Mieheni jätti minut kuukausi sitten. Ei mennyt viikoakaan kun hänellä jo oli uusityttöystä 16 vuotias mieheni on siis 21 ja minä 18. Oltiin kolmevuotta yhdessä joista 2vuotta kihloissa ja asutiin yhdessä. Vielä viikkoa ennen eroa mieheni ehdotti että muuttaisimme yhdessä pois asuin paikkakunnaltamme. Minulla on kova ikävä ex:ääni ja tilannettani ei ainakaan helpota se että kuulin juuri että ex ja hänen uusi tyttönsä suunnittelevat muuttoa yhteen. Voin ihan rehellisesti myöntää että haluaisin hänet takaisin itselleni. Nyt vaan pitäisi jotenkin päästä eteenpäin unohtaa nyt ex ainakin hetkeksi.
neuvoton
siipirikko90
1427
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Exäsi loukkaa sinua tahallaan, kun aloitti noin pian uuden suhteen. Tuskin tällainen mies on arvoisesi. Yritä kuitenkin antaa anteeksi ja jatkaa elämääsi eteenpäin. Varo katkeroitumista, vaikka sinulla on täysi syy olla loukkaantunut.
Ajattele niin, että nyt sinulla on mahdollisuus löytää mies, joka oikeasti sinusta välittää eikä ikinä loukkaisi sinua tuolla tavoin. Lohdutuksena myös se, että exäsi tulee kyllä kantamaan tekemisistään syyllisyyttä, siltä hän tuskin voi välttyä, kunhan ensin oivaltaa mitä on tehnyt.