Neuvoja??

Miten unohdan entisen ja pystyn ihastumaan uuteen? Erosin entisestäni 3 vuotta sitten, mutta jostain kumman syystä olen pitänyt hänen kanssaan seksisuhdetta eron jälkeen. Itse tietysti elättelin suurempia toiveita mutta mies taitaa olla aikamoinen tuuliviiri, kaksoiselämän elijä ja itsensä etsijä eli seksiasteella meidän juttumme on nyt viime aikoina ollut. Haluaisin todella kovin päästä irti tästä "suhteesta" ja rakastua uuteen ihmiseen mutta en tiedä miten. Entinen soittaa minulle parin päivän välein vaikka olisin sanonutkin että nyt kaikki on ohi. Jollei hän soita, niin sitten minä otan ikävissäni yhteyttä. Käyn ulkona kavereiden kanssa mutta jotenkin on vaikea löytää baarista seuraa, harvoin tulee joku erittäin kiva mies juttelemaan enkä itsekään viitsi olla hirmuinen päällekävijä. Olen ihan nätti tyttö, joten olenko vain liian valikoiva? Vai liian kiinni entisessä? Kertokaa miten olette unohtaneet entisen, mistä sen tahdonvoiman löytää?
3292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuttu tilanne. Itse olin suhteessa itseäni 9-vuotta vanhempaan mieheen, ehdin rakastuakin sen lyhyen 5kk:n pituisen suhteen aikana aika palavasti, kunnes mies pisti yllättäen ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta poikki kanssani.
Kesti noin puoli vuotta kunnes ex alkoi kyselemään kuulumisiani ja juttelemaan kuin ennen vanhaan, ja lopulta sitten päädyttiin parille muistelemaan menneitä. Itse en ollu vielä päässyt täysin yli erosta ja elättelin toivoa että alkaisimme jälleen seurustelemaan. Kävi kuitenkin toisin ja aloimme nähdä seksin merkeissä, samalla kuitenkin edelleen elättelin toivoa jostain pysyvämmästä. Lopulta päätin kuitenkin vain jatkaa elämää ja pistin täysin poikki, jopa välttelin eksääni etten vain enää sortuisi tämän kauniisiin sanoihin. Nykyään olen itse onnellisesti kihloissa mutta ei ole kauaakaan siitä kun tämä eksäni kyseli perääni ja yritti pyytää taas "kahville"..

Äänestä

Moi!
Sä olet riippuvainen. En sano tuomitsevana, vaan ymmärtävänä. Sun täytyy ensin ymmärtää se, että kyse ei ole enää rakkaudesta, sä et saa sitä, eikä sitä oteta vastaankaan. Kyse on riippuvaisuudesta, jossa sinä saat jonkun annoksen, mikä pitää sut kiinni, ja tiedät sen epäterveeksi: se on alkanut kuluttamaan ja ottamaan enemmän, kun antaa.

Käyt ulkona, mutta et todella etsi mitään, siis kukas sanoo, että se baarista muutenkaan löytyy? Missä on se muu elämä, työt, opinnot, harrastukset, muut illan istujaiset ja sitten sä vielä nirsoilet kuitenkin. Tavallaan se nirsoilu on hyvä, mutta epäilenpä vaan, että sä et kauhean avoimesti oikeasti olekaan kiinnostunut ihmisistä ja ole avoimin mielin. Olet liian kiinni vanhassa "tutussa ja turvallisessa", vaikkei se ole ollut sitä enää pitkään aikaan.

Ensinnäkin: jos haluaa jostain irti, ja on siinä noin kiinni, niin tiedät itsekin ihan tasan tarkalleen, että ilmoitat, että sinun on nyt pakko laittaa välit kokonaan poikki, koska muuten et pääse eteenpäin. Sen jälkeen et vastaa enää hänen puheluihinsa, etkä itse soita, kirjoita vaikka päiväkirjaa ja soita kaikki tutut ja kaverit läpi ennemmin.
Älä juo alkoholia, se pahentaa ikävää ja masennusta.
Ala rikkoa rutiineja, etsimään muuta, ja jää riippuvaiseksi vaikka omista tavoitteista ja jostain urheilusta. Riippuvaisuudelle tarvitsee aina korvikkeen. Terveemmän riipunnan kohteen.

Mitä sä saat tosta, paitsi orgasmin? Miksi sä olisit enää kiinni, mitä sä pelkäät ja mitä jos ne pelot käy toteen? Miksi heti pitäisi olla muuta seuraa, etkö osaa olla itseksesi?

No, enpä tähän muuta sano, asiat pitää vaan tajuta ja löytää itse, sekä päättää itse.
Onnea yritykselle.

Äänestä

Heh, kuulostipa tutulta. Olin 'koukussa' ensirakkauteeni vuosia. Hän saattoi soittaa silloin kun hänelle sopi tai törmäsimme sattumalta jossakin kuppilassa - ja aina olin valmiina. En lähtenyt kotoa välillä viikkoihin, kun odotin vain, että hän soittaisi. Ja aivan turhaan!!!!
Alkoi ahdistamaan, kun tiesin olevani vain vakipano, vaikka olisin voinut tehdä mitä vaan hänen vuokseen. Kysyinkin itseltäni, että haluanko tätä vai haluanko jotakin enemmän. Halusin enemmän, joten tein päätöksen, että se on loppu ny. En vastannut enää hänen soittoihinsa. Johonkin hänen tekstiviestiinsä vastasin ystävällisesti, että kiitos, mutta ei kiitos. Tämä on nyt tässä. Välttelin myös paikkoja, joissa tiesin olevan mahdollista törmätä häneen.
Hetken aikaa se otti koville, mutta pääsin kuin pääsinkin eroon tästä 'suhteesta'.
Aikanaan törmäsinkin mukavaan mieheen, johon ihastuin ja rakastuin.
Vaatii siis päätöstä, sisua. Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiina___ kirjoitti:

Miten unohdan entisen ja pystyn ihastumaan uuteen? Erosin entisestäni 3 vuotta sitten, mutta jostain kumman syystä olen pitänyt hänen kanssaan seksisuhdetta eron jälkeen. Itse tietysti elättelin suurempia toiveita mutta mies taitaa olla aikamoinen tuuliviiri, kaksoiselämän elijä ja itsensä etsijä eli seksiasteella meidän juttumme on nyt viime aikoina ollut. Haluaisin todella kovin päästä irti tästä "suhteesta" ja rakastua uuteen ihmiseen mutta en tiedä miten. Entinen soittaa minulle parin päivän välein vaikka olisin sanonutkin että nyt kaikki on ohi. Jollei hän soita, niin sitten minä otan ikävissäni yhteyttä. Käyn ulkona kavereiden kanssa mutta jotenkin on vaikea löytää baarista seuraa, harvoin tulee joku erittäin kiva mies juttelemaan enkä itsekään viitsi olla hirmuinen päällekävijä. Olen ihan nätti tyttö, joten olenko vain liian valikoiva? Vai liian kiinni entisessä? Kertokaa miten olette unohtaneet entisen, mistä sen tahdonvoiman löytää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu