Haluaisin kuulla minkälaisia kokemuksia adoptiovanhemmilla on tunnesiteen muodostumisesta lapseen. Tuleeko rakkaus samalla tavalla kuin biologiseen lapseen (tämä kysymys siis lähinnä niille joilla on adoptiolasten lisäksi biologisia lapsia), vai eroaako se jotenkin?
Aihe on varmasti arka, mutta olen kiinnostunut aiheesta koska mietin itse adoptiota ja kaikenlaiset kysymykset pyörivät mielessäni. Minulla ei mieheni kanssa ole biologisia lapsia, mutta niiden saaminen voi olla mahdollista adoption lisäksi. Mietinnässä on ollut minkälaisia tunteita mahtaa herätä, suosiiko biologista lastaan jotenkin ja onko ongelmien ilmetessä jopa mahdollista katua päätöstään adoptoida. Kyse on siis täysin tunnetason asioista, minkälaisia ajatuksia ja kokemuksia ihmisillä on ollut?
Tunneside lapseen
14
971
Vastaukset
- Onnellinen äiti
Jos on "aina" ollut haaveena saada lapsia molemmilla tapaa niinkuin meidän tapauksessa, niin en voi uskoa etteikö bio& adolapsia Rakastaisi ihan yhtä paljon ja samalla lailla! Asia voi tietysti olla surullinen sillain päin jos ensiksi haluaisi vain biologisesti lapsia eikä saa ja sitten vähän niinkuin "pakon" edessä "joutuu" adoptoimaan:(. Sen jälkeen jos sattuukin tulemaan raskaaksi voi asia olla ikävä kyllä toisinkin..
Löytyyhän sellaisiakin pariskuntia jotka ovat lapsettomuuden takia adoptiojonossa, mutta silti tekevät kaikkensa sillä aikaa että tulisivat raskaaksi:(. Tiedän jopa sellaisia tapauksia joissa lapsi on jo nimettynä perheelle, mutta sitten "äiti" tuleekin raskaaksi ja luopuu noin vain lapsestaan..ihan käsittämättömän surullista, ja kertoo vain sen että adoptio on kuin onkin usealle vain se kakkosvaihtoehto:(.- TanjaMarjatta
Onko tullut ikinä esille keskusteluissa muiden kanssa että olisi ollut ongelmia rakastaa adoptoitua lasta niinkuin omaansa? Saattaa kuulostaa tirkistelynhalulta, mutta olen kiinnostunut aiheesta voidakseni valmistautua omiin mahdollisiin tunteisiin. Tästä aiheesta tuntuu olevan vaikea löytää tietoa.
- 1+20
"Tiedän jopa sellaisia tapauksia joissa lapsi on jo nimettynä perheelle, mutta sitten "äiti" tuleekin raskaaksi ja luopuu noin vain lapsestaan..ihan käsittämättömän surullista, ja kertoo vain sen että adoptio on kuin onkin usealle vain se kakkosvaihtoehto:(."
Jos tarkoitit sellaista tapausta, jossa lapsi ei kuitenkaan ole vielä saapunut perheeseen, niin en ole niin varma olisiko tuo kovin tuomittavaa. Olisiko jo kovia kokeneen adoptiolapsen etu saapua perheeseen, johon pian syntyisi uusi, jatkuvaa huomiota tarvitseva pieni vauva? Se nyt vain on selvää, että moni adoptiolasta hakevista perheistä ei lähtisi prosessiin, mikäli biologisen lapsen "teko" onnistuisi. - Yksi adolapsi.
TanjaMarjatta kirjoitti:
Onko tullut ikinä esille keskusteluissa muiden kanssa että olisi ollut ongelmia rakastaa adoptoitua lasta niinkuin omaansa? Saattaa kuulostaa tirkistelynhalulta, mutta olen kiinnostunut aiheesta voidakseni valmistautua omiin mahdollisiin tunteisiin. Tästä aiheesta tuntuu olevan vaikea löytää tietoa.
Mun mielestäni tuo aloittajan esittämä kysymys on ihan aiheellinen ja mietin miten asian voisi testata etukäteen, jottei tule epäonnistuneita adoptiosuhteita. Siinäpä pohdittavaa jollekin asiantuntijoille; kuinka estää huonot/epäsopivat adoptiot.
Melkein sanoisin, että jos epäröit niin älä ota adolasta. Parempi, että luovut jo tässä vaiheessa hankkeestä. Mä luulen että sä omalla kysymykselläsi olet jo vastannut itsellesi.
Toivoisin että adoptiolapset pääsisivät sellaiseen kotiin jossa heidät hyväksytään ehdoitta.
- ikjk232
Onhan niitäkin jotka ovat sijaisvanhempia ja heidän kohdalla syntyy tunnesite sijaislapseen ja lapsen pois lähettäminen on vaikeata.
Ja tämä on tapaus jossa lapsi otetaan tietäen että se pois annetaan, ja tietäen että se on jonkun muun lapsi ja ei kuulu sinun perheeseen - Onnen äiti
Rakkautta riittää ja tunneside adoptiolapseen syntyy jo paljon ennen lapsen saamista. Itselläni on etuoikeus olla kahden lapsen adoptioäiti. En voi vertailla asiaa, koska itsellän ei ole biologisia lapsia, vaikka luultavimmin niidenkin saaminen olisi ollut mahdollista. Kohdallamme siis adoptio oli itsestäänselvästi hyvä ykkösvaihtoehto. Lapsi kasvaa sydämessä (pitkänä) odotusaikana, ja oli omimmista omin ensihetkistä alkaen.
Tunnen perheitä, joissa on sekä adoptio- että biologisia lapsia. Yhden kerran (mutta sekin on jo liikaa) olen törmännyt äidin toteamukseen, josta kävi siinä tilanteessa ilmi, että vaativa adoptiolapsi oli hänelle hankalampi tapaus kuin jälkeepäin syntynyt biologinen lapsi. En osaa sanoa, johtuiko tilanne siitä, että adoptiolapsella oli meneillään hankala elämänvaihe ja biolapsi ainakin tuolloin oli helppo nassikka...toivon niin. Koskas ei jokainen väsyisi johonkin ja välillä kaikkiinkin lapsiinsa, arkea kun riittää joka lähtöön. Aikuisen vastuulla on pitää huolta siitä, että jokainen lapsi saa tasa-arvoisen kohtelun, välillä tietysti on toisen kanssa helpompaa ja toisen kanssa hankalampaa - mutta lapsen tausta ei saa vaikuttaa siihen, että hän joutuisi tuntemaan itsensä vähemmän tärkeäksi/hyväksytyksi/rakastetuksi.
Hienoa että pohditte vakavasti näitä asioita. On ihan perustavan tärkeää, että adoptiolapsi on yhtä haluttu - ellei halutumpikin - kuin itse synnytetty. Ne, joille adoptio on kakksovaihtoehto tai jotenkin, eivät mielestäni sovellu adoptiovanhemmiksi. Asia käydään perusteellisesti läpi pakollisessa adoptioneuvonnassakin, joten sielläkin pääsee tutkailemaan omia motiivejaan.- maggie18
Olen adoptoitu, ja perheessäni adoptio ei ollut kovin onnistunut ratkaisu. Isäni on pitänyt minua aina vähemmän tärkeänä kuin omaa biologista lastaan, jonka vanhempani saivat minun jälkeeni. Toivon, että adoptoivissa perheissä kummatkin puolisot ihan oikeasti kokevat adoption omaksi asiaksi ja ovat sinut lapsettomuutensa kanssa, jos sellainen on adoption taustalla. Muuten adoptiosta voi tulla raskas asia, etenkin lapselle. Onneksi nykyään adoptioneuvonta varmaan karsii kypsymättömät "kokelaat" jonosta?
- MissEvilX
Mulla ei ole lapsia, olen nuori nainen. Mietin näitä asioita silti.
Pidän nytkin lapsista ja pidän lapsista huolimatta "kenen lapsi on". - Niinpä niin
En itse ole adoptiovanhempi, mutta puolisollani on entisen puolisonsa kanssa ottolapsi. Sillä varjolla osallistun keskusteluun. Enemmän kuin mitään muuta on erittäin huolellinen harkinta paikallaan, yhdessä ja ennen kaikkea erikseen. En tiedä oletko/teko käyneet ns. adoptioneuvonnoissa, mutta sielä ilmeisesti edelleenkin haastatellaan pariskuntaa yhdessä vaikka syytä olisi sen lisäksi ottaa muutama istunto kummankin osapuolen kanssa erikseen. Se ehkä olisi pelastanut paljon puolisoni elämässä. Hän ei mitään niin kadu kuin adoptioon ryhtymistä ja on murheellista nähdä sellainen puoli ihmisessä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Kirjoitan tässä asiat nyt niin kuin ne ovat, kaunistelematta, syyttelemättä, puolustelematta. Tämä on ehkä se viimesijaisesti toivottu tapahtumankulku, mutta näin vaan kävi. Puolisollani ei ole, eikä ole koskaan ollut mitään tunnesidettä lapseen. Hän kokee asian velvollisuutena ja siitä hän on osuutensa hoitanut kaikesta huolimatta. Mukaan prosessiin hän aikanaan lähti aluksi omastakin halustaan, prosessin edetessä hänet piti siinä kiinni velvollisuudentunto ja sääli. Huonoja lähtökohtia mihin tahansa, ei vähiten adoptioon. Puolisoni oli koko ajan valmis elämään myös lapsetonta elämää, mutta se ei ollut vaihtoehto toiselle osapuolelle. Joten homma vietiin loppuun, ikävä kyllä.
Tällä hetkellä minulla ja puolisollani on kaksi lasta ja kolmas tulossa. On liikuttavaa nähdä kuinka täysillä hän on isä, sitä hän ei ole koskaan kyennyt olemaan ottolapselle. Hän ei millään muotoa koe ottolasta omakseen ja kokee yhdessäolon hankalaksi ja kiusalliseksi sen, että kyseinen lapsi kuitenkin kutsuu häntä vanhemmakseen. Omia lapsiaan hän rakastaa ehdoitta ja kokee syvää tunnesidettä verijälkeläisiinsä. Puhun siksi omista lapsista koska niin se asia koetaan, oma lapsi ja vieras, jonkun muun lapsi, vaikkakin paperilla puolisoni. Tämä varmasti kuulostaa kalsealta, mutta tämä on totuus. Ja sen kanssa on elettävä.
Kivaahan tämmöinen ei ole kenellekkään eikä sitä toivoisi myöskään kenellekkään. Luin tässä taannoin lehdestä jonkun lapsettomuus/adoptio tms. artikkelin, jossa joku asiantuntija totesi toiveen saada lapsi helposti menevän pakkomielteen puolelle, etenkin jos sitä on hankala/mahdoton saada. Lopulta elämä pyörii vaan lapsen saamisen ympärillä ja itse asia, se mitä elämä sitten on sen lapsen kanssa, unohtuu. Tästä puolisoni myös puhui kertoessaan adoptiovanhemmiksi haluavien tapaamisista. Että hyvin usein tapaamiset olivat hehkutusta, rakennettiin toiveita ja haaveita siitä kuinka taivaspaikka aukeaa kun sen lapsen vihdoin saa. Kuinka elämä saa merkityksen vasta sitten. Jos ihmisen elämällä ei ole mitään merkitystä sitä ennen, minä kysyn onko sekään oikea pohja adoptoimiselle/lapsen saamiselle yleensä?
Olen ymmärtänyt ettei elämä lapsen tulon jälkeen ollut sitä mitä oli kuviteltu puolisoni entiselle puolisollekkaan ja vastamäkeä on tahtonut olla. En ole koskaan häntä tavannut, joten en sen suuremmin ota kantaa hänen ajatusmaailmaansa. Olen tietoisesti pysytellyt taka-alalla tämän asian suhteen, enkä ole siihen lusikkaani laittanut. Olen ollut tukena puolisolleni hänen halutessa keskustella asiasta, omasta aloitteestaan. Muutamia vaihtoehtoja on harkittu tulevaisuutta silmällä pitäen mutta aika näyttää miten asiat menevät.
Toivotan pitkää mieltä ja harkintaa tälle asialle, jokaisella lapsella on oikeus olla rakastettu. Muista olla itsellesi rehellinen ja vaadi samaa puolisoltasi.- sekäettääiti
Meillä adoptoitu on keskimmäinen, esikoinen ja kuopus ovat biologisia. En löydä mitään eroa tunnesiteen vahvuudessa. Jokaiseen on omanlaisensa suhde, koska ovat kaikki erilaisa yksilöitä. Äitiys on jokaisen kohdalla erilainen kokemus, oli sitten synnytetty tai haettu kauempaa.
Mielestäni on tärkeää valita sellainen kohdemaa jonka ihmisiä ja erityisesti lapsia pitää kauniina. Ainakin naisilla hormonit vaikuttavat asiaan, vaikka hyvää tahtoa olisi kuinka - söpöä lasta vain on helpompi oppia rakastamaan. Mutta ei elämä ole pilalla jos suhde ei olisikaan täydellinen. Äitiys on harvoin suuria tunteita, sama juttu kuin avioliitossa, arki puuduttaa, mutta kun on armollinen ennen kaikkea itselle, osaa hyödyntää sen hyvän mitä on. Riittävän hyvä vanhemmuus riittää. Biologisiinkin lapsiin rakkauden tunteiden räväkkyys vaihtelee vuosien kuluessa, ja silti perhe voi olla onnellinen ja turvallinen kaikille.
Ei se loputon harkintakaan aina auta, kukaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Joskus on vain uskallettava ottaa riskejä, puhtaalla sydämellä ja nöyränä, sitähän onnellisuus on. - ei usko korviaan
sekäettääiti kirjoitti:
Meillä adoptoitu on keskimmäinen, esikoinen ja kuopus ovat biologisia. En löydä mitään eroa tunnesiteen vahvuudessa. Jokaiseen on omanlaisensa suhde, koska ovat kaikki erilaisa yksilöitä. Äitiys on jokaisen kohdalla erilainen kokemus, oli sitten synnytetty tai haettu kauempaa.
Mielestäni on tärkeää valita sellainen kohdemaa jonka ihmisiä ja erityisesti lapsia pitää kauniina. Ainakin naisilla hormonit vaikuttavat asiaan, vaikka hyvää tahtoa olisi kuinka - söpöä lasta vain on helpompi oppia rakastamaan. Mutta ei elämä ole pilalla jos suhde ei olisikaan täydellinen. Äitiys on harvoin suuria tunteita, sama juttu kuin avioliitossa, arki puuduttaa, mutta kun on armollinen ennen kaikkea itselle, osaa hyödyntää sen hyvän mitä on. Riittävän hyvä vanhemmuus riittää. Biologisiinkin lapsiin rakkauden tunteiden räväkkyys vaihtelee vuosien kuluessa, ja silti perhe voi olla onnellinen ja turvallinen kaikille.
Ei se loputon harkintakaan aina auta, kukaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Joskus on vain uskallettava ottaa riskejä, puhtaalla sydämellä ja nöyränä, sitähän onnellisuus on.lasta helpompi rakastaa? voi hyvänen aika!toivottavasti et ollut tosissasi!! toivottavasti lapsesi eivät saa hörökorvia tai muuta vastaava tai joudu onnettomuuteen jolloin ulkonäkö saattaisi muuttua!
miten ihmeessä olette selvinneet neuvonnasta? - Linssiksi
ei usko korviaan kirjoitti:
lasta helpompi rakastaa? voi hyvänen aika!toivottavasti et ollut tosissasi!! toivottavasti lapsesi eivät saa hörökorvia tai muuta vastaava tai joudu onnettomuuteen jolloin ulkonäkö saattaisi muuttua!
miten ihmeessä olette selvinneet neuvonnasta?Minustataas sekäettääiti puhuu rehdisti tosiasioita. Vieraaseen lapseen on helpompi kehittää tunneside, jos lapsi on sievä.. tämä ON julma totuus. Biologisen lapsen tapauksessa tunneside nousee verisukulaisuudesta, ei lapsen ulkoisista ominaisuuksista.
- Millamatleena
Linssiksi kirjoitti:
Minustataas sekäettääiti puhuu rehdisti tosiasioita. Vieraaseen lapseen on helpompi kehittää tunneside, jos lapsi on sievä.. tämä ON julma totuus. Biologisen lapsen tapauksessa tunneside nousee verisukulaisuudesta, ei lapsen ulkoisista ominaisuuksista.
Onko adoptiolapsi kokonaan vieras? Itse biologisen lapsen äitinä muistan jo raskausaikana kiintyneeni lapseeni kovasti, en siksi, että hänessä olisi jotain samaa minussa tai miehessäni ja olisi biologisesti meidän, vaan siihen ideaaliin mitä muodostin päässäni lapsesta. Voisin kuvitella, että vuosiakin kestävässä adoptioprosessissa vanhemmat ehtivät tehdä tällaista mielikuvatyötä vaikka kuinka, ja kun se oma lapsi sitten vihdoin saadaan, häneen ollaan jo ehditty elettyjen vuosien aikana muodostaa suhdetta, siis mielikuvissa. Harvoin varmaan se todellinen lapsi on kuvitelmien mukainen, ei silloinkaan, kun kyse on biologisesta lapsesta. Suhteen luominen siihen todelliseen lapseen vie aikansa, mutta rakkaus voi olla jo valmiina. Tai näin ainakin voisin kuvitella. Olisi mielenkiintoista kuulla jonkun adoptoineen kirjoittavan kokemuksistaan!
- 1soPekka
Voi sua
"viimesijaisesti toivottu tapahtumankulku, mutta näin vaan kävi"
voi sua. Oletpa ilkeä äitipuoli. Siis väität että puolisisosi tuntee vain velvollisuutta tätä lasta kohtaan.
Mitä muuta tähän tarinaan kuuluu? Se että sinä hajoitit perheen ja et pidä siitä että miehellä on jo lapsi ja olet sitä mieltä että lapsella ei ole oikeus omaan isään, Lapsellahan oli se mies ennen sinua
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miehille kysymys
Onko näin, että jos miestä kiinnostaa tarpeeksi niin hän kyllä ottaa vaikka riskin pakeista ja osoittaa sen kiinnostukse1404441- 922109
Olen tosi outo....
Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap152071Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi741868Haluaisin jo
Myöntää nämä tunteet sinulle face to face. En uskalla vain nolata itseäni enää. Enkä pysty elämäänkin näiden kanssa jos541522Ylen uutiset Haapaveden yt:stä.
Olipas kamalaa luettavaa kaupungin irtisanomisista. Työttömiä lisää 10 tai enempikin( Mieluskylän opettajat). Muuttavat1421522VENÄJÄ muuttanut tänään ydinasetroktiinia
Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi tiistaina päivitetyn ydinasedoktriinin, kertoo uutistoimisto Reuters. Sen mu1041385- 751316
- 1001273
Hommaatko kinkkua jouluksi?
Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k1201109