Tapasin alkuvuodesta aivan ihanan naisen ja aloimme seurustelemaan ja välillämme lempi leiskui vahvasti ja olimme todella onnellisia yhdessä, kunnes homma alkoi rakoilla, koska emme kumpikaan saaneet puhuttua vakavasti tunteistamme ja mielihaluistamme. Sekstailut vähenivät rajusti ja läheisyys kaikkosi muutenkin aika nopeasti, kunnes otimme asian puheeksi ja selvisi, että nainen masentuu valtavasti, koska kuvittelee, että haluaisin jatkuvasti seksiä, vaikka haluaisin todellisuudessa pelkkää läheisyyttä ja hellyyttä. Seksiä huomattavasti enemmän. Koitin tätä asiaa vakuutella hänelle useaan otteeseen, mutta suhde kärjistyi, sitten pariin raivoisaan riitaan ja päätimme laittaa homman jäähylle. Olin aivan rikki vähän aikaa ja päätin sulkea koko asian mielestäni, kunnes Nainen yhtäkkiä ottikin yhteyttä parin kuukauden jälkeen ja halusi yrittää uudeleen viellä, koska oli kuulemma tajunnut ettei hyvää suhdetta kannata lopettaa ja sopisimme aloittavamme alusta. Nyt ollaan tässä hetken oltu yhdessä taas ja koitettu rakentaa hommaa uudelleen, mutta hän on vielläkin kauhean vaivautuneen oloinen ja sulkeutuva. Olen yrittänyt varovaisesti puhella asiasta ja koittanut välttää liikaa hätäilyä, koska haluaisin saada suhteemme jälleen ehjäksi ja toimivaksi.
Nyt olenkin hilja mielessäni ruvennut miettimään, että olenko sittenkin hänelle vaan seuraa yksinäisyyteen ja pitääkö hän minua vaan seuranaan, kunnes löytää jonku paremman...
En tiedä miten uskaltaisin ottaa tämän asian hänen kanssaan puheeksi, koska hän on kauhean ujo puhumaan tällaisista asioista ja minä taas oleen luonteeltani melko suorasukainen, mutta en haluaisi aiheutta hänelle enempää ahdistusta kyselemällä jatkuvasti hänen tuntemuksistaan...
Itselläni alkaa kupoli olemaan ihan räjähdyspisteessä, koska rakastan häntä todella paljon ja haluaisin saada nämä asiat selvitettyä hänen kanssaan, mutta en tiedä miten tässä tilanteessa pitäisi jatkaa?
Kysyäkkö suoraan vai antaa hänelle aikaa päästä omien tuntemustensa kanssa sinuiksi...
Nyt olenkin hilja mielessäni ruvennut miettimään, että olenko sittenkin hänelle vaan seuraa yksinäisyyteen ja pitääkö hän minua vaan seuranaan, kunnes löytää jonku paremman...
En tiedä miten uskaltaisin ottaa tämän asian hänen kanssaan puheeksi, koska hän on kauhean ujo puhumaan tällaisista asioista ja minä taas oleen luonteeltani melko suorasukainen, mutta en haluaisi aiheutta hänelle enempää ahdistusta kyselemällä jatkuvasti hänen tuntemuksistaan...
Itselläni alkaa kupoli olemaan ihan räjähdyspisteessä, koska rakastan häntä todella paljon ja haluaisin saada nämä asiat selvitettyä hänen kanssaan, mutta en tiedä miten tässä tilanteessa pitäisi jatkaa?
Kysyäkkö suoraan vai antaa hänelle aikaa päästä omien tuntemustensa kanssa sinuiksi...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ehkä se nykyinen pidättyväisyys ja sulkeutuneisuus, kuten ite sen kirjotit, johtuu siitä, että eka kohtaamisenne raukes riitoihin. Arka ihminen säikähtää sellasesta ihan eritavalla kuin rohkea ihminen.
Ei ole helppo rakentaa kaikkea alusta kun on koettu jo sellanen historia.
Sun apuasi hän siinä varmaankin tarvii, ja vaikea aavistella mitä sellainen "haavoittunut" mieli sitten arvelee siitä, että alatkin epäillä taas koko korttitalon kestävyyttä koska olet itekin niin epävarma ja hukassa....
Jotenkin teidän nyt pitäis päästä takas luottamukseen keskenänne. Siitä sitten hissunkissun eteenpäin.
Puhukaa ja puhukaa, kaikki epäkohdat selväksi ja pelot pienemmiksi, silleen te ette ole yksin ongelmienne kanssa vaan jaatte ne yhdessä, ja se on jo ihan erilailla yhdistävä alku.
Lycka till. :)