reliikki

Pohdiskelin tänään ritarillisuutta ilmiönä. Olin hieman eksyksissä, sillä en kyennyt enää löytämään sanalle sisältöä. On siis olemassa sana 'ritari' mutta joka viittaa itsellään kesäisin perhosiin ja monivuotisena kestoversionaan tutteihin ja purulla täyttämättömiin hevosiin.

Ehkä metalliin peltiin ja niitteihin kannattaa vilkaista, sillä kolina on lähes aina merkki jonkinasteisesta tapaturmasta tai epäonnesta. On myös mahdollista, että satunnainen ihminen saattaa nähdä jotain tärkeää.

Kirjallisessa mielessä mieleen pullahtaa pöytä. Pöytä on pyöreä eikä siinä istu naisia. Pöytä on kehä. Ehkä pöytä ritareineen kuvaa San Franciscolaista homoyhteisöä niitteineen ja nahkoineen, hevosineen ja puruleluineen. Pöytä pyörii. Se on norja Fortuna, jonka käsissä päät ritareiden kulloinkin kamanaan kolisevat.

Mieleeni juolahtaa herra Harry Haller, joka soi minulle nuorena saksan kielisenä versionaan tilaisuuden nähdä ihmisessä - itsessäni - eläin. Tällä kertaa eläin oli susi. Pidän susista. Susi oli tarpeeksi kaukainen olento ollakseen vaarallinen, joten talutin sitä lähemmäs kunnes erotin sen silmät. Aina näin tehdessäni ymmärrän miksi ihmistä ei sanan tiukassa tai laveassa merkityksessä ole, ei hänessä eläintäkään.

Eli näin Harryn sielun. En ole enää hänen jälkeen halunnut nähdä kenenkään sielua.
3143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vaikkei ritareihin liity, tuli tuosta ajan virrasta ajatuksiin.

Toisinajattelijoiden vereen kastetut miekat, sotaratsujen kuumat kohoilevat haavoille naarmuuntuneet kyljet, matoja kuhisevat matkamuistot. Ilmoille valkeina parvina lennätetyt kyyhkyset, pyrähdyksestä ylistykseen viritetyt harput ja huilujen häpeämätön ilakointi auringon soutaessa kantta pitkin. Lasten laulu, vanhojen vaimojen valitusitku.

Siinä on Soturien voitonjuhlat, makean, karvaan viinin polte kilpirustolla, patojen nälkäistä kolinaa, syliin kaatuvien neitojen huokailua. Miesten ääneti huudettua kipua, inhoakin, vapautuksen maksetuiksi veloiksi, huulilla ihon suolaa merenkäynnin tyynnyttyä.

Tanssi on elämä. Ja elämä on EloKuva.

Äänestä
  • Mitä tuohon nyt sanoisi?

    Emmää san mittää. Tanssi kyllä tekee sielulle hyvää, joten suosittelen kaikille lämpimästi liikunnan sisäsyntyisiä iloja.

    (askellus-hymiö)

    Äänestä

  • Zakuskat kirjoitti:

    Mitä tuohon nyt sanoisi?

    Emmää san mittää. Tanssi kyllä tekee sielulle hyvää, joten suosittelen kaikille lämpimästi liikunnan sisäsyntyisiä iloja.

    (askellus-hymiö)

    Tuskin tämä kirjeenvaihtoa onkaan, joten enmä odottanut mitään kommenttiraitaa. Satuinpahan sunnuntaiehtoona paraatiin ja hiukan piti polvia notkistaa kohdallasi pysähtyen.

    Linnat on niiin kaukana, että moottoritiellä tulee kuumaa.

    -back to business-

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Zakuskat kirjoitti:

Pohdiskelin tänään ritarillisuutta ilmiönä. Olin hieman eksyksissä, sillä en kyennyt enää löytämään sanalle sisältöä. On siis olemassa sana 'ritari' mutta joka viittaa itsellään kesäisin perhosiin ja monivuotisena kestoversionaan tutteihin ja purulla täyttämättömiin hevosiin.

Ehkä metalliin peltiin ja niitteihin kannattaa vilkaista, sillä kolina on lähes aina merkki jonkinasteisesta tapaturmasta tai epäonnesta. On myös mahdollista, että satunnainen ihminen saattaa nähdä jotain tärkeää.

Kirjallisessa mielessä mieleen pullahtaa pöytä. Pöytä on pyöreä eikä siinä istu naisia. Pöytä on kehä. Ehkä pöytä ritareineen kuvaa San Franciscolaista homoyhteisöä niitteineen ja nahkoineen, hevosineen ja puruleluineen. Pöytä pyörii. Se on norja Fortuna, jonka käsissä päät ritareiden kulloinkin kamanaan kolisevat.

Mieleeni juolahtaa herra Harry Haller, joka soi minulle nuorena saksan kielisenä versionaan tilaisuuden nähdä ihmisessä - itsessäni - eläin. Tällä kertaa eläin oli susi. Pidän susista. Susi oli tarpeeksi kaukainen olento ollakseen vaarallinen, joten talutin sitä lähemmäs kunnes erotin sen silmät. Aina näin tehdessäni ymmärrän miksi ihmistä ei sanan tiukassa tai laveassa merkityksessä ole, ei hänessä eläintäkään.

Eli näin Harryn sielun. En ole enää hänen jälkeen halunnut nähdä kenenkään sielua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu