Olen ollut avokkini kanssa yhdessä jo yli kymmenen vuotta, joten yhteistä taivalta ja kokemuksia on kertynyt paljon. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen jumissa tässä suhteessa. Jouduttuani työttömäksi tunne on vaan pahentunut. Ilmeiseti liikaa aikaa ajatella. Nuorempana olin räväkkä ja heitin repun selkään ja lähdin maailmalle. Nyt musta on tullut saamaton, istun vaan kotona ja kulutan aikaa. Mielessäni syytän avokkia elämän tyhjyydestä, vaikka tiedänkin kaiken olevan itsestäni kiinni. En oikein ymmärrä mitä mulle on tapahtunut, enkä oikein tunne ihmistä, jota katson aamuisin peilistä. Sillä sieltä katsoo elämään kyllästynyt nainen, jonka suunpielet eivät hymyyn käänny. Olen liian paljon luottanut avokkini puheisiin ja odottanut ja odottanut parempaa huomista. Meillä oli suuret unelmat omasta yrityksestä, perheestä ja lemmikeistä, vaan mihin ollaan kymmenessä vuodessa päästy...asutaan vuokralla kahdestaan. Olisin halunnut lapsia heti suhteen alkuaikoina, mutta tuolloin avopuoliso ei ollut valmis, joten odotin ja odotin.
Viimeisin vuoden aikana roolit ovat vaihtuneet. Mies haluaa lapsia, minä en. Tähän vaikuttaa suuresti miehen suku, jota olen todella oppinut vihaamaan vuosien varrella, koska siellä on ollut aina ongelmia, jotka ovat vaikuttaneet suhteeseemme. Koiraakaan en ole ottanut, koska avokki ei usko, että minusta olisi hoitajaksi. Tiedän hänen olevan väärässä, mutta toivoisin kuitenkin vähän kannustusta ja innostusta asiaan. Mieheni ei myöskään kosi minua, koska pelkää minun kieltäytyvän, enkä todellakaan tiedä vastaisnko tällä hetkellä myöntävästi. Hän haluaisi naimisiin ja sanookin, että voin kosia kun siltä tuntuu. en ymmärrä tälläistä ollenkaan. Minusta miehen olisi otettava vastuu edes kosinnasta, mutta hän vaan rakastaa minua niin paljon, ettei halua pettyä.
Lähes kaiki ystäväni on ostaneet omistusasunnon ja perheenlisäyksiäkin on tullut ja kun kuulen toisten onnesta masennun entistä enemmän. Enkä halua tavata edes ystäväniä enää. Tuntuu että olen kierteessä, enkä tiedä miten vetäisin tästä itseni pois. Mieheni on aivan ihana luonteeltaa kiltti, hellä ja huomioi minua paljon. Kuitenkin minusta tuntuu, että jos lähtisin tästä suhteesta saisin uutta potkua elämääni ja pystyisin hengittämään vapaammin. Tuntuu että tunnemme toisemme liian hyvin olemalla kuin veli ja sisko. Tuntuu että pystyisin tuntemattoman miehen kanssa paremmin tekemään lapsia ja menemään naimisiin, jolloin tämä turhautuminen purkautuisi. Onko jollain samoja tuntemuksia?
Viimeisin vuoden aikana roolit ovat vaihtuneet. Mies haluaa lapsia, minä en. Tähän vaikuttaa suuresti miehen suku, jota olen todella oppinut vihaamaan vuosien varrella, koska siellä on ollut aina ongelmia, jotka ovat vaikuttaneet suhteeseemme. Koiraakaan en ole ottanut, koska avokki ei usko, että minusta olisi hoitajaksi. Tiedän hänen olevan väärässä, mutta toivoisin kuitenkin vähän kannustusta ja innostusta asiaan. Mieheni ei myöskään kosi minua, koska pelkää minun kieltäytyvän, enkä todellakaan tiedä vastaisnko tällä hetkellä myöntävästi. Hän haluaisi naimisiin ja sanookin, että voin kosia kun siltä tuntuu. en ymmärrä tälläistä ollenkaan. Minusta miehen olisi otettava vastuu edes kosinnasta, mutta hän vaan rakastaa minua niin paljon, ettei halua pettyä.
Lähes kaiki ystäväni on ostaneet omistusasunnon ja perheenlisäyksiäkin on tullut ja kun kuulen toisten onnesta masennun entistä enemmän. Enkä halua tavata edes ystäväniä enää. Tuntuu että olen kierteessä, enkä tiedä miten vetäisin tästä itseni pois. Mieheni on aivan ihana luonteeltaa kiltti, hellä ja huomioi minua paljon. Kuitenkin minusta tuntuu, että jos lähtisin tästä suhteesta saisin uutta potkua elämääni ja pystyisin hengittämään vapaammin. Tuntuu että tunnemme toisemme liian hyvin olemalla kuin veli ja sisko. Tuntuu että pystyisin tuntemattoman miehen kanssa paremmin tekemään lapsia ja menemään naimisiin, jolloin tämä turhautuminen purkautuisi. Onko jollain samoja tuntemuksia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Teidän suhde kuulostaa hyvältä. Etkö vois vaan alkaa tekemään asioita joista pidät, uusia harrastuksia, matkustakaa yhdessä tai erikseen. Teidän suhde vois ihan hyvin selvitä tuosta, jos vaan otat itteäs niskasta kiinni ja teet asioita joita haluat. Kunhan löydätte toisenne uudestaan niin voitte alkaa toteuttamaan unelmia, lapset, naimisiin ja ehkä se oma yritys! Ja ota se koira, näytä miehelles että pystyt hoitamaan sen, nythän sulla on aikaa jos oot työttömänä.
Ja anna vanhan ukkos kannatella aisaa. Tää on ainoo resepti jolla pysytte yhdessä.
Sinä pysyt, koska on niin huono omatunto. Ukkos pysyy, koska saa sen perheensä.
Onnea en lupaa. Olet niin potentiaalinen henkilö sen käsistäsi kadottamaan. Tuskin tunnistaisit vaikka se purisi sinua nenään.
Ootkos miehellesi kertonut nä'istä tuntemuksista? Miksei ihmiset usko millään että suurin osa ongelmista selviäisi kun kumppanin kanssa kommunikoisi riittävästi. Milloin olette viimeksi toisillenne puhuneet noista unelmista ja siitä miten niitä toteutettaan? Istukaa alas ja ihan todella keskustelkaa omista fiiliksistä ja toiveista ja miten tehdä parisuhteesta molempia miellyttävä.
Ja sellainen asia kuin kosinta. Haluat siis miehen kosivan vaikka et tiedä vastaisitko kyllä vai ei. Onko ihme jos mies ei uskalla kysymystä kakoa ulos suustaan. Päätä ensin itse, haluatko avioliittoa (ja parisuhteen pitäisi olla kunnossa ennen tätä, ei yhdet häät suhdetta paremmaksi muuta) ja jos haluat niin voithan vihjailemalla tökkiä miestä kosimisen suuntaan. Jätä häälehtiä lojumaan ympäriinsä, ihastele ääneen kun kävelette juhlapukuliikkeen ohi ja tarvittaessa ota ohjat omiin käsiin! Ei kannata elämäänsä käyttää marmattamiseen jos asialle voi jotain tehdä!
Ja iloisuus muuten lähtee päänsisältä. Kun heräät niin jo ennen silmien avaamista mietipä mikä tuntuu kivalta ja mitä hyvää on tässä päivässä. Lähde ulos ja ihastele luontoa tai nauti ihmisvilinästä ympärilläsi. Huomaa elämän pienet yksityiskohdat, jotka tekee tästä maailmasta niin ihanan paikan elää ja olla! Ei rutiineihin ole pkko juuttua, jollet sitä halua. Päätös on sinun. Tässä vaiheessa viikonloppuloma yksin tai miehesi kanssa voisi auttaa kierteen katkaisemista ja saattaa suhteen taas oikealle suunnalle. Mutta suhde ja etenkin romanttinen rakkaus vaativat työtä. Ne eivät vain tapahdu itsekseen. Onnea matkaan!
Meinasin kirjoittaa jotain vastaavaa, mutta onneksi luin vastauksesi ensin. Siinä tuli jo sanotuksi se mikä itselläkin tuli mieleen.
Työttömyys voi muuten myös lähentää pariskuntaa! On viimeinkin sitä laatuaikaa ja kotona joku odottamassa stressaantunutta työstä tulijaa. Koettu on. :)
Pysähdys on ne. kriisitila, jollon katsotaan menneisyyteen ja analysoidaan tätä hetkeä, ounastellaan tulevaa jne. Eikä kriisin tarvitse olla automaattisesti hajottava ja negatiivinen asia, kuten moni luulee, päinvastoin!
Nyt kun tuossa mielentilassa lähtisit lätkimään ja "hankkisit lapsen jonkun tuntemattoman kanssa" niin siitä saattais syntyä kaksi kertaa niin kamala sotku kuin missä sä koet olevasi juuri nyt.
Avaa silmäsi ja näen ne HYVÄT asiat joita sulla MYÖS on ympärilläsi! ;)
Puhumme kaikesta avoimesti ja eilen käsittelimme ja puhuimme läpi taas koko rumpan. Me emme huuda vaan keskustelemme toistemme tunteista ja tuntemuksista. Kyllä siitä niin huono olo tulee kun joutuu toiselle kertomaan mitä tuntee, mutta toisaalta se helpottaa. Koiraa metsästän nyt tosissani ja se tulee kun sopiva löytyy ja kun saan töitä niin etsitään se asunto. Lapsia en pysty lupaamaan, mutta aika näyttää mitä tulee tapahtumaan. Sanoin miehelleni, että hänen täytyy miettiä sitä vaihtoehtoa haluaako koittaa onneaan muun naisen kanssa, jos en lapsista tule innostumaan. Hän siis ihan oikeasti rakastaa lapsia, enkä halua, että hänestä tulee katkera vanhempana, jos hän ei omaa lasta saa.
Yritän nyt saada niitä silmiäni auki ja nähdä asioista hyvät puolet. Uusia harrastuksia olen ottanut jo syksyllä. Nyt lähden lenkille, jotta veri lähtee taas virtaamaan ja saisin uutta energiaa.
Ihanaa lukee sun ajatuksia kun niissä on jo ihan erilailla toivon saundi! :)
Sä olet ittes paras tuntija, me voidaan vaan jelpata omien kokemusten kertomisella.