YLE tavoittaa päivittäin yli 80% suomalaisista

Sen sijaan, mikä on valitettavaa, YLE ei tavoita Suomen Eniron hurrimielistä ja perussuomalaista roskajoukkoja ja muita yhteiskunnamme laitapuolen kulkijoita kuten lahtareita ja natseja.

YLEn ohjelmia katselee tai kuuntelee päivittäin kahdeksan kymmenestä suomalaisesta, ja YLE Uutisia seuraa joka päivä kolme neljästä, tuore kysely kertoo. YLE teetti Taloustutkimuksella selvityksen siitä, miten ohjelmistot tavoittavat yleisönsä.

Viikoittain YLE tavoittaa tutkimuksen mukaan 98 prosenttia suomalaisista.

Haastatelluista 93 prosenttia on joko tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä YLEn ohjelma-alueisiin, etenkin uutisiin.
13117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

heko, heko

Äänestä
  • heko

    Äänestä

Ihan omin sanoin, tai tee siitä keskusteluohjelma muitten ämmien kanssa.

Äänestä
  • Hi hi hii HII!

    Äänestä

  • kun saa vastenmielisä, haisevia Eniron ruotsalaisia pummeja nöyryyttää.

    Äänestä

  • höhö hö höö.

    Äänestä

Yli puolet vuorokaudesta näyttävät pelkkää paskaa sekä 1 että 2. STV:stä ja Teemasta ei varmaan tarvi puhuakkaan.
Uutisikkunaa ja pelejä, hurrien ohjelmaa ja rikastamispropagandaa.

Ehkä 1-2 tuntia viikossa YLE näyttää hyvää ohjelmaa, tosin ei näytä enää kun rangaistuspataljoonat on loppunut ja serranot on loppunut.

Eli 0 tuntia viikossa hyvää ohjelmaa, hyvä YLE!

Äänestä
  • Oli myös ilo kertoa näkemykseni Taloustutkimuksen haastattelijalle!!!!!

    Äänestä

  • Katsoin juuri teemalta miten maahanmuuttajat alistivat ja tappoivat Austraalian alkuperäisväestöä.
    Ohjelmasta voisimme mekin ottaa opiksi.

    Äänestä

TULEE KUITENKIN PARHAAT HOMOPORNOT!, JUNKERIO KÄVI AMERIIKAASTA OSTAMASSA LISÄÄ!

Äänestä
  • sullakin on sitten aihetta tyytyväisyyteen.

    Äänestä

kaikki hurrimieliset ja muut persulaiset sekä syrjäytyneet, mainosten palvojat, pokerin ja muiden uhkapelien pelaaja1..

Äänestä

on aikaansa seuraavaa sivistynyttä väkeä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


soomalaane kirjoitti:

Sen sijaan, mikä on valitettavaa, YLE ei tavoita Suomen Eniron hurrimielistä ja perussuomalaista roskajoukkoja ja muita yhteiskunnamme laitapuolen kulkijoita kuten lahtareita ja natseja.

YLEn ohjelmia katselee tai kuuntelee päivittäin kahdeksan kymmenestä suomalaisesta, ja YLE Uutisia seuraa joka päivä kolme neljästä, tuore kysely kertoo. YLE teetti Taloustutkimuksella selvityksen siitä, miten ohjelmistot tavoittavat yleisönsä.

Viikoittain YLE tavoittaa tutkimuksen mukaan 98 prosenttia suomalaisista.

Haastatelluista 93 prosenttia on joko tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä YLEn ohjelma-alueisiin, etenkin uutisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu