen luulemista. Eihän se nyt mikään spektaakkelimainen superlatiivi ole. Sitäpaitsi, en minä sanokkaan noita "tahdittomia" huomautuksia naisille, koska tiedän, että he siitä jostain syystä loukkaantuisivat. Aloitin tämän keskustelun, koska halusin tietää, että mistä tämä loukkaantuminen johtuu.

        Mikäköhän se saa ihmiset käyttäytymään niin hirveän vihamielisesti näillä keskustelupalstoilla. Sellaista keskusteluketjua ei taida löytyäkkään, mistä puuttuisi henkilökohtaisuuksiin menevät kitkerät viestit.

    • Huonot tissit

      Tiedän että mulla on hyvä perse ja arvaa mistä syystä tiedän sen? Just siitä kun sitä on niin usein miehet kehuneet (ja jotkut naisetkin).
      Tiedän myös että olen kiva likka ja arvaa mistä syystä tiedän sen? Just siitä kun mulle on niin usein sitä sanottu.
      Tiedän että mulla on paha tapa puhua toisten päälle. Arvaa mistä syytä tiedän sen? Onneksi jotkut hyvät kaverit on sen mulle kertonut ja nyt yritän nyt vähän skarpata.

      Eli ilman toisten kommentteja en tietäis ittestäni näitä asioita. En minä osaa omaa persettäni arvioida.
      Peilistä katsoo aina ihan samanlainen tuttu naama.
      Vaaka kertoo painon mutta mitäs jos se paino on kaikki kertynyt pakaroihin?

      No kuitenkin en tykkää pahaa kun persustani kehutaan mutta ei se mua enään oikeastaan mihinkään suuntaan hetkautakkaan. On kyllä tosi hienoa kun joku mies näkee mussa jotakin mitä muut ei näe.
      Esim jonkun tavan joka vaikuttaa miehestä hienolta. Tai ilmeen tai silmien asennon.
      Isovarpaan kehuminen mykistytti jotenkin.

      • Retkusmies

        Hyvä pylly ja huonot tissit on muuten parempi yhdistelmä, kuin hyvät tissit ja huono persaus ;=

        Kaksivaiheinen perustelu:

        1. Tisseilleen nainen ei oikein mitään voi (unohdetaan silikonit), mutta persaus on naisen itsensä syömä, tai treenaama.

        2. Jos pylly on kunnossa, niin 99 tapauksessa 100sta myös muu kroppa on kunnossa. Paitsi tietysti tisseistä ei voi mennä takeeseen.

      • näin se on

        hyvät tissit ja huono perse on parempi koska huonon perseen voi paremmin korjata kuntoilemalla. vaikka geenit vaikuttaakin eli koko keskivartalo.

    • Joe The Scrap

      On tää tyypillinen ajattelutapa että miehet ovat vaan intona "ahdistelusta", mutta kyllä siitä on into kaukana kun joku vähemmän kiinnostava nainen rupeaa persettä kehumaan ja tunkemaan iholle, muutenkin, perseen tai muun kropan julkinen kehuminen on aika epä-coolia, kahden kesken se on sitten eri asia.

    • Mies1985

      Naiset ja herkempi ja heikompi osapuoli tässä(kin) asiassa. Naiset ottavat mahdollisimman negatiivisesti tuollaiset lausahdukset ja miehet optimismilla. No toki ei kaikki naiset ja miehet ole sellaisia mutta tietty tilastollinen trendi on havaittavissa. Ja sitten naiset vetävät peliin jotkut kuusikymppiset quasimodo ukot. Heh. Uskotaan että niiltäkin tulee nuorille naisille jotain kommenttia mutta tuskin ne nyt se valtaosa on.

      Mieheltä odotetaan enemmän kuin naiselta. Iskeminenkin tarkoittaa aivan eri asioita miehelle ja naiselle. Iskiessään miestä nainen vain tarjoaa itseään lahjana eikä yritä todistaa omaa kelpoisuttaan vaan rahvaanomaisessa kontekstissa saattaa tehdä lupauksia seksuaalisista palveluksista yms. eli siis olettaa oman itseisarvonsa jo valmiiksi ja miehen iskiessä naista taas miehen pitää todistaa itsensä kelpoisaksi ennen kuin saa edes puhua tuollaisia.

      Niin ja en tarkoita että omasta mielestäni olisi jotenkin tahdikasta tai ihanteellista sanoa esim."hyvä perse" paitsi ehkä joissain tilanteissa. Melkein ilmaisulle kuin ilmaisulle on oma aikansa ja paikkansa missä se on hauskaa tai miellyttävää mutta en myöskään suosittele näkemään sitä kuolemanvakavan asiana.

      • yksnainen...

        ei pitäisi ottaa kuolemanvakavana asiana, minusta ihan rento lausahdus;)

      • yksnainen...
        yksnainen... kirjoitti:

        ei pitäisi ottaa kuolemanvakavana asiana, minusta ihan rento lausahdus;)

        en kadulla ole saanut kommenttia kun ihan tavallisen näköinen olen,mutta kerran kauppaan mennessä sattui hauska juttu kun miesystäväni kanssa oltiin menossa ja pikkupoikia meni ohi joukko ja yks niistä hihkaisi kohdallani,et 'tsiikatkaa pojat mitkä tissit' ,mua se tarkoitti kun ketään muita ei näkynyt....tuntui hauskalta koko kauppa reissu sen jälkeen;)....olin ihan asiallisesti puettu muuten ja rintani eivät ole mitään XL-kokoa;)

        Mnjoo, minullekin kävi kerran kauppareissulla sillein, että pikkupoika tuli kaupan ovella vastaan, sitten sen silmät suurenivat ja se sanoi perässään hiihtäneelle toiselle pikkupojalle, että "hirmuinen kaappi". Pisti kyllä suun messingille kauppareissun ajaksi =)

      • yksnainen...
        Retkusmies kirjoitti:

        Mnjoo, minullekin kävi kerran kauppareissulla sillein, että pikkupoika tuli kaupan ovella vastaan, sitten sen silmät suurenivat ja se sanoi perässään hiihtäneelle toiselle pikkupojalle, että "hirmuinen kaappi". Pisti kyllä suun messingille kauppareissun ajaksi =)

        lasten suusta kuulee aina hauskimmat lohkaisut;), mitä niiden päässä liikkuukaan....

      • Retkusmies
        yksnainen... kirjoitti:

        lasten suusta kuulee aina hauskimmat lohkaisut;), mitä niiden päässä liikkuukaan....

        Lapset on kyllä hassuja siitä, että he ei millään tavalla peittele ajatuksiaan ja tuntojaan. He voivat tilanteessa kuin tilanteessa puhua suunsa puhtaiksi, saaden paikalla olevat aikuiset punastelemaan. Samoten naamain ilmeensä ovat hupaisia. Nassut ovat kuin pullataikinaa. Jos jokin aiheuttaa inhotusta, tai mielihyvää niin se kyllä näkyy!

        Tietysti varjopuolena on se, että rasavillit saattavat tahtomattaan loukata jotakuta. "Miksi tuo lihava täti puhisee portaissa?"

    • plööhl

      Kyllähän se on kiva kuulla, että miellyttää silmää, mutta myös äärettömän halveeraavaa, jos kuka tahansa kadunkulkija alkaa näitä kehuja latelemaan. Mielummin kuuntelen niitä, siltä henkilöltä, jonka kanssa olen lähemmissa väleissä.

    • 3ws5ed6rt7fvuyihb j

      Kuulee niin paljon, että ei juuri liikuta. Aina hokemista ulkonäöstä: mua ei kiinnosta mitä mieltä joku äijä on mun perseestä, eikä mun perse eikä tissit ihan jokaiselle kuulu. Pitäkööt ajatukset ominaan.
      En tarvitse imarteluja, olen ihan riittävä enkä ole kenenkään imarteluista riippuvainen. Ironista sinänsä, että saan kehuja paljon. Hukkaan menee, mutta toisaalta, ennemmin että ihmiset kehuu, eikö se ole positiivista kuitenkin...
      Joku jonkun käsipyyhkeenä olo on alentavaa ja täytyy olla todella surkea itsetunto että pitää jotain perseen lääppijää imartelijana ja kenen tahansa kourimista hyvänä: niin myös miehellä. Jos joka ämmän lääpintä ja puristelu on imartelevaa, voi katsoa peiliin ja miettiä miksi itsetunto on niin surkealla tolalla että pyyhekin kelpaa.

      Mun itsetuntoa ei kohota siis toisten tyhjät puheet eikä laske paskan jauhanta. Sitä kun on muuta huumoria ei tarvitse toisten sukupuolielimiin puuttua eikä arvostella vartaloa (sitähän se oikeesti on...) ja kun itsetunto pohjautuu johonkin muuhun kun ulkonäköön, on olemassa kovempia "kehuja" joita ei voi saada kun ansioista.

      Mutta yleisesti ottaen, ihmisethän on aika pönttöjä, ja suurimmaksi osaksi en ajattele koko lässytyksiä, aivan sama mulle.

      • Retkusmies

        Näyttää itse pidemmältä, kun seisoo toisen ihmisen päällä.

    • 2

      Kehotan kaikkia naisia kommentoimaan miesten ulkonäköä! Sillä, mikä miehessä olisikaan tärkeämpää kuin se miltä hää mahtaa näyttää. (ironiaa)

      Ja sosiaalisesti heikkolahjaisille miehille neuvoksi: kehukaa naista, mutta mieluiten jotain muuta ominaisuutta kuin mikä liittyy ulkonäköön. Kyllä naiset ovat siitä kuulleet ihan tarpeeksi, niin hyvää kuin huonoakin, naisen ulkonäön ei pitäisi olla mikään yleisen kommentoinnin aihe. Hyvin harvoin tuollaisella kommentoimisella on tarkoitus naista miellyttää. Useimmiten kun mies tokaisee hyvä perse ja hyvät tissit, niin tarkoittaa että nainen ei kelpaisi muuhun kuin pussien tyhjennykseen.

      Kerran ravintolassa eräs mies tuli esittämään mielipidettään minun ja ystäväni rinnoista. Oli kuulemmas hienoa kun oli niin isot rinnat meillä kummallakin. Nyt voitte pyyhkiä verkkokalvoistanne ne mielikuvat jostain pornomisuista, me ollaan ihan tavallisia, lähinnä keski-ikäisiä täti-immeisiä :D niin, ja mitä minä nyt siitä jannusta ajattelin..oli se vähän huvittava tilanne, mitähän se mahtoi tahtoa?

    • täti

      Ekaluokassa puhutaan, että on paikkoja, joihin muilla ei ole lupa koskea. Niitä ei myöskään kommentoida eikä tiirailla. Jokainen värittää ihmishahmon kuvaan mielestään yksityiset alueet. Kas kummaa, aina värityksen tuloksena on uimapukukuvio. Ekaluokkalainenkin siis tietää, että jokaisella ihmisellä on oikeus yksityisyyteen ja velvollisuus kunnioittaa muita. Ekaluokkalainen tietää myös, että lääkäri joutuu ja saa koskea tarpeen mukaan mihin vain, isi saa taputtaa äitiä pepulle tai omaa vauvaveljeä saa pusutella napaan, mutta vieraita ihmisiä ei niin kuulu kosketella. Missä vaiheessa tietoisuus toisen yksityisalueiden kunnioittamisesta muka katoaa, kun tuollaista edes kysyt?!

      • 39

        Siinäpä oli ytimekkäästi ilmaistu

      • Retkusmies

    • .............

      itseäni inhottavat tuollaiset "hyvä perse"-tapaukset, koska en miellä tuollaisia sanomisia sopivaksi käytökseksi. Itse en lähde puhumaan toisille ihmisille heidän ruuminosistaan saati sitten puhumaan perseistä ja tisseistä. Ja ihminen, joka tuollaisia puhuu, niin ensiksi tulee mieleen, että hän ei oikein hallitse sosiaalisia tilanteita ja olisi siten hankala ihminen muutenkin kanssakäymisessä. Jos haluaa kehua, niin varmasti löytyy eri sanamuotoja ja aiheita kehua. Jos ei muuta, niin sanoo sitten vaikka seksikäs. Ja jos ei pysty, niin sitten ei. Mutta itseäni ei yksinkertaisesti hotsita sellaiset törkyä viljelevät tuntemattomat ihmiset, koska jos ekoissa lauseissa tulisi tuollaista juttua, niin sitä joutuisin sitten kuuntelemaan varmasti vielä pahemman asteisenakin.

      Omalta puolisolta toki sitä vaikka mitä voi kuulla, eikä siinä mitään. Mutta tuntemattomilta nyt vaan ei kiitos. Ei voi mitään,mutta tissi/perse huutelijoista tulee mieleen aina ne känäset luuserijuopot, joten kyseessä on aika huono mielleyhtymä olemaan jotenkin otettu siitä minkä muotoinen perseeni tai tissini on.

    • puristelija..

      Aika pullossa olet elänyt. Mutta jos nainen on sinusta kiinnostunut muutenkin, niin kehuminen tai jossain tilanteissa jopa kouraisu on kylläkin imartelua ja siten hän sen ottaa.

      Jos mies ei ole kiinnostava, niin silmänsä iskeminen naiseen on pahin loukkaus, jonka hänelle voi tehdä.

      • miax

        "Kiva perä" -huutelut ja/tai sen perseen puristelu kertovat, että sanoja/tekijä on huonokäytöksinen idiootti, ei siinä sen kummempaa. Ihan sama onko huutelija 55v haiseva juoppo, 40v keskiluokkainen perheenisä vai 25v trendikäs mallipoika, molemmat niputan samaan (ääliö)kastiin jos tuollaisia kommentteja alkaa päästä suusta.

        Ja tuskinpa tuollaisia kommentteja vilpittöminä kehuina ylipäätään kukaan äo:n yli 65 omaava tulee sanomaan. Useimmiten kyse on junttiudesta (keski-ikäinen rasvainen kaljamaha haluaa "näyttää naiselle tämän paikan" pelkkänä objektina), poikaporukan ääliömäisyydestä (19v kundeista koostuva humalainen poikaporukka remahtaa nauruun kun se porukan ns. kovis uskaltaa sanoa tuolle tytölle noin, onpas se hurja!), 25v tukkihumalainen haluaa tuoda seksuaalisuuttaan ja machouttaan esille eikä räkäkännissä kykene mihinkään älyllisempään jne.

        Kourimiseen taas liittyy aina tietty fyysinen uhka. Naiset tietävät, että kuka tahansa mies voi milloin tahansa piestä tai raiskata heidät ja ilman lupaa takamuksen, tissien tai genitaalien kouriminen on elävä muistutus tästä faktasta. Minä ainakin haluan kiireesti poistua miehen seurasta, joka katsoo oikeudekseen käydä minuun käsiksi. Sen vuoksi miesten esimerkki "Mä ainaski haluisin et beibet tulis runkkaan mua baarissa, se ois vähä siistii!!" ei toimi. 40v 2m pitkä, karvainen ja väkivaltaisen oloinen homo moottoripyöräkerholainen kourimassa kivuliaasti haaroista ja pitämässä kiinni niin ettei paikalta pääse poistumaan on parempi esimerkki.

    • Mr Magoo

      No mutta ei silti miehen tarvi olla juntti lähteä tuttujen tai kaverien tissejä kehumaan tai perseestä kourimaan edes kokeilun vuoksi. Oman kumppanin ahteria voi mielestäni vapaasti kouria ja tissejä kehua.

      En usko että moni mies jaksaisi katsella sitä kun kaveri kehuisi hänen oman äidin meheviä rintoja tai puhuisi hänen 16-vuotiaan siskonsa hyvästä perseestä.

    • yksityinen

      minä tunnen yhden naisen sillä on hyvät tissit ja pylly

    • Olen opetellut

      Olisiko ihan vain kasvatuskysymys. Miltei näihin päiviin asti tytöt ja pojat ovat kasvatetut / ohjatut ajattelemaan kaikista(kin) asioista, saatika seksuaalisuudesta, eri tavalla.

      Siinä missä mies saa olla häikäilemätön, suorasanainen ja 'päällekäyvä', naisen pitää olla häveliäs, siveä ja vaikeasti saatava. Ja vaatimaton, itseään ei saa ihailla, se on itsekeskeistä ja melkein syntiä. Kuka sellainen osaa ottaa kehun vastaan.

    • heoiuhoahgui

      Koska lansimaisessa (ja muuallakin) rinnat ja persus ovat erogeenisia alueita joiden randomi kehuminen tuntemattomalta on outoa/ikavaa. Simple.

      Kuvittele etta nainen on ulkona miehensa kanssa. Tuntematon mies menee ohi ja kehaisee naisen hiuksia = naisen mies ei suutu. Tai...tuntematon mies menee pariskunnan ohi ja kommentoi etta "Onpas rouvalla komia perse!". = saa turpaansa.

      Kouraisemisesta: KAIKILLA on oikeus koskemattomuuteen.

      Aina saa paan sisassaan kehua ja ihastella perseita ja tisseja mutta ellei tunne henkiloa niin kannattaa kahteliaisuussyista olla hiljaa.

    • Anonyymi

      En ymmärrä yhtään miksi siitä loukkaantua. Itsehän huutelen aina miehille. " kiva kyrpä" " hyvät kassit"

    • Anonyymi

      ” Erohan menee niinkin pitkälle, että usein miehestä on ihan hauskaa, jos joku nainen vaikka kouraisee häntä pyllystä, kun taas miehen kouraistessa naisen pyllyä efekti on sama kuin suihkauttaisi naisen suuhun sitruunamehua ja samalla haukkuisi tämän äidin huoraksi. ” No ajattele vaik omaa äitiäs ku naisia seuraavan kerran nimittelet

    • Anonyymi

      Jep.

    • Anonyymi

      Miksei niitä mölyjä voi pitää mahassaan? Vain sivistymättömät moukat kommentoi ääneen toisten ulkomuodoista hyvää tai pahaa julkisilla paikoilla, lisäksi, jos haluaa kehua, niin voihan sen sanoa nätistikin ilman "perseitä" tai "tissejä", eikö vain? Teinipojat käyttää noita sanoja. Olisko susta kiva kuulla "vittu, mikä finninaama sä olet"? Julkisesti, muiden läsnäollessa ja kovaan ääneen. Nolottaisko sua yhtään? Haluisitko kadota maan rakoon?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2174
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2003
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1622
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1450
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      75
      1420
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1337
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1314
    8. 50
      1205
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe