Sähläystä kampaamoajoista

Varasin ajan erään kampaamoon, mutta sitten edellisenä päivänä huomasinkin, ettei aika sovi minulle. Soitin kampaamoon, jossa sovittiin sama aika viikon päähän.

Kun aika kampaajalle oli varattu, olinkin joutunut osallistumaan erääseen tärkeään ja pakolliseen opiskelupaikan kokoukseen. Tietokoneeseeni oli tullut virus, ja se oli huollossa. Minulla on prepaid-liittymä, ja olin unohtanut ladata siihen puheaikaa, joten se oli ummessa.
En siis kyennyt mitenkään perumaan aikaa.

Pari päivää sen jälkeen soitin kampaamoon varatakseni uuden ajan, jolloin kampaaja oli ensinäkin minulle todella tympeä, ja sitten sanoi että joudun maksamaan peruuttamatta jätetystä ajasta maksun. Ajattelin, että ei voi mitään, oma mokanihan se oli ollut. Kunnes kampaaja kertoi, että maksu on puolet siitä toimenpiteestä, joka minulle olisi tehty, ja kertoi summan: 30 euroa ?! Noh, mutisin sitten siihen, että "voisiko ajan SIINÄ TAPAUKSESSA varata 2 viikon päähän?" Kampaaja sanoi tylyyn sävyyn ja tiuskivasti: "Ehkä on parempi, että soitat sitten 2 viikon päästä, ei me niitä työvuoroja sinne asti tiedetä!"

No, soitin sinne kuitenkin paljon aikaisemmin, ja sovittiin sitten uusi aika. Odotin innoissani kampaajalle pääsyä (en ollut käynyt kampaajalla lähes vuoteen), kunnes sama kampaaja soittaa edellisenä päivänä "meillä näitä töitä tekevä kampaaja lähti" (jonnekkin, en saanut selvää mihin, liekkö koulutus, mutta puhui jostain matkasta). "Hän ei tule takaisin ennen ensi viikkoa, joten meidän pitää siirtää sun aikas sitten ens viikolle". Kummastelin hieman, ja mietin että soittivatko he nyt kaikille asiakkaille aikojen peruuntumisista? Ja entäs sellaiset asiakkaat, joille kampaajalla käynti oli välttämätön tällä viikolla (esim. jokin juhlakampauksen laitto)?

..Mitä mieltä olette tästä? Onko teiltä peritty peruuttamatta jätetystä ajasta jokin maksu? Voiko kampaaja ilmoittaa (vasta) edellisenä päivänä, että aika on peruttu? ..muita mielipiteitä?
1179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oman kampaajani tiskillä (siis kassalla) ainakin lukee selvästi, että jos aikaa ei peruuta, maksaa puolet käsittelyn hinnasta. Ihan yleinen käytäntö. Minusta on ihan oma vika, jos ei osaa peruuttaa ajoissa. Kenelläkään tutullako ei ole nettiä tai puhelinta käytössä?

Ja kyllä, kampaaja voi ilmoittaa vaikka edellisenä päivänä, että aika on peruttu. Esimerkiksi sairastumiselle ei voi mitään, silloin on pakko perua. Koulutuspäiville saattaa joutua lähtemään ihan yllättäen, kun saa peruutuspaikan täyteen varattuun tilaisuuteen. Ja mitäs sitten, jos työntekijä päättää ettei tulekaan enää töihin. On tilanteita, että peruutus vaan täytyy tehdä.

Aika paljon napisemista tyhjästä ja omasta tyhmyydestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miettelijäs kirjoitti:

Varasin ajan erään kampaamoon, mutta sitten edellisenä päivänä huomasinkin, ettei aika sovi minulle. Soitin kampaamoon, jossa sovittiin sama aika viikon päähän.

Kun aika kampaajalle oli varattu, olinkin joutunut osallistumaan erääseen tärkeään ja pakolliseen opiskelupaikan kokoukseen. Tietokoneeseeni oli tullut virus, ja se oli huollossa. Minulla on prepaid-liittymä, ja olin unohtanut ladata siihen puheaikaa, joten se oli ummessa.
En siis kyennyt mitenkään perumaan aikaa.

Pari päivää sen jälkeen soitin kampaamoon varatakseni uuden ajan, jolloin kampaaja oli ensinäkin minulle todella tympeä, ja sitten sanoi että joudun maksamaan peruuttamatta jätetystä ajasta maksun. Ajattelin, että ei voi mitään, oma mokanihan se oli ollut. Kunnes kampaaja kertoi, että maksu on puolet siitä toimenpiteestä, joka minulle olisi tehty, ja kertoi summan: 30 euroa ?! Noh, mutisin sitten siihen, että "voisiko ajan SIINÄ TAPAUKSESSA varata 2 viikon päähän?" Kampaaja sanoi tylyyn sävyyn ja tiuskivasti: "Ehkä on parempi, että soitat sitten 2 viikon päästä, ei me niitä työvuoroja sinne asti tiedetä!"

No, soitin sinne kuitenkin paljon aikaisemmin, ja sovittiin sitten uusi aika. Odotin innoissani kampaajalle pääsyä (en ollut käynyt kampaajalla lähes vuoteen), kunnes sama kampaaja soittaa edellisenä päivänä "meillä näitä töitä tekevä kampaaja lähti" (jonnekkin, en saanut selvää mihin, liekkö koulutus, mutta puhui jostain matkasta). "Hän ei tule takaisin ennen ensi viikkoa, joten meidän pitää siirtää sun aikas sitten ens viikolle". Kummastelin hieman, ja mietin että soittivatko he nyt kaikille asiakkaille aikojen peruuntumisista? Ja entäs sellaiset asiakkaat, joille kampaajalla käynti oli välttämätön tällä viikolla (esim. jokin juhlakampauksen laitto)?

..Mitä mieltä olette tästä? Onko teiltä peritty peruuttamatta jätetystä ajasta jokin maksu? Voiko kampaaja ilmoittaa (vasta) edellisenä päivänä, että aika on peruttu? ..muita mielipiteitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu